en tiedä onko tämä oikea paikka kertoa tuntemuksiaan mutta jostain on aloitettava.
muutama päivä sitten vaimo sanoo se on ohi minä ihmeissäni että mitä.
tarvitsen omaa aikaa hän sanoo ja samaan hengen vetoon että se on ero nyt.
minä kyselen syytä itku kurkussa, ei kuulemma ole minun vika eikä ole mitään yksittäistä syytä eroon. asiat kaikilta osin pitäisi olla kunnossa omasta mielestä, ei isompia riitoja koko yhdessä olon aikana noin”kymmenen vuotta yhdessä oloa josta avioliitossa 5v”
olo nyt tosi paha ei taho jaksaa enää.
Hei Tiedoton,
Olet täydellisessä shokissa elämäsi murentuessa palasiksi. Vaimollesi tämä on paljon helpompaa, koska hän on valmistellut itseään tähän ilmeisestikin jo hyvin pitkään.
Ikävä lisätä shokkiasi, mutta tuo oman ajan tarve yleensä paljastuu toiseksi ihmiseksi - pettäjä ei vain halua "tuottaa lisää tuskaa" paljastamalla asiaa tai ei halua itse vain paljastua petturiksi. Jätetty yrittää pohtia kaikkea mahdollista, miten tilannetta vielä voisi korjata, mitä itse on tehnyt väärin yms..mutta kaikki on turhaa niin kauan kunnes todellisiin syihin päästää pureutumaan.
Surutyösi eri vaiheineen tulee viemään n. 1-2 vuotta. Tulet kokemaan shokin jälkeen itsesyytöksia, vihaa, surua ja vasta sitten alkaa toipuminen.
Puhu ja kirjoita tuntemuksistasi, pura pahaa oloasi ja kaikesta huolimatta yritä pohtia liittoanne kokonaisuutena kummankin näkökulmasta.
Muista huolehtia itsestäsi -todennäköisesti laihdutkin tässä rytäkässä aika lailla.
Se sattuu niin p...sti - ja silti käsittämätöntä on, että jonain päivänä ei enää satu.
Jasse kirjoitti 9.9.2010 10:14
Hei Tiedoton,
Olet täydellisessä shokissa elämäsi murentuessa palasiksi. Vaimollesi tämä on paljon helpompaa, koska hän on valmistellut itseään tähän ilmeisestikin jo hyvin pitkään.
Ikävä lisätä shokkiasi, mutta tuo oman ajan tarve yleensä paljastuu toiseksi ihmiseksi - pettäjä ei vain halua "tuottaa lisää tuskaa" paljastamalla asiaa tai ei halua itse vain paljastua petturiksi. Jätetty yrittää pohtia kaikkea mahdollista, miten tilannetta vielä voisi korjata, mitä itse on tehnyt väärin yms..mutta kaikki on turhaa niin kauan kunnes todellisiin syihin päästää pureutumaan.
Surutyösi eri vaiheineen tulee viemään n. 1-2 vuotta. Tulet kokemaan shokin jälkeen itsesyytöksia, vihaa, surua ja vasta sitten alkaa toipuminen.
Puhu ja kirjoita tuntemuksistasi, pura pahaa oloasi ja kaikesta huolimatta yritä pohtia liittoanne kokonaisuutena kummankin näkökulmasta.
Muista huolehtia itsestäsi -todennäköisesti laihdutkin tässä rytäkässä aika lailla.
Se sattuu niin p...sti - ja silti käsittämätöntä on, että jonain päivänä ei enää satu.
kiitos jasse sanoistasi, en oikeen ole varma mistään. shokissa olen sen tiedostan, ei pysty nukkumaan ruoka ei pysy sisällä laihtunut kolmessa päivässä noin 5kiloa no onhan tässä vielä pari kiloa varaa ennen kuin rupee meneen alipainon puolelle,
mutta se epätietoisuus syistä mitä minulle ei ole kerrottu.
