Hei,

Teidän kaikkien tähden tulisi sinun nyt avata suusi. Sovi miehesi kanssa, että sinulla on ainakin kerran viikossa oma vapaailtasi! Kun kerrot tuntemuksistasi ja jaksamisestasi, täytyyhän hänen ymmärtää tilanteesi. Uskaltaudu puhumaan myös neuvollassa!🙂👍

Minulla oli aika samanlainen tilanne noin viisi vuotta sitten, paitsi lisänä kovat selkäkivut. Mielestäni kannattaa mainita asiasta hienovaraisesti jossakin neuvolassa. Itse en jaksanut kipuja ja ahdistusta, joten annoin lapseni sijaishuoltoon, ja tosi nopeasti ne sosiaalityöntekijät olivat ottamassa tyttöäni pois. Ennen kuin kohdallasi on tällainen tilanne, kannattaa vaatia myös lapsen isältä hoitoapua. Voiko ne sukulaiset jotka kävivät aiemmin luonasi auttaa hoidossa.

Mielestäni vanhemmuuteen ei valmisteta tarpeeksi hyvin, itsekin sain hyvin vähän edes käytännön neuvoja. Jokaiset vanhemmat selviävät asioista jokainen tavallaan. Vauvat valvottavat ja väsymys lisää ikävää oloa.
Tietenkin tilanne muuttuu kun lapsi kasvaa, ja hänet voi viedä päiväkotiin, mutta oletan että haluat ratkaisuja paljon pikemmin. Mielestäni sinun kuuluisi vaatia apua lapsen isältä ja lähimmäisiltä. Mieheni ei muuttanut elämäntyyliään perheen kasvaessa.Näin myöhemmin ajateltuna minunkin olisi pitänyt aina välillä antaa lapsi miehelleni ja häipyä ovesta ulos

Heippa
Ehdottomasti sinun pitää puhua miehesi kanssa asioista ja sanoa et on paha ja väsynyt olo. Te kolme olette kaikkein tärkeimmät ihmiset toisillenne ja myös tärkeimmät tukijat
toinen tukee toista niin silleen se elämä lähtee kulkemaan ja siinä on teidän tärkein voimavara. oletkos väsynyt?? jos olet niin siihen kannattaa ehdottomasti hakea apua ja saada vähän levätä että et aja itseäsi ihan piippuun. ( ainahan sitä on väsynyt kun on vauva mutta jos on liian väsynyt ) Ehdottomasti neuvolassa myös kannattaa puhua
mutta niidenkin ohjeita ei sit kannata välttämättä niin orjallisesti noudattaa kun esim meillä lapset ei kasvanut neuvolan käyrien mukaan niin nehän ehdotti vaikka mitä. et maalaisjärkeä käyttää. kun mulla on ollut vaikeuksia ollut niin aina olen ajatellut positiivisesti. ja ajattele sinä myös asioita positiivisesti ja täytys ajatella aina vuosia eteenpäin vaikka on välillä vaikeata. Ehdottomasti sinun täytyy vauvasta nauttia se on maailman upeimpia asioita nähdä kuinka vauva kehittyy ja kasvaa. Mutta kotiakaan ei saa jäädä neljän seinän sisälle, käy esim kirjastossa: onko vauva ryhmiä tai muita vastaavia juttuja- niistä saa tietoa esim neuvolasta. onkos sulla ystäviä ? joille voit asioita kertoa ja jotka olisivat tukena. kun vähän pelkään että eihän vaan pääse kehittymään synnytyksen jälkeinen masennus.

