Tarvitseeko tällä elämällä olla parempaa tarkoitusta kuin perhe. Vaimo, lapset, isä, äiti ja sisko, siinä minun elämäni tarkoitus eli tehdä heidät onnelliseksi ja samalla myös itseni.
Sitä en oikein jaksa, että olen niin paljon töissä, enkä paljon ehdi nähdä lapsiani. Aamulla kiireellä lapset hoitoon, sitten, kun tulen töistä, niin muutaman tunnin päästä lapset menevät nukkumaan, viikonloput onneksi olen vapaana. Silloin on kaupassa käynnit ja siivoukset, omakotitalossa on aina jotain korjattavaa.
Elämäni tarkoitus ei voi olla ainainen kiire.

Olen ajatellut, että jäisin syksyllä hoitovapaalle vuodeksi, vaimo voisi mennä vaikka sahalle töihin. Samalla, kun hoitaisin lapset, suorittaisin opintoni loppuun, muutama tentti enää puuttuu. Nukkuisin aamulla pitkään ja leikkisin lasteni kanssa, eikä olisi mihinkään kiire. Näkisin lapseni uudet temput ennen vaimoani. Nykyisin saan illalla ohimennen kuulla, että lapsi oppi tänään sitä ja tätä.
Rahallisesti minulla olisikin mahdollista jäädä hoitovapaalle, rohkeutta puuttuu.
Ei oikein vastannut sinun otsikkoon tämä kirjoitukseni mutta en oikein keksinyt mihin muuhunkaan olisi kirjoittanut. Ja saathan sinäkin kohta lapsen ja joudut varmaan miettimään samoja ongelmia.

Vaikutat älykkäältä ja phdiskelevalta henkilöltä. Löysin hiljakkoin googlen avulla Oulun Yliopiston psykologian laitoksen oppimateriaalia. Siellä Markku Ojala tai Ojanen selvittää lyhyesti eri terapiamuotojen eroja. Lista alkoi logoterapiasta. Siinä puhuttiin juuri merkityksen katoamiseta ym. Käy vilkaisemassa...

Kääpiö, jokin ajatuksessasi perheen merkityksestä jäi askarruttamaan. Tai ehkä siinä, että voisi tehdä toiset onnellisiksi ja sitä kautta itsensä. Voiko ihminen loppujen lopuksi tehdä toisia onnellisiksi tai olla vastuussa heidän onnestaan? Keskenkasvuisten lasten kohdalla voi ja pitää, mutta entäpä aikuisten?
Ehkäpä ajatus toisten onnelliseksi tekemisestä tuo mieleeni toisten kautta elämisen. Sellaista se voisi pahimmillaan olla. Jos teet kaikkesi, jotta toiset olisivat onnellisia, eivätkä he syystä tai toisesta kuitenkaan ole, niin mitä sitten? Oletko silloin epäonnistunut yrityksessäsi?

Kyllähän asian voisi toisinpäinkin ajatella: täytyy tehdä itsensä onnellikseksi ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja sitä kautta läheisetkin tulevat onnellisiksi.

"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi...", ei yhtään sen enempää. Sitähän se tarkoittaa. Itsensä rakastaminen, kunnioittaminen, arvostaminen... Kaikki sellainen on tosi tärkeää. Ei niin että muut ensin, minä sitten vasta heidän jälkeensä. Ihminen ei kestä eikä jaksa loputtomiin suomatta itselleen samaa mitä toisille. Päinvastoin, ensin täytyy huolehtia itsestään ja kunnioittaa itseään, koska juuri siitä nousee jaksava ja tasapainoinen toisista välittäminen.

Kun luin mietteitäsi opintovapaalle jäämisestä, tuli ensimmäiseksi mieleeni, että hieno homma. Sen olet taatusti ansainnut, jos se sinusta hyvältä tuntuisi. Aina parempi, jos silloin jaksaisit myös viedä opintosi päätökseen, mitä sinusta sitten 'isona tulisikaan'. Ja vaikket jaksaisikaan, niin silti hoitovapaa kuulostaa tosi hyvältä ajatukselta.
Olet elänyt niin käsittämättömän lujilla, ettei ole ollenkaan kohtuuton ajatus suoda itsellesi hengähdystauko ja tehdä jotakin mitä itse haluaisit.
Vaikkapa aamunukkumisia, kiireetöntä lasten kanssa olemista, tenttejä... Laiskottelulta ei ollenkaan kuulosta vaikka tosiasiassa olisit kyllä ihan laiskotteluakin ansainnut.

Sanoit, että rohkeutta puuttuu. Mikä siinä ratkaisussa eniten vaatii rohkeutta?

Tämä oli nyt ääneenajattelua ja saattoi mennä pahasti pieleen. Toivottavasti en loukannut.

