Oon ihan uupunut mieheni käytökseen, en ole pystynyt kertomaan kenellekään tästä tilanteesta…
Ollaan oltu pari vuotta yhdessä ja oon raskaana, enää pari kuukautta jäljellä.
Oon raskausajasta suurimman osan ollut ahdistunut, koska miehen käytös on ollut niin vaihtelevaa.
Alkuraskaudesta lähtien mies on ollut hyvin ilkeä ja alistava. Jos kaikki ei mene kuten hän haluaa, saan kyllä kuulla siitä.
Hän on välillä särkenyt tavaroita kodissamme, hän ei ole ollut minua kohtaan väkivaltainen, varmaan siksi jumitankin tässä tilanteessa.
Hänellä on huonot välit vanhempien kanssa traumaattisen lapsuuden takia.
Kun hän on soitellut äitinsä kanssa, yleensä tämä on laukaissut vihakohtauksen ja koska minä satun olemaan lähimpänä, hän purkaa sen minuun. Hänen äitinsä jotenkin onnistuu aina provosoimaan häntä vahingossa tai tarkoituksellisesti, en osaa sanoa.
Hänen isäsuhde on täysin olematon, koska hänen isänsä on tunnekylmä ollut jo lapsuudesta lähtien.

Oon raskauden alusta lähtien saanut kuulla ties mitä haukkumista, koska kaikki on mun syytä ja kuulemma ansaitsen kuulla nuo haukut. Ei ole pyytänyt kertaakaan anteeksi minulta noita sanoja.
Mies tosiaan syyttää mua aivan kaikesta.
Oon pilannut sen raha-asiat, terveyden (tämä oli kuulemma parempi ennen kuin tapasi minut), ulkonäön ja olen tehnyt hänet masentuneeksi.
En osaa pukeutua kuten muut naiset, en ole tarpeeksi pitänyt kodista huolta, olen tyhmä jonka aivoissa ei ole mitään ajatuksia, olen kylmä ämmä.
Nyt on ruvennut toistumaan toi sama litania, en tue häntä tarpeeksi ja en ole lämmin kuten muut parisuhteessa olevat naiset.
Kaikki riidat on aina mun syytä, koska mä en oo tarpeeksi aikuismainen.
Olen yrittänyt sanoa miehelle vastaan, varsinkin Alkuraskaudessa yritin ja mies haukkuikin epävakaaksi hulluksi, joka ei pysty hillitsemään hormonejaan.

Oon näihin päiviin asti vaan sietänyt idioottina tätä, kuvitellut että mies pystyy olemaan hyvä isä kun lapsi syntyy.
Mutta sitten tänään aamulla tapahtui jotain joka muutti kaiken.
Oltiin katselemassa lastenvaunuja netistä, kun mies meni käymään vessassa ja tultuaan sieltä aloitti mun haukkumisen.
Hänen naamansa on kuulemma turvonnut mun takia, koska hän oli edellisenä päivänä vetänyt karkkia masennuksensa.
Yritän näissä tilanteissa olla hiljaa, koska mies ärsyyntyy jos sanon jotain, olen joskus yrittänyt piristää mikä oli huono idea…
Noh näköjään mun hiljaisuus ärsytti tällä kertaa miestä sen verran, että soittikin äidilleen.
Puhui äitinsä kanssa puolitoista tuntia siitä että olen huono vaimo ja katuu eniten että meni mun kaltaisen kanssa yhteen. Haukkui eniten mua sen puhelun aikana, mutta kyllä mun vanhemmatkin saivat osansa. Miehellä on jotain katkeruutta mun vanhempia kohtaan, koska eivät ottaneet häntä aluksi hyvin vastaan mieheni mielestä. Vanhempani nyt ovat jo pitkän aikaa käyttäytyneet hyvin, mutta mies kantaa kaunaa heitä kohtaan vieläkin.
Mies väitti äidilleen, että mua ei kiinnosta tää lapsen tulo yhtään, joten sen takia se ei häntäkään kiinnosta.
Toi ei ole ollenkaan totta, oon itse ollut innoissani tästä lapsesta, mutta mies on vaan valittanut kaikesta tän raskauden ajan. En siksi ole enää jaksanut puhua lapsen tulosta mitään, varsinkaan kun mies on puhunut ettei musta ole äidiksi kun en osaa olla hyvä puolisokaan.
Kaiken sitten kruunasi se, että mies kertoi etten pidä anopista ja olen haukkunut häntä miehelle. Tästäkös anoppi riemastui ja alkoikin puhua että yritä sietää sitä lapsen takia ja ettei tarvitse elatusmaksuja maksaa, jos mä vaatisin yksinhuoltajuutta.
Ja pyysi miestä soittamaan kun mä en ole kuuloetäisyydellä…..
Ei helvetti, mies sitten unohti mainita että itse on täällä tota haukkunut mulle ja mä oon vastaillut miehelle jotain.
Mä oon rehellisesti sanoen yrittänyt pitää noiden kahden välejä kunnossa, mies on välillä halunnut katkoa välit kokonaan äitiinsä ja mä oon yrittänyt jutella anoppini kanssa diplomaattisesti.
Voin sanoa että rupesi ihan oksettamaan ton puhelun jälkeen, ei puhuttu mitään hyvää musta, oon vaan kuulemma ollut harmi miehelle.
Mies on vihainen mulle nyt, ei suostu oikein puhumaan muuta kuin sanomalla jotain negatiivista. En itsekään jaksa enää yrittää puhua,  miehen kanssa, en tiedä mitä edes sanoisin. Oon itsekin todella vihainen ja huolestunut tilanteesta.

En tiedä mitä ihmettä teen tässä tilanteessa.
Olisin halunnut jutella äitini kanssa tästä, mutta hänellä oli menoa niin ei tänään ehdi jutella.
Oon todella uuvuksissa, koska en oo pystynyt kenenkään kanssa juttelemaan puolison käytöksestä.

Onko tässä enää mitään järkeä jatkaa suhdetta?
Anteeksi, kun tuli epäselvää tekstiä.. Kirjoitin tän sen verran väsyneenä.