Vain elämää kirjoitti 16.2.2008 22:14

Tätä perhehelvettiä on nyt kestänyt liian kauan. Asumme yhdessä muuta yhteistä ei sitten enää olekkaan.
Mies viettää vapaa aikansa joko nukkuen, tv ääressä tai nettissä.
Mitkään kotityöt ei kiinnosta.

Olen motissa kotiimme en uskalla lähteä viihteelle marraskuisen pahoinpitelyn johdosta kotoamme mihinkään.

Yhdessä olemme olleet 8 vuotta ja vakituisesti asuneet vuoden jonka jälkeen mikään ei ole enää tuntunut miltään miksi ihmeessä kaikki muuttui kun vihdoin saimme yhteisen kodin.

Hei Vain elämää,

Kuulostaa kovin samanlaiselta, kuin monien naisten kokemus miehistä. Kotityöt kaatuvat vain naisten niskaan ja mies pitää vaimoa äitinään, joka passa, putsaa ja paijaa.

Kerrot olevasi motissa kotona. Kuka sinua pahoinpiteli? Toivottavasti ei miehesi sentään.

Yhteen muuttaminen ja muutenkin kaikki muutokset elämässä ovat niitä kriisin hetkiä elämässä, jolloin parisuhde punnitaan.

Miestä painaa yleensä taloudelliset huolet. Ajattelin, että entä jos hän(kin) on masentunut, eikä vaan osaa sitä muulla tavoin kertoa, kuin passivoitumalla ja tukeutumalla netin kautta ystävyyssuhteisiin.

Itse olin myös pitkään arka kodin ulkopuolelle. Pitkä kotonaolo teki epävarmaksi omasta pärjäämisestä, eikä se vieläkään ole mitenkään helppoa. Myös minä olen kokenut lievän pahoinpitelyn, joka vei itsetuntoni ihan pohjalukemiin.

Koeta antaa itsellesi pieniä tehtäviä, jotka pitää suorittaa kodin ulkopuolella. Pienin askelin ulos elämään ja tapaamaan muita ihmisiä. Pian huomaat että pärjäät. Menetetty luottamus ihmisiin on vain hankittava takaisin. Eivät kaikki ole pahoja. Ja ehkä kannattaisi puhua jollekin tuosta pahoinpitelystä. Usein sitä pitää tapahtunutta omana syynään, vaikka niin ei todellakaan ole.

Toivottavasti saatte puhuttua miehesi kanssa mistä kiikastaa. Ellei muuten, niin sovi, että käytte sähköpostilla kirjeenvaihtoa. Netin kautta on monesti helpompaa, kun ei tarvitse ottaa suoralta kädeltä vastaan toisen ja omia tunteitaan. Voi antaa niiden tasoittua ja harkita mitä vastaa toisen ajatuksiin.

Kyllä kaikki vielä järjestyy 🙂🌻

Terveisin E.R.

Kyllähän se avopuoliso oli joka minut hakkasi marraskuussa. Sen jälkeen elämää on eletty päivä kerrallaan. Tein pahoinpitelystä rikosilmoituksen asia puitiin käräjillä hänet todettiin syylliseksi.
Kiistää edelleen kaiken tapahtuneen ja vetoaa muistamattomuuteensa.
En tiedä onko tuleva kevät kasvattanut ahdistusta ja kyllästymistä tähän kaikkeen, mutta sitä vain ajattelee ja haaveilee toisenlaisesta elämästä.
Meitä ei sido yhteen muu kuin yhteinen omakotitalo velkoineen.
Olen pyytänyt häntä muuttamaan pois joksikin aikaa. Hänen olisi helpompi lähteä kun minulla on kaksi lasta entisestä avioliitosta, mutta hän ei suostu muuttamaan.
Saisin hetkeksi aikaa tilaa hengittää ja elää omaa elämää.
Ehkä vielä rohkaisen itseni haen oman asunnon ja vain lähden.

Tuossa tilassa lähteminen on ainut vaihtoehto, tarvitset vain nyt paikan minne mennä. Tilanne on sinulle ja lapsillesi vaarallinen. Voimia lähtemiseen🙂🌻

Vain elämää kirjoitti 18.2.2008 16:9

Kyllähän se avopuoliso oli joka minut hakkasi marraskuussa. Sen jälkeen elämää on eletty päivä kerrallaan. Tein pahoinpitelystä rikosilmoituksen asia puitiin käräjillä hänet todettiin syylliseksi.
Kiistää edelleen kaiken tapahtuneen ja vetoaa muistamattomuuteensa.

