Missä menette ASM, Beren, Mariella, Ainoa oikea, Helemi, Pöllöhuuhkaja? Sain apua teiltä, kun sain tietää mieheni pettämisestä. Tulin tänne taas uudestaan viikko sitten vain kertoakseni mitä minulle nyt kuuluu ja etsimään teitä.
Minä jatkan aika hyvää elämää mieheni kanssa, mikään ei ole unohtunut, en ole antanut anteeksikaan, tuska on joka päiväistä mutta se on jo vähän taustalla. Sain kuulla pettämisestä 1 vuosi ja 8 kk sitten. Taidan jopa olla rakastunut uudestaan mieheeni. Mutta toivoisin että tämä tuska jo jäisi kokonaan taka-alalle. Se ei unohdu mutta mutta toivon että se hämärtyy!
Elämä jatkuu, todella.
Eihän sitä kaikkea tuskaa saa pois, koskaan, mutta sen kanssa pystyy elämään, välillä jopa unohtamaankin.
Toivon, että jokainen huominen on teille, jokaista eilistä parempi.
Hei 🙂🌻
Kiva kuulla Lämminverinen+, että teillä menee hyvin.
Itse elän hyvin ristiriitaisessa tilanteessa: mieheni käytös oli viime talven ja kevään tosi ikävää minua kohtaan. Nyt kesän myötä, kun hän on päässyt puuhastelemaan ulkohommia, tilanne on muuttunut: käytös on hyvää mutta toisaalta olen huomannut hänen olevan hyvin itsekäs; hänen tekemisensä menevät kaiken muun edelle. Sitten, kun hän suvaitsee iltamyöhään tulemaan sisälle, hän automaattisesti odottaa minun olevan seurallinen häntä kohtaan 😳
Jotenkin tämän vuoden perusteella minulle on vahvistunut epäily, että hän sairastaisi kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tekeminen on maanista ja tekemättömästä tilasta seuraa masennus ( nukkuminen, aggressio jne. ).
Tämä elämä ei ole siis helpottanut, vaikka uskottomuuskriisi on tavallaan ohitettu.
Aiemmin kirjoituksessani jo kerroinkin, että tyttäreni uskoutumisesta: vajaan parin vuoden ajan hän on tuntenut, etteivät pojat kiinnosta häntä.
Miehen uskottomuudesta, joka oli järkytys koko perheelle, on nyt kulunut aikaa kolme vuotta.
Nyt kesän ajan olen ollut, kuin ilmaa hänelle...huomiointi todella vähäistä. Sitä en jaksa pohtia, onko hän jälleen uskoton. Hän tietää, että se tulisi olemaan tämän liiton loppu. Toisaalta hän puhuu elämästä eteenpäin siten, että itsestäänselvästi myös minä kuuluisin siihen kuvioon.
Eli näin menee; vähän niinkuin märkä puu palaa 😭
Mutta sinällään olen tyytyväinen muuten. Elämässäni on paljon muuta sisältöä, enkä pohdi parisuhteemme tilaa jatkuvasti.
Kuitenkin käyn kerran kuussa psykiatrilla: se on osa kroonisista kivuista kärsivän hoito-ohjelmaakin. Siitä on paljon apua minulle ollut ja useat palaset elämässäni ovat loksahtaneet paikoilleen käyntien myötä 😎
Kaikkea hyvää teille muille petetyille 🌻🙂🌻
Lämminverinen, kirjoittelin kuulumisia myös ketjuun jossa kyseltiin siitä miltä tuntuu kun pettämisestä on pidempi aika. Totesin, että pettäminen ja siitä puhuminen on kuin sanattomasta sopimuksesta jätetty sivuun. Pettäminen on siis koteloituna mutta ei unohdettuna. Tilanne ei ole niin paha miltä ehkä kuulostaa, koska käsittelimme asiaa paljon ensimmäisen noin puolen vuoden aikana.
Pettäminen vaikuttaa jollain tavalla taustalla mutta minun on hyvin vaikea arvioida kuinka suuri se vaikutus on ja mikä olisi tilanne ilman pettämistä. Selvästikin vaimo pyrkii pettämisen aktiivisesti unohtamaan. Itselläni asia käy mielessä jollain tavoin lähes päivittäin. Usein huomaan ajattelevani asiaa kuin ulkopuolisena. Aivan kuin oma mieli haluaisi suojata turhalta mielipahalta. Eli selkeästi pettämiseen kohdistuvaa pahaa oloa en juurikaan enää tunne. Jos joskus antaudun muistelemaan tarkemmin yli puolentoista vuoden takaisia tuntemuksia, tavoitan edelleen sen vatsaa vääntävän tyhjyyden tunteen ja edelleen tulee mieleen, että miksi näin piti käydä.
Pettämisen kokeminen on niin kuluttavaa ja voimia vievää, että toivottavasti pystytty saamaan siitä ajan mittaan jotain positiivista, kääntämään pettämisen kokemuksen joiltain osin voimaksi. En halua katkeroitua ja sen takia yritän nähdä tässä myös jotain hyvää.