Mirri

hei!

minä mietin tässä sitä, että ystäväni huomasi joskus juuttuneensa oravanpyörään, ja masentui miettiessään, että tätä samaa se sitten on loppuelämä. kunnes oivalsi että kukahan niin on muka sanonut?!

minusta kääpiön ajatus kuulosti aikamoisen hienolta; toivon sinulle totisesti rohkeutta toteuttaa oma suunnitelmasi. tärkeille asioille kannattaa antaa aikaa.

en todellakaan ole mikään mestarineuvoja, oman enemmän tai vähemmän kaoottisen elämäntilanteen kanssa kamppailua tuntuu just nyt olevan joka hetki. mutta yritän kovasti pystyä erottamaan asiat, joihin en voi vaikuttaa, niistä joihin voin. ja keskityn niihin, joihin pystyn. tai yritän, ei tunnu olevan järkeä miettiä vain niitä asioita, jotka olen jo onnistunut sotkemaan... (onneksi vain omassa elämässä, enkä muiden). minulle ainakin tällä hetkellä se on parempi ratkaisu.

muutenkin vaan sanoisin, että jos tuntuu elämä täysin turhalta (?), niin kannattaisi pienenpienistä merkityksellisistä asioista se tarkoituksen hakeminen aloittaa. ne ovat aika tärkeitä. ja sitten voimien kasvaessa siirtyä suurempiin... ehkä lopputulos on se, että merkitykselliset asiat loppujen lopuksi ovat pieniäsuuria? en tiedä. ei minulla ole tietoa elämän tarkoituksesta. kunhan vaan jokaisella olisi jollain tapaa hyvä olla...

Anteeksi, huomasin nyt vasta, että olette minulle vastanneet. En osaa niin hienosti ajatella kuin Mirri. Minä olen vaan onnellinen, jos perheenikin sitä on. Monesti kyllä tunnen olevani epäonnistunut, jos vaikka siskolla menee huonosti. Lähden metsään miettimään sitä mitä tein väärin. En osaa olla itserakas mutta kyllä minä itsestäni pidän huolen. Otan kerran viikossa ihan itselleni omaa aikaa tunnin tai pari, se kyllä minulle riittää.

Minusta pitäisi isona tulla tietotekniikan insinööri ja liikkeenhoidon johtaja.
Perinhän joskus sukumme yrityksen ja tarvitsen kyllä koulutusta.
Olen nyt päättänyt, että jään kesäkuussa hoitovapaalle. Oikeastaan suutuin isälleni, hän on alkanut ottamaan töistä vapaata ihan milloin vaan haluttaa. Hakee lapseni pois hoidosta ja on heidän kanssaan päivät. Lapset vaan ukista puhuvat, isä on aina töissä. Haluan itse opettaa poikani onkimaan kesällä, niin sitten päätin, että nyt minun on aika muuttaa elämääni ainakin puoleksi vuodeksi.

Eniten kai pelkään mitä kaverini sanovat. Ovathan he vähän ihmeissään ja miettivät miten pärjään kotona. Essun aikoivat ostaa ja perheenäidiksi jo nyt sanovat.

Kääpiö, oman perheen onnellisuus on ihan hyvä syy olla onnellinen. Yksi maailman parhaita.

Tärkeää lienee se, ettei unohda itseään halutessaan tehdä toisia onnellisiksi. Ehkäpä 'itserakkaus' onkin nimenomaan sitä, että huolehtii itsestään. Rakastaa ja kunnioittaa itseään tarpeeksi paljon pitääkseen itsestään huolta aivan samoin kuin huolehtii ympärillään olevista rakkaista ihmisistä.
Sellaisella ei ole mitään tekemistä itsekkyyden kanssa.
Niin asian ajattelen.

Siskollasi menee välillä huonosti, välillä hyvin ja useimmiten kai jotakin siltä väliltä, vaihtelevaisesti. Mutteivät hänen elämäntilanteidensa vaihtelut ole sinun onnistumisesi/epäonnistumisesi mittarina. Sinulla on oma elämäsi, hänellä omansa.

Vaikka miten järjellä sellaisen asian ymmärtäisi, niin syyllisyydentunteeseen törmää kerta toisensa jälkeen tärkeän ihmisen elämän mennessä syystä tai toisesta huonommin.
Kunhan vain saisit järkesi apuun ja pystyisit ymmärtämään sen, ettet sinä ole epäonnistunut, jos siskollasi menee huonosti. Pystyisit asian ymmärtämään vaikka olo kuinka epäonnistuneelta tuntuisi.

Hieno homma tuo päätöksesi jäädä hoitovapaalle vaikka kaverit essun ostaisivatkin. Tarpeeseenhan se tulee. Sinulla on elämänkokemusta jaettavaksi kokonaiselle kaverijoukolle nuoresta iästäsi huolimatta. Jospa nostaisit itsellesi hattua ja hiljentyisit hetkeksi kunnioituksesta itseäsi kohtaan ja jättäisit kaverit omaan arvoonsa vaikka hyviä tyyppejä ovatkin.

Kunnioituksesta mykistyneitähän kaverisikin ovat. Peittelevät vain hämmennyksensä kaikenlaiseen vinoiluun. Kenties he eivät heti ratkaisujasi ymmärrä, mutta sinun kavereinasi oppivat ymmärtämään.
Hyvä juttu.
🙂🌻

Mirri