En millään jaksaisi enää tätä kuormaa
Olen yksinäinen. Minulla on kyllä perhe, mutta koin vanhemmat tosi hylkäävinäjo lapsena ja suhde sisaruksiin on tosi etäinen. Nuorena olin selvästi masentunut ja ahdistunut koulukiusatuksi tulemisen takia, mutta vanhempani eivät valitettavasti tehneet asialle mitään. Korkeintaan selittivät asiaa fyysisillä ongelmilla, vaikka niitä ei ollut. Koin, että he suorastaan jättivät heitteille. Päädyin peittämään kaiken pinnan alle.
No, muutin uudelle paikkakunnalle ja tutustuin erääseen ihmiseen ja tämä onkin kai kirjoituksen pääpointti. Olemme olleet vuosikaudet ystäviä. Suhteessa oli valitettavasti väkivaltaa, sekä henkistä että fyysistä. Otin vastuuta tämän henkilön ongelmista liikaa ja pikkuhiljaa koin, että hän alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä ja kohteli ajan saatossa yhä välinpitämättömämmin. Kun olen koittanut sanoa asiasta, hän on kieltänyt sen, mitä olen sanonut ja syyttää asioiden kuvittelusta. Suhteessa on ollut hyvin paljon myös hyvää, asioiden jakamista ja molemminpuolista ymmärrystä.
🙄
Tuntuu, että en kuitenkaan enää vain jaksa suhdetta. Välillä annamme anteeksi toisillemme ja siitä se kierre sitten lähtee aina uudelleen. Päädytään tilanteeseen, jossa voin hyvin huonosti. Pitäisi osata olla tiukka. Se vain vaatii kipeää yksinäisyyttä. Olen ollut nuoruudesta asti tosi yksinäinen ja syrjässä. Pärjännyt vain, koska on ollut pakko.
Olen käynyt terapiassa kyllä, mutta se ei auttanut, koska kemiat terapeutin kanssa eivät kohdanneet. En ole osannut tähän asti puhua muille ihmisillekään mitään ongelmistani näkymättömänä ninninä. Tämä viesti on ensimmäinen kunnon avautuminen, joten ainakin tällainen kehitysaskel otettu. Helpottaa kirjoittaa.
Haluaisitteko sanoa jotakin tähän tilanteeseen? Kaipaan ymmärrystä, koska tuntuu, että olen ollut niin syvissä vesissä niin kauan (n. 10 v) ilman tehoavaa apua. Minulla on todella voimakas tarve yhteyteen ihmisten kanssa. Koen olevani ihmisläheinen, joten nämä ongelmat tuntuvat välillä sietämättömän raskailta ja tuskallisilta😭 Kauan kumuloituneet asiat ovat kuormittaneet minua aivan liikaa aivan liian kauan.
Tässä päällimmäiset ajatukset.