Apua kaivataan erolta pelastumiseen

Apua kaivataan erolta pelastumiseen

Käyttäjä osteki aloittanut aikaan 15.01.2008 klo 20:19 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä osteki kirjoittanut 15.01.2008 klo 20:19

Terve!!

Olen uusi täällä mutta pakko hakea kaikki mahdollinen apu mitä ikinä irtoaa.Nyt siis kaikki neuvot ovat tarpeen miten lapselle saisi perheen takaisin ja elämän sujumaan uudelleen. Itse olen valmis venymään paljonkin ja itselleni olen apua saanut terapioista yms.

Kysykää lisää niin vastaan tarkemmin. Asiassa on erittäin paljon ristiriitaa ja outoja piirteitä,niin sanoissa kuin teoissakin.
Olemme erittäin hyvissä väleissä,halaillaan,soitellaan jne. Tässä alkaa itseltä konstit loppua mutta jatkan yrittämistä.

Käyttäjä osteki kirjoittanut 16.01.2008 klo 21:49

Tätä oli muokattu joten linkki ei näkynyt,pahoitteluni. Tässä tarinan alkua. Apua todella tarvitaan!!

Miten saa ihmisen tajuamaan oman muuttumisensa ja tajuamaan todelliset syyt tekoihin ja puheisiinsa kun iskee ns. kasvukriisi parisuhteessa?
Kun pitkän parisuhteen päälle isketään yksipuolinen julistus ettei suhde toimi,puhumatta edes asiasta ja hakee avioeroa.

Kuuntelee kyllä muttei suostu uskomaan mitään,kaataa kaiken syyllisyyden puolison niskaan ja kokee kaiken tehneensä ja kaiken oikein.
Kuitenkin "tuhoten" perheen ja kaiken vuosien varrella saavutetun.
Syitä en ala erittelemään mitenkään,ne kun ovat sellaisia että jos ne olisi syyt eroon niin suomessa ei olisi yhtään parisuhdetta!

Kyse EI ole väkivallasta,pettämisestä,alkoholista tai huumeista. Sen verran korjaan.
Nyt vaan tarvisi saada puoliso huomaamaan mitä on todella tekemässä koska oma minä kuva on valtava ja siinä sumenee lapsi ja kaikki muukin sivussa.
Tilanne on ahdistava,hyvissä väleissä ollaan kuitenkin vaikka hän on jo muuttanutkin.

Kellään kokemuksia asiasta? Miten ratkaista tilanne? Tämä on jotenkin niin tuhoava tilanne kaikkien kannalta.
Ainut kenen kanssa hän suostuu keskustelemaan olen minä. Tosin hän ei usko mitään mitä sanon. Hänessä tapahtunut käytöksen ja puheiden muutos on valtava. Ennen jalat maassa oleva ihminen,huolehtiva ja kohtelias on nyt kylmä,pilvilinnoissa elävä,onnellisuutta ja tulevaisuutta hapuileva tunteeton ihminen.

Käyttäjä Erehtynyt rakastumaan kirjoittanut 17.01.2008 klo 09:37

Vaikuttaisi siltä, että hänelle kävi sama kuin minulle. Hän on joko ihastunut tai rakastunut. Joko henkilöön tai vapauteen. Ei ole saanut parisuhteesta samanlaista kuvaa kuin puolisollaan on ja lähtenyt hakemaan jotain muuta elämässä.

En kuitenkaan heittäisi kirvestä kaivoon. Ihastuminen ja rakastuminen on ohimenevää mitä suuremmalla todennäköisyydellä. Kannattaa pitää PALJON yhteyttä positiivisessa mielessä. Ei kannata painostaa, vakoilla, syyttää. On annettava suosiolla löysiä, mutta säilytettävä hyvät välit. Eritoten kannattaa miettiä yhdessä mitä menettää jos nyt purkaa parisuhteen. Kenen tahansa kanssa keskustelu auttaa. Vinkkaa vaikka tästä foorumista. Minäkin tulin toisiin aatoksiin.

Toivon, että onnistutte. Jos ette, elämä jatkuu senkin jälkeen.🙂🌻

Käyttäjä osteki kirjoittanut 17.01.2008 klo 15:42

Terve!!

