Kyllä parisuhde vaatii kahdenkeskistä aikaa,joten on iso ongelma,jos appivanhemmat tunkevat koko ajan väliin. Miestäsi ei näytä asia vaivaavan,mutta ota asia hänen kanssaan esiin vakavassa keskustelussa ja kerro miltä sinusta tämä touhu vaikuttaa. Sinun pitäisi nyt olla etusijalla,ja tee asia selväksi mammanpoika-miehellesi,et noin voi jatkaa!

Helpointa voisi olla että yrität itse irrottautua ensin ja annat miehesi viettää aikaa vanhempiensa kanssa niin paljon kuin haluaa.

Meillä tilanne on hieman helpottanut ajan mittaan. Johtuisikohan anopin hankaliksi muuttuneista työvuoroista viikonloppuisin. Olen myös itse pari kertaa onnistunut jäämään kotiin kun vaimoni on lähtenyt lasten kanssa vanhempiensa luo. Normaalisti minut kuitenkin pakotetaan aina mukaan kyläilemään ja mökkireissuille. Minun vanhempiani vaimoni ei halua nähdä kuin lastenvahdin roolissa. Kun hänen vanhempansa ovat meillä, livistän joskus pihatöihin tai tietokoneelle, mutten kuitenkaan niin paljoa tai niin pitkäksi aikaa että ottaisivat nokkiinsa.

Mikäli jossain vaiheessa saatte lapsia, alat olla iloinen kaikesta yhteisestä ajasta isovanhempien kanssa koska saat silloin itse ainakin huokaista hetken.

Mutta eihän tuo tosiaan ihan terveeltä kuulosta. Kutsuuko miehesi "kodiksi" teidän asuntoanne vai vanhempiensa asuntoa? Meillä vaimo kerran lipsautti tuon juuri väärinpäin, sekin jo kertoo että napanuoraa ei ole ihan vielä kokonaan katkaistu. Jos teillä ongelma on vain nuo appivanhemmat, eikä miehesi ole osa ongelmaa niin tilanne ei ole niin paha.

Kiitos teille vastauksista! Kiva että joku ymmärtää minua.

Olenkin ajatellut alkaa pikkuhiljaa jättämään väliin omalta osaltani noita joka viikonlopun kyläiljä ja antaa miehen mennä yksin. Mies kylläkin tuntuu tästä loukkaantuvan ja sanoo että anoppilassa ei ymmärretä miksi en tule ja ajatellaan jonkun olevan huonosti.

Miehen isovanhempien tykö reissaamiset on kaikista pahimpia kun siellä on aina nukuttava pari yötä melko ahtaissa oloissa ja kyläiltävä ympäri kyliä kaikki sukulaiset läpi. Tunne on ihan kuin pikku lapsella kun istumme appivanhempien takapenkillä matkalla mummolaan. Mies ei ole ikinä hyväksynyt että jäisin pois näiltä reissuilta.

Miehellä oli kesällä viikko lomaa ja suunnittelimme että lähdemme kiertelemään eri kaupunkeja. Olin hyvin innoissani kun ajattelin että nyt saan viettää laatuaikaa miehen kanssa viimeinkin. Noh mitäs keksii mies? Tietenkin kutsuu vanhempansa lomalle mukaan. Pistin vastaan tälle idealle jyrkästi, mutta mies ei antanut periksi vaan sanoi ettei äitinsä ole juuri matkustellut ja että kuinka hienoa hänelle olisi tämä reissu ja että muuten vanhempansa viettäisivät kesälomansa vain kotonaan. Noh, niin sitä oltiin neljästään viikko tienpäällä välillä hammasta purren. Kotiin palatessa appivanhemmat vielä keksivät että käydään samalla yöpymässä miehen mummolassa. Tällä teissulla omassa mittakaavassa "repäisin" ja sanoin anopille suoraan että minusta siellä mummolassa on aika epämiellyttävää yöpyä kun on niin ahdasta, minulla ei ole mukava olo. Tällä toivoin saavani aikaiseksi jonkun muutoksen siihen mummolassa ravaamiseen appivanhempien kera. Nyt anoppi siis ainakin tietää sen etten todellakaan nauti siellä yöpymisestä ja toivon että ensikerralla he voisivat mennä sinne keskenään.

