Moi!
Mulla on nyt pienoinen kriisi anopin kanssa.Kaikki alko kun oltiin syömässä mieheni mummon luona ja mieheni 13-vuotias pikkuveli alko kiukutteleen ettei nää tv:tä omalta paikaltaan ruokapäydässä.Minun paikaltani näkee tv:n ja kaikkeen kiukutteluun kyllästyneenä kysyin kiukkusesti että menetkö minun paikalleni istumaan vai et.Pikkuveli suuttu ja lähti huoneesta,veljeni äiti ja mummo meni perässä suostuttelemaan häntä takaisin ruokapöytään.Meitä jöi istumaan minä,mieheni ja appiukko.Mieheni pikkusisko tuli ja kysyi että mikä tota vaivaa ja minä kerroin,naureskelimme siinä jotain veljelle ja appiukkoni sanoi että pidä sinäkin jo pääs kiinni,siis minule.Loppu ateria oli vaivaitunut ja me lähdettiin pian kotiin.Nyt ollaan sitten oltu vähän tekemisissä mieheni vanhempian kanssa.
Eilen meidät kutsuttiin taas syömään mummolle ja ajateltiin mennä myöhemmin,ilmotettiin mummolle kyllä.Anoppi tästä suivaantu ja nyt kun puhuttiin puhelimessa alko syytteleen minua kaikesta.Minulle voi sanoa noin koska komensin hänen lastaan jolla on murrosikä ja täytyy ymmärtää että sillon kiukutellaan.Sanoin etten komentanut vaan kysyin istumapaikasta,hoki vaan että komensin.Sanoi minulle että normaalissa perheessä(minulla ei ole)sanotaan välillä pahasti ja se unohdetaan,aivan mutta jos minä sanoisin appiukolleni etää pidä pääs kiinni niin siitä tulis kauhee sota.Koska minulla ei ole perhettä haluan kuulemma erottaa mieheni omastaan.Yritin selittää ettei asia ole niin,mutta anoppi lakoi itkeä puhelimessa ja sanoi ettei voi puhua.Itselle tuli paha olo.😳
Myönnetään etten olisi saanut sanoa niin kiukkuisesti,mutta mieheni pikkuveljellä ei ole minkäänlaista kuria ja joskus ei vaan jaksa kuunnella turhanpäiväistä kiukuttelua varsinkin noin tyhmästä aiheesta.Ehkä suutuin pienestä,mutta mieheni loukkaantui siitä myös,hänellä ja isällään on ennestään huonot välit.
Kertokaa mielipiteenne;Olinko lapsellinen ja yksin syyllinen?
Ei kai tässä jutussa oikeastaan tarvitse syyllistä etsiä? Perheissä sanotaan asioita, pyydetään tai ei pyydetä anteeksi, sitten unohdetaan ja jatketaan normaalisti elämää seuraavaan riitaan asti?
Anopin kanssa en ole ikinä tapellut, enkä kyllä apenkaan. Äitini saattoi sanoa mitä tahansa mulle ja miehelleni, ne vaan piti uhohtaa.
😉 Oot ihan oikeessa.Ehkä mun piti vaan purkaa tää asia jonnekkin,en viitiny miehelleni kun kerran hänen äitinsä oli kyseessä.
Joskus väsyneenä asioihin ylireagoi.🙂🌻
Elän samanlaisen anopin kiusaamana, olemme uusipari, eli molemmilla on takanaan epäonnistunut liitto. Olemme saaneet kaksi lasta, ihania tyttäriä. Mutta, suvulle oli liikaa yhteenmenomme, varsinkin anoppi oli katkera miehelleni että valitsi juuri minut. Hän oli jättänyt entisen vaimonsa ennen minua, ja me tapasimme siis vapaina olevina. Mutta - anopille olin liikaa, olemukseni, sukuni mm. Olen suvun ainoa perijä, ja suvullamme on hieman omaisuutta, joka tuntuu olevan muille kompastuskivi. Itselleni ei materiaali ja mammona ole koskaan ollut tärkeää. Anoppi on käsitykseni mukaan katkera omalle elämälleen ja ns kateellinen meille. Miehelläni on sisaruksia 5 ja jokainen perheellinen ja eronnutta ja karannutta löytyy. Mutta miksi heitä ei moitita, esim perheen toinen poika, mieheni veli on täysi roisto, jota mummo suojelee yli kaiken. Antaa rahaa ja ostaa tavaraa, piilottelee poikaa poliiseilta ja sen sellaista. Roistohan se jätkä on, en pidä hänestä mutta ei minun tarvitsekaan. Muut mieheni sisarukset puhuvat jatkuvaan pahaa meistä, ja asioistamme. Emme ole missään tekemisissä, koska aina jokaisen tapaamisen jlk oli entistä pahempi olla. Nyt on hyvä, suku ei rienaa. Mummo kiusasi tietoisesti lapsiamme, nimitteli ja arvosteli, sai heille pahan olon joka kerta. Olipa se aina niinkin, että ensin mummo pyysi kylään ja sitten kun mentiin ajatellen jotta josko hän olis muuttunut, niin lähtökuopissa oltiin jo parin päivän päästä. Jotta se siitä sitten !
