Asumusero/Avoero ??
Olen 32- vuotias nainen. Olemme seurustelleet avopuolison kanssa 13 vuotta, joista 7 vuotta kihloissa. Meillä on kaksi ihanaa lasta 5 v ja 9 v.
Tilanne on ollut aikaisemminkin myös huono, mutta kaikesta olemme selvinneet. Tämä tämän hetkinen tilanne tuli minulle täysin yllätyksenä ensimmäisenä adventtina. Avopuoliso ilmoitti haluavansa eron / asumuseron, koska ei tunne minua kohtaan mitään, hän näkee minut vain negatiivisten lasien läpi. Hän ei näe minussa mitään positiivista. Olen hänen mielestään nalkuttava, valittava jne. akka. Myönnän osaltani olevani, mutta en todellakaan niin kuin hän väittää. Hän kertoi miettineensä tätä asiaa jo vuoden, joka tuli minulle täysin puskasta. Niin hän sitten joulupäivänä kertoi haluavansa minusta eroon. Tällä hetkellä meillä on asumisjärjestelyinä, että asumme joka toinen viikko kodissamme lasten kanssa. Että me aikuiset olemme niitä pelinappuloita, jotka liikkuvat, ettei lasten tarvitse siirtyä kahden kodin välillä.
Suhteessamme on ollut ylä- ja alamäet. Niistä on aina selvitty. Olen soittanut meille apua perheneuvolasta, perheasiainkeskuksesta jne. Odotamme aikaa sinne. Mutta mietin, toisen osapuolen näkökulmasta onko hän halukas oikeasti? Hän sanoi, että voidaan siellä käydä, mutta minun pitää valmistautua kaikkeen, lähinnä tarkoittaa eroa.
Viimeisten vuosien aikana on ymmärrettävästi meillä ollut ruuhkavuodet. Meillä ei ole ollut kahdenkeskistä aikaa lainkaan, jos ole sitä yrittänyt järjestää toinen ei ole ollut halukas mihinkään. Minusta se ei ole ollut oikeudenmukaista. Olemme kuitenkin perheenä olleet reissussa Lapissa ja laivaristeilyllä käyden muumimaailmassa samalla. Hän sanoi, että kaikki on ollut kulissia, häntä ei ole kiinnostanut vuoteen mitä minulle kuuluu ja mitä minä tunnen. Hän on esittänyt vuoden, pystyykö ihminen olemaan sellainen vuoden ajan? Pystyykö harrastamaan seksiä? jne. Voiko ihminen sulkea tunteensa sisälle, esittäen toiselle? Onko nyt vain minun aikani luovuttaa ?
Olen aivan rikki, mutta lapsista olen saanut voimaa. Olemme lapsille selittäneet tilannetta. Isä oli sanonut lapsille, ettei jaksa äitiä. Mutta itse olen puhunut lapsille avoimesti kaikista vaihtoehdoista, mitä voi tapahtua. Lasten kanssa sovimme ottavamme positiivisen asenteen asioiden suhteen ja se että meillä ei ole hätä jos ero tulee. Tässä toissailtana minulla oli nyt elämäni vaikein ilta kun molemmat lapset itkivät isäänsä ja sitä ikävää. Normaalisti vanhempi lapsi ei näytä tunteita, mutta olen sanonut nyt että ne pitää antaa tulla ulos, ettei tule pahempi olla. Mies kävi eilen ostamassa raketit lasten kanssa ja lähtiessään lapsilla tuli taas sama itku kuin edellisenä iltana, huomasin että kyllä siinä miehelläkin kyyneleet valuivat. Mutta olihan se odotettavissa, että minun vikani oli sekin.
Oletteko te jotka olette kokeneet vastaavaa, kokeneet asumiseron positiivisena vai onko suora ero ollut parempi ?
Mutta toivon kuitenkin kaikille parempaa uutta vuotta. Kyllä täältä vielä noustaan.
