Meneehän tuossa aikaa kaiken sulatteluun ja omasta arjesta selviämiseen. Eikä tässä elämässä kaikkia asioita pysty mitenkään edes ymmärtämäänkään tai käsittämään. Se vain on niin.

Parisuhde on usein suuri asia ihmisen elämässä ja tunteet siinä juuri näyttelevät voimakasta osaa. Myös se luonnollinen kiinnittyminen toiseen ja rinnalla eläminen.

Itsekin toivoo, että olisi sellainen suhde, jonka keskellä voisi elää tasapainoista ja hyvää elämää. Laajoja käsitteitä.... Lisäksi kun ei voi toisen puolesta elää, eikä voi toisen puolesta vastuita kantaa. On siis keskityttävä omaan itseen siinä mielessä.

Kyllä sitä hurjan usein kuulee, että pariskunnat eroavat, kun toinen on löytänyt toisen. Jätetyn suru on kuitenkin aina henkilökohtainen. Luultavasti lohdutusaste on hyvin häviävä, vaikka tietää, että tämä on tavallinen tarina.

Tulee mieleen, että onhan se hyvä, jos miehesi on osannut lopulta päättää, mitä tekee. Enää et joudu kärsimään turhista lupauksista ja jatkuvista pettymyksistä tuossa suhteessa. Ne, jos mitkä, kuluttavat ihmistä rajusti.

Parempi päivä koittaa vielä, mutta nyt et varmastikaan voi juuri muuta, kuin järjestellä niitä arjen asioita. Uskon, että se on tuossa vaiheessa itselle parasta saada käytännön asioita eteenpäin ja sitä kautta tilanteita itselle paremmaksi.

Olen pahoillani puolestasi. Miehesi on jättänyt sinut ja lapsenne tukalaan tilanteeseen. Olet ymmärrettävästi hädissäsi. Ota yhteyttä läheisiisi, lakimieheen ja hae pikaisesti terapiaan, jos vain kunnastanne sellaista on pikaisesti saatavana. Pyydä apua vanhemmiltasi/ystäviltäsi ja kerro tuskastasi vaikka kampaajallesi, kunhan puhut, etkä jää yksin.

Minullakin mies on muuttamassa 1. 2. omaan asuntoonsa - ei ole antanut kunnon syytä, on vain tilanteessa, missä kuulemma haluaa miettiä mitä elämältään toivoo. Tätä lapsellista vääntöä on nyt jatkunut kotona 4 kk, ja ensimmäiset kuukaudet olivat kuin painajaista. Nyt kun muuttaa, olen tavallani helpottunut ja ajatus lopullisesta erosta käy entistä helpommaksi käsitellä. Jään yksin kotitaloomme 4 lapsen kanssa ja pärjään aivan varmasti.

Voin luvata, että surusi ja järkytyksesi helpottaa myöhemmin, haavojen pitää antaa parantua ja läheisten avulla saat arvet paranemaan oikein. Huomaat, kuinka niitä hyviä hetkiä tulee aina suuren surun jälkeen, ja ne hyvät ajat pitenevät siinä missä huonot ajat lyhenevät. Tulee päivä, kun suru ei enää ole niin ylitsepääsemättömän suuren tuntuista. Luota tulevaan ja itseesi, pärjäät kyllä - se on sisäänrakennettu meihin naisiin. Ja joku päivä muutaman vuoden päästä luultavasti tajuat, että elät parempaa elämää, kuin olisit elänyt kohta ex-miehesi kanssa, peläten, että uusia toisia naisia odottaa kulman takana. Onneksi kaikki miehetkään eivät ole lapsellisia puolison pettäjiä ja uuden elämän haahuilijoita...

Jaksamista ja voimaa sinulle, muista, että näille palstoille on hyvä tulla kirjoittelemaan tunteitaan yön pimeinä tunteina. 🙂🌻

Heippa!

Mulle kävi aikalailla samoin vajaa vuosi sitten. Me ehdittiin olemaan yhdessä kahdeksan vuotta ja kaksi yhteistä lastakin on. Eräänä päivänä mies ei vain tullut töistä kotiin ja parin päivän päästä siitä sain kuulla, että hän on rakastunut työpaikallaan olevaan hoitsuun ☹️

Kokemuksen äänellä voin sanoa, että oikeastaan vaan aika auttaa. Muistan kuinka tuskainen olo minulla oli ensimmäiset pari kuukautta, en pystynyt nukkumaan enkä syömään. Lapset taisivat olla ainut asia joka piti mut kasassa. Nyt olen muuttanut lasten kanssa kokonaan toiseen kaupunkiin ja aloittanut ns. uuden elämän. Isä vaan ei valitettavasti ole nähnyt lapsia kun vaan kerran koko tänä aikana... tässä nyt on vielä tälläistä selvitettävää, mutta olo paranee päivä päivältä, vaikka välillä itkettää ja raivostuttaa edelleen. Mutta tollasta petturia en ikinä haluaisi takasin ja uskon, että sustakin alkaa loppujen lopuksi tuntumaan siltä, kun vertaa sitä siihen millaista varpaillaan oloa ja luottamuspulaa olisi jos palaisitte yhteen. SINÄ ET ANSAITSE TUOLLAISTA, OLET ARVOKKAAMPI 🙂

Olen todella pahoillani puolestasi. ☹️ Joskus ihmiset tekevät käsittämättömiä ja typeriä tekoja.
Mies valitsi toisen naisen vaikka ei ole tämän kanssa arkea elänyt saati todella tunne tätä. Hän valitsi silti sen naisen teidän perheenne sijaan.
Sure, itke, huuda jos tarvitsee. Ole lasten kanssa, he ovat rakkaita. Joudut olemaan miehen kanssa tekemisissä lasten vuoksi. Se tekee tuosta tilanteesta entistä vaikeampaa.☹️

Mutta yksi asia on varmaa. Sinä selviät. Ihan oikeasti. Siihen menee aikaa ja siihen kuluu miljoonia kyyneliä, mutta sinä selviät.
Halauksia ja voimia.
Mene juttelemaan jollekin ammattilaiselle, et saa jäädä yksin. Pidä ystävät lähelläsi!

Kiitos kannustavista viesteistä. Minun pitäisikin osata ajatella, että kyllä minä tästä selviän enkä todellakaan tarvitse miestä, joka on ollut minulle noin epärehellinen. Lapset vain säälittää, kun olin niin toivonut ja ajatellut, että ainakin meidän lapset saavat elää ehjässä perheessä. Mutta silti jotenkin vielä elättelen toiveita, vaikka järki sanoo, ettei missään nimessä niin saisi tehdä. Nyt minun pitäisi olla vahva ja päättää, että tästä ei tule mitään muuta kuin avioero ja että minullekin koittaa vielä onnellinen elämä joskus. Kaikkien käytännön asioiden järjesteleminen vain tuntuu hankalalta, kun ei tiedä mistä aloittaa. Ollaan siis juuri rakennettu omakotitalo, josta piti tulla talo meille loppuelämäksi, en tiedä miten tämän talon kanssa tehdään. Tuntuu niin pahalta olla täällä, mutta taas pitäisi ajatella, että miehelläni oli melkein koko ajan täällä asuessamme se toinen nainen. Mutta miten voikaan tuntua pahalta, että oma mies voi loukata noin pahasti, mies, jonka en koskaan olisi uskonut tekevän näin. Voi että kun saisin nyt itelleni taottua päähän, että minä selviän tästä vielä!!!