Ehkä vielä rohkaisen itseni haen oman asunnon ja vain lähden.

Hei Vain elämää
🙂🌻

Uusi yritys. Temppuilin linkkien kanssa ja menetin kirjoitukseni esikatselussa. 😳

Tässä linkki sinulle:
http://www.jokuraja.fi/kysymykset.php

Ja tässä linkki miehellesi:
http://www.lyomatonlinja.fi

Olet erittäin vaikeassa tilanteessa, jossa miehesi on rikkonut sinua kohtaan ja sinä olet menettänyt luottamuksesi häneen. 🤕

Valitettavasti hänen käytöksensä osoittaa, ettei hän tunne syyllisyyttä, koska ei myönnä tekoaan siitäkään huolimatta että viranomaiset ovat hänet syylliseksi havainneet. Sellaista on vaikea antaa anteeksi, jos syyllinen ei myönnä tekoaan. Silloin anteeksipyyntökin on vain sananhelinää.

Sinä olet kuitenkin osoittanut jo huomattavaa rohkeutta ja itsekunnioitusta ilmoittamalla teosta viranomaisille ja hakemalla itsellesi oikeutta. 🙂👍
Olet siis vielä tervejärkisten kirjoissa, eikä väkivalta ole vielä hämärtänyt todellisuudentajuasi.

Tarvitsette molemmat apua (jota sinä oletkin jo lähtenyt hakemaan). Sinulla ei ole velvollisuutta hoitaa miestäsi, joten hänen täytyy tehdä työtä omalla palstallaan. Kerran lyönyt lyö toistekin ja väkivalta pahenee pitkittyessään.
Ellei hän hoitoon suostu, joudut harkitsemaan monia kysymyksiä:

Rakastatko häntä niin paljon, että olet valmis uhraamaan ihmisoikeutesi ja lastesi henkisen ja fyysisen terveyden?
Rakastatko häntä niin paljon, että olet valmis olemaan onneton koko loppuelämäsi ja jopa kuolemaan hänen kätensä kautta, jolloin lapsesi jäävät ilman äitiä?😐

Luulen, että tiedät vastaukset liiemmälti pohtimatta.

Jos päädyt muuttoon, suosittelen asuntoa kerrostalon yläkerrasta. Muuton on tapahduttava nopeasti muuttomiesten avustuksella ja palata ei kannata enää mitään hakemaan, siinä on riskinsä. Muut omaisuusasiat voit hoitaa kunnallisen oikeusavustajan kautta. Sosiaalitoimistossa voit käydä kysymässä muuttoavustusta yms. käytännön järjestelyjen tukea.

Pahoittelen, jos tekstini on ollut perin suoraa 😮, mutta monesti asiat ja tilanteet valkenevat siten paremmin. Rakkaus on joskus sokea ja se uskoo ja toivoo, vaikka järki muuta kertoisi.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja onnea ratkaisussasi mikä se sitten onkin. Toivon, että puolisosi suostuu hakemaan apua 🙂👍

Ystävällisin terveisin
ER🙂🌻

Hei,
minulla ei ole kokemusta pahoinpitelystä, mutta tiedän muuten, kuinka vaikeaa lähteminen on. Sen kypsyttely vaatii aikaa. Minulla se kesti n. 5 vuotta ja koko lähipiiri huusi koko ajan "miksetsä lähde? miksetsä ota eroa?". siksi, että vain minä tiesin ja tunsin sen miehen, jonka kanssa elin. En pystynyt perustelemaan, että kaikki ei ole niin yksinkertaista.

Sinäkin siis tarvitset aikaa. Mieti ja sitten toimi kun olet valmis. Yksi pieni puhelinsoitto ja asiat alkavat kuin ihmeen kaupalla järjestyä pala kerrallaan - eivät itsekseen, mutta jos itse aktiivisesti vaikutat. Tarvitset märehtimis- ja murehtimisaikasi, se on varmaa, siitä ei pääse. (Kunhan se ei maksa henkeäsi.) Olet myös todennäköisesti väsynyt, etkä jaksa. Tuttu tunne. Silloin, kun ei jaksa, niin ei jaksa. Keräät nyt voimia. Älä tee mitään muuta kuin se, mikä on välttämätöntä lasten ja oman hyvinvointisi kannalta. Se päivä vielä koittaa, kun jaksat. Nouset sitten. Kuin Fenix tuhkasta. Terv. nimim. "kokemusta on".