Kiitos vastauksista =)
Sain puhuttua miehelleni tai oikeastaan kirjoitin sähköpostiin hieman tuntemuksista ja sen jälkeen pystyimme vähän puhumaan asiasta. Mieheni tosin puhui ja sanoi tukevansa minua ja minä vaan kuuntelin niinkuin yleensä. Puhumisen jälkeen oli kuitenkin vähän helpompi olla.
Nyt taas kun olen kaksin vauvan kanssa niin samat ajatukset valtaavat pääni. Tämä johtuu varmaankin tekemisen puutteesta ja siihen olen itse syypää kun en vaan saa mitään aikaiseksi. Aina voin toki siivota ja hoitaa kotihommia mutta olen laiska niitäkään tekemään.
Minua ahdistaa myös todella paljon tulevaisuus ja esimerkiksi lapsen syntymäpäivät. En ole koskaan halunnut omia synttäreitänikään juhlia, olla kaiken keskipisteenä enkä muutenkaan ole kiinnostunut leipomisesta ja juhlien järjestelyistä. En ole ollenkaan sellainen pullantuoksuinen äiti, joka leipoo lastensa kanssa. Ei kaikkien sellaisia tarvitsekaan olla mutta hävettää tarjoilla jotain valmiskakkuja ja piirakoita. Tämäkin on pieni murhe mutta minulle nekin tuntuvat suurilta asioilta ja saavat vain tuntemaan huonommaksi äidiksi.
Ei kukaan ole täydellinen äiti mutta haluaisin tuntea olevani edes ok äiti ja että pärjään vaikken kaikkea osaakkaan. Tuntuu kuin keksisin koko ajan vain enemmän vikoja itsestäni. Positiivinen ajattelu on haaste minulle, löydän jokaisesta asiasta aina ensin huonot puolet...

eva_ kirjoitti 3.3.2010 10:41
Minua ahdistaa myös todella paljon tulevaisuus ja esimerkiksi lapsen syntymäpäivät. En ole koskaan halunnut omia synttäreitänikään juhlia, olla kaiken keskipisteenä enkä muutenkaan ole kiinnostunut leipomisesta ja juhlien järjestelyistä. En ole ollenkaan sellainen pullantuoksuinen äiti, joka leipoo lastensa kanssa. Ei kaikkien sellaisia tarvitsekaan olla mutta hävettää tarjoilla jotain valmiskakkuja ja piirakoita. Tämäkin on pieni murhe mutta minulle nekin tuntuvat suurilta asioilta ja saavat vain tuntemaan huonommaksi äidiksi.

Kuka määrittelee sen,että hyvä äiti on sellainen joka leipoo lastensa kanssa?? Minusta tuntuu,että vaadit itseltäsi liikaa. Hyvä äiti järjestää lapselleen synttärit, mikäli lapsi niitä haluaa juhlia. Mitä väliä tarjoilulla on? Lapsihan se on synttäreidensä huomion keskipiste eikä kakut ja pullat! Jos valmiskakut eivät kelpaa jollekin,niin olkoon sitten ilman.

Minusta hyvä äiti on sellainen, joka antaa lapselleen aikaa. Sen ei tarvitse olla mitään erityistä tekemistä. Lapsista on ihan kivaa vaikka tiskata äidin kanssa, olla mukana ruokakaupassa, käydä kävelyllä, ruokailla yhdessä tai vaikka katsoa yhdessä piirrettyjä. Ota lapsesi mukaan arkisiin askareisiin. Älä vaadi itseltäsi liikaa! Ei ole mitään tietynlaista hyvän äidin määritelmää. Tärkeintä on että lapsesi saa huomiotasi ja nauttii ajastaan äitinsä kanssa.