Mietin muuten tässä, että voisikohan silläkin olla jotain vaikutusta tähän tilanteeseen, että mies muutti suoraan lapsuudenkodistaan minun kanssani ensimmäistä kertaa omilleen ? Napanuora ei ole todellakaan katkennut.

Puhuin myös miehelle eilen siitä että voisiko hän hienovaraisesti sanoa äidilleen tästä jatkuvasta soittelusta, johon mies vastasi että hänen vanhempansa saavat soittaa hänelle aina kun siltä tuntuu, hän ei aijo välejään heihin viilentää. Miehen kanta tuli siis aivan selväksi. Jos mies ei ole joskus samalla paikkakunnalla vanhempiensa kanssa, on hänen myös puhuttava heidän kanssaan joka ilta Skypepuhlu videon kera.

Haluaisin vain elää omaa elämääni vapaana appivanhempien vallasta millon mennään mihinkin. Olenkin päättänyt että vastaisuudessa kaikki juhlapyhät aijon paeta täältä omien vanhempieni luokse sillä verukkeella etten heitä muutenkaan näe usein. En minä voi elää elämääni näin että hermot on riekaleina kokoajan.

Tuohon edelliseen minulle vastanneen kysymykseen; Mies kutsuu kodikseen sekä lapsuudenkotiaan että meidän yhteistä kotia..

Tätä tapahtuu hyvin paljon. Onko se riippuvuutta vai ihan vain läheisyyttä, mutta välillä hyvin kiusallista. Jokainen haluaa oman kodin ja siellä on kaikki omat jutut, jotka tehdään yhdessä ja erikseen, joihin ei pitäisi kummankaan vanhempien sotkeutua.
Mustassa kirjassakkin siitä mainitaan.
Matt. 19:5-6: Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
On myös naisia, jotka ei osaa irrottautua vanhemmistaan.
Olin miniänä, asuin anopin kanssa saman katon alla, liki kaksikymmntä vuotta ja kun kaikista vaikeinta oli, päätin ja lupasin itslleni, tätä sukuperintöä en jatka, en sotkeudu lasteni puolison valintaan, en heidän huushollinsa hoitoon, en arvostele, en tee tupatarkastuksia.
Sen lupauksen olen pitänyt, jos muuta elämässäni en ole pystynyt pitämään.
Nämä tavat ja tottumukset kulkee suvuttain, jokaisella suvulla on omat perinteensä, monta kertaa sitä rasitetta siirretään seuraaville sukupolvillekkin.
Ei kai miehesi ole vanhempiensa ainoa poika...?

Kiitos Helemi sinullekin vastauksesta 🙂
Kiva kuulla teidän muidenkin kokemuksia.

Mies on ainoa lapsi. Itseasiassa me molemmat olemme. Sekin varmasti vaikuttaa kun on vanhempiensa ainoa silmäterä.. Minä muuten olen yrittänyt painottaa miehelle tuota Raamatunkin kohtaa, uskossa kun mies on niin ajattelin että sillä voisi olla vaikutusta. Ei ole vaikutusta vaan mies tulkitsee sen omalla tavallaan plus sanoi erään kerran että minähän en olekaan hänen vaimonsa vielä. (Olemme kihloissa ja asuneet yhdessä muutaman vuoden). Tämä tokaisu kyllä loukkasi silloin. Mies sanoi myös kokevansa että tällainen etäisyyden ottaminen vanhempiinsa on epäkunnioittavaa.

Niin monet riidat on aiheesta riidelty mutta mihinkään sopuun ei olla päästy. Jos appivanhempia tulisi tavattua vähän harvemmin ja parisuhdeaikaa saataisiin viettää enemmän niin suhtautumiseni anoppiin ja appeen olisi varmasti paljon positiivisempi. Tätä on vaan niin vaikea saada mies ymmärtämään.

Miehessä on muuten niin paljon hyviä puolia että häntä olen jaksanut näistä anoppi ärsytyksistä huolimatta katsella. Hän on kunnollinen ja uskollinen puoliso, mutta mammanpoika.

