Hei..
Ajattelin kokeilla miltä tuntuisi kirjoittaa tänne oma tarinani ja auttaisiko se oloa.. Tosin tuntuu ettei minun tarinani ole mitään muiden ongelmiin verrattuna.. Olen erittäin kiitollinen sille joka tämän jaksaa lukea.

Olen ollut jo pienestä lähtien kiltti tyttö, kuuliainen ja vanhempia totteleva ja kunnioittava. Murrosikäkin oli helppo, muutaman kerran ehkä ovea paiskasin, en juonut enkä polttanut enkä tee niin edelleenkään.. Olin sinisilmäinen ja naivi tyttölapsi.. Yläasteella oli joku seurustelusuhde ja täysi-ikäisenä ihastuin silmittömästi erääseen poikaan jonka olin joskus vuosia sitten jo tavannut.. Kirjoittelimme viestejä ja hän vietti joitain öitä luonani baarista tultua, pussailimme ja halailimme, mutta sen pidemmälle en antanut sen mennä, sillä en halunnut olla pelkkä hoito.. Hän ei ollut valmis seurustelemaan ja sen kerrottuaan päätin unohtaa hänet..

Olin 19v kun olin kaverini kanssa baarissa tanssimassa ja tapasin siellä tummaihoisen miehen, johon tutustuin illan aikana.. Vaihdoimme numeroita ja aloimme pitää yhteyttä ja tapailimme.. Välillä hän tuli luokseni yötä.
Kaikki oli minulle jotenkin unen omaista, oma komea Prinssini, josta en olisi uskaltanut aikaisemmin edes haaveilla.. Hän osasi puhua ja kohdella minua ihanasti. Huomasin myös kuinka satutettu ja haavoittunut ihminen hän oli ja ajattelin että voisin tehdä hänestä ehjän ihmisen rakkauteni avulla ja näyttää että toiseen ihmiseen pystyy luottamaan ja häntä pystyy rakastamaan.

Aika ajoin ihmettelin hänen joitakin sanomisiaan esim. että hän on ainut joka pystyy minua rakastamaan ja että kun häntä oli joskus petetty että en saisi ikinä tehdä sellaista tai minun kävisi huonosti.. Huomasin välillä säikähtäväni häntä kun näin hänen sisällä olevan vihan, mutta hän osasi heti taas sanoa jotain ihanaa ja korjata tilanteen. Hän painosti minua koko ajan vaivihkaa seksiin ja kuitenkin sanoi että saisin niin paljon aikaa kun haluan. Halusin olla varma tunteistani häneen, enhän halunnut menettäväni neitsyyttäni kenelle hyvänsä. Painostus jatkui ja hän alkoi väittämään että en rakasta häntä ja pidän häntä iljettävänä.

Eräänä iltana sitten sanoin että olisin valmis. Muistan nukahtaneeni hänen katsoessa telkkaria ja heräsin kun hän katsoi RAWia ja ihmettelin kuinka häntä kiehtoi se väkivalta.. Kun pääsimme sänkyyn ja hän alkoi hyväilemään minua, aloin miettimään mitä oikeasti tunsin sisälläni.. Aloin ymmärtämään että olin tekemässä elämäni virhettä, että olin suostunut kaikkeen vain painostuksen alla ja miellyttääkseni häntä ja pitäkseeni hänet luonani. En ollutkaan valmis.. sanoin sen hänelle ja muistan miten säikähdin kun huomasin ettei hän tuntunut kuulevan mitään.. Sanoin uudestaan ja hoin että EI! Pelko sai minusta vallan kun huomasin hänen lasittuneen katseensa ja lamaannuin täysin.. Hän peitti vastalauseeni suullaan ja muistan miten en saanut enää henkeä.. ja sitten se kipu.. Toisaalta olin jossain poissa.. Ruumini oli siinä raiskattavana, mutta itse olin hävinnyt jonnekin, pystyn muistamaan vain osan tapahtuneesta.. Ja sitten kun hän päästi minut, makasin vain paikoillani, lakana veressä ja itkin. Hän tokaisi että lopeta itkeminen ja hyvää yötä ja lopulta nukahdin hänen viereensä neitsyyteni menettäneenä..

