Alkoholistin puolisona, ottaa päästä.
Hei, kyllä ottaa päästä. Mies aloitti asteittain enenevän juomisen syyskuussa. Nyt on ollut jo muutaman viikon siinä kunnossa, että miellialat vaihtuu laidasta laitaan, vierotusoireita päivittäin ärtyisänä ja ilkeänä kunnes lisää pääsee juomaan.
Alkaa olla mulla mitta täysi. Turhan jännää näin 50 vuotiaana tällainen jatkuva jännitys. Pari vuotta sitten mieheni joi itselleen maksatulehduksen, viime vuonna haimatulehduksen ja sai diabeteksen. Menisipä hoitoon ja lopettaisi juomisen , olen ihan poikki tähän varpaillaan oloon toisen mielislojen armoilla.
Hei taas, tuossa jo aiemmin avauduin tästä perhetilanteesta. Tänään mieheni on lainannut rahaa tupakkaan ja alkoholiin ja luvannut, että minä maksan velan. Odotan, että menisi sairaalaan kun juoppohulluus on siinä vaiheessa, että normaalikeskustelu on mahdotonta. Kun alkaa jankkaamaan juttujaan vaihdan huonetta. En halua enkä jaksa turhaa riitaa enkä väkivaltaa.
Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta? Olen surullinen, turhautunut ja uupunut. Kiitos, jos joku jaksaa vastata.
Vaikea tilanne sinulla. Tuskin se muuttuu,kun mies ei ymmärrä tilaansa eikä hakeudu hoitoon. Sinun tässä nyt tulisi toimia. Onko aivan mahdoton ajatus,että lähdet ihan itse tilanteesta pois ja alat omaa elämääsi järjestämään. Muuten tilanne jatkuu entisellään tai voi jopa pahentua. Kenenkään ei ole pakko sietää tällaista käytöstä ja avain muutokseen on sinulla,miehestä ei siihen ole.
Hei,
Tuttuja sanoja ja tunteita. Minä pääsin niistä eroon reilu kuukausi sitten. Erosin. Ei kertakaikkiaan ollut enää muuta vaihtoehtoa. Olin kai tarpeeksi väsynyt itkemään ja jännittämään mitä seuraavaksi tapahtuu, ja yleensä se oli se kaikkein pahin mitä ajattelee. Exäni on siis alkoholisti. Painosanalla ON, siitä ei parannu. Hän meni suhteemme aikana hoitoon ja oli puoli vuotta selvinpäin, kunnes ratkesi. En voinut uskoa sitä, että se kaikki sama oli palautunut täysin ennalleen. Kaikki toiveet paremmasta murskaantui yhdessä illassa. Hän aloitti juomisen ja joi samantien 4 päivää putkeen. Ei mennyt töihin ja yhtenä iltana oli mennyt entisen hoitonsa luokse "kylään". Tällöin minä päätin että se oli tässä. Kenenkään ei kuulu kärsiä siten miten alkoholistin läheinen kärsii.
Aluksi olin helpottunut erosta. En joutunut enää pelkäämään tai vahtimaan ketään. Mutta voin kertoa, että tässä viikkojen aikana myös paha olo on tullut luokse. On järkyttävää ahdistusta ja ikävää. Kyllä, ikävöin alkoholisti miestäni joka on ollut koko suhteemme ajan minulle täysi paska... Haluan vain uskoa ja toivoa, että pääsen tästä vielä yli ja omille jaloilleni. En halua enää antaa hänen pompotella elämääni. Siihen vain menee aikaa, luultavasti kauankin.
En tiedä helpottiko tämä puhe sinua, mutta tiedät ainakin että meitä on täällä monia. Ja kuten sanoin, kenenkään ei kuuluisi kärsiä niin kuin alkoholistin läheinen kärsii. Alkoholisti on aina alkoholisti. Jos alkoholisti ei itse halua hoitoon ja halua aidosti parantua, on hän ikuisesti tunnekylmä. Pullo on hänen ainoa rakkautensa.
Hei, kiitos viestistä/vastauksesta. Niin tuttua...meillä mies jatkaa juomista parilla pullolla viiniä per ilta, mutta minulla asenne muuttunut. On tehnyt hyvää kirjoittaa asiasta ja päättää osallistua läheisten vertaisryhmään. Pelkästään se, että on hyväksynyt tilanteen ilman salailua, on helpottanut. Ja kun on lukenut muitten tarinoita al anonin chatista.Vertaistukea kaipaan ja keskustelua asiasta. Järjenbkäytön tsemppaamista ettei itse uppoa kaverin mukana..