Hei,
Vastasin sinun aloittamaan aiempaan viestiketjuun koskien pettämistä.

Etkö tiedä vieläkään varmaksi pettikö hän ihan seksiin saakka? Tiedätkö vieläkään syytä hänen teolleen? Monestiko kävitte terapiassa? Kyllähän tuollaiset asiat tulisi selvittää siellä. Jos miehesi ei avoimesti pysty kertomaan sinulle tapahtuneesta, niin hän tai sinäkään et voi olettaa, että pystyt pääsemään asiasta yli.

Kuulostaa huolestuttavalta, että satutat itseäsi. Älä tee sellaista. Kukaan ei ole sen arvoinen! Tänne kirjoittelu varmasti helpottaa oloasi, kun voit purkaa mieltäsi. Mutta mielestäni sinun kannattaisi käydä vaikka terapiassa, sillä kirjoituksesi perusteella vaikutat todella masentuneelta.

Lisäksi kirjoituksesi perusteella pettäminen ikään kuin johtui siitä, että olit silloin sairas. Se vaikuttaa hieman erikoiselta. Jos esimerkiksi miehesi sairastuisi, niin seisoisitko hänen rinnallaan vai alkaisitko pettämään, jos parisuhde sairastumisen myötä muuttuisi haastavammaksi? Olisiko se "hyvä syy"? Käsitykseni mukaan mikään ei ole hyvä selitys pettämiselle ja se joka siihen syyllistyy, tekee sen omista syistä. Kukaan ei ole sitä ansainnut.

Tärkeää sinun olisi miettiä voitko luottaa häneen jatkossa, jos elämässä tulee vastaan vielä jotakin haastavaa. Voitko luottaa siihen, että hän sillä kertaa seisoo rinnallasi?
Ehkä teidän kannattaisi vielä käsitellä asiaa lisää, sillä et selvästikään ole vielä päässyt tapahtuenesta yli. Tärkeintä mielestäni kuitenkin on se, että kävisit selvittelemässä asiaa vielä jonkun ulkopuolisen ammttilaisen kanssa, ihan itseksesi, jotta sinun oma olosi helpottuisi. Vahinko on jo tapahtunut silloin vuosi sitten ja nyt sinun kannattaisi keskittyä omaan hyvinvointiisi ja sen lisäämiseen. Sen jälkeen sinun on helpompi miettiä suhdettasi. Itselläni huonoon oloon auttoi uudet harrastukset.

Apolloperhonen kirjoitti 20.2.2013 10:15

Välillä raivosin miehelle, mutta hän vain ahdistuu, koska hänen näkökulmastaan asiat ovat hyvin ja siitä jutustakin on jo niin pitkä aika.

Tuntuu pahalle puolestasi. Miehesi loukkasi sinua todella pahasti ja nyt hän vielä vähättelee tapahtunutta ja mitätöi tunteitasi. Ei se ole hänen päätettävissään kuinka kauan sinä saat surra ja käsitellä tapahtunutta. Vaikka hänen mielestään asiat ovat hyvin, ne eivät sinun mielestäsi ole. Tuntuu, että miehesi pakenee vastuutaan. Et voi ilmaista tunteitasi hänelle , koska hän ahdistuu? Mutta hänhän toimi väärin, eikä nyt pysty ottamaan vastaan sitä mitä hänen tekonsa aiheutti sinulle, teidän perheelle.

Ja mikään ei oikeuta satuttamaan toista noin pahasti. Sairaus ei todellakaan ole syy siihen. Älä annan hänen tehdä tehdystä vähempää kuin se on. Kun kumppani sairastuu, niin se että siitä vielä "rankaistaan", kuulostaa todella pahalta.

Teidän täytyy käsitellä tätä enemmän. Sinä et voi hyvin. Ja vaikka miehesi mielestä kaikki on hyvin, ei hän voi sillä varjolla paeta vastuuta ja olla käsittelemättä asiaa, jonka hän toimillaan on aiheuttanut.

