Olen nyt vuoden asunut perheessä, jossa avovaimollani on edellisestä liitosta kaksi lasta 11v ja 2v tytöt. Suhteen alussa kävi niin, että avovaimoni tuli raskaaksi ja niin meillä on nyt sitten 7kk tyttövauva, joka on minun ensimmäinen lapseni. Rakastan tätä pikkutyttöä aivan järjettömästi. Koska olen aina halunnut lapsia ja sitä ei minulle suotu edellisessä 10v. kestäneessä liitossa olen tilanteeseen tyytyväinen sillä olen jo yli neljänkymmenen ja luulin jääneeni lapsettomaksi.

Päivittäiseen arkeen ongelmaksi on muodostumassa perheen 11v. tyttö. Hän osaa olla todella ärsyttävä minua kohtaan, vaikka ei ehkä tee sitä tahallisesti. Tilanne on yleensä se, että jos hoidan omaa lastani tämä jakelee neuvoja ja jos niistä poikkean äiti saa yleensä siitä heti tiedon. Kaikkihan joskus tekee virheitä, mutta mielestäni osaan kyllä rittävän hyvin hoitaa tytärtäni ja saan itkut talttumaan. Kyse on aina jostakin pienistä asioista jotka teen eri lailla kuin äiti ja näistä tulee hirveä haloo. Esim. jos äiti tulee nukuttamasta 2v:ta ja olen syöttänyt samalla pikkuista joka on nukahtanut tulee kiista nukahtamisen ajankohdasta. Jos sanon niin kuin asia on tuikkaa isosisko heti väliin oman aikansa vaikka ei tiedä asiasta mitään. Korjaan ajan, mutta se ei auta. Minua ei uskota. Surullisinta on se, että äiti saattaa asettua tyttären puolelle minua vastaan ja syyttää minua mukaan menemisestä 11v:n väittelyyn mukaan vaikka en sitä olisi tehnytkään. Olen parhaani mukaan koettanut välttää väittelytilanteita, mutta tämä johtaa siihen, että en oikein voi puhua tytön kanssa mistään ja sitten minua syytetään kun en vastaa kaikissa tilanteissa tytölle kun hän kysyy.

Pelkään, että jatkossa tulee suuria ongelmia kuirinpidon kanssa kun oma lapseni ja 2v. kasvaa. Tytöt saattavat oppia sen, että minua ei tarvitse kuunnella kun isosisko sanoo, ettei tarvitse totella.

Ongelma on osaltaan avovaimollanikin kun olen yrittänyt puhua asiasta. Hän puolustaa joskus tiukasti tyttäriään minua vastaan aivan pienissäkin asioissa ja tekee sen tyttärien läsnä ollessa. Minusta tuntuu, että olen kasvatuksessa kuin ylimääräinen taho, enkä haluaisi olla sitä omalle tyttärelleni. Olen yrittänyt luoda omaan lapseeni hyvän siteen ja hoidan tätä paljon. Pelkään tilanteen muuttumista pahemaksi kun 11v. tulee kunnolla murkkuikään.

Suhteeni 2v:een on kunnossa, mutta olisin kaivannut enemmän hoitomahdollisuuksia silloin suhteemme oli alussa. Sitä minulle ei suotu ja näin suhde on kuitenkin vähän etäinen.

Voisiko kukaan auttaa? Tuntuu, että ongelma vain kasvaa ja alkaa enemmän vaikuttamaan parisuhteeseemme. Haluaisin olla mukana perheessä ja etenkin oman lapseni elämässä, joten ero on viimeinen vaihtoehto.