Hei!

*halaus* kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tuollaista. Hyvä että kuitenkin poistuit tilanteesta lasten kanssa. Ja tuohon että menitte sänkyyn myöhemmin. Ei ne tunteet välttämättä hetkessä kuole joten älä siitä ota itsellesi enää pahaa oloa. 🙂

Sinuna ottaisin yhteyttä perheneuvolaan. Sieltä sinua kyllä osataan neuvoa oikeaan suuntaan myös tuon auton kohdalla. Jos se rahoitus ja auto on sinun nimissä niin minusta se on sinun. Oli mies maksanut sitten sitä kuinka paljon tahansa.

Mutta soita perheneuvolaan. Siellä kyllä osaavat neuvoa sinua.

Voimia kauheasti sinulle ja lapsille. Ilmoittelehan kuinka kävi.

Empä voi sanoa tällä hetkellä, kun että vaikeeta on kaikki. Tänään avokumppani soitti ja kyseli että onko tullut postia, sillä hän ei ole tehnyt vielä muuttoilmoitustakaan. Hän kävi hakemassa postin laatikosta, koska en halua enää häntä tänne taloon sisälle. Samalla hän jätti kukkalähetyksen oveni eteen, soitin ja kysyin mistä hyvästä olen ansainnut ne.
Avokumppani halusi edelleen että jatkettaisiin ja minä olin sitä mieltä että en enää halua jatkaa, mutta ystävä voin olla. Hän kertoi puhelimessa, että hän tappaa itsensä..puhelun jälkeen näin että hän ajaa tänne talooni päin, tietysti ajattelin että hän tulee jotain "räyhäämään" tai jotain muuta vastaavaa...mutta hän jatkoikin eteenpäin ajoa.
Ovelta silti kuului koputusta, kävin katsomassa..niin siellä oli hänen poikansa 8v...lapsi oli itkuinen ja kertoi että isä aikoi tappaa itsensä.
Tietysti pyysin pojan sisälle ja soitin poliisille.
Joulukuun tiennoilla sen pahoinpitelyn jälkeen oli samantyylinen tilanne, että huolehdin hänen poikaansa ti-sunnuntaihin.
En vaan enää tiedä mitä vielä on tulossa ja olinko mä tähän kaikkeen syyllinen???😭
Olen nyt huolissani siitä mitä minun lapseni tästä tuntevat ja jääkö heille jotain "traumoja"? Mulla ei ole kauheesti ystäviäkään täällä kenelle soittaa, en vaan haluais olla yksinkään...siis onhan lapseni silti täällä, mut aikuisena yksin.

Liikaa on liikaa, pysynkö kasassa ja pääsenkö tästä eteenpäin?☹️
En tiedä enää mistään mitään., pakko on vaan jaksaa!

Voi sua!
Toivottavasti olet ottanut yhteyttä esim. terveyskeskukseen, sillä ihan tavallinenkin lääkäri kuuntelee suurimman hätäsi ja voi auttaa sua oikeaan suuntaan hakemaan apua.Psykologi auttaa sua, sekä lastenvalvoja.Seurakunnilla on myös diakonissoja, jotka kuuntelevat.

Mitä tulee tuohon autoon, luulisin että sulla on siihen suurempi oikeus, jos se kerran on sun nimissä. Kysyppä asiaa lähimmältä poliisilta. Nimittäin itellä oli samantapainen tilanne, avioliitto kylläkin, mutta mies jätti auton ’heitteille’ ja minulle soitettiin siitä. Onneksi en mennyt hakemaan sitä, vaikka oli toiset avaimet. Soitin poliisille, sanoi, että jos haen auton, voi auton omistajaksi merkitty henkilö syyttää mua autovarkaudesta, siis vaikka olimme naimisissa.
Eli ole tosi tarkka mitä teet ja neuvon sua tarkistamaan myös asian poliisilta.

Tuo kun sanoit, että 8v. lapsi tulee sun luo... Ota ihmeessä, jos voit ja jaksat. saat siitä vielä ison kiitoksen. Lapsi on lapsi ja syytön kaikkeen tapahtuvaan. Mies taas on täysi tollo jos pelottelee omaa lastaan itsensä tappamisella. Lapselle jää siitä taatusti ainaiset jäljet.

Jos minä olisin sinä niin tekisin aivan samoin kuin nyt olet tekemässä. Lopettaisin suhteen.
Itseäni uhkailtiin myös, sillä erolla, että se olin minä joka tapettaisiin. Aikani sitä jaksoin, mutta lopulta tuli raja eteen. Pelkäsin myös koska on se elämäni viimeinen päivä ja näkevätkö lapset, jos hän niin tekee.
Olen kuitenkin tässä, eronnut ja aloittanut uuden elämän. Tosin ex tekee kiusaa edelleen milloin milläkin asialla, mutta toistaiseksi olen selvinnyt.