Kiitos vastauksesta. Todellakin hyvissä väleissä ollaan,halaillaan,soitellaan,viestitellään jne jne.
Juttu luistaa ja kaikki muutenkin ok unohtamatta tilannetta. Se tässä outoa juuri onkin. Tuo ihastus on kyllä mahdollinen,kyseessä on kaveri mutta omalla tavallaan vienyt jalat yläilmoihin häneltä.
Hän suostui äitini kanssa huomenna keskustelemaan asioista. Aika yllättävää sinällään koska teki niin selväksi lähtiessään ettei kenenkään kanssa keskustele.

Tarkoitus on juuri antaa tilaa ja olla tenttaamatta tai muutakaan. Olla hyvissä väleissä ja pysyä kuitenkin riittävän lähellä.
Kaikki kun alkoi oudosti. Vielä syyskuun puolivälissä hän vannoi rakkautta,sekstailtiin ja hän halusi toisen lapsen,lokakuun alussa alkoi "mökötys" ja marraskuun 3 päivä tuli julistus että tämä suhde ei toimi.

Kokeilin ehdottaa kaiken mahdollisen mutta mikään ei käynyt. Itse hain ammattiapua heti ja käyn edelleen.Hän ei tähän suostunut eikä mihinkään muuhunkaan. Kuitenkin näkee että teki kaiken oikein ja on kaikkensa yrittänyt. Ei edes keskustellut minun kanssa!!
Kyase on pelkästään työ+vapaa-aika+koti yhdistelmästä. Hän tekee kolme vuoro työtä,minä päivä vuoroa. Jää aika vähän yhteistä aikaa. Lisäksi molemmilla menoja ja harrastuksia.
Minun harrastukset kun ovat sellaisia etten voi niitä silloin tehdä kun lapsi on paikalla. Tästä johtui että loppui ns yhteinen aika ja asioita ei enää tehty yhdessä.

Ei sen näin olisi tarvinnut mennä!! Olisi ollut kova sana keskustella asioista. Mutta olisi mukavaa jos porukka kyselisi niin osaisi kertoa paremmin. Tämä on mutkikas ja hankala tilanne kaikin puolin. Kukaan ei oikein ole kärryllä tilanteesta. Ei terapeutti,sukulaiset tai kaverit.

Käyttäjä osteki kirjoittanut 18.01.2008 klo 18:59

Lisää kokemuksia ja vinkkejä kaivataan! Alkaa epätoivo vallata mielen pikku hiljaa. ☹️
Siis,jos jollain on kokemusta ja kuinka on selvinnyt pahasta tilanteesta niin kertokaa ihmeessä. Kaikki kokemus on tervetullutta.

Käyttäjä osteki kirjoittanut 20.01.2008 klo 19:09

Välit ovat nyt oudon hyvät. Syytä en tiedä. Kiukuttelu jne poissa ja hän on hyvällä tuulella jopa minua kohtaan.
Todella outoa käytöstä kaiken aikaa. Aivan eri ihminen jonka olen tuntenut 15 vuotta. Jopa hänen ystävänsä sanoi jo samaa,että ei ole sama ihminen jonka on tuntenut 20 vuotta.

Odotan taas vaihetta jolloin loppuu ystävällisyys minua kohtaan,sen huomaa jo parista viestistä koska tämä vaihe iskee päälle. Tämä on aika tuskaista,hän oli keskustellut äitini kanssa asioista. Ainoa pointti joka oli tullut esille esteeksi meidän suhteen jatkuvuudelle oli ollut ettei hän luota minuun että olisin muuttunut.

Pieniä asioita joista on kyse ja olen muutokseni tehnyt. Ja se jatkuu edelleen vaikka hän muutti joten kyse ei ole siitä että en olisi todella muuttunut.
En vain ymmärrä miten ihmisen saa luottamaan tähän. Ilmeisesti tunteet eivät olleetkaan kadonneet mihinkään vaikka niin kovaan väitettiin ettei rakasta minua enää tai ei tunne minua kohtaan mitään.