Uskon että syyt ovat syvemmällä, oman elämän katkeruus ja paha olo siivitetään muille. Olen yrittänyt kaikki keinot, ja nyt se sitten on finito. Ei enää jaksa ! Miehelläni on aikuinen poika ed liitosta, jonka me mummon mukaan olemme hylänneet. Ei, ei se niin ole. Olemme antaneet rahaa, hän voi olla meillä milloin haluaa, on ostettu autokin hänelle, mutta toisaalta hän on jo aikuinen ja vastaa itse teoistaan ja elämästään. Mutta siellä on taustalla mieheni entinen vaimo, joka pitää poikaa langoissa, ja siksipä pojalla 30v, ei liene yhtään naisystävääkään kun äiti ei hyväksy. Exältä olen minäkin omituista ryöpytystä saanut, vaikka en ole tuntenut koko ihmistä. Omituista sakkia, ja aivan itseäni säästäen jätän yhteydenotot ja tapaamiset kokonaan. Ainoa murhe on siinä, että lapsillamme on serkkuja 25, ja montaakaan heistä lapsemme eivät tunne. Eli suvun keskinäiset vihat johtavat tähän. Mutta ok, emme siis tarvitse heitä, maailmassa on ystäviä onneksi vielä, ja niitä, jotka ajattelevat sydämellään ja kauniisti toisista ihmisistä. Jotkut ovat niin pienisieluisia 😟, että heidän elämänsä koostuu toisten asioista ja niiden pohtimisesta 😝. Luulisi olevan tylsää, saati se että aletaan ihan kiusaamaan. Itse en moiseen ryhdy, ja lapsiani en suvun susien eteen vie enää koskaan ☺️. Olemme mieheni kanssa samoilla linjoilla, ja hän onneksi on suvulleen tehnyt asiat selväksi osaltamme, jotta jos ei hyväksytä meitä ja meidän perhettämme sellaisena kuin olemme, niin eläkää vaan rauhassa !!!🙂
Meillä onneksi on aiemmin ollu ihan hyvät välit,kun mä en oo reagoinu mihinkään vaan nielly kaiken.Rauhan säilymiseksi aiomme antaa tilanteen rauhoittua ja mennä sitten muina miehinä kyläilemään,siellä perheessä ei anteeksi pyydellä joten en minäkään niin tee.En kuitenkaan halua miehelleni tehdä sitä että rupean jauhamaan iänkaiken tätä samaa asiaa ja katkaisen välit kokonaan.Luulen kuitenkin että jos tulevaisuudessa saamme lapsia alkaa mielipide-erot näkyä ja kuulua paremmin.Anoppini kun on aina oikeassa ja tietää kaiken eikä sulata muilla eriäviä mielipiteitä.😑❓
Meillä tilanetta rassaa vielä se että mieheni isä on aika varakas ja minä tulen ihan rahattomasta ja vielä rikkinäisestä perheestä.Olemme nyt sopineet mieheni kanssa ettemme anna hänen vanhempiensa maksaa enään mitään,olemme alusta asti olleet aika omavaraisia koska kaikesta mitä sieltä saa täytyy maksaa kallis hinta kuuntelemalla alentuvaa puhetta.
Voimia sinulle ja perheellesi,toivottavasti rakkautenne kestää pienet vastoinkäymiset.🙂🌻
Tuuliska kirjoitti 10.03.2005 klo 14:33:
En kuitenkaan halua miehelleni tehdä sitä että rupean jauhamaan iänkaiken tätä samaa asiaa ja katkaisen välit kokonaan.Luulen kuitenkin että jos tulevaisuudessa saamme lapsia alkaa mielipide-erot näkyä ja kuulua paremmin.Anoppini kun on aina oikeassa ja tietää kaiken eikä sulata muilla eriäviä mielipiteitä.😑❓
Olen samaa mieltä, että ei kannata jauhaa asioista, joille ei voi mitään. Meillä ei näistä puhuta koskaan, paitsi silloin asia oli kuuma peruna, kun anopin luota tultiin. Mutta koska mieheni on valinnut asiat näin, ja olen samoilla linjoilla, kyse on hänen suvustaan, ei siis minun. Oma sukuni on toisenlaista, täysin. Minun äitini on kyllä ihan ykkösanoppi miehelleni, koskaan ei ole mitään ollut eikä tule. Tunnen oman äitini niin hyvin, että olen onnellinen siitä että hän on sellainen kuin on, ihan ykkösäiti, mummo ja anoppi. Mallia olis tälle miehen äidillekin, mutta tosiasiassa anoppini ei siedä minun vanhempianikaan. EIkä edes tunne heitä kunnolla, vain ristiäisissä ovat tavanneet, ja siitäkin tuli niin kova haloo, että huh huh. Oli kuulemma anopin mielestä väärin että ristiäiset olivat minun vanhempieni talossa, ja anopin mielestä kaikki oli huonosti järjestetty. Mutta oikeasti kaikki oli päinvastoin, pidimme kivat kastejuhlat sukulaisillemme, mutta miehen sukulaiset olivat naama ja suu alaspäin. Ikävää sekin, anoppi on saanut senkin aikaan, että mieheni sisar, joka on toisen lapsemme kummi, ei pidä lapseen yhteyttä. Julmaa ja karua, lapsi kun ei ole tehnyt olemassa olollaan mitään miehen siskolle. Mutta tärkeintä tässä on kuitenkin juuri se, että meidän perheen elämä säilyy ja olemme onnellisia. Olemme välittämättä pahoista puheista ja asioista, ja me pystymme siihen. Miksi kiusata itseään, ja vääntäytyä väkisin anopin luo, jonka suu syöksee tulta ja tappuraa kuitenkin ? Ei, elämä ei ole sitä varten, vaikka kaikille se suodaankin, elämä. Jotkut vain eivät osaa käyttää elämäänsa mukavasti ja onnellisesti. Anoppini on juuri se, joka on aina oikeassa, jota tulee kuunnella, ja joka tietää kaiken, mutta ihmettelen kuitenkin, miksi hän sitten on niin tyhmä käytökseltään ? Niin, loppujen lopuksi käy niin, että anoppi on yksin ja yksinäinen, niin siinä käy, jollei muuta tapojaan.