Pitää vielä lisätä, että raivoaminen ei tietenkään ole hyvä tapa käsitellä asiaa. Vaan sinun pitäisi pystyä asiallisesti ja rauhallisesti kertomaan miltä sinusta tuntuu ja mitä sinä toivot, että kuinka etenette asian kanssa. Syyttely ja viha ei auta, mutta omista tuntemuksista puhuminen asiallisesti, ilman uhriutumista, pitäisi tulla kuulluksi.

Kiitos kommenteista ja siitä, että jaksoitte lukea.

Laitoin eilen päivällä miehelle viestin ja kerroin pahasta olostani. Sillä hetkellä minulla oli todella ankea olo. Itkin ja itkin. Olin yksin kotona. Mies vastasi ihan asiallisesti ja aika ihanasti. Kotiin tullessakin oli suloinen ja ihana. Mutta illalla oli juonut pari lasia viiniä ja sängyssä sanoi, että tuntee olonsa kusetetuksi. Että hänen mielestään minä olen kusettanut häntä viime kuukaudet, kun hän on kuvitellut, että asiat ovat hyvin ja nyt kuitenkin tuollainen viesti tuli hänelle ihan puun takaa. Hyvänen aika, minäkö se kusettaja nyt olenkin!? En ilmeisesti saa edes tuntea pahaa oloa siitä, että hän valehteli minulle ja hempeili työkaverinsa kanssa.. Ainakaan en saa kertoa sitä ääneen, ettei herra tunne oloaan kusetetuksi tai vain ahdistu!!!!

Yritin selittää, että ne tunteet tulevat minullekin ihan puun takaa. Että vaikka edellisenä päivänä ja vielä aamulla kaikki tuntuisi olevan täysin kohdallaan, niin sitten se tunne vain tulee. Se tunne siitä, miten mies petti luottamuksen ja haukkui minua toiselle naiselle. En minä sitä tunnetta tilaa ja monet kerrat olen sen onnistunut kampittamaankin. Nyt on vain niin paljon kaikkea muutakin stressaavaa, että ilmeisesti en ole jaksanut järkeillä, vaan ahdistus jyrää minut alleen ☹️

Kävimme pariterapiassa viisi kertaa. Mielestäni saimme sieltä apua. En tiedä, miksi tämä ahdistus taas iskee päälle? Ihan kuin kaikki olisi tapahtunut vasta nyt, eikä lähes vuosi sitten. Johtuu ehkä siitä, että kohta on tasan vuosi, kun mies jäi kiinni, en tiedä.

Aamu alkoi ihan hyvin, mutta nyt kun olen ollut töissä puoli tuntia, niin alan taas olla ihan loppu. Pelkään, että alan itkeä. Kuvittelen, että mies sittenkin jatkaa suhdetta sen naisen kanssa? Mitä jos hän sittenkin meni suoraan sen naisen luokse aamulla? Mitä jos.. Vaikka järki sanoo, että minun pitää uskoa miestä, että hän ei halua tästä toisesta naisesta mitään, vaan haluaa olla minun kanssani.
Mutta itsetuntoni on nollassa, enkä usko enää järkeni ääntä. Sekin ahdistaa, koska minulla on aina ollut hyvä itsetunto ja hyvät unenlahjat. Kumpkin on kadonnut.

Ehkä hän tuntee teostaan syyllisyyttä ja se purkautuu vihana sinua kohtaan? Kun ei osaa käsitellä sitä syyllisyyden tunnetta, vaan helpompi on syyttää sinua kusettamisesta jne. Ehkä hänkään ei ole käsitellyt asiaa loppuun omalta osaltaan, vaan painanut sen jonnekin taustalle? Elämällä elämää niin, että se on "hyvin", saa helposti painettua asiat syvälle päähän, niin ettei niitä tarvitse kohdata.
Ehkä hän ei kykene kohtaamaan sinun huonoa oloasi, koska tietää, että on ollut aiheuttamassa tuskaasi? Ehkä hänelläkin on oikeasti tuskaa sisällä ja kulissit pitävät sen piilossa?