En oikein tiedä mistä alkaa lähestyminen uudelleen. Jotenkin pitäisi huumoria heittää ja olla rentona mutta sekin on toisaalta hankalaa. Pelkään että hän ajattelee että yli olen päässyt ja en enää ole kiinnostunut hänestä.
Paha sanoa,terapeutti olisi taas torstaina,olisiko väärin kysyä vaimoa mukaan sinne?
Halu on valtava tehdä nämä kaksi elämäni tärkeintä ihmistä jälleen onnellisiksi!!
Olo on kuu ja tähdet taivaalta jos tarve vaatii.

Liikaa ei tietenkään voi pakottaa itseään,teen sen mikä pitää varmasti ja sen on riitettävä. Valehtelemaan ja kusettamaan en ala. Se ei hyödytä mitään.

Käyttäjä rimpiläinen kirjoittanut 26.01.2008 klo 18:52

Hei, kerroit et puolisosi on muuttanut pois, samoin kävi minulle. Mies löysi uuden muutti Helsinkiin ja jätti minut ja kaksi lasta. Hän sai sieltä töitä ja etsii nyt omaa asuntoa ei kuulema voi asua yhdessä uuden ystävänsä kanssa. MUT meilä on hyvät välit soitamme päivittäin tai hän soittaa kun on yksin eli salassa uudelta ystävältä
käy joka viikko lapsien luona täällä kotona on myös yötä ja nukkuu kanssani.
Hoidan edelleen hänen kaikki asiat hän ei itse välitä tai ei osaaa jotenkin minusta tuntuu että hän ei halua kuitenkaan luopua meistä mutta ei voi jäädä kotia.
En painosta häntä mihinkään vaan annan elää miten tahtoo välitän hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan. Kokeile puolisosi kanssa että annat hanen olla rauhassa eli et kysele
menoista ja tulemisesta vaan annan niinsanotusti omaa rauhaa ja elämää hänelle
tiedän se on vaikeeta mutta kaikki keinot on sallittuja ja kokeilemisen arvoisia😉
Toivon että saatte asiat järjestykseen koska sehän olisi kaikille parasta.
Voimia, rohkeutta ja jaksamista sinulle.

Käyttäjä osteki kirjoittanut 27.01.2008 klo 21:27

Kiitos sanoista!! Annan olla tenttimättä tai muutakaan,eilen otettiin yhteen kunnolla puhelimessa ja tuli puolin jos toisin sanottua pahoja asioita. =(
Tänään oli kaikki hyvin kun juteltiin,naurettiin ja oli kivaa jutella. Viestitelty ollaan jne jne. Nyt hän kertoo itse menoistaan ja tekemisistään. Outoa... =)

Keskustelu auttoi ilmeisesti eilen,olen liikaa myötäillyt koko ajan antamatta kritiikkiä tai muutakaan. Ehkä teki osaltaan hyvää laukoa kunnolla mitä ajattelee ja lopettaa nöyristely koska tuntuu ettei se johda mihinkään.
Nyt on asiat ok. Pointti oli eilen se ettei luota minuun ja minun muuttumiseen ja ei halua katsoa mun naamaa. hehehehhe!
Aika ontuvat syyt kuitenkin koska haluaa olla hyvissä väleissä kanssani jne.

Koitin selittää hänelle asioita mutta eipä nuo oikein uponneet,toisaalta hyvä että sain sanottua koska nyt niitä joutuu myös miettimään.
Hän kertoi itse että joka päivä joutuu miettimään että tekikö oikein vai ei ja ettei ole helppoa hänelläkään.
Kovasti sanoo että on päätöksensä tehnyt ja on "kova" mutta kuten hänen ystävänsä sanoi ettei hän ole sitä mitä esittää.
Kaikesta jotenkin paistaa läpi ettei ole päätöstään varmaksi tehnyt.

Itse asiassa hän ei juuri edes enää muista alkuperäisiä syitä jotka oli minulle sanonut,nyt ne on muuttuneet jonkun verran.
Kovastipa tuntuu ontuvan hänen asiat.
Katsotaan mihin johtaa tämä minun uusi stressitön asenne häntä kohtaan. Toivottavasti havahtuu koska haluan todella että perheeni olisi taas ehjä ja onnellinen.