Heippa
Kotoa kannattaa päiväksi lähteä pois käydä vaikka kylässä se virkistää kummasti kun voi jutella toisten kanssa ja aina näkee ja kuulee uusia asioita ja on arkiseen elämään vaihtelua kuin että yksin kotona olet vauvan kanssa ne vaan tahtoo samat asiat pyöriä päässä ja ei pääse siitä ympyrästä pois.
Ethän ole väsynyt ??? se on nimittäin yllättävän salakavala ja ilmenee monella tapaa jos olet väsynyt niin kuin yleensä monesti vauvan kanssa on niin siihen kannattas yrittää saada katkasua.
Voi eisitä tartte synttäreitä järjestellä jos ei synttäreistä pidä ei se elämä siihen kaadu eikä muitakaan juhlia ja varsinkaan jos ei jaksa.
Oletkos käynyt ystävien / kavereiden luona ????
Et sinä ole sen huonompi ihminen kuin muutkaan ( itse asiassa olet parempikin kun hoidat kotia ja vauvaa ei ole ihan helpointa ) mut joskus elämässä vaan tulee ongelmia / vaikeuksia mut ne vaan pitää ratkaista ja mennä eteen päin vaikka se ei aina helppoa ole.
Rupea kehittämään silleen et ajattelet asioita positiivisesti ja valoisasti sekin ajattelutapa piristää mieltä !!!!!! kuin että ajattelee nekatiivisesti.
Ei aina tarvitse olla tekemistä sitä voi ihan hyvin vaan laiskotella ja miettiä / suunnitella elämää.
Mut jos elämä tuntuu välillä ahdistavalta / masentavalta niin soita esim maaseuduntuki henkilölle voi puhua mitä asioita vaan ja varmasti helpottaa. ja kirjoita tälle palstalle jatkoa miten menee ja miten olet jaksanut niin yritän piristää ja auttaa viestiketjulla
ja sekin varmaan helpottaa kun saat ajatuksija kertoa kirjeen muodossa.
Sulle ja perheellesi hurjasti voimia ja jaksamista.

Olen nyt miettinyt tosissani puhuvani neuvolassa fiiliksistäni, ensi viikolla olisi taas lapseni tarkastus, joten samalla voisin mainita omasta jaksamisestani. Välillä on ollut parempia päiviä kun on ollut tekemistä etten ole ehtinyt miettiä mitään, mutta sitten kun on huonompi olo niin se on yhtä itkua ja ahdistusta koko päivän. Mieheni sanoo ettei pysty auttamaan minua muuten kuin olemalla tukenani ja hänen mielestä olisi paras puhua jollekin ammattilaiselle.
Tuntuu ettei tämä äitiys ja siihen liittyvät ongelmat ole ainoa ahdistuksen aiheeni vaan oikeastaan olen miettinyt menneisyyttä ja tulevaisuutta ja sitä kuka olen ja mitä haluan elämältä. Ehkä tämä äkillinen elämänmuutos on saanut aikaan jonkinlaisen itsetutkiskelun ja olen huomannut olevani hukassa ja onneton.
Olen vielä nuori ja ainoa kaveripiiristäni, jolla on lapsi. Ystäväni elävät täysin erilaista elämää kuin minä ja elin sellaista elämää itsekin vielä päälle vuosi takaperin. Olen kyllä tavannut kavereitani jonkin verran ja käynyt leffassa tai ravintolassa heidän kanssaan. En vain pystynyt täysin rentoutumaan vaan katselin kelloa ja soittelin miehelleni vähän väliä tarkistaakseni kaiken olevan hyvin lapsellani.
Tiedän että tulisi vain hyväksyä tämä elämäntilanne, joka ei ole lopullinen kun lapsikin kasvaa ja pääsen taas jatkamaan opiskeluja ja aloittamaan toivottavasti myös työelämän. Haluaisin vaan löytää tasapainoisen olon, olla onnellinen ja nauttia elämästä. Toivon vain ettei lapsestani tule samanlainen murehtija vaan että hän oppisi arvostamaan itseään ja pystyisi puhumaan jos mieltä painaa jokin. No onneksi miehelläni on tämä ominaisuus, joten lapsella on mahdollisuus periä hyviäkin ominaisuuksia 🙂

