Olen aika paljonkirjoitellut tänne kevään aikana parisuhde yms ongelmistamme, ja nyt taisi viimein oma pinnani katketa. Kirjoituksiani löytyy mm.ostaisinko talon? ja olen pettäjä-ketjuista. En jaksa uudelleen tähän aivan kaikkea selostaa.
Tein viimein päätöksen, että tätä vuokraamaamme omakotitaloa en osta, koska omat voimavarani eivät riitä sen maksamiseen eikä ylläpitoon. Miehestäni ei ole mitään apua. Hän ei ota mistään vastuuta, ja sairaslomallakin on ollut kolme vuotta ja maannut vain kotona. Miehellä on ehkä kaksisuuntainen mielialahäiriö, lisäksi krooninen masennus, krooninen kipuoireyhtymä(johon syytä ei ole löydetty) hänellä on jonkin sortin persoonallisuushäiriö myös…ja on erittäin riippuvainen minusta.
Sairastin itse vaikean masennuksen viitisen vuotta sitten, ja selvisin siitä. Paniikkihäiriökin minulla todettiin, ja siihen olen syönyt zoloftia tähän päivään saakka.

Niin, tähän päivään, tai oikeastaan eiliseen. Laitoin eläimemme myyntiin, koska uuteen tulevaan asuntoon niitä ei voi ottaa. Ja se on ensimmäinen askel säästösuunnitelmaani. Joku nainen soitti ja oli kiinnostunut eläimistämme, ja siinä selvisi että mieheni oli ne häneltä aikanaan ostanut eikä ollut niitä vieläkään maksanut. Mieheni ei kuulemma vastaa puheluihin. Minä sain haukut asiasta.
Jos tämä olisi ollut ensimmäinen kerta, asia ei olisi ollut niin vakava. Unohduksia kun sattuu tuon tuostakin. Miehelläni on velkaa joka puolelle, kaikkea en edestiedä. Puoleen vuoteen en ole koskenutkaan hänen laskupinoonsa, joka vain kasvaa ja kasvaa.
Juttelin erään tuttavan kanssa eilen, ja kuulin ”salaisuuksia” miehestäni. Mieheni on salaa ryypiskellyt, minun tietämättäni, ja uskonnollisen vakaumuksemme vuoksi se tuntuu tosi väärältä. Ja kun hän on väittänyt ettei ole juonut ollenkaan. Huhuja on välillä tullut korviini, mutta mies kieltää kaiken.
Itkin koko eilisen päivän, itkin itseni uneen…ja aamulla herätessäni itku jatkui.
Päätin yöllä mietiskellessäni, että muuta vaihtoehtoa ei enää ole kuin muuttaa yksin. Olen pettynyt avioliittoomme, menimme kahdeksan vuotta sitten naimisiin ollaksemme yhdessä loppuelämän.
Nyt minun täytyy kerätä rohkeutta kertoakseni päätöksestäni miehelle. Hän ei ole kotona muutamaan päivään. Sanokoon sukulaisemme mitä sanovat, tämä on minun elämä ja minä itse päätän siitä. Nyt tiedän etten aivan yksin kuitenkaan jää, sillä eräs hyvä ystäväni kannustaa minua asiassa. Luulin että hän olisi eroa vastaan, mutta onneksi asia tuli puheeksi. Olen muutamana iltana joutunut ottamaan rauhoittavaa lääkettä, sillä vanhat paniikki ja ahdistusoireet meinaavat palata. Yli vuoteen en ole tarvinnut rauhoittavaa.
Tämä palsta on ollut minulle ainoa paikka mihin olen ahdistustani voinut purkaa. ja vastedeskin sitä aion tehdä. Tunnen että minulla on edessä rankka aika, johon tarvitsen tukea. Tänään aion kertoa siskolleni tarinani. Vähän hän on kulissien taakse päässyt kurkistamaan, mutta nyt ne romahtavat täysin. En jaksa enää esittää että asiat olisivat paremmin kuin ne ovat.
Kiitos sinulle kun jaksoit lukea vuodatustani…