Lisää asian tiimoilta juttua kaivataan,miten on noustu moisesta ja kauanko on kestänyt asioiden korjaaminen jne.
Kiitos kaikille jo etukäteen! =)

Käyttäjä Erehtynyt rakastumaan kirjoittanut 03.02.2008 klo 11:05

Hei Osteki,

kirjoitin tähän aiemminkin. Tiedät, että omassa elämässäni roolini on samankaltainen kuin vaimollasi. Voisinkohan nyt auttaa valottamaan hänen ajatuksiaan. Tavallaan voin kuvitella, mitä hänen päässään liikkuu, tiedä en tietenkään.

Kun hän sanoo, ettei voi luottaa siihen että käytöksesi on muuttunut, hän todella tarkoittaa sitä. Jollain tapaa luottamus on mennyt vuosien varrella, koska sitä ei enää ole. Luottamusta ei voi palauttaa sormia napsauttamalla ja usko siihen on ansaittava ja uskallettava antaa tulla. Molempien on tehtävä oma osuutensa. Molempien on muututtava. On kerrottava ne syyt, mitkä aiheuttivat luottamuksen katoamisen.

Oma mieheni on tehnyt töitä ja korjannut omia kipukohtiaan käytännön elämässä. Hän on alkanut huolehtimaan itsestään, hygieniastaan, kotitöistä ja ottanut vastuuta asioista, jotka ennen kuuluivat vain minulle. Hän on alkanut huomioida minua, en ole enää itsestäänselvyys, keskustelemme asioista ennen kuin ne ovat liian suuria huutamatta keskusteltaviksi. Hän ei enää vähättele minua, eikä nimittele ja vertaile muihin naisiin. Sanalla sanoen hän on tehnyt töitä muuttuakseen. Hänen muuttumisensa pakottaa myös minut muuttamaan käytöstäni.

Silti edelleen on olemassa epäluulo. Milloin hän jaksaa lakata esittämästä kunnollista, kohteliasta ja ihanaa aviomiestä? Aikaisemminhan hän esitti sitä vain ulkopuolisille. Olenhan itsekin nyt tehnyt sellaista, jonka vuoksi olisi jo aihetta jatkaa vanhaa käytöstä. Pelottaa todella enää uudestaan antautua koko sydämestään luottamaan. Entä jos hän ei olekaan tosissaan? Jospa kaikki alkaakin alusta, kun elämä palaa uomiinsa? Kaiken lisäksi hänkään ei varmasti luota enää minuun.

Mitään muuta konstia sen selville saamiseksi ei kuitenkaan ole kuin yrittää uudestaan. On kunnioitettavaa, että katsoo itseään ulkoapäin, löytää omat virheensä ja yrittää kohentaa tapojaan. Lohdullista on tietää, että lähes kaikki tekevät virheitä, mutta saamme yrittää uudestaan. Pitkään jatkuneet tavat ovat vaikeimpia korjata, mutta eivät mahdottomia, vaativat vaan sitkeää toistoa.

Avioliitossa on siis kaksi osapuolta, molemmat tekevät virheitä ja ruokkivat toisen käyttäytymistä niin hyvässä kuin pahassa.

Näen että sinäkin haluat todella yrittää, uskon, että teillä on mahdollisuus. Kannattaa käyttää jotain apuvälinettä esim. kirjoja ja tehtäviä. Me saimme vinkin kirjasta Pysytään yhdessä, en tiedä mainitsinko siitä aiemmin. Kirja on täynnä tehtäviä, jotka on tehtävä yhdessä. Niistä selviää, missä mättää ja mistä voi olla tyytyväinen. On hyvä nähdä nekin asiat, joissa menee hyvin. Että kaikki liitossa ei olekaan huonoa. Toivotan edelleen onnea, mielestäni olet edistynyt.

Käyttäjä syreeni kirjoittanut 04.02.2008 klo 17:53

Heips!

Sinä tunnut olevan hyvin hätääntynyt suhteesi vuoksi ja se on erittäin ymmärrettävää. Olisi niin mukava, jos joku voisi antaa selvän, yksiselitteisen vastauksen ongelmiimme,- Elämä olisi kait huomatavasti helpompaa.

On hienoa kuulla, että puheyhteys ja muukin kommunikointi välillänne toimii (edes jotenkin). parisuhteen edellytyksenä on kommunikointi. Älä vaan päästä irti tästä teistä yhditävästä asiasta.

