Tietääkö kukaan miltä tuntuu kun sä tunnet satoja ihmisiä ja monta mukavaa tyttöä mut sä et tunne niitä kohtaan muuta kuin ystävyyttä, sä et ole ollut ikinä rakastunut ja tunnet itsesi hyvin yksinäiseksi sisälläsi, kaikkien niiden ihmisten ja ystävien keskellä, vaikka sä rakastat niistä jokaikistä. Sit yhtenä päivänä sun elämääsi astuu tyttö joka on kaikkea mitä sä haluat, kaikkea mistä oot unelmoinu ja haaveillut, kaikkea mitä oot uskaltanut toivoa.

Ekaa kertaa elämässäsi, sä rakastut. Ekaa kertaa elämässäsi tunnet ton kapistuksen tuolla rinnassa sykkivän. Rupeat tapailemaan sitä tyttöä ja vietät sen kanssa monta ikimuistoista hetkeä, hauskoja hetkiä, sun on hyvä ja helppo olla sen kanssa, sen läheisyys tuntuu uskomattoman hyvälle ja sä voit puhua sille ihan mistä vaan, sä tunnet onnellisuutta, sä tunnet tyytyväisyyttä. Vietät sen kanssa upean kesän. Sä annat kaikkesi sille ihmiselle, avaat ja annat sydämesi, kaiken sen rakkauden ja välittämisen mitä susta vaan irti lähtee, laitat sen kaiken muun edelle, laitat itsesi ja sydämesi peliin, se tyttö on tärkein ihminen sun elämässäsi. Oot valmis luopumaan kaikesta sen ihmisen vuoksi.

Millään muulla ei ole niin väliä, ei edes sillä että se ihminen ei vastaa ihan samalla mitalla, etkä sä sitä edes odota etkä pyydä, vaan pyydät vaan olemaan sun kanssa, niin varma olet omista tunteistasi ettei se haittaa, sä silti rakastat sitä ylikaiken, ja haluat olla sen
kanssa koska et kenenkään muun seurassa viihdy yhtä hyvin. Oot valmis ihan mihin vaan sen ihmisen kanssa, sen ehdoilla tai yhteisillä. Sä väsymättä yrität saada selville mitä se ihminen haluaisi, et tiedä joten yrität kaikkea, kerrot paljon tunteistasi että se ihminen oikeesti tietäis kuinka paljon sä sitä rakastat. Samalla sä vannot mielessäsi että jos tuo ihminen haluaa olla mun kanssa niin seisot aina sen rinnalla, tapahtuu sitten mitä tahansa, vannot rakastavasi niin kauan kun se vaan haluaa olla sun kanssa, vannot että et sitä ikinä kohtele huonosti ja et varmasti ikinä petä, oot uskollinen niinkauan kuin se vaan pysyy sun rinnalla.

Sä laiminlyöt omia ystäviäsi kun haluat vaan olla sen tytön kanssa, mut sun ystävät ymmärtää kun tuntevat sut läpikotaisin ja tietävät mistä on kyse ja ovat onnellisia sun puolesta. Se ihminen sanoo että sun kanssa on hyvä ja helppo olla ja että se luottaa suhun täydellisesti, välittää susta tosi paljon, tunnet vihdoin itsesi jonkin arvoiseksi, tärkeäksi ja oot ylpeä itsestäsi, oot onnellinen. Sä luulet että kaikki on vieläkin ihan hyvin, vietätte paljon aikaa yhdessä ja aina on tosi mukavaa kunnes yhtäkkiä kaikki se muuttuu, se ihminen päättää perääntyä, ja kuulet muualta että se on ruvennut tapailemaan jotain toista, sä oot ihan hämmentynyt, sun sydän särkyy ihan totaalisesti, sun maailma romahtaa, et voi ymmärtää että mitä tapahtui, pelkkä syyllisyys siintä että teit jotain väärin että sussa on jotain vikaa jää. Syytät itseäsi siintä kaikesta, tuntuu että sillä rakkaudella ja välittämisellä vain menetit sen ihmisen.

Kaikki ne rakkaat muistot niistä hetkistä sen ihmisen kanssa saa sut itkemään ikävästä ja kaipuusta. Et voi uskoa etkä käsittää että se ihminen tekee sulle noin, kaiken sen jälkeen. Itket tuntikausia joka päivä ikävästä ja kaipuusta ja etsit syitä että miksi kävi näin, etsit syitä etkä niitä löydä, etsit vastauksia etkä niitä saa. Syytät itseäsi. Ihan ku se ois väärin että rakastaa toista ihmistä, ihan ku siinä ois jotain pahaa, pyydät sitä anteeksi ennenkaikkea kai itseltäsi vaikka tiedät ettei sitä että rakastaa sais pyydellä anteeksi. Mut tiedät kuitenkin sydämessäsi että teit kaikkesi, annoit kaikkesi mutta epäonnistuit, ei se riittänyt. Susta tuntuu että sut on tuomittu epäonnistumaan, ihan niiku oisit kirottu.

