Jep, olen uusi täällä ja nyt tuntui että haluan purkaa tätä pahaa oloa johonkin. Mies ei ymmärrä/halua ymmärtää eikä mulla ole oikeen ketään ystävääkään, jonka niskaan tätä viittis kaataa. Mutta täällähän sitä ollaan kai enemmän tai vähemmän samassa veneessä, joten täältä tulee. ☹️
Mulla on siis perhe: 1- ja 3-vuotiaat pojanvesselit (jotka kai olisvat suloisia, jos itellä ei ois näin paska olo) ja avomies. Oon ollu vaihtelevasti alakuloinen ja masentunut jo kaks ja puol vuotta. Tällä hetkellä käyn terapiassa noin kerran viikossa ja syön mielialalääkkeitä. 😟 Tällä viikolla oli syyslomaa koulusta ja mun vanhemmat oli meillä käymässä. Viikko menikin kivasti, kun ei tarttenu välittää suuremmin penskojen hoidosta: riitti kun ”esitti” olevansa äiti ja laittoi ruokaa pesueelle ja oli edes joskus leikkivinään muksujen kans ja näytti kohtuullisen ilosta naamaa. Päivät sai käyä omilla juoksuillaan (ts. shoppailemassa tai missä tahansa mutta ei kotona) kun mummo ja vaari hoiti mielellään poikia 😉 Tänä aamuna ne sitten lähti takaisin kotiinsa ja arkihelvetti kumautti täysillä naamaan. Kulissit sai pudottaa alas, mutta myös viikon helppous katosi saman tien. Mikään ei jaksais kiinnostaa ja kaikki vaan ahistaa. Niin miljoona asiaa tekemättä (en saanu mitään aikaseks vaikka vanhemmat olikin täällä lapsenlikkoina) enkä ees tiedä mistä pitäis alottaa 😭 Ja toisekseen: kun ei ees kiinnosta alottaa 😠 Tää on vaan yhtä helvettiä tää elämä!! (Siis mikä elämä??? Ei tää mitään elämää ole!) Aamulla oli terapiakin, mutta sekään ei auttanu mitään tähän ahistukseen… ☹️
Tiedän, että kai on jossain muitakin joilla ahistaa ja jotka tuntevat olevansa huonoja äitejä, mutta silti tää tuntuu niin KAMALALTA. 😝 Oisko vinkkejä tai ees lohdun sanoja….???😑❓
teretulemast vaan eiköhän tänne sekaan sovi. Itsekkään en ole kovin kauan täällä pyörinyt mutta helpotusta olen saanut.
Minulla ei ole omia lapsia mutta miehen lapset olemme siis uusperhe... uskallan siis vastata sinulle...
Ymmärrän kyllä ton että ei saa mitään tehtyä/aloitettua. Näkee kaikki tekemättömät työt ja ymmärtää seraukset kun ei saa tehtyä. Se vetää vielä matalammaksi ja kierre on valmis.... Itse olen myös mielialalääkityksellä ( jo kolmatta kertaa elämäni aikana) ja unet karkailee.
Ymmärsinkö tilanteesi oikein, olet kotona lasten kanssa ja avokkisi käy töissä? Saatko avokiltasi apua arjen askareisiin? Kirjoitit että avokkisi ei ymmärrä tilannettasi... auttaisiko jos hän tulisi mukaan yhteen teapiakäyntiisi ja terapeuttisi kertoisi ammatti-ihmisenä mistä on kyse ja miten avokkisi voisi auttaa ja tukea kuntoutumistasi? Siis kun kysehän ei ole laiskuudesta vaan ihan oikeasit on ongelma joka ajan myötä korjaantuu mutta se vaatii aikaa ja tukea? Läheisten on välillä vaikea ymmärtää ja hahmottaa että on ongelmaa kun ei ole mitään näkyvää "vikaa". On helpompi mieltää avun tarve jos on jalka kipsissä kuin se että pään sisällä on joku "poikki" hetkellisesti....
Tohon tunteeseen että on huono äiti kun ei jaksa niin en pysty sanomaan muuta kuin että tässä yhteiskunnassa hehkutetaan tätä äiti myyttiä niin hirveesti että sitten kun elämän tilanteet ei anna myöten yltää tohon ylevään ja kaiken kestävään ja jaksavaan äitiin niin siitäkin joutuu sitten kantamaan syyllisyyttä. Ymmärrä se että sinä olet kaikesta huolimatta se paras ja ainoa äiti lapsillesi. Jos ei ana jaksa hymyillä ja ymmärtää ja leikkiä niin mitä sitten? Anna itsellesi lupa olla puolikuntoinen. Älä yritä liikaa. Se on totta että lapset tarvitsevat paljon asioita kasvaessaan mutta lapset ei saa vammoja tai traumoja jos ei joka päivä jaksa virikkeellistä ympäristöä tarjota.
Sitä jäin miettimään kun kirjoitit että vanhempiesi kyläilyn aikana ilmeisesti vedit roolia? Onko niin että et pysty kertomaan vanhemmillesi tarvitsevasi apua tai että olet nyt heikoilla? olisiko esim äidilläsi mahdollisuus tulla pyörittämään arkea hetkeksi että saat palikoita järjestykseen? Tai miten on lasten kummit? Olisiko heistä apua? Ystävät? Tiedän että on todella vaikeaa pyytää apua, varsinkin kun on aina pärjänyt.... mutta ystävätkin monta kertaa ei nää tai siis ei uskalla / kehtaa tarjota apua.
Olisiko sinun mahdollista saada kodinhoitoapua, juttele terapeuttisi kanssa ja kysy neuvoa miten edetä asian kanssa.
En tiedä oliko tästä mitään apua... Mutta jaksamisia ja muista että olet paras äiti lapsillesi!!!!!
Kiitos xena: tuosta todella oli apua ... tai no ainakin lohtua 🙂 Tänään on "hyvä" päivä ts. kaikki ei tunnu kammottavalta vaan jaksaa yrittää elääkin. Oon monesti sanonu että lähen pois, että mun perheellä ja kaikilla on paljon parempi ilman mua, ja siihen mun avokki on aina sanonut juuri samaa kuin sinäkin: että olen lapsille paras mahdollinen äiti. Mutta kun se on niin pirun vaikeata uskoa! 🙄 Ns. huonoina päivinä tuntuu vaan, ettei muuta osaakaan kuin tuottaa tuskaa lapsille ja miehelleen ...ja pienten lasten elämässähän asioiden pitäisi olla ennustettavissa että he tuntevat olonsa varmaksi ja turvalliseksi. Mun kanssa ennustettavuus on kaukana ja osittain pelkään mitä traumoja aiheutan pienille viattomille ihmisen aluille. Varsinkin isompi poika kun jo muistaa ja ymmärtää niin paljon. Ja pienempi sitten ottaa oppia isommastaan niin tavoissa kuin tunteissakin.
Voi ei, en halua juuri tällä hetkellä vajota tähän pohdiskeluun. Kun mulla on tämmönen ns hyvä päivä, yritän parhaani mukaan pitää tästä tuntemuksesta kiinni ettei vain tulisi huono päivä. Ja jos liikaa alan pohdiskella ja analysoida tilannettani, se huono päivä yrittää aina tulla kylään. Toisinaan pystyn ajattelemaan asioita hyvinkin objektiivisesti, mutta tänään ei ole se päivä. Kiitos xena: annoit mulle voimia ja ajattelemisen aihetta 🙂🌻