Puhu neuvolassa, sillä tuo viittaa synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
Ei lapsen syntymäpäivien kanssa tarvitse vielä tässä vaiheessa stressata, sitten vasta kun lapsi osaa niitä itse vaatia ja hän sitten itse sanoo, mitä pitää olla. Jos joku on synttäreille tulossa, niin hän syö ja juo, mitä tarjotaan, vaikka näkkileipää ja vettä 😋.
Tiedän, että yhden lapsen kanssa tuntee itsensä jotenkin orvoksi, jos ei lähellä ole aikuisia ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa saa jutella aikuisten asioista, onko teidän seudulla avointa päiväkotia, jonne voi äidit mennä lasten kanssa "päivähoitoon"?
Mutta, puhu neuvolassa.

Heippa eva
Joo kiva kun kirjoitit ja jatka vaan kirjoittamista niin saat vähän ajatuksia ja mieltäsi purettua.
Se on hyvä että sulla on miehesi tukena se on todella tärkeä voimavara.
Pystythän miehesikanssa puhumaan kaikista asioista???
Joo ehdottomasti sinun pitää neuvolassa puhua millainen olotila on ja millaisia tuntemuksia käyt läpi niin osaavat varmasti auttaa.
Älä siitä huolestu kun olet vaikka ystävien luonna niin että eivät pärjää ei sinun tarvitse soittaa sillä jos eivät pärjää niin kyllä ne sitten sulle soittaa eli yritä vaan vapaaajasta ottaa kaikki ilo irti ja rentoudu ja teillä on siinä valtava voimavara kun sinä tuet miestäsi ja miehesi tukee sinua niin on ilo katsoa kun lapsi kehittyy ja kasvaa.
Ja ole onnellinen vaan kun olet perustanut perheen nuorena siinäkin on voimavara kun penskat kasvaa aikuiseksi niin sulla on sit paljon aikaa. (itse olin parikymppinen kun lapset siunaantu ja nyt ovat jo aikuisia ja nyt olen 43.v ja on kiva katsella kun lapset on samassa tilanteessa eli suunnitelevat perheenperustamista olen ollut kyllä myös yksinhuoltajana) Tiedän tosijaankin että elämä ei ole aina helppoa
mutta eteenpäin vaan mennään.
Mutta sekin on tietyllälailla voimavara kun on paljon tekemistä niin ei kerkiä asioita murehtimaan.
Kun mulla oli aina vaikeata niin itse pyrin katsomaan ongelmien yli ja ajattelin asioista valoisat puolet niin se auttoi.
oisko hassu ajatus esim että nyt kasvatat lastasi ja huomaat kuinka aika menee nopeasti ja lapsesi on kohta esim päivähoidossa ja itse olet koulussa tai töissö niin on taas pitkä askel menty eteenpäin.
Ehdotappa itse mikä ois sinun seuraava siirto / suunnitelma jota olet ajatellut ???
Mutta nyt ois tärkeintä se että saisit sen masennuksen / ahdistuksen pois sillä se vie voimavaroja kauheasti.
Joo kirjoita tänne miten olet jaksanut.
Voimia perheellesi ja ennen kaikkea sulle

