Elämä täysin umpikujassa
Olen ollut nykyisessä parisuhteessani 1,5 vuotta miehen kanssa, jolla on kaksi vuotias tytär edellisestä suhteesta. Alkuun kaikki meni todella hyvin uusioperheenä eläessä. Päätimme viime kesänä muuttaa yhteiseen asuntoon ja vaikka olimme seurustelleet vasta puoli vuotta, ajatus tuntui silloin oikealta. Olimme ehtineet asua kaksi viikkoa yhdessä kun tapasin kahden vuoden hiljaiselon jälkeen miehen, johon olen aina ollut ihastunut ja viime vuoden heinäkuun jälkeen oma käyttäytymiseni on muuttunut käsittämättömäksi.
Olen tuntenut tämän kesällä tapaamani miehen vuodesta 2011. Elämäntilanteemme on aina ollut sellainen, että kumpikin on seurustellut, mutta olemme ensi hetkestä saakka olleet ihastuneita toisiimme vaikka mitään ei koskaan välillämme tapahtunutkaan. Hänen entinen naisystävänsä oli kuitenkin niin mustasukkainen minusta, että käski miestä katkaisemaan kaikki yhteydet minuun. Näin ollen emme nähneet tai olleet missään tekemisissä kahteen vuoteen vaikka asuimme samassa kaupungissa. Meillä on kuitenkin yhteisiä ystäviä ja sattumien summan kautta törmäsimme toisiimme viime kesänä. Selvitimme välimme ja aloimme taas pitää yhteyttä. Hän oli eronnut naisystävästään, mutta minä olin juuri muuttanut mieheni kanssa yhteen toiselle paikkakunnalle.
Aloimme tapailemaan aina kun mahdollista. Kävimme yhdessä lenkeillä ja minä kävin hänen luonaan kahvilla aina kun mahdollista eikä miesystäväni koskaan saanut tietää näistä tapaamisista. Päätin jättää mieheni tämän toisen takia syksyllä, mutta minulle iski niin kova ahdistus, että kinusin hänet takaisin. Välimme tämän toisen miehen kanssa viilenivät hetkeksi, mutta aloimme pitämään taas pian yhteyttä. Sitten marraskuussa menin ja petin miesystävääni opiskelukaverini kanssa. Tästä alkoi alamäki vain pahenemaan ja jos olimme kavereiden kanssa ulkona, käyttäydin kuin olisin sinkku. Pidimme taas yhteyttä tämän toisen miehen kanssa tiiviisti ja jos olimme viettämässä iltaa samassa paikassa, menin hänen luokseen yöksi, mutta vain nukkumaan. Päätin taas, että minun täytyy erota miehestäni, mutta tapahtui sama kuin ennenkin ja palasimme takaisin yhteen.
Kolmannen kerran erosimme maaliskuussa, jälleen minun tahdostani, olimme taas muutaman päivän erossa ja kinusin hänet takaisin koska oloni oli niin onneton enkä uskonut että pärjäisin yksin. Hetken aikaa meillä on mennyt taas hyvin, mutta mietin kokoajan sitä toista miestä jota en tahtoisi menettää. Tapasimme pari viikkoa sitten ja hän kertoi ensimmäistä kertaa rakastavansa minua ja minä sanoin hänelle saman. Tunnen olevani täydessä umpikujassa elämäni kanssa ja itseinhoni on suunnaton. Minusta on tullut sellainen ihminen, joita olen aina halveksinut. Mietin, että kaipaanko tätä toista miestä vain siksi, että meillä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta yrittää olla yhdessä vai onko tässä jotain kohtalonomaista tarkoitusta kun aina törmään häneen silloin kun yritän jatkaa elämääni. Tottakai rakastan nykyistä miesystävääni, enkä tiedä olisinko henkisesti tarpeeksi vahva eroamaan, koska aikaisemmin se ei ole onnistunut mutta toisaalta olen tehnyt hänen selkänsä takana niin paljon pahoja asioita, että en tiedä miten voin esittää viatonta. Olisiko kellään antaa auttavia vinkkejä tai samankaltaisia kokemuksia jaettavana?
"1,5 vuotta miehen kanssa, jolla on kaksi vuotias tytär edellisestä suhteesta. Alkuun kaikki meni todella hyvin uusioperheenä eläessä. Päätimme viime kesänä muuttaa yhteiseen asuntoon..""
