Kokeilkaa Väestöliiton parisuhdekurssia, jonka voi tehdä kotona yhdessä, netin äärellä.
Siinä pureudutaan asian ytimeen!
Olen sitä mieltä ettei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella, ja suhteet kuihtuvat hoitamatta. Tunteet väljähtyy jne...
Ajan järjestäinen ja asian työstäminen yhdessä veisi teitä varmasti eteenpäin, kun suurempia konflikteja ei (ilmeisesti) ole.

Itse aiomme aloittaa kurssin viikonloppuna. Toiveissa pelastaa parisuhde kriisistä!🙂👍

Kiitos Edsy 😊

Jotain täytyy varmasti kokeilla.
Ja näinhän se on, että kaikki suhteet väljähtyy, jos niitä ei hoida. Tuntuu vain välillä, että itse on yrittänyt saada toista puhumaan asioista ja tunteista, mutta melko huonolla menestyksellä. Samoin fyysinen kosketus on minimissään, ollut jo vuosia.
Ja tästäkin puhuttu ja olen yrittänyt saada läheisyyttä.
Arki on välillä haastavaa, niin kuin kaikilla lapsiperheissä ja toki haasteita löytyy ilman lapsiakin.
Mutta tiedän senkin, että mieheni ei halua erota ja rakastaa lapsiamme ja myös minua.
Kunpa löytäisin keinoja ja voimavaroja, että molemmat tekevät töitä suhteen eteen.
Toisen puolestahan asioita ei voi tehdä.
Mutta pitää yrittää vaikka tuota parisuhde kurssia netistä 😊

H

Auringonlasku kirjoitti 4.3.2016 9:48

Moi kaikille, tulin tänään tänne uutena käyttäjänä ja ajattelin miettiä ajatuksia " ääneen ".
Otsikko " aikuisen elämää " alle, mahtuu aika paljon asiaa. . .
Tänään mietin avioliittoa, sen haasteita. Kun kaikki on periaatteessa hyvin, mutta jotain puuttuu.
Onko kenelläkään tuttu tunne, että ei saa sitä täydellistä tunnekontaktia toiseen?
Elämä pyörii radallaan. Arki pyörii radallaan, lapset hoidetaan hyvin, todella hyvin. Omat työt hoidetaan tunnollisesti, kotityöt jaetaan tasaisesti, voimavarojen mukaan. Mutta, se iso mutta. Yhteistä aikaa parisuhteelle ei ole. Eikä sitä enää kumpikaan enää edes jaksa yrittää järjestää. Asioista keskustellaan, mutta tunnetasolla olo jää tyhjäksi.
Henkinen ja fyysinen tyhjyys on käsin kosketeltavaa. Ei riitoja, ei suurta draamaa mistään, mutta ei myöskään kipinää missään.
Itse olen sairastanut masennusta, mutta sen suhteen voin tällä hetkellä aika hyvin. Jaksan hyvin töissä ja arki sujuu ok.
Ja tuntuu, että olen itse yrittänyt jo vuosia saada tätä yhteyttä toimimaan puhumalla, mutta ei. Ei tämä puhumalla aukea.
On kuin eläisi yksin, yhdessä avioliitossa, pienten lasten kanssa ja kuitenkin avioliittoa on takana jo yli kymmenen vuotta.
Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia?
Ajatuksia?
Miten yhteiseloa voisi saada lähennettyä, jos molemmat ovat lukossa, olleet jo vuosia?

