Et kertonut kovinkaan tarkkaan minkälaista väkivaltaa suhteessanne on? Tai missä tilanteissa? Kolme vuotta on mielestäni pitkä aika kärsiä sellaisesta.

Omassa suhteessani on ollut myös väkivaltaa, mutta sen yli on päästy ja toivottavasti se on lopullisesti ohi! Se alkoi baari-iltojen jälkeisistä riidoista. Minä osasin vetää juuri oikeista vivuista ja ärsyttää miestäni ja hän kävi minuun käsiksi. Aluksi homma meni näin. Sain myöhemmin paniikkikohtauksia mieheni esim. halatessa minua/tilanteissa, joista en heti päässyt pois, koska hän oli kuristanut minua. Mieheni tajusi pian, mistä kiikastaa ja ymmärsi perääntyä heti, kun vaan sanoin, että tilanne alkoi tuntua tukalalta. Paniikkikohtaukset vähenivät ja tiedostamme molemmat asian vieläkin. Joskus tietyt tilanteet ahdistaa, joskus ei...

Tiettyyn pisteeseen asti "jaksoin", kunnes sisuunnuin aivan äärettömästi ja aloin pistämään hanttiin. Siinä me sitten aikamme keskenämme tappelimme. Kuten varmasti tiedät, se on hiton tyhmää!

Aloin oikein miettimään, että miksi väkivaltaa ei enää ole? Riitoja kylläkin, mutta mikä nykyään estää sen, että emme käy käsiksi toisiimme? Tiedostan hyvin tarkkaan, mitkä asiat minun osaltani edesauttoivat miestäni hermostumaan niin kovasti, että hän esim. löi minua. Sitten vain tein päätöksen, että on hillittävä itsensä, jätettävä ne asiat sanomatta. Molempien on annettava tilaa. Jos toinen haluaa lähteä, niin sitten lähtee! On vaan rauhoituttava, mentävä eri huoneisiin, lähdettävä ulos tai mitä vaan, mikä estää riidan kehkeytymästä niin isoksi, että väkivalta ottaa osaa siinä. "Koodisana" voi auttaa. Joku asia, mikä on hyvällä hetkellä sovittu sanottavaksi sitten, kun menee huonosti. Voi kuulostaa tyhmältä, mutta kaikkea kannattaa kokeilla! Asiasta on keskusteltava yhdessä avoimesti. Itse emme ole pystyneet keskustelemaan asiasta kenenkään ulkopuolisen kanssa, mutta jos se onnistuu (esim. pariterapia), niin aina parempi. Aluksi tuli epäonnistumisia, eikä kumpikaan osannut hillitä itseään, mutta nyt en osaa sanoa, milloin viimeksi suhteessamme olisi ollut fyysistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta onkin toinen juttu... siihen onkin vaikeampi antaa neuvoja...

Nämä asiat on todella tarkoitettu sanottavaksi vain sellaiselle, kuka todella on sekä uhri, että tekijä. Jos väkivalta ei toisen osalta lopu, eikä yhteistä säveltä löydy, niin sitten on lähdettävä! Kenenkään ei pitäisi elää väkivaltaisessa suhteessa!