Nyt on pakko kysyä. Ajatteletko muuta kuin itseäsi ja omia miessotkujasi? 2v lapsi on ihminen. Hänen kotiinsa ei muuteta tarkkaan harkitsematta, mitä tekee. Vieraan lapsen kotiin/etäisänkin luo muutto on hyvin vakava asia. Lapsen kodista ei muuteta pois harkitsematta tarkasti, mitä tekee. Jo 2v lapsi voi saada traumoja, jos elämän aikuisen vaihtuvat alvariinsa, tulevat yllättäen ja häviävät yllättäen. Käytöksesi on käsittääkseni hyvin huonoa, tuohon lapseen päin. Asetat omat miesjuttusi etusijalle, kuin lapsella, jonka kotiin olet itse mennyt, ei olisi mitään väliä. Siltä tekstisi kuulostaa.
Jospa lopettaisin omien miesasioiden märehdinnän ja ajattelisit tällä kertaa, mikä on tuon lapsen paras, hänen huoltajansa kanssa keskustellen. Ja toimit sitten niin. Lopeta lapsen kodissa edestakaisin ramppaus. Tee kerralla päätös, jossa pysyt. Jos se on jääminen lapsen isän kanssa yhteen, olisi aihetta ottaa vakavasti se, että olet äitipuoli. Se ei ole sama kuin äiti, mutta se tarkoittaa vakavuutta ja stabiiliutta, turvallisia olosuhteita tuolle lapselle kasvaa. Äitipuolikin on velvollinen toimimaan niin, että lapsen elinympäristö on turvallinen ja vakaa.
Tiedän, että kaksi vuotias lapsi on ihminen, häntä en vähättele lainkaan. Tulkitsen kommenttia hyvin halventavana ja hyökkäävänä. Kun olen eronnut miehestäni, lapsi ei ole koskaan ollut meidän luonamme ja toisekseen, minä en ole muuttanut lapsen kotiin vaan olemme mieheni kanssa muuttaneet yhteiseen kotiin joka on myös lapsen koti ja paikka asua silloin kun hän meillä on. Emme ole käsitelleet parisuhdettamme tai velloneet eroasioissa koskaan kun lapsi on ollut meidän luonamme. Lapsi on meillä muutenkin niin vähän, että hän ei ole koskaan ollut meillä kun olemme olleet erossa tai käsitelleet parisuhteeseen liittyviä asioitamme.
Eli näin ollen korjatakseni oletuksiasi. kyllä, ajattelen myös lasta, en ole asettanut häntä tilanteisiin jossa hän joutuu todistamaan meidän aikuisten ongelmia ja en ole koskaan hävinnyt hänen elämästään "alvariinsa" koska hän on ollut äidillään kun minä olen ollut pois kodistamme erotilanteissa. Toivottavasti olen ilmaissut nyt asiani tarpeeksi selvästi. minä en ole muuttanut lapsen kotiin vaan olemme yhdessä rakentaneet kodin ja lapsella on kyllä todella paljon väliä ja olen pyrkinyt pitämään hänet erossa meidän aikuisten ongelmista siinä onnistuen. Toivon sinun pitävän ennakko-oletukset minimissä ja hakemaan vähemmän muita suorilta tuomitsevaa elämänasennetta.
Johnny Deppiä lainaten
If you love two people at the same time
choose the second one
because if you really loved the first one
you wouldn't have fallen for the second
toi on musta hyvä vinkki 🙂
chäm kirjoitti 8.5.2015 11:38
Johnny Deppiä lainaten
If you love two people at the same time
choose the second one
because if you really loved the first one
you wouldn't have fallen for the secondtoi on musta hyvä vinkki 🙂
Ei hullumpi vinkki ollenkaan. 🙂
Itse menisin vielä askelen pidemmälle: jos haahuilet kahden ihmisen välillä, etkä "tiedä, mitä haluat", kumpikaan ei ole Se Oikea. Kun se tulee kohdalle, tiedät.
Heh, Deppillä on ihan hauska looginen päättely. Se vain johtaa siihen, että pitää juosta aina uuden ihastuksen perässä. Sitä kun voi ihastua, vaikka rakastaisikin puolisoaan. Tuo päättely edellyttää, että on vain yhtä lajia rakkautta. Hullaantumisvaiheen rakkaus ja syvä kiintymysrakkaus aktivoivatkin eri alueita aivoissa joten helposti voivat olla siellä yhtä aikaa.
Jenkkikomedia, poukkoilusi vaikuttaa enemmän tragedialta. Ehkä toimit juuri Deppin ohjeen mukaan. Ihastut siihen jota sinulla ei ole ja näin menet yhä uudestaan sen perässä. Vaikea on ulkopuolisen ohjata valintojasi mutta helppo on toivoa, että saat rauhoituttua.
Hyvää viikonloppua kaikille!