Vuosi on vielä lyhyt aika pettämisestä toipumiseen. Luottamuksen rakentaminen vie aikaa. Eikä asiaa varmasti sinun osalta tee helpommaksi se, että miehesi on edelleen tekemisissä tuon naisen kanssa.
Loputtomiin ei tietenkään saa asiaa vatvoa, mutta hyvinkin pari vuotta siihen saa kulutettua.

Onko miehesi ollut oikeasti pahoillaan? Vai kokeeko hän, että hänellä oli oikeus tekoihinsa, koska suhde ei ollut fyysinen tai koska sinä olit sairautesi takia niin huonossa kunnossa? Ymmärtääkö hän kuinka pahasti sinuun sattui vai ajatteleeko hän, että sinun tulisi ymmärtää häntä ja hyväksyä teko ns. noin vain?
Kuinka kauan ehdit sairastaa ennen kuin hän aloitti suhteen? Oletteko todella pohtineet pettämiseen johtaneita syitä? (minusta tuntuu että valmius pettämiseen täytyy olla jo olemassa jos siihen ryhtyy ennen kuin on yrittänyt kaikkensa kotona) Voitko todella luottaa siihen, että miehesi ei tekisi samoin, kun seuraavan kerran on vaikeaa? Jos se hänen tapansa käsitellä parisuhteen vaikeita asioita on hakea ymmärrystä ja turvaa toisesta naisesta? Onko hän itse miettinyt näitä asioita? Ymmärtääkö hän todella tekoaan?

Kyllä minäkin tuossa tilanteessa pelkäisin ilmaista tunteitani tai edes mitään negatiivista, jos miehen tapa toimia on tuo edellä mainittu. Että on "pakko" mennä hyvin tai toinen on jo taas hakemassa lohtua muualta.
Oletteko pystyneet aiemmin ratkomaan konflikteja hyvin ja rakentavasti? Onko tämä sairaus ollut poikkeus? Pystyttekö muuten puhumaan asioista avoimesti ja ilmaisemaan tunteitanne ilman syyllisyyttä/syyllistämistä?

Paljon herättää minussa kysymyksiä tuo teidän tapaus. Auttaa en valitettavasti osaa
😑❓

Kiitos Leenu

Kysymykset auttavat enemmän, kuin uskot. Kun mietin niihin vastauksia, niin samalla tulee mietittyä asioita vähän eri kantilta, kuin aikaisemmin.

Saattaa oikeasti olla, että mies tuntee syyllisyyttä ja siksi ahdistuu ja puolustautuu minun pahan olon purkamisesta. Luultavasti tekisin itse samoin, jos olisin loukannut miestäni niin pahasti.

Mies on ollut oikeasti pahoillaan. Hän ei ole mikään puhelias tyyppi, mutta uskon, että hän on pahoillaan. Joskus hän on sanonut, että tekisi sen kaiken tekemättömäksi, jos voisi. Olemme myös pohtineet syitä, jotka johtivat suhteeseen työkaverin kanssa. Mies itse kokee, että ei saanut riittävästi huomioita kotona (ei varmasti saanutkaan, tiedän) ja sai sitä sitten työkaverilta, joka jaksoi kuunnella ja oli iloinen. Hempeitä viestejä hän kuulemma lähetti siksi, että "eihän kukaan jaksaisi vain valitusta kuunnella, saamatta itse mitään". Eli hän tavallaan piti tämän naisen "koukussa" flirtillä ja hempeilyllä. Näin miehen sanojen mukaan.

