Tässä viime aikoina itselläni ollut todella rankkaa. Ajattelin jakaa ajatuksiania ja tuntemuksiani tänne ja kysellä kokemuksia.
Minulla on kolme ihanaa lasta 3v tyttö, 5v poijalla ja 7v tyttöllä sama isä.
Itse olen työttömänä tällä hetkellä. Mutta kummallisesti toi kalenteri täyttyy pakollisilla asioilla mitä ei välissä kylläkää jaksaisi.

Minulla on erittäin haastava poika joka tarvitsee huomion ja avun minulta ja paljon. Kaverikin tuossa sanonut viime aikoina kun nähnyt että hän ei jaksais tätä mun palettia pyörittää kahta viikkoa pitempään.
Pääsen hyvässä lykyssä nukkuu 23 aikaa ja herätys onkin jo pojan kans pahimpina aikoina 4 aikaa aamulla ku hän haluaa herätä ja hyvinä aikoina poika nukkuu 7 asti aamulla.
Jos mun lapset päättää pistää mun illan haastavaks että en tee muuta kuin ruuan ja olen heidän kanssa koko ajan siinä ei ole taukoja mihinkää suuntaa. Silloin vuoron perään vien lapsia jäähylle ja pidän sylissä ja tehdään asioita yhdessä ja lapset tappelee kokoajan keskenään.
Olen neuvoton asiaan ja olen jo saanut kaiken mahdolliset neuvot erinlaisilta työntekijöiltä ja kavereilta mikä voisi auttaa…
Jos tulee ideaoita/ kokemuksia niin kertokaa ihmeessä lisää?!

Olin tuossa perhekuntoutuksessa reilu vuosi sitten. Kun sieltä pääsin lasten kanssa eteen päin elämään omaa elämää niin nuorimman lapseni isä tuli takaisin kuvioihin.
Muutti kanssamme viime syksynä asumaan että saisin käydä koulua ja töissä.
Tilanne kävi kyllä nopeasti hankalaksi ja muutimme lähemmäs keskustaa ja en saanut hoitopaikkaa lapsien siirrettyä niin sovimme aluksi että asuisi meidän kanssa sen aikaa kuin lapset on vanhassa hoidossa.nyt siirto tulee uudelle päiväkodille kesäkuulle.

Nytten maaliskuussa tilanne kärjistyi ja poikani ei halunnut enää kotia. Jolloin jouduin tekemään päätöksen parisuhde vai lapset. Päätin lapset.
Asia kirpaisee minua todella paljon ku jouduin monesta asiasta luopumaan ja jouduin miettimään asioita tärkeysjärjestykseen uudelleen.

En voinut jatkaa koulua enkä töissä käymään kun joudun linja-autolla kuljettamaan lapsia hoitoon ja hoidosta pois. Paikallinen ku ei kulje aamu 7.30- 16.30 välisen ajan niin siinä kauheasti mitää tehdä kun istut aina suuntaansa puoli tuntia siinä bussissa.

Minulla on lasten kanssa pakollisia menoja ja juttuja ja sitten on omatkin terapiat viellä tähän päälle… Ystäviä ei kauheasti ole kun kaikki niin kaukana. Nyt ne ainoatkin ystävät on ruvennut välttelee tai haluaa vaa juhlia. Mua taas ei se oikein kiinnosta yhtään.

Eniten pelännyt tässä sitä että jos käy niinkuin 5v sitten jäin kotia jumiin. Olo ollut viime aikoina nimittään se että ei tekis mieli lähteä minnee mutta jostai saanut vielä voimia siihen et on pakko tehdä muutakin kuin käydä kaupassa tai olla ulkon lasten kans tai bussissa istua.
Pakosta kehitellyt et nyt täytyy mennä kattoo kylil et löytyyks jotai lapsille vaikka ei juuri nyt tarvetta lapsil mihinkää.

Taloudellisesti minun ex teki mulle hankalaa jätti laskuja maksamatta joita nytten sitten makselen kaiken muun laskujen kanssa ja ei oikein varaa ole kun en enää töissä.

Haluaisin olla exäni kanssa vielä yhdessä mutta tietoisesti tiedän että siitä ei tule mitään. Se sattuu minuun todella paljon ku on niin umpirakastunut toiseen vieläkin vuosien jälkeen.
Vaikka hän vain todellisuudessa minua hyväksi käyttänyt rahallisesti ja aiheuttanut minulle useita kertoja mielipahaa ja suoranaisesti henkistäväkivaltaa käyttänyt minua kohtaan.

Viime aikoina en ole oikein saanut nukuttua ku näen painajasia ja asiat pyörii mielessä voimakkaasti ja ahdistaa iltaisin kun yksin on ja lapset nukku…
Pahinta tässä ehkä on se että en uskalla itkeä. Se pelko tulee mun lapsuudesta kun minua kiellettii itkemästä ja näyttämästä tunteita.

Kertokaa omia kokemuksia ihmeessä. Paljon olis asiaa vielä ja kysellä saa.