olen 110% varma ei ole kyse toisesta kummankaan puolelta seksi elämässämme ei ole ollut mitään moittimista olemme sen suhteen olleet avoimia,
mikään muukaan ei mielestäni ole vialla talous,työ,lasten kasvatus,harrastukset,
olemme pystyneet puhumaan sekä iloisista että surullisista asioista aina.
mietteisiini on tullut kaikkea järjetöntä mm.kolmenkympin kriisi vaimollani, itse olen tuon mielestäni ohittanut jokunen vuosi sitten, jos sellainen on olemassa, en tiedä tunti kerrallaan mennään.
tiedoton kirjoitti 9.9.2010 9:17
en tiedä onko tämä oikea paikka kertoa tuntemuksiaan mutta jostain on aloitettava.
muutama päivä sitten vaimo sanoo se on ohi minä ihmeissäni että mitä.
tarvitsen omaa aikaa hän sanoo ja samaan hengen vetoon että se on ero nyt.
minä kyselen syytä itku kurkussa, ei kuulemma ole minun vika eikä ole mitään yksittäistä syytä eroon. asiat kaikilta osin pitäisi olla kunnossa omasta mielestä, ei isompia riitoja koko yhdessä olon aikana noin"kymmenen vuotta yhdessä oloa josta avioliitossa 5v"
olo nyt tosi paha ei taho jaksaa enää.
Olen pahoillani puolestasi. Itselläni jotakuinkin samanlainen tilanne. Olen täysin hämmentynyt. Mieheni, joka vielä hetki sitten kylvetti minua hellyydessään, haluaakin nyt löytää omat mielipiteensä yms! Minun kanssani hän ei siihen kuulma kykene. Olen vuosien ajan tukenut ja rohkaissut häntä löytämään oman tiensä, oman itsensä ja olen tukenut häntä hänen surussaan alkoholistin lapsena. En ole koskaan ominut kotia tai lapsia itselleni vaan ajatellut ja toiminut niin että tämä kaikki on yhteistä elämää. Hän itse on sanonut vielä hetki sitten että minä olen hänen paras ja ainut ystävänsä. Olen rakastanut häntä syvästi ja rakastan vieläkin. Toivon yhä ettei meille tulisi eroa. Enhän kuitenkaan voi olla päästämättä miestäni menemään. Olen aivan ymmälläni tässä tilanteessa.
Hei,
Voimia teille!!!
- itseäni omassa kriisissä auttoi alan kirjallisuuden lukeminen. Vaikka toteatkin Tiedoton, että olet varma ettei pettämisestä ole kyse, suositttelen silti lukemaan Revitty sydän - voiko uskottomuudesta toipua kirjaa, siinä käistellään myös eroprosessia ja niitä syitä, jotka puolisossa voivat aiheuttaa tyytymättömyyttä ja sitten pahimillaan johtaa aviorikokseen.
Kasvukriisit ovat vaikeita ja tuossa kirjassa todettiinkin, että usein ihminen kokee, ettei puolisio kykene häntä kipuilussa tukemaan - tarvitaan ulkopuolinen kuuntelija, jonka kanssa setviä elämäänsä ja valintojaan. Tämä saattaa johtaa toisen kokemiseen "sielunkumppanina", jota oma puoliso ei arjen harmaassa aherruksessa mukamas ole. Eli jos ei taustalla löydy suoranaista pettämistä, niin kyllä siellä varsin usein on myötätuntoiset korvat, jotka "ymmärtävät".
Täytyy olla todella paha olla (jos ei ole sitä ulkopuolista), jos tosissaan lähetee todella rikkomaan liittonsa ilman, että haluaa yrittää edes korjata sitä esim. parisuhdeterapeutin luona. Voisikin kysyä, miksi päätös lähteä on niin varma, miksi ei ole halua yrittää? Mitä siinä menettäisi?
...koskaan ei kannata sanoa, että on ihan satavarma, ettei kolmatta osapuolta ole olemassa. Se voi putkahtaa, kuin korkki pintaan, jonkin ajan päästä.
Mutta te molemmat tarvisette jonkun, jolle voi puhua, on raskasta killua löysässä hirressä, kun ei tiedä, miten tässä nyt lopulta käy.