Jotenkin tuntuu,että miehesi ei halua ottaa vakavasti sinun tunteitasi, vaan on lojaali vanhemmilleen. Jos näin tärkeässä asiassa on vain kuuliainen pikkupoika vanhemmilleen tästä tulee suuri ongelma teidän parisuhteessa. Ethän sinä lapsen kanssa ole perhettä perustamassa? Minä hyppäisin jo kelkasta pois ihan sovinnolla.

Kiitos Mollyan sinullekin vastauksesta 🙂

Joo kyllä se niin näyttää olevan ettei mies ota vakavasti minun toiveita ja tarpeita vaan toimii oman mielensä mukaan. Eli se pääongelma on itse mies ja se ettei hän ota minua huomioon eikä osaa/halua laittaa rajoja vanhemmilleen/kaveriporukalleen ja ottaa kahdenkeskeistä aikaa kanssani.

Taas meni viikonloppu niin, ettei juuri yhteistä aikaa ollut. Torstaina piti mennä miehen kavereiden kanssa baariin, perjantaina piti mennä miehen vanhempien tykö jossa keittiössä kahdenkesken miehen äiti sanoi olevansa surullinen ja kun kysyin miksi niin vastaus oli että koska minä ja mies käydään niin HARVOIN ?!? Vastasin että no mehän käydään joka viikko.. Anoppi vain naurahti tähän. Lauantaina sitten taas mies puhelin kuumana järjesteli kaveriensa näkemistä ja käytiin hänen kaverillaan kylässä ja sitä ennen oli kavereineen meidän talon ulkopuolella toista tuntia juttelemassa. Sitten vielä eilen sunnuntaina oltiin retkellä miehen ja kaveriensa kanssa noin sadan kilsan ajomatkan päässä. Paluumatkalla mies vei koko köörin vielä mummolaansa kylään.
Minä en olisi enää eilen jaksanut mihinkään mutta mies vaati että tulen ja alkoi huutamaan kun tuli kinaa aiheesta. Uudenvuodensuunnitelmiakin alkoi tehdä jo kavereineen minulta mitään kysymättä mitä minä haluan.

Sanoin miehelle eilen että hän ei kuuntele yhtään minun toiveita esim. siitä että ei mentäisi joka ikinen kerta kaveriensa mukana tai vanhemmilleen kyläilemään vaan vietettäisiin välillä aikaa keskenään. Siihen mies sanoi että minä haluan aina vaan möllöttää kotona kahdestaan ja alkoi tivaamaan että mitä me voitaisiin kahdestaan muka tehdä.

Mua niin ahdistaa ja suututtaa tämä. Välillä alan epäillä itseänikin että onko niin että minä olen tässä nyt vaan epäsosiaalinen kun en nauti miehen kavereiden tai vanhempien jatkuvasta seurasta.. mutta eikai se niin voi olla. Eikö se ole ihan normaalia että joskus haluaisi olla vain kahden miehen kanssa vaikka ihan koko päivän? Miksei minun toiveilla ajankäytöstä ole väliä? Olen ihan lopen kyllästynyt tähän soopaan ja tekisi mieli ladella suorat sanat kaikille. Meillä olikin riitaa eilen miehen kanssa ja tunsin vain vihaa häntä kohtaan koko illan. Tänä aamunakin heräsin vihaisena.

En vastaisuudessa enää aijo juosta miehen pillin mukaan. Tämä viikonloppu riitti minulle. En vain enää yksinkertaisesti aijo lähteä joka paikkaan mukaan jos itsestä siltä tuntuu, sanokoot ja huutakoot mies miten haluaa. Niin kauan kun me asutaan tällä paikkakunnalla niin meno tuskin muuttuu. Minulla ei vain mielenterveys kestä tätä. Tekisi mieli erota mutta rohkeus ei ole riittänyt ja elättelen toiveita että mies joku kaunis päivä ymmärtäisi ottaa minunkin toiveet huomioon.