Kun seuraava aamu koitti, kävin suihkussa ja jatkoin normaalia eloani.. Ihmettelin miksi tunsin oloni hieman etäiseksi Prinssini vieressä.. Lähdin muutaman päivän sisällä Helsinkiin kesäksi töihin, niin kuin olin jo suunnitellut. Suhteemme jatkui Helsingissä ollessani ja sain kuulla kaveriltani että Prinssini ei välttämättä ollut kovin luotettava.. Riitelimme puhelimessa Prinssini kanssa ja hän puhui minut aivan sekaisin ja lähetteli sähköpostia.. En enää tiennyt miten mikäkin asia oli ja päätin antaa hänelle toisen mahdollisuuden.. Kun sitten muutaman viikon päästä kuulin toiselta kaveriltani, jota Prinssini ei tuntenut, että Prinssini oli yrittänyt iskeä häntäkin, niin pistin suhteellemme pisteen. Sen jälkeen tulikin joitain viestejä mm. että jos kerron kenellekään niin ei tiedä mitä tapahtuu.. Ihmettelin tuon viestin sisältöä ja unhodin sen melkein saman tien..

Kun sitten viikkojen päästä palasin takaisin kotikaupuunkiini ja kotiini, alkoi muistoja tulla pikku hiljaa esiin.. Ennen sitä aloin oireilemaan keuhkoillani ja hengitysvaikeuksilla.. Muistan sen illan kun olin tiskaamassa ja mieleeni alkoi tulla välähdyksen lailla muistikuvia siitä ikävästä illasta Prinssini kanssa.. Se oli hyvin pelottavaa.. Oloni alkoi mennä vauhdilla alaspäin.

Serkkuni ja kaverini olivat suurena apunani, vanhemmilleni en pystynyt kertomaan kuin vasta melkein vuoden päästä tapahtuneesta.. Pääsin Kriisikeskukseen saamaan terapiaa ja EMDR-menetelmää, joka osottautui kohdallani läpimurroksi. Monenlaisia tunteita ja ongelmia tuli läpi käytyä asian käsittelyn aikana ja elin suuressa pelossa Prinssini ja hänen kavereidensa takia, jotka lähettelivät minulle uhkaavia viestejä.. välillä minua yritettiin kierosti houkutella tulemaan johonkin tiettyyn paikkaan tapaamiseen.. Raiskauksen ja muistamisen välissä oli kaksi kuukautta jolloin elin täysin normaalisti, se oli kuulemma mieleni keino selviytyä.

Jossain vaiheessa sain sen verran voimia että tein rikosilmoituksen hänestä, pakkohan minun oli yrittää.. Minua kuulustellut poliisi oli erittäin mukava ja ystävällinen ja tiesi kyseisen henkilön ja kertoi että Prinssini oli poliisin silmätikku.. Se oli järkyttävä tieto.. ajatella etten ollut tiennyt sitä silloin kun seurustelimme. Syyttäjältä tuli sitten viikojen päästä erittäin asiaton kirje, jossa kävi myös ilmi että todisteet eivät riitä.. Samalla kun käsittelin asioita terapeuttini kanssa, muutin pois entisestä kodistani ja osoitteeni ja puhelinnumeroni salaiseksi ja elin pelossa.

Minun tärkeimpiin selviytymiskeinoihini kuului nyrkkelily, jonka aloitin tapahtuneen jälkeen. Sain purkaa pahaa oloani säkkiin, kun aikaisemmin purin sitä vain itseeni viiltelemällä ranteitani.. Nyrkkeilyn mukana kasvoi myös sisäinen vahvuus ja itsetunto, oli mahtava huomata johonkin niin fyysisesti rankkaan ja huomata omien voimiensa kasvavan ja pelon väistyvän. Tilalle tuli hirveä uhma että jos se ihminen uskaltaa vielä eteeni tulla, niin täräytän kyllä täysillä!

Paljon on töitä tehty kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana (oikeastaan oloni helpottui paljon jo vuoden aikana) ja nyrkkeilykin jäi pois kun paha olo hävisi. Ajattelin myös etten enää ikinä voisi rakastaa ja luottaa yhteenkään mieheen, kunnes elämääni astui nykyinen kihlattuni (raiskauksesta oli kulunut alle vuosi) joka auttoi parantamaan haavat sisältäni ja näytti että minuakin voi rakastaa edelleen vaikka koinkin niin suurta häpeää ja syyllisyyttä tapahtuneesta.. Ja ennen kaikkea hän näytti etteivät kaikki ihmiset ole yhtä pahoja ja halua satuttaa.. En tiedä mitä olisi tapahtunut ilman häntä!

Mutta tämä oli vasta osa tarinaani, jota jatkan uuden otsikon alla..