Minun täytyy sanoa että hämmästykseni omassa "parisuhteessani" syvenee. Nyt mies sanoo että haluaa olla itsenäinen. Niinkuin minä olisin este itsenäisyydelle.Mutta en minä ole itsenäisyyttä häneltä koskaan kieltänyt. Aina olen kannustanut ja rohkaissut -mene, mene, tee,tee ja näe.
Ei hän ole koskaan kapakoissa juossut. Ystäviä hänellä on todella vähän ja täällä missä asumme, ei kai yhtäkään. Olemme töiden perässä muualta muuttaneita. En ole koskaan sanonut että asiat pitää tehdä minun tavallani tai ylipäätään YHTÄÄN MITÄÄN mikä estäisi häntä toimimasta itselleen sopivasti. On todella outoa, että miehelleni ainoa ratkaisu on ero. Eikö ihminen pysty itsenäistymään muuten?Eikö voi kasvaa ja kehittyä perheessä? Miksi ero on se ensimmäinen ja ainoa vaihtoehto?
Olemme menossa yhden kerran parisuhdeterapiaan yhdessä. Mies on käynyt siellä jo aiemmin ja olen ymmärtänyt että terapeutti on nimenomaan kannustanut häntä eroon.
kiitos jasse ja helemi sanoista nyt on yksi virstan pylväs taitettu jäin puoli tyhjään asuntoon. pieni puhe yhteyskin on saavutettu joka ei nyt kauheasti valaissut eron syitä.
itse olen selvittänyt joitain mahdollisia syitä ja vahvaksi epäillykseksi on noussut eräs heillä oleva kenties perinnöllinen (mielenterveys vaiva) asiasta en voi kumminkaan millään tavalla mainita koska se on sitä pensaa liekkeihin oletettavasti hänelle.
sovussa olemme vielä ainakin sen vähän mitä olemme jutelleet.
ehdotin että vosimmeko puhua jollekin ulkopuoliselle taholle yhdessä tai erikseen ei kuulemma ole tarvetta.
en oikein tiedä miten edetä. johonkin ulkopuoliseen varmasti otan yhteyttä jo itsenikin takia.
mutta nyt tuntuu että on vain edettävä ehkä tunti kerrallaan ja antaa ajan kulua.
Hei,
Kovastyi tsemppiä teille molemmille!
Kuinka monta kertaa onkaan kuultu ja luettu:
- minusta tuntuu, että olemme kasvaneet erillemme; olemme kuin sisko ja veli, yms. eri variaatioin
- tarvitsen aikaa itselleni
- minun täytyy alkaa ottaa vastuuta elämästäni vrt.- itsenäisyys
- elämässä täytyy olla muutakin kuin tämä arki
Ja niin kovin usein se jatkuukin....
- vasta nyt tunnen eläväni; olen tavannut sielunkumppanini; elän vain kerran; minullakin on oikeus onneen; näin voi tuntea vain kerran....
Sitä itsenäisyyttä ja vastuuta voi totisesti ottaa myös omassa suhteessa, arjen harmautta voi totisesti yrittää kirkastaa myös oman puolison kanssa - ainakin yrittää ja vasta sitten luovuttaa.
Kiitos Jasse sanoistasi.
Saan niistä valtavasti voimaa ja olen tilannut suosittelemasi kirjan. Se ei ole kuitenkaan vielä tullut.
Suoraan sanoen en ymmärrä kuinka selviän tästä elämästäni. Tuntuu kuin tulevaisuutta ei olisi ollenkaan. Pahinta on oma käytökseni. Tiedän että pitäisi olla hiljaa mutta silti tämä hämmennys, viha ja suru menee niin yli että välillä on PAKKO puhua miehelleni. Uudestaan ja uudestaan jankata samoja asioita. Eipä hänellä ole niihin mitään uutta sanomista. Tuskin hän haluaisi kuunnella ja koen itseni alhaiseksi ja huonoksi kun en kerrasta tajua päästää irti.