verjelen kirjoitti 20.7.2013 18:42

Olen yli kolme vuotta ollu parisuhteessa. Mutta en voi sanoa olevan onnellinen, enkä tunne oloani turvalliseksi, mutta en osaa lähteä pois, jään aina ja syytän itseäni siitä, että hän suuttuu, rikkoo paikkoja, käy minuun käsiksi. Niin hänkin sanoo, kaikki se on minun vika, minun pitäisi olla hiljaa ja nyökytellä, tunnen itseni häkkilinnuksi, jolla ei saa olla omia mielipiteitä. Minun pitää hyväksyä se, että hän lähtee juomaa kavereiden kanssa, koska hänellä on oikeus siihen, hän on tehny sitä ja sitä. Minulla ei taas ole mitään oikeuksia, minun pitää kunniottaa häntä. Kaikki ystäväni on kaikonnu luotani, ei minulla olee enää ketään, koska koskaan en kerkee näkemään ketään. Mutta sekin on minun vika, olen niin paha ihminen, minussa ei kai ole mitään hyvää. Olen monta kerta miettinyt lähtöä, mutta en osaa lähtee, en osaa poistua ovesta, jättää kaikkea taakseni, jos teen niin tunnen että äolen epäonnistunut, etten pystynyt edes tähä yhtee suhteesee, olin liian heikko. Yritän uskotella itelleni, että meidä elämä muuttuu joku päivä, mutta muuttuuko se, tuleeko joskus se päivä että minun on turvallista olla täällä, ettei minun tarvitse pelätä, montako tavaraa sitä ennen menee rikki. En ikinä uskonut että elämäni tulee olemaan tällaista, en uskonu että joudun omassa kodissa pelkäämään. Ja jossai kohta sydäntäni tiedän että meidän on parempi ilman toisiamme, molemmat saisivat hengittää vapaasti, eikä kumpikaan ärsyttäisi kumpaakaan ja ehkä etsiä vierelle ihminen joka haluaa niitä samoja asioita: minä haluan perhe iltoja, ilman alkoholia, iha vaa perhe-elämää. Mieheni taas tykkää nauttia alkoholia ja minusta ainakin liikaa.

Nyt vaan sopivassa kohdassa pakkaat kassit ja lähdet vaikka turvakotiin tai luotettavan ystävän tai sukulaisen luo. Pelossa ei kannata elää.

Asiat eivät itsekseen muutu ainakaan parempaan suuntaan, ja jos teillä tosiaan on fyysistä väkivaltaa niin äkkiä pois vaan, nimenomaan niin että lähdet vähin äänin.

Älä ajattele, että sinä olit se epäonnistuja, teitä on kuitenkin kaksi ja ei tuo mies hyvään pyrkijältä vaikuta.
Alkoholisit syyllistää puolison, siten hän peittää oman syyllisyytensä. Jos joku juo, se ei ole kenenkään toisen syy, van juojan itsensä halu juoda. Minun äitini opetti, silloin sulassa nuoruudessa, että kenenkään ei ole pakko juoda, jos joku kaataa suuhun, ei ole pakko niellä.
Jos minä nyt sanon, hommaa pikimiten asunto itsellesi tai mene sukulaisten luokse, niin teetkö sinä sen?...minä uskon että ainakin jonkin aikaa sinä harkitset, olisiko se oikein. Mutta ajattele, miettiikkö mies, onko hänen tekonsa sinua kohtaan oikeita, onko ihan todella?
Ensimmäisen riehumisen ja ensimmäisen lyönnin, pitäisi saada hälytyskellot soimaan kuin kirkonkellot, sillä nekin voi joskus soida, ihan oikeasti.
Ajattele itseäsi!

Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi. Itse olen juuri eronnut melkein 10 vuotta kestäneestä suhteesta, jossa oli sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Monta kertaa mietin lähtöä, ja näin kauan kesti ennen kun uskalsin päästää irti. Luota siihen syvällä sydämessäsi tuntemaasi tunteeseen joka sanoo, että olisitte kumpikin onnellisempia ilman toisianne. Voimia!!

Hei!
Kirjoittamasi teksti voisi melkein olla kuin omani tämän vuoden alussa.

Monen ulkopuolisen on helppo sanoa, "lähde, ansaitset parempaa"," minä en ainakaa olisi tuollaisessa suhteessa" Yms. Olin ehkä itsekin ennen. Mutta. Sitten se osui omalle kohdalleni. Mieheni paljastui väkivaltaiseksi.