Kun lopulta puhutte, se ihminen sanoo että haluaa olla sun ystävä, olla sun tukena ja että välittää susta tosi paljon, ja saa sut luulemaan että se toinen juttu oli ihan väärinkäsitys, mut silti se jatkaa sitä mikä sua alunperinkin satutti ja satuttaa sillä sua vaan lisää, pitää sua epätietoisena kaikesta. Ja on epärehellinen silloin kun sä pyydät siltä vastauksia. Se ihminen on toisen luona silloin ku sä eniten sitä tarvitset, kaiken lisäksi vielä sellaisen ihmisen luona, joka käyttää ja välittää, kaupustelee huumeita, joita sä ylikaiken inhoat, asettaen samalla myös sun läheisiä ja rakkaita vaaraan, ihmisiä joita sä oot päättänyt suojella viimeiseen asti kaikelta sellaiselta pahalta ja sellasilta ihmisiltä. Sä myös varotat tätä ihmistä koska luulet että sekään ei hyväksy huumeita, mut satutat vaan itseäsi enemmän kun huomaat ettei niillä varotuksilla ollut mitään merkitystä.

Et voi uskoa että se ihminen antaa kaiken sen mitä sä pyysit rakkaudellasi antamaan sulle, sellaselle ihmiselle. Kaikista pahimmalta tuntuu se että ilman sua se ei olis sitä ihmistä varmasti edes tavannut. Tosi kivalta tuntuu kun annat kaikkesi ja sitten se ihminen lähtee ekan sun tutun, joka osoittaa kiinnostusta, matkaan.

Sä luulit että oot tärkeä sille ihmiselle, että sä merkitset sille ihmiselle jotain, mutta se hylkää sut sellasen ihmisen takia. Uskoit siihen ihmiseen, luotit siihen ihmiseen, uskoit kun se sanoi että pitää sua kaikkien muiden yläpuolella ja sun kanssa se viettäis kaikista mieluiten aikaansa. Luulit tuntevasi sen ihmisen..
Masennut, oot surun murtama, sekaisin, itket edelleen, millään ei tunnu olevan mitään väliä ja mietit vakavasti että onko tää elämä enää edes elämisen arvoista. Joka päivä sen jälkeen oot ollut surullinen. Et saa elämän ilosta enää kiinni. Mietit jopa että onkohan sun arvomaailmassa jotain vikaa, kun et ikimaailmassa ois tehnyt samoin sille, et jos sanot että välität.

Ainoa mikä on jäljellä, on se että sä rakastat sitä tyttöä ylikaiken edelleen, vihaat sen tekoja mutta rakastat sitä. Ja ne kaksi
asiaa on sekaisin, viha ja rakkaus. Rukoilet että se tyttö vielä palais takas, sua pelottaa elämä ilman sitä ihmistä´, rukoilet että saisit uuden mahdollisuuden aloittaa alusta, uuvutat itsesi toivomalla
mahdotonta. Toivot herääväsi vain pahasta unesta ja kaikki olis niinkuin ennen. Odotat joka päivä että kuulisit siintä ihmisestä jotain, odotat joka viikonloppu että se ihminen ilmeistyisi ovesi taakse. Itket joka viikonlopun jälkeen yhtä pettyneenä. Lopulta luovutat, yrität jatkaa elämääsi, pystyt jotenkin jatkamaan elämääsi, mut ikuinen haava siintä jutusta sydämessäsi ja sielussasi. Yrität unohtaa, et pysty mutta luovutat ja päästät irti.

Tajuat että sun ois pitänyt luovuttaa jo aikoja sitten,
antaa vaan olla. Ja lopulta jotenkin selviät. Mutta oot yksin. Oot onneton ilman sitä ihmistä koska kaipaat sen seuraa niin valtavasti, mutta jaksat vielä elää Ja tiedät että mihin tahansa menetkin, mitä tahansa teetkin, kannat sitä ihmistä mukanasi, sydämessäsi. Aina. Ja vielä jos yhden toiveen saisit, toivoisit että saisit aloittaa alusta ja puhtaalta pöydältä sen ihmisen kanssa. Antaisit mitä tahansa ja
luopuisit hyvin paljosta siintä mahdollisuudesta. Oot oppinut virheistäsi ja tiedät että et enää vaatisi ja odottaisi siltä ihmiseltä mitään vaan antaisit asioiden mennä omalla painollaan.

Tajuat että olet vaatinut huomaamattasi siltä ihmiseltä jotain mitä se ei ole ja oot tosi pahoillasi siintä kun kuitenkin rakastat sitä ihmistä just sellaisena kuin se on. Oot rakastanut aina, siintä päivästä kun sen tapasit. Ja tuut ikuisesti sitä rakastamaan, ainakin jollain tapaan. Vaikkakin se on ainoa ihminen maailmassa, joka on sua satuttanut. Rakastat sitä enemmän kuin ketään muuta, ja epäilet että pystytkö ketään muuta rakastamaan yhtä paljon kuin sitä, koska sydämessäsi on paikka johon vain se ihminen on löytänyt. Pyysit vaan sillä omalla rakkaudellasi ja huomiollasi olemaan sun kanssa, se kun ois ollut selvää niin sen ois voinut jättää omaan arvoonsa ja olla puhumatta siintä ja keskittyä arkisiin touhuihin ja hauskanpitoon ja mukavaan yhteiseen aikaan. Ei sun ollu oikeasti tarkoitus vaatia mitään.

Sä vaab pyysit olemaan sun kanssa. Ja kertomalla kaikki tunteesi ja siintä kuinka paha sun on olla, sä pyysit sitä ihmistä palamaan. Mut taisit vaan tiedostamattasi syyllistää sitä ja taisit menettää sen ihmisen sitten lopullisesti.

Kenen puoleen käännyt
silloin,
kun ainoa ihminen
maailmassa,
joka saisi sinut lakkaamaan
itkemästä on se,
joka sai sinut itkemään?

Ehkäpä joskus sitten tulee toinen ihminen, joka saa sun haavat paranemaan kun ei niitä näytä aika parantavan.