Heippa! Olen seurustellut mieheni kanssa noin kaksi vuotta, yhdessä olemme asuneet siitä puolitoista. Nämä ongelmat ovat varjostaneet minua ja suhdettamme oikeastaan alusta asti, mutta pahentuneet ajan kuluessa. Alan olla niin ahdistunut ja väsynyt tilanteeseen, että johonkin piti päästä avautumaan: jos täältä löytyisi näkökulmaa tai vertaistukea, olisin kiitollinen.

Tilanne on siis se, että arki meillä toimii, on kivaa yhdessä, mies on minua kohtaan lempeä ja rakastan häntä valtavasti. Viimeaikoina olen kuitenkin huomannut, että kaikki intiimiys ja romanttinen läheisyys on suhteestamme kadonnut hiljalleen. Seksiä meillä on ollut jo pitkään vain kerran-pari kk. Mies ei ole koskaan ollut mikään spontaani kehuja, mutta kun suhteesta on alkanut seksin lisäksi vähenemään myös muunlainen läheisyys eikä kehujakaan tule, on tilanne alkanut ahdistamaan ihan hirveästi. Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi miehen kanssa muutamaan otteeseen (viesteillä, en pysty puhumaan kasvokkain kunnolla, sillä tunteet tulevat niin vahvasti pintaan), ja hän on ollut ymmärtäväinen ja vakuutellut ettei minussa ole mitään vikaa, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Olen umpikujassa, sillä koen nöyryyttäväksi myös jatkuvasti ottaa asiaa esiin ja anella hellyyttä ja läheisyyttä ja seksiä, asioita, jotka koen itse niin itsestäänselvyyksiksi.

Tilanne on alkanut kärjistyä nyt niin, etten pysty enää tekemään minkäänlaisia aloitteita seksiin, sillä pelkään torjutuksi tulemista. Kun miehen aloitteesta on seksiä, olen jälkeenpäin vain ahdistunut, sillä ajattelen jo seuraavaa kuivaa kautta, sitä olinko tarpeeksi hyvä, ym. Häpeän ulkonäköäni ja itseäni, sillä pelkään, että olen epähaluttava, eikä mies vain uskalla sanoa sitä minulle. Vertaan itseäni jatkuvasti hänen entisiinsä, sillä olen ymmärtänyt, että heidän kanssaan miehellä on kuitenkin ollut haluja paljonkin, on kehunut näitä naisia ja intohimoa on riittänyt pidemmissäkin suhteissa. Pelkään, että olen vain jokin pettymys näiden rinnalla.

Miehellä on taustalla ongelmaa mm. orgasmin saavuttamisessa, ollut siis aina. Lisäksi viimeaikoina on ollut stressaavampi elämäntilanne. Ymmärrän, että kaikki tällainen varmasti vaikuttaa seksiin ja muuhunkin läheisyyteen, mutta olen vaan niin loppu. Tuntuu myös pahalta ajatus, että mies varmasti tyydyttää itseään säännöllisesti pornon parissa, mutta minä kelpaan vain joskus harvoin. Tunnen kamalaa syyllisyyttä ajatusmaailmastani esimerkiksi pornon suhteen, mutta en vain voi näille tunteille mitään. 🙁

Haluan painottaa, että mies ei ole itse koskaan verrannut minua entisiinsä tai sanonut pahaa sanaa minusta. Kysyttäessä mitään ongelmaa ei muka ole, muuta kuin nyt stressaavampi tilanne elämässä muuten. Mies on puhunut naimisiinmenosta ja on oikeasti sitoutunut minuun, mutta minun ajatusvääristymäni on siinä pisteessä, että ajattelen vain koko ajan olevani joku lohdutuspalkinto, kehen tyydytään. Kaipaan vaan niin kovaa edes jotain intiimiyttä, enkä jaksa sitä jatkuvasti kalastella, kun edes kainalossa oleminen sohvalla ei tunnu miehelle enää samalla lailla tärkeältä, kun joskus alkusuhteessa.

Tiedän, että moniin ajatuksiini vaikuttaa taustalla oleva parisuhde, jossa exä paitsi petti, oli myös fyysisesti väkivaltainen. Suhde oli loppua kohti todella kylmä ja toksinen, exällä oli myös pornoriippuvuus, mikä näkyi oletettavasti pitkään suhteessamme myös makkarin puolella. Minulla on siis pitkä historia riittämättömyyden tunteen kanssa painimisesta.

Kellään mitään vinkkejä, vertaistukea? 🙁 Olen todella loppu tähän tilanteeseen.