🙂🎂
Miten voit mennä terapiaan loukkaamatta toisen tunteita kun hän ei näe tarvetta sille

Halu ymmärtää naista

Aivan, siksi onkin tärkeää saada toinen ymmärtämään, että jotain täytyy suhteen eteen tehdä.
Pelkkä netin parisuhdeterapia tuskin yksistään auttaa.
Lukot pitää saada auki ja tunteet esiin.
Ei minua haittaa, vaikka sieltä tulisi loukkaantumistakin ja vihaa ja surua. Kaikki tunteet ovat sallittuja.
Kyllä minäkin tunnen samoja tunteita.
Turhautumista ja pettymystä. Vihaa, surua, kaipausta.
Ja toki terapia, oli se sitten netissä tai oikea terapia, aidon ihmisen, terapeutin kanssa, niin vaatii molempien tahtotilaa ja ymmärrystä.
Ei ketään voi pakottaa tai huijata terapiaan.
Enkä ole sanonut, että mieheni ei ole sitä mieltä, että avioliitossamme on korjattavaa. Kyllä hänkin tietää, että olemme lähellä, mutta kaukana.
Ja molemmat tietävät myös sen, että kummallakin olisi ns. " ottajia " heti, jos haluaisi.
Eli molemmilta vaatii työtä ☺️❤️☺️

Täällä vähän samanlainen tilanne. Ollaan 40+ pariskunta, oltu yhdessä teineistä asti. Vasta kävimme ihan pohjalla ja mietimme suhteen jatkumista. Lapset on kasvaneet isoiksi, suhde on etäinen, ei enää osata olla kahdestaan. Läheisyyttä ei ole, saati seksiä sitten. Tilanne raastaa henkisesti. Haluaisin läheisyyttä ja kosketusta. Seksiäkin kaipaan kovasti. Mutta kaiken kosketuksen ei mielestäni aina pidä johtaa seksiin. Ja kun tästä mieheni kanssa puhuimme, loppui se vähäinenkin läheisyys. Nyt on vähän niinku umpikuja vastassa...😞

Hei !
Tulin mukaan uutena ja otsikon aiheena olevan asian oma kohtaisesti kokevana. Olen 56v ja avioero ollut vireillä hetken aikaa. En tiedä mikä on ollut se isoin solmu tai miksi sitä voisi sanoa,jonka johdosta mies totesi tässä pari kuukautta sitten, että olisi vissiin parempi erota kun tilanne on piinaa kummallekin. Itselläni ei ole suhdetta toiseen mutta kun miehen käytös muuttui erilaiseksi kuin aiemmin, aloin epäillä hänellä olevan suhde. Puhelimen salailu oli se mikä herätti epäilyni. Kysymyksiini suhteen olemassa olosta mies ei vastannut mitään.
Itselläni on ollut vaikeaa viime syksystä asti kun jäin työttömäksi ja sen lisäksi vielä te toimiston asettama päiväraha karenssi (kun erehdyin ottamaan vastaan työn jolla en todellakaan olisi ansainnut elantoani) masensi minua.
Talvella todettu nivelreuma toi lisänsä asioihin ja kun seksiäkään ei välillämme enää ollut niin tilanne oli enemmän kuin lukossa. Mies ei osaa puhua ongelmistaan eikä hän minunkaan asioihini vastaillut kuin joo,o. Nyt olen hakemassa vuokra-asuntoa ja senkin löytymiseen tuntuu kuluvan aikaan niin paljon, että kohta en tiedä kuinka olla kun asuminen saman katon alla alkaa tuntua ihan mahdottomalle.
Yksinäisyys pelottaa tulevaisuudessa kun ikää on kuitenkin jo tämänkin verran ja uutta suhdetta ei ole tarkoitus alkaa hakemaan. Uusi suhde tuntuu sen takia huonolta ajatukselta, koska luottamus toiseen sukupuoleen on hukassa. Vaikka kaikki miehet eivät tietenkään ole samanlaisia, niin siltikin tuntuuu tällähetkellä siltä, että uuteen suhteeseen hyppääminen ei ole hyvä ajatus. Alkoholin kuvassa olo on myös yksi oleellinen asia joka nykyisen suhteen on kariuttanut. Mies ei voi olla ilman kaljaa yhtään viikonloppua ja arki-illatkin töiden jälkeen ovat kuluneet kaljan merkeissä. Itse olen aiemmin käyttänyt alkoholia mutta vain kohtuullisesti ehkä muutaman keran kuussa,mutta nyt tämän niverlreuman myötä alkaneen vahvan lääkityksen takia olen lopettanut alkoholin kokonaan. 😞