Ehdin sairastaa noin kolme kk, kun suhde alkoi. Siitä meni vielä toiset 3kk, kunnes minä tajusin mitä tapahtuu. Olin sairauden vuoksi todella väsynyt. Jaksoin vain töihin, kotiin, nukkumaan, töhin. Elin ihan sumussa. Viikonloppuisin jaksoin juuri ja juuri tehdä pakollisia, kuten pestä pyykkiä ja tavata sukulaisia. Ymmärrän täysin, että mies kaipasi huomiota ja ymmärrän, että oli helppoa sortua. Mutta silloin mies ei uskonut, että minussa on oikeasti jokin sairaus, koska lääkäreiltäkin kesti monta kuukautta selvittää asia. Kun syy selvisi, niin homma korjaantui nopeasti ja pääsin "elävien kirjoihin". Samaan aikaan, kun sain oikean hoidon, kävi suhde ilmi. Luojan kiitos, koska olin jälleen voimissani. Muuten kai liitto olisi päättynyt siihen, että minä olin "sumussakävelijä". En kai olisi edes sen väsymysen takaa tajunnut, että mies ja lapset on häipyneet 😟

Kun syy väsymykseen löytyi, olin suorastaan vahingoniloinen. En ollut luulosairas enkä laiska. Ja mikä ihana tunne, kun heräsin siitä sumusta ja aivot pelasivat jälleen. Sitten meni vuosi, kun kokosimme parisuhdettamme kasaan monin eri tavoin.

Mies sanoo, että ei koskaan enää teksisi niin, mutta minä pelkään silti. Pelkään väsyä ☹️

Okei... Täällä on nyt kovasti paheksuttu miestäsi alkuperäisestä teosta ja vielä päälle kaikenlaisesta tunteittesi vähättelystä. Ihmiset toipuvat hyvin eri tahtiin ja pettäjän ja petetyn toipumistahti on siinäkin erilainen, että siinä toivutaan vähän eri asioista. Sikäli ei ole erityisen ihmeellistä, että sinulla on voinut olla hyvä kausi ja sitten asiat romahtavat taas ilman mitään "ulkoista syytä".

Tunnistan tilanteessasi paljon omaa tarinaani - ja samoin mieheni tilanteessa. Yhtä lailla hänkin ilmaisi jossain vaiheessa tuntevansa itsensä huijatuksi. Tai ehkä "huijatuksi" on väärä sana vaan että hän luuli meidän päässeen asian ylitse, mutta sitten taas palattiin puimaan eli olin ikään kuin hänen näkökulmastaan antanut väärää signaalia. Sinun miehesi on ilmeisesti samanlainen kuin minun. Minulle oikeastaan särähti pahasti korvaan se, kun moitit kiivaasti miestäsi siitä, että hän toi tunteensa sinulle esiin. Hyvä, se ei ole tunne, joka on sinulle mieleen, mutta yhtä lailla kaikki sinun tuntemuksesi eivät ole sinulle miellyttäviä. "Tunnen itseni kusetetuksi" ei ole sama asia kuin että "et saa enää kertoa minulle ahdistuksestasi". Jos sinä haluat avoimuutta väleihinne niin myös miehelläsi tulee olla oikeus jakaa sinulle myös ne tunteensa, jotka tuntuvat sinusta pahoilta. Siitä huolimatta, että hän oli se, joka petti.

Tilanteenne on nyt aika ikävä kehä. Sinä olet ahdistunut ja itkuisa, mikä saa miehesi ahdistumaan - se on hei väistämätöntä, koska miehesi rakastaa sinua - ja sitten sinä ahdistut ja loukkaannut miehen ahdistuksesta ja hämmennyksestä. Olisi hyvä, jos voisitte puhua näistä ja hyväksyä sen, että saatte kumpikin tuoda esiin negatiivisia tunteitanne, vaikka ne tuntuisivat toisesta ikäviltä.