Moi Neitoperho
Itse olen kokenut tuon saman tilanteen vuosi sitten. Taustalla oli ex vaimoni masennus ja meidän lapsen sairaus, joka kuormitti suhdetta. Samalla tavalla minulle ilmoitettiin silloin, ettei enää rakasta. Muutama viikko sen jälkeen sain tietää omalta lapselta, että äidillä on uusi miesystävä. Tämä kaikki tuli itselleni aika yllätyksenä, mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että kaikki merkit oli jo nähtävillä. Pettämistä ja valehtelua jo pidemmän aikaa. On myös totta, ettemme varmaan hoitaneet suhdettamme, niin kuin olisi pitänyt. Ei yhteistä tekemistä. Kaikki, niin kuin sanoit, oli enemmän tai vähemmän kulissia. Myös puhumattomuus oli meidän suhteessa ongelma. Olisin mielummin kuunnellut nalkuttavaa, valittavaa akkaa, kuin sellaista joka ei puhu mitään. Mielestäni on hyvä , jos asioista voi puhua, kiukutella tai riidellä. Tosin asiat pitää myös pystyä sitten sopimaan.
Nyt on kulunut vajaa vuosi, kun ex vaimoni muutti pois kotoa. Alkuunsa tietty kaipasin, mutta nyt voin sanoa, etten enää haluaisi asua moisen ihmisen kanssa. Jos ei voi sitoutua suhteeseen täysillä, niin ei tartte sitten ollenkaan. Kävimme aloitteestani myös perheneuvolassa, mutta exällä ei riittänyt tahtoa alkaa korjaamaan mitään. Kaiken kaikkiaan 4 kertaa, joista viimeisellä kerralla käsiteltiin lapsen kannalta eron käytännönasioita.
On hyvä, jos olette pystyneet puhumaan lasten kanssa. Lapsille tulee kertoa mahdollisimman avoimesti mitä tulee tapahtumaan. Meidän 5 vuotias tyttö kävi jopa oman eroryhmän, joka oli mielestäni erittäin hyödyllinen. Nyt tyttö on vuoroviikoin kummankin luona ja homma toimii ainakin omasta puolesta hyvin.
On hienoa, että pystyt katsomaan positiivisesti eteenpäin. Vaikeaa tulee varmasti olemaan, mutta kyllä näistä on aina selvitty. Huolehdi lapsistasi prosessin aikana ja muista myös pitää huolta itsestäsi. Jaksamista sinulle.
Tänä aamuna se koitti, minun vuoroni lähteä pois. Tuntuu todella pahalta. Tulin tänne töihinkin itkua pidelleen, mutta en voi tunteilleni mitään. Ne ovat niin voimakkaat ja puskevat läpi. Pakko vain yrittää, tuli toiselta osapuolelta viesti, oletko töissä varmasti? Ihan kuin olisi jotain välittämistä, en tiedä.
Kuten Sammy sanoit, että puhuminen ja riiteleminen on ns. ok, kunhan saa sovittua. Niin minäkin olen luullut koko ajan, että asiat ovat selviä. Mutta toinen ihminen on kantanut asioita sisällään. Ja eikä suostu puhumaan yksinään kenellekkään ulkopuoliselle, että saisi omat tunteensa selvitettyä.
Pyysin eilen apua ystäviltäni, jotka avasivat vähän tilannetta toiselle osapuolelle. Että minä en ole väsynyt lapsiin, vaan tähän tilanteeseen. Jouduin pyytämään ystäviltä pari iltaa sitten apua, kun tuntui siltä että seinät kaatuvat päälleni. Ystäväni tuli ja hoiti lapsia reilun tunnin ja antoi autonsa minulle käyttöön. Sain sitä omaa aikaa. Se toi helpotusta omaan pahaan oloon hetkellisesti, että jaksoi kahlata tuon viikon loppuun.
Rakastan lapsiani yli kaiken ja he ovat minun prioriteetti YKKÖNEN. Lapset tietävät myös sen. Pelkään vain lasten puolesta, etteivät he uskalla näyttää omia tunteitaan isälleen. Koska ei hänkään näytä tunteitaan kotona. Mutta kuitenkin lohduttaa ja on lasten saatavilla.
Ja voin sanoa, että viime viikkona ymmärsin mikä merkitys sillä toisella ihmisellä on siinä rinnalla. Toivon, että tämä viikko avartaa hänenkin näkemystään. Koskaan en ole aliarvioinut häntä ja hänen selviämistään lasten kanssa.
Mutta kysymys lopuksi; kuinka hän voi olla minun kanssa sängyssä. Kuulema seksi ei muuta hänen tunteitaan.