Pakottamalla toista välittämään ja rakastamaan, saattaa ajaa toista pois päin edes sitä tajuamatta. anna aikaa itsellesi ja hänelle. toivon sinulle onnea ja jaksamista tässä elämäntilanteessasi.

Luulen, että aika tekee hyvää. Saatte molemmat pohtia suhteenne sisintä. Mitä suhde oikeastaan teille antoi/ antaa. MItä siltä odotatte? Onko teillä yhteisiä tulevaisuuden haaveita, vai onko kaikki jo ns koettu yhdessä. Ymmärrän myös, että tästä on mennyt aikaa, kun suhteesi "tyssäsi". Oletko miettinyt, miten olet voinut sen jälkeen. Voitko rehellisesti sanoa, että haluat kaiken entisen takaisin? Oletko kenties toteuttanut itseäsi jollain uudella tavalla, kun toinen on ollut "poissa"?

itselläni on myös samankaltainen tilanne päällä. Kesällä jätin avioeropaperit vetämään, joulukuun alussa vedettiin ne pois. Mikään ei silti ole muuttunut. Me ei kommunikoida, kuten te. Meillä kuvioissa alkoholi, vieraat naiset, ja väkivaltaisuus sekä minun henkinen kiusaaminen. Yritän jaksaa väkipakolla, vaikkei tahtoisi. Työ vie onneksi niin paljon aikaani, joka on ollut minun pelstukseni.

olen monesti miettinyt, kuinka en enää halua paluuta entiseen. Näitä samperin samoja polkuja siti tallaan ja siinä samalla tallaan myös itsetuntoani koko ajan maahan. olen haaveillut vapaudesta, rennosta ja stressittömästä elämästä. Haluaisin tulla kotiin töiden jälkeen rentoutumaan. Nyt vastassa on ainainen "jäykkyys" ja mielistely. se ei paljoa anna mulle.

Rakastan toki paljonkin aviomiestäni, muttei aviomieheni enää rakasta minua. vkl:na hän sanoi kuulemma sukulaiselleni, että: "tässä on nyt kyseessä lopun alku". Sitten hän oli soittanut uudelle naisystävälleen......

Tiedän, että mieheni rakastaa minua, ja minä häntä, mutta liitto vaan ei toimi. yks´kaks huomasin, että en enää vaan yksinkertaisesti riitä tyydyttämään miestäni. enkä nyt puhu seksistä. Tajusin vaan, että vaikka kuinka elin ja olin/olen kuin täydellisen vaimon kuuluukin, mikään ei silti riitä. Multa meni kauan aikaa hyväksyä se. Enkä edelleenkään tiedosta asiaa kunnolla. Tajuan ainoastaan tilanteen.

Kaikkeni olen tämän liiton eteen yrittänyt tehdä oikein. Joku itseasiassa sanoikin minulle, että olen yrittänyt ehkä liikaakin. Nyt ois aika lopettaa. Paskaltahan se tuntuu. Olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei hommamme kaatunut mun toilailuihin, vaan että mies kaipaa jotain enemmän.

kaikkein rankinta on olut tajuta, ettei riitä rakkaalleen. Olen varma, että kunhan pääsen tästä liitosta pois, kaikki hyvä ja kaunis avautuu minulle enenpitkää. Olen varma, että joskus löydän rinnalleni sellaisen miehen, jolle riitän. se ajatus vie mua eteenpäin.

tsemppiä lopputalveen!!!

Käyttäjä Liini kirjoittanut 05.02.2008 klo 15:27

"...kun ei riitä rakkaalleen..." niin tuttua. Raukkamainen ex-puolisoni ei saanut itse sanottua tuota minulle, vaan laittoi rakastajattarensa sen minulle puhelimitse ilkkuen ilmoittamaan. Voiko olla tylympää 😟 "voi voi, kun sinä et hänelle riitä, mutta minä riitän"

Mietin tulevaisuutta, yritin hieman hapuilla treffeille. Kiinnostuneita ihmisiä on tullut vastaan, mutta minulla on iskenyt pakokauhu päälle: "kuitenkin tuolla on joku kiero taka-ajatus". Lyön jarrut päälle heti, jos joku tulee liian lähelle, fyysisesti tai henkisesti. Kukaan ei enää saa satuttaa minua. Kun en kerran riitä yhdelle, niin miten voisin riittää toiselle. Itsetuntoni on liiskattu lyttyyn, en luota keneenkään. Jos joku lähestyy, hän kuitenkin satuttaa, huijaa, pettää ja käyttää hyväksi.