Kyllä pahasti näyttää siltä,että muutosta tuskin tulee. On ihan pikkupoika,jolle vanhemmat ja leikkikaverit tärkeimmät. Käsitin,että tätä jatkunut jo vuosia. Jos et tyydy tähän, vaan haluat oikean aikuisen suhteen on aika jättää tällainen. Ei sekään asiaa ratkaise,että jäät kotiin suremaan ja katkeruutta tuntemaan.Mitä se sellainen elämä olisi. Joskus vain käy niin,että yhtälö ei vain toimi.Ihmisessä voi olla hyviäkin puolia,mutta jos on näin kypsymättömästä ja itsekkäästä ihmisestä kyse niin tasavertainen kumppanuus ja yhteiselämä tuskin on mahdollista.

Tosiaan mies tuntuu usein ihan pikkupojalta jolle äiti ja isä sekä kaverit on numero 1 elämässä. Vasta sitten ilmeisesti tulen minä.
Mies ei myönnä itsessään olevan mitään vikaa - vika on kuulema minun epäsosiaalisuudessani. Minusta appivanhempien ja kavereiden kanssa hengailu olisi toki ok jos sitä tapahtuisi kohtuudella ja jos se ei verottaisi kaikkea yhteistä aikaamme.

Minä huomaan todellakin katkeroituvani näin ja olen ihan uupunut henkisesti. Olen ehdottanut miehelle myös muuttoa muualle täältä. Minusta olisi ihan unelma asua kauempana appivanhemmista ja tästä kaveripiiristänsä. Mies ei tietenkään tähän suostu. Hänhän elää ilmeisesti ihan unelmaelämäänsä näin.

Kyllähän tähän touhuun on joku muutos saatava, sen kyllä tiedän. Omasta mielestäni en pyydä liikoja. Haluan tulla vain kuulluksi ja huomioiduksi. Haluaisin että mies joskus kysyisi että mitä mieltä olen mistäkin suunnitelmasta tai olisiko minulla jotain toiveita esim. ensiviikonlopusta tai uudenvuoden vietosta.

Tätä suhdetta on kestänyt n. 4 vuotta ja alusta saakka on ollut tällaista. Olen aika sinnikkäästi tilannetta katsellut ja toivonut muutosta mutta nyt on alkanut tulla mitta kyllä täyteen.

Omasta luonteesta voisin sanoa että olen aina ollut hyvin kiltti ja koitan vältellä loukkaamasta toisia (esim. Anoppia) Yritän hymyillä ja olla ystävällinen vaikka sisällä kuohuisi kuinka. Minusta on tullut tässä itkuherkkä ja eilen jouduin pidättelemään itkua kaikkien edessä siellä ravintolassa kun niin vitutti. Torstaista sunnuntaihin oltiin oltu kokoajan rientämässä joko anoppilassa tai miehen kavereiden kanssa ja olin väsynyt.

Minusta tuntuu että lopetan tietoisesti tämän kiltteilyn nyt ja osoitan tuntemukseni ihan suoraan jatkossa - anoppi ja kaverit mukaanlukien. Anoppihan ei ole voinut minun käytöksestä varmaankaan tulkita että kuinka minua riipoo se hänen jatkuva lässytys aikuiselle pojalleen ja hänessä roikkuminen ja päivittäinen soittelu.

Kyllähän se niin on että jos muutosta ei ala kuulumaan niin nostan kytkintä. Haluan todellakin aikuisen tasavertaisen suhteen.

Aivan oikein. Miksi tosiaan roikut vuosien ajan näin epätyydyttävässä suhteessa pikkupojan kanssa,joka ei edes halua kasvaa aikuiseksi. Vaimo pitäisi olla numero 1 ja sitten vasta muut. Varmaan pystyt tekemään työtä muuallakin ja voit aloittaa uuden elämän. Silloin on mahdollisuus kohdata myös aikuinen ihminen ja luoda aivan oikea ihmissuhde. Mies varmaan itsekkäästi ajattelee,että olet ikuisesti siinä katsomassa hänen leikkimistään. Et sinä ole hänen äitinsä,vaan puoliso.Toivottavasti saat puhtia muuttaa elämääsi nyt,kun olet vielä nuori ja kaikki mahdollisuudet parempaan elämään on olemassa.