Se on hankalaa miehellekin, kun hän ei ymmärrä, mistä ahdistuksesi tarkalleen kumpia ja mitä hän voisi tehdä asialle - koska miehet nyt usein haluavat tehdä jotain. Se aiheuttaa suunnatonta avuttomuutta, kun oma rakas nainen on aivan rikki eikä mistään tunnu olevan apua ja se taas saattaa johtaa ärtyisyyteen. Toisaalta, tilanne on tietysti hajottava sinullekin, kun tuntuu, että on ehkä tulossa hulluksi, ehkä pelkää, että on liian rasittava miehelle, kun vaan vollottaa ja vollottaa... Kuten sanoit, pelkäät. Et tunne oloasi turvalliseksi. Jollain tapaa olisi hyvä, jos pystyisitte yhdessä ja erikseen analysoimaan sitä, mistä tunteenne ja käytöksenne kumpuavat ja mitä erityisesti pelkäät. Ainakin se saa sinut tuntemaan itsensä vähemmän hulluksi!

Minä ja mieheni teimme ison nivaskan tehtäviä eräällä kurssilla, mutta nyt en millään muista nimeä... Se oli ihan kiintoisa, kun siinä käytiin läpi erityisesti pariskunnan vuorovaikutusta, negatiivista kehää jne. Voin kotona yrittää kaivaa niitä papereita esiin ja katsoa, mitä löytyy. Noin muuten, väestöliiton sivuilta saattaa löytyä apumateriaalia tällaiseen.

Sinänsä sanoisin, että hommaa ei kannata heittää roskakoriin vielä vuoden jälkeen, jos kuitenkin olette molemmat aidosti pyrkineet rakentamaan parisuhdettanne. Meilläkin meni näin jälkikäteen katsoen melkein kolme vuotta ennen kuin voin sanoa, että parisuhde on oikeasti kasassa ja se aika sisälsi juurikin noita ihan hyviä kausia ja sitten huonompia, joiden aikana harkitsin työtäväni pääni nestemäistä typpeä sisältävään tynnyriin. Mutta hei, tässä ollaan vielä hengissä ja kirjoittamassa, joten toivoa on!

Hei,

Minusta olet saanut tällä palstalla hyviä kysymyksiä ja vinkkejä mietittäväksi. On ikävää, että et uskalla täysin purkaa hänelle tunteitasi ja pelkäät väsyä. Sen takia voit olla nyt masentunut ja itkuisa, koska et ole vielä riittävästi saanut purkaa asiaa miehesi kanssa. Teidän kannattaisi vakavasti harkita vielä uudestaan pariterapiaa, esim. ratkaisukeskeistä. Se on turvallinen ympäristö keskustelulle.

Miehesi on pettänyt ja mielestäni hänen täytyisi osata hyväksyä se, että sinulla on oikeus olla vielä loukkaantunut. Voittehan sopia tietyt päivät jolloin puhute asiasta, jos hän vaikka kokisi sen siten helpommaksi ns. tilanne ei tule yllättäen.

Oliko teillä aiemmin hyvä suhde? Minusta 3kk:tta sairastumisestasi on melko lyhyt aika aloittaa hempeilyt. En ihmettele, että koet luottamisen häneen vaikeana. Väkisin tulee olo, että hänen on jo ennestään täytynyt olla hyvissä väleissä työkaverin kanssa, ehkä hivenen ihastunut, koska kynnys on ollut vain 3kk:ssa. Tämä siis minun näkemykseni.

Ehkä olette jo puhuneetkin, mutta jos ette, niin varmaan kannattaisi - kokiko mies suhteenne ennen sairastumistasi onnelliseksi ja avoimeksi? Näkemykseni mukaan pitkässä suhteessa toisen 3kk:n sairastuminen on vain tekosyy miehesi teolle.

Theofano

Ikävä kyllä en ole nyt siinä kunnossa, että minulla riittäisi voimia pohtia rakentavaa ja älykästä dialogia minun ja mieheni välille. Ei, vaan olen siinä pisteessä, että satutan itseäni fyysisesti, haluan tuntea fyysistä kipua, itken tyhjästä, enkä jaksa.
En jaksa pohtia, miltä miehestä tuntuu ja miten hänelläkin on oikeus tuntea itsensä huijatuksi jne.