Elän tämän lopun elämän yksin, jos jaksan edes elää. Kaikki on niin toivotonta. 😭

Käyttäjä Heidelberg_73 kirjoittanut 05.02.2008 klo 19:37

Vaimoni aikoo jättää minut ja syyksi sanoo, ettei yhtään enään välitä minusta.
Eikä jaksa välittää siit mitä mulle tapahtuu.
Eikä suostu lähtee terapiaan selvittää että voisiko tämän estää.
Mä lupasin jopa että hän sais ottaa rakastaja jos se on siitä kiinni ja pitää perheen koossa (me ja kolme lasta 8,6 ja 3)
Mä olen itkenyt niin paljon että silmäni ovat rohtuneet. Yritän kuitenki, ettei lapset huomaa itkuani.
Olen aivan loppu, tuntuu pahalta kun en saa halata vaimoani.
Kuolen läheisyyden tarpeesta, enkä tarkoita seksiä.
Vaimo tuntee varmaan olonsa hyvin vahvaksi eikä helpota tuskaani mitenkään.
Lähetin viestin hänelle että "Rakastan häntä" johon hän vastas, mut en ole uskaltanut lukea sitä.
Kyllä meitä miehiä on monenlaisia, mutta emme kaikki ole pahoja.
Meitäkin on niitä jotka kaipaa haleja
🙂👍

Käyttäjä Yksin taas kirjoittanut 06.02.2008 klo 07:29

Liini

Tiedän tunteen hyvin. Kukaan ei enään satuta eikä pääse lähelle.. Pakko se on kai jossain vaiheessa alkaa luottamaan ihmisiin?! Ei kaikki ihmiset voi olla samanlaisia paskoja kuin entinen kumppani.. en ainakaan vielä usko niin..

Koitetaan päivä kerrallaan eteenpäin vaikka pahalta tuntuu!!
Voimia sulle ja kyllä sä jaksat vaikka vähän aina kerralla🙂👍

Käyttäjä Liini kirjoittanut 06.02.2008 klo 09:48

Kiitos kannustuksesta, ehkä tämä tästä, tunti ja päivä kerrallaan...

Tarkotukseni ei ollut morkata teitä kunnon ihmisiä. Tiedänhän minä, että hyviä, kunnollisia miehiä on olemassa, järkeni (se vähä mitä on jäljellä 😉) sen sanoo, mutta kun pelottaa, että tielleni osuu vain ne lurjukset. Mistä tunnistan hyvän ihmisen? 😐

Käyttäjä Yksin taas kirjoittanut 07.02.2008 klo 13:52

Liini

Voi kunpa tietäiskin mistä kunnon ihmisiä löytyy?? Tuntuu että ne joita on tavannut oman eron jälkeen ovat olleet jokseenkin "sekaisin" päästään😉 mutta eiköhän maailma vie vielä jonkun järkevänkin luokse..

Joo päivä kerrallaan ja tunti kerrallaan mennään eikä toi ilmakaan ainakaan piristä..
Se on kuitenkin mukava tietää että täällä tukinetissä on kohtalotovereita kenen kanssa
kirjoitella😋

Käyttäjä Liini kirjoittanut 08.02.2008 klo 13:25

Sori vaan, että kirjoittelen väärän otsikon alle, tältä erolta ei enää voi pelastua. Luulin, että tämän harkinta-ajan aikana olisin saanut ajatukset selviksi ja voisin tyynesti allekirjoittaa lopulliset eropaperit. Ei ihan mennyt niin, olen surusta sekaisin, aivan loppu. Miten kukaan voi tällaisesta toipua? Mieleen tulee vain kaikki se hyvä, mitä meillä oli ja sitä ikävöin itkien. Voi, pääsisipä ajassa taaksepäin, muuttamaan kaiken pahan hyväksi ja pyyhkimään pois vääryydet. 😭