Nuo tunteet, joiden kanssa painit ovat kovin tuttuja. Itsesyytökset, häpeä, pelko, epäonnistumisen tunne, usko siihen, että kaikki muuttuu. Ajatus, ettei mikään suhde ole täydellinen.
Itse tein eroprosessia puoli vuotta mielessäni, ennenkuin uskalsin ottaa sen viimeisen askeleen ja lähteä.
Helppoa se ei ollut. Seuraavat kuukaudet olivat uskomattoman rankkoja. Mutta minä selvisin. En ole päivääkään katunut, että lähdin.
Jottei kuulosta masentavalta, niin olo oli jotenkin kovin helpottunut. Uskalsin nukahtaa rauhassa. Oma koti, oma turva. Yksin olon pelko oli aluksi kovin suuri, mutta oli mahtava huomata, että pärjää itsekseen. Ikävästä huolimatta oli jollakn tapaa levollinen olo. Kukaan ei voisi enää satuttaa minua. Omassa kodissa olin turvassa.

Ei omassa kodissa kuuluisi joutua pelkäämään. Kodin pitäisi olla se paikka, jossa olet turvassa. Oma mies, se kenen kainalossa on turvallinen ja hyvä olla.
Oman kumppanin kuuluu tukea , rakastaa, kehua, arvostaa , ym positiivisia asioita. Ei haukkua, lyödä, syyllistää, alistaa ja eristää muusta maailmasta.

Ei se ole epäonnistumista, jos lähtee huonosta suhteesta.
Itse mietin usein, että mitä muut nyt ajattelevat kun näin pian häiden jälkeen eroan.Koin itseni niin epäonnistuneeksi. Hävetti jopa.

Minäkin usein ajattelin, että kaikki muuttuu hyväksi jälleen. Mutta, mieheni ei kuitenkaan oollut halukas tekemään muutoksia. Puheita oli paljon, mutta mikää ei kuitenkaan muuttunut. Asiat saattoivat hetken olla hyvin, mutta sitten ne palasivat ennalleen.

Mietit, että montako tavaraa menee vielä rikki. Tavarat voi vielä korvata. Se on materiaa. Mutta entä sinä? Mitä , jos miehesi "kilahtaa", eikä kykene hallitsemaan itseään. Satuttaa sinua fyysisesti. Mahdollisesti vammauttaa pysyvästi. Mahdollisesti riistää henkesi.
Ja henkinen puoli. Tuo suhde romuttaa sinun itsetuntosi aivan täysin. Alistaa sinut moiselle kohtelulle.
Minun meni itsetunto aivan säpäleiksi. En kokenut itseäni minkään arvoiseksi. Mieheni uskotteli, ettei kukaan muu voisi koskaan rakastaa minua. Edelleen kasaan oman itsekunnioitukseni palasia kasaan. En uskalla luottaa ihmisiin. Pelkään päästää ihmisiä lähelle. Kaikilla on mielestäni ikävät aikeet.

Hylkää ajatukset epäonnistumisesta. Unohda muiden mielipiteet. Olet jo nyt polulla mistä ei ole paluuta. Olet ottanut jo ensimmäisen askeleen ! Kirjoitat täällä. Se on jo askel eteenpäin. Olet tiedostanut ja ääneenmyönnät, ettei sinun ole hyvä olla suhteessasi.

Tiedän, ettei ole helppoa lähteä, mutta uskon sinun olevan tarpeeksi vahva siihen. Mieti, mitä kaikkea olet jo kestänyt ja läpikäynyt suhteessasi. Olet vahva. Luota itseesi. Uskalla pyytää apua. Uskalla ottaa tarjottu apu vastaan. Äläkä luovu, kun paha olo iskee.
Uskon, että olet jo päätöksesi tehnyt, mutta jokin estää sua ottamasta viimeistä askelta.

On helppo sanoa, että lähde heti. Se ei vain aina mene niin. Siitä ei kannata syyllistää itseään. Eikä masentua. Kyllä se oikea hetki tulee, ole silloin valmis ottamaan tuo askel kohti omaa vapautta. Kohti kasvamista ja kohti hyvää ja arvostavaa miestä.Hyvää parisuhdetta ja perhe-elämää!

Mä ainakin täällä tsemppaan sua! Ja uskon suhun ! Sä oot vahva!