Se on ihan sama. Ihan sama, vaikka hän kokisi olonsa kunka ahdistuneeksi ja epäreiluksi. En enää jaksa ymmärtää ja kehittää ja rakentaa. En pysty enkä voi käyttää olemattomia voimavarojani miehen tunteisiin. Minä en enää pyydä pahaa oloani anteeksi. En pahoittele sitä että ahdistus jyrää minut ja se purkautuu mieheen. Hän loukkasi minua pahemmin kuin kukaan ja jos hän tätä pahaa oloa pysty vastaanottamaan, niin sitten ei pysty. Minä en välitä.

Minä luulen, että minulta murtui sormi, kun purin ahdistustani kylpyhuoneen ovenkarmiin. Mutta se kipu tuntuu oudolla tapaa hyvältä ☹️

Jos et jaksa niin sitten et jaksa. Tavallaan siinä ei ole sen kummempaa, mutta kaipa me harvemmin annamme itsellemme luvan olla jaksamatta... Mutta jos ei jaksa niin sitten ei tarvitse jaksaa vaan täytyy levätä. Onko sinulla mitään mahdollisuutta "pitää taukoa" teistä, niin sanotusti? Vaikka lähteä viikonlopuksi käymään jossain tai viettää aikaa vähän itseksesi tai minkä tahansa sellaisen parissa, mistä nautit ja mikä rentouttaa?

Itsellänikin oli jakso, jolloin vain vollotin päivät pääksytysten enkä ymmärtänyt, mikä olisi avuksi. Valitettavasti en oikein osaa jälkikäteen sanoa, mikä sai sen loppumaan. Se vain loppui. Sitä vain alkoi jaksaa, taas. En tiedä, onko tästä kauheasti apua, sillä tiedän kyllä, että siellä pahimmassa aallonpohjassa ei vain usko enää siihen, että asia muuttuisi. Ei jaksa uskoa. Mutta kyllä se loppuu. Joskus sitä jopa väsyy siihen väsymiseen ja vatvomiseen ja siirtyy tekemään muuta. Jos sinulla on joku keino, mitä voit käyttää aivojesi harhauttamiseen, käytä sitä.

Voisit hakea myös apua vaikka yksin, jos et halua miestäsi "ahdistaa" tai et jaksa hänen kanssaan puida asiaa. Esim kirkon tarjoamassa perheasiankeskuksessa voi käydä yksinkin. Eikä varmaan haittaa olisi muutenkin hakea apua omaan huonoon oloon, jotta se jollain tavalla lähtisi purkautumaan, edes johonkin suuntaan. Kuulostaa kuitenkin siltä, että sinä et nyt yksin jaksa.

Täytyy kyllä yhtyä tuohon eksyneen kommenttiin siitä, että 3kk sairastumisesta on erittäin lyhyt aika siihen, että on jo hakenut lohtua ja ymmärrystä muualta. Kyllä siinä on täytynyt olla se halu jo valmiiksi ja sairastumisesi toi oivan tekosyyn toteuttaa se halu. Kyllä hyvin toimivan ja kunnioittavan suhteen pitäisi kestää toisen sairastuminen, ainakin pidempään kuin 3kk!
En tiedä... Aika ahdistavalta tuntuisi minustakin.

Sinulta on kaksi kertaa kysytty millainen suhteenne oli aiemmin, mutta et ole vastannut. Kierteletkö kysymystä?

En kiertele kysymystä, en vain ole huomannut, että sitä on kysytty.

Meillä on ollut ihanaa aikaisemmin. Lapset ovat sanoneet, että he haluavat itselleen samanlaisen parisuhteen. Olen ollut aikaisemmin niin ylpeä miehestäni ja parisuhteestamme. Käytännössä voi sanoa, että aloimme seurustelemaan ensitapaamisesta alkaen. Tapasimme työasioissa ja seuraavana päivänä sain kutsun lounaalle ja siitä kaikki lähti. Yli kymmenen vuotta sitten.
Olen saanut tuntea olevani rakastettu.

