Olen kirjoitellut tänne kevään ja kesän mittaan. Jouduin parisuhdedraamaan jossa oli kaikki mahdolliset liikkuvat osat. Kolmas osapuoli. Pari ehjää perhettä. Tunteita joita ei pystynyt hallita. Lupauksia ja pettymyksiä. Kaikkea mitä voi vain kuvitella.

Olin todella maissa asiasta, koska minua oltiin heittämässä perheestä ulos. Puhuimme onneksi paljon asioista ja moni asia kävi minulle selväksi. Saimme käsitellä asiat parisuhteen sisällä. Koska vaimoni ei osannut tehdä päätöstä sitoutuuko hän minuun vai siihen toiseen mieheen (joka ei vieläkään tiedä sitoutuko hän vaimooni vai omaan vaimoon), niin minä päätin tehdä päätöksen ja poistua parisuhteesta. 

Nyt niille jotka pelkäävät sitä että jää yksin, tai mitä lapset ajattelevat, miten minä pärjään, mitä muut ajattelevat. Tämä listahan on pitkä kuin nälkävuosi. Minäkin pelkäsin aivan kaikkea ja paljon. Vajaa kaksi kuukautta muutin pois meidän yhteisestä kodista ja elän ihanaa aikaa. Olen vapaa kaikesta. Minä saan tehdä päätökset itse ja hallita elämää. 

Mutta ennen kaikkea olen pystynyt antamaan anteeksi ja hyväksymään tilanteen. En täyttänyt sydäntä vihalla ja katkeruudella vaan päästin ne kaiken pois. Itsekkin ihmettelen miten hyvin olen tullut asian kanssa toimeen. Oikeasti toivon että vaimoni (siis virallisesti vielä) löytää onnen, koska hänen onnensa ei ole este minun onnelle. Se että hän on onnellinen eron jälkeen on parempi vaihtoehto. Kyllä minäkin joskus ajattelin, että toivottavasti hänellä menee tosi huonosti jos me eroamme. Mutta enhän minä sitä oikeasti toivo. Minulla on nyt minun oma elämäni ja minä vastaan omasta onnellisuudesta. En toisten, eikä he vastaa minun. 

Olen todella onnellinen nyt. Ero on iso muutos mutta ei siihen kuole. Täälläkin on paljon ihmisiä jotka pohtii tätä asiaa. Haluan rohkaista teitä, en eroamaan vaan olematta pelkäämättä mitä muutos tuo tullessaan. Minä sain elämän lahjan. 

Kiitos kaikille tuesta kevään ja kesän aikana!