Tuo sun yksinäisyys on myös asia, johon sun kannattaa kiinnittää huomiota. Onko lähelläsi esim. Mannerheimin lastensuojeluliiton toimintaa? Siellä voisit tutustua muihin äiteihin. Seurakunnat yleensä järjestävät kerhoja ym.
Ja onhan sulla netti. Ei se tietysti elävää ihmistä korvaa, mutta voit edes purkaa jonnekkin..

Älä anna periksi. Äläkä syytä itseäsi, tapahtui sitten mitä tahansa. Saattaa olla että avokkisi rauhoittuu, jos et kommentoi hänen uhkailuihin, etkä missään nimessä hermostu. Ole fiksu ja huolehdi hänenkin lapsestaan, jos voit, sillä olettaisin, että olet kuitenkin tuolle lapselle jonkin verran tuttu, jos olet hänen isänsä kanssa jo yhdessä asunutkin. Tietysti voit ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, jos et jaksa / halua lapsesta enää huolehtia. Älä kuitenkaan käännä selkääsi.
Omille lapsillesi on pahasta, jos he näkevät sinun hakkaamisesi, lapset eivät unohda. Eli tiedät sanomattakin, että vältä niiden tilanteiden syntymistä. Omalla kohdalla, ne loppuivat kun olin itse tarpeeksi vahva sanomaan ei ja kun ilmoitin, että nyt soitan poliisille, jos taitat karvankin mun päästä. Siis poliisi tiesi jo ulkoa meidän osoitteen lopulta ja mua hävetti...

Koita jaksaa ja päästä helvetistä irti, sillä kyllä maailmalla paistaa aurinkokin 😉

Tervehdys.
Et sinä - näin minun katsantokannastani - voi ajatella niinpäin että sinun pitäisi sietää väkivaltaa ja epävarmuutta jotta lapsille ei jäisi traumoja: kaverista, joka uhkailee itsemurhalla ja käyttäytyy väkivaltaisesti jäisi melko varmasti enemmän traumoja jos tuollaisen tilanteen annetaan jatkua. Se uhkailu on myös vallankäyttöä, ja henkistä väkivaltaa. Suosittelisin ottamaan etäisyyttä, vähintäänkin hanki apua. Pian. Varmasti se on hankalaa, mutta tuollaiset tilanteet eivät yleensä korjaannu omia aikojaan. Yleensä päinvastoin: yhteenotot tihenevät, ja muuttuvat pahemmiksi.

Voimaa.
Yrmy

Sain apua sen verran että veljeni tuli kaukaa mun kavereksi tänne, muttei hän tietenkään kauaa voi olla tiedän sen.
Mulla on välillä hirveen vaikeeta olla, kun sisälläni valtaa niin viha, ikävä kuin katkeruuskin..toisena päivänä taas uhkun elämän voimaa.. Tulevaisuuus hieman pelottaa varsinkin kun ei ole töitä ja taloudellisesti on tiukkaa...pitäis kauheesti yrittää saada aikaa jotain, mutta kun tuntuu ettei jaksa edes soittaa mihinkään työpaikkoihin.
Muistin juuri että olin hieman samantyylisessä tilanteessa n.4vuotta sitten kun erosin ex-miehestäni. Olen kysellyt joka suunnasta että mistä saisin tukihenkilön itselleni koska yksin tämä kaikki tuntuu niin raskaalta kantaa.

Kumpa saisin käännettyä aikaa eteenpäin, jotta näkisin missä olisin ja kuinka selvisin...kuulostaa varmaan typerältä.

Ei kuulosta typerältä hipsukka, siltä vain , että olet väsynyt.
Kuulostaa niin tutulta tuo saamattomuus, kun suhde loppui. Siitä on vaan noustava ja lähdettävä eteenpäin. Eihän sulla ole muuta suuntaa.
Anna itsellesi aikaa käsitellä asia. Se vaatii eri ihmisillä eri asioita. Itse jauhoin kauan ja hartaasti ja menin monta kertaa alaspäin. Ratkaisevin taisi olla se kun meinasi mennä työpaikka. Silloin vaan itse tajusin sen, että on herättävä ja siitä se lähti.
Tietysti ihmissuhteet oli älyttömän tärkeä asia! Illat oli mulla vaikeimpia, kun tuli se karmea hiljaisuus, lapset nukkumassa ja yksin hereillä ainoana aikuisena.Siinä sitten katsoin telkkaa koira kainalossa, nuolashan se välillä poskea.

Kyllä sä pärjäät, sä olet äiti! Sulla on lapset, sä menet eteenpäin minuutti minuutilta. Älä aseta itsellesi suuria tavoitteita, selviä tästä hetkestä, se riittää nyt.🙂🌻