En pidä mitenkään ihmeellisenä, että parisuhteessakin voi ihastua ulkopuolisiin. Sen ei kuitenkaan tarvitse mennä pidemmälle. Ei tarvitse tehdä mitään ruokkiakseen ihastusta, vaan päin vastoin. Siitä tunteesta voi nauttia ja antaa mennä ohi.

Kun olin väsynyttäkin väsyneempi, eikä syytä meinannut löytyä, tuli mies siihen tulokseen, että olen luulosairas ja oli tainnut tämän kertoa sille naisellekin. Pahinta on se, että mies arvosteli minua toiselle naiselle ja kertoi hänelle, että minun kanssani ei ole sellainen parisuhde, mitä hän odottaa.
Jälkeenpäin mies sanoi, että hän oli luullut minulla olevan toinen, koska en ollut kiinnostunut seksistäkään.

Sain lääkäristä nopean ajan. Sairaslomaa viikko ja unilääkettä. Myös mielialalääkettä, mutta en haluaisi enkä uskalla sitä ottaa. Olen nyt kotona. Nukuin 11h. Olo on ehkä vähän parempi, kun olen saanut edes jotain apua. Mutta alakuloisuus on edelleen olemassa. Vaikka mihin ne nyt yhdessä yössä olisivatkaan kadonneet.

Viime vuosi oli elämäni kamalin ja stressaavin. En edeskäsitä miten sinnittelin sen läpi. Oma sairaus, miehen suhde, läheisen vakava sairastuminen ja töissä paineita. Ihmettelen, etten töissä mokannut mitään, vaikka päivät kuluivat sumussa ja pohtien miehen suhdetta työkaveriinsa.

Apolloperhonen,

Olen pahoillani tuskasi vuoksi.

Puolison pettäminen on uhrin kannalta pahempi trauman
aiheuttaja kuin raiskaus tai fyysinen pahoinpitely (Dr Willard Harley).
Ei siis ihme että kärsit.
Sinä ja miehesi ette käsitelleet pettämistä
kunnolla, vaan lakaisitte asian maton alle piiloon. Tämä pahensi tilannetta
entisestään. Sinulle jai tunne, että miehesi ei maksanut teostaan,
ja miehellesi jäi syyllisyys kun selvisi kuin koira veräjästä.
Et voi luottaa mieheesi enää ikinä, jos pettämistä ei käsitellä
kunnolla ja avoimesti.

Asiasta pitää kaunistelematta kertoa kaikilla sukulaisille ja ystäville.
Lapsille kertominen on tärkeintä. Nyt he elävät valheessa,
mikä ei ole koskaan oikein. Lapset vaistoavat että jotain on vialla,
ja jos heille ei kerrota totuutta, he oppivat itsekin valehtelemaan.
Lapset eivät myöskään pääse osallistumaan paranemisprosessiisi.

Miehesi ei tietenkään halua tätä.
Sinun tuleekin toimia kertomatta hänelle.
On myös hyvin mahdollista että suhde jatkuu maan alla, ja vaistoat
tämän. Myös se pahentaa tilannetta. Yritä saada selville tilanne
nuuskimalla.

Kaikki tämä vaatii paljon voimia, mutta kun aloitat, huomaan että
suunnitelmallinen toimintasi suhteen parantamiseksi onkin voimaannuttavaa.
Olet ratissa, etkä pelkääjän paikalla.

😀

Minusta ei ole apua, koska olen itse kriisissä ja perheneuvonnan jonossa. Haluan vain kommentoida tuota itsensä satuttamista ja kivusta nauttimista. Olen löytänyt itseni pistelemästä itseäni neuloilla. Kipu tuntuu hyvältä, koska se hetkellisesti vie huomion pois ahdistuksesta, joka tuntuu myös fyysisenä kipuna sisuskaluissa. Koita kuitenkin olla vahingoittamatta itseäsi vakavasti ja toivon kovasti, että aloitatte miehesi kanssa pariterapian uudelleen. Voimia!