Hei taas ja kiitos kommenteista.
En tiedä onko täällä päin avointa päiväkotia mutta en usko haluavani edes semmoiseen, sillä en ole kovin sosiaalinen luonteeltani. Ilmoittauduin kyllä vauvajumppaan, kävin siellä kerran enkä mennyt enää uudestaan. Tunsin itseni ulkopuoliseksi ja vauvani huusi koko jumpan ajan ja minua hävetti kun en saanut lastani rauhoittumaan. Olen kyllä toisaalta ajatellut että olisi mukava saada lapset nuorena eikä vasta päälle kolmekymppisenä mutta tällä hetkellä toivon, että olisin vielä pari vuotta saanut olla vapaa ja nauttia huolettomasta elämästä. Toinen asia mikä ahdistaa on parisuhteeni. Tai oikeastaan sen puute. Olemme mieheni kanssa kuin kämppiksiä, emme juuri juttele ja kumpikin elää omaa elämää. Minä elän lapsen kanssa ja mies elää omaa elämäänsä eli käy töissä ja istuu tietokoneen ääressä loppuillan. Välillä tuntuu kuin olisin yksinhuoltaja, sillä hoidan lapsen ja myös kotityöt. Onhan minulla päivisin enemmän aikaa tehdä kotitöitä mutta kun ei mies tee edes viikonloppuisin mitään. En haluaisi moittia häntä mutta olen jopa miettinyt eroa ja jos lapsi olisi joka toinen viikko isällään niin saisin paljon enemmän omaa aikaa kuin nyt saan. Omaa syytä sekin kun en osaa pyytää apua enkä todellakaan osaa käskyttää muita ihmisiä. Mieheni ei vaan oma-aloitteisesti vaihda vaippaa tai nukuta lasta. Olen antanut hänen lusmuta kaikesta vastuusta ja nyt saan itse kärsiä siitäkin.
Toivon saavani asiat edes vähän paremmin luistamaan ennen ensi syksyä kun jatkan taas opintojani, koska tätä menoa en tule selviämään niistä ja opinnot jäävät varmasti kesken.

Yritä olla ajattelematta tulevaisuutta ja keskity tähän päivään. Sinulla on suuri valta lapseen. Voit vaikuttaa siihen, tuleeko hänestä itseensä luottava terve aikuinen vai samanlainen ahdistunut murehtija. Lapsi huomaa mielialasi vaikka yrittäisit teeskennellä. Toivottavasti tämä ei tuo paineita sinulle.

Itse luen tällä hetkellä kirjaa nimeltä "naisen masennus". Löysin kirjastosta. Kirjoittaja on Pirkko Siltala. Ehkä sen lukeminen tekisi hyvää sinullekin. Saan siitä itse surullisen mielen, kun tajuan miten paljon hallaa oma äitini on tehnyt minulle välinpitämättömyydellään. Haluaisin estää kaikkia maailman lapsia kokemasta samaa. Surullisuus ei sinänsä ole lapsen nähden huono asia. Lapsen pitää nähdä, että aikuiset kokevat kaikenlaisia tunteita ja niistä pääsee yli. Älä vatvo sellaisia asioita, jotka eivät ole ajankohtaisia! Äitiys on vaikea asia ja se on yliromantisoitu lehdistössä. Äitiyteen kuuluu alemmuuden tunteet ja sinun on vain yritettävä päivä kerrallaan löytää voimaa itsestäsi. Toivottavasti löydät itsestäsi rakkautta ja hellyyttä lastasi kohtaan! Olet hänen tärkein ihminen!🌻🙂🌻

Heippa eva
No niin niin se vaan aika menee mutta toivon että menet vauvajumppaan vaikka et ole sosiaalinen ihminen ja ei se haittaa / hävetä yhtään jos vauva huutaa kyllä tänne maailmaan melua mahtuu ja siitäkin se hiljakseen oppii ja varmasti sinäkin hiljakseen tutustut muihin ihmisiin, itsekkin kun olen kursseilla / koulutuksessa ja näkee erilaisia ihmisiä niin ajattelee monesti että ei tästä mitään tule mutta kun tehdään erilaisia ryhmä töitä / tehtäviä niin tuntuu todella upealta ja siinä kaikkea jutellaan niin kaikilla meillä on menneisyys on heikot / vahvat
puolet kaikilla meillä on ollut ongelmia ja onnistumisia mutta niin vaan ollaan selvitty ja niin sinäkin selviät että mene vaan sinne vauvajumppaan.
Joo se on kyllä kauheen tärkeätä että aviopuolisot puhuis ja täytyykin pystyä puhumaan asioista kuin asioista se on se kaikkein tärkeintä onnellisessa parisuhteessa ja jos ei pysty puhumaan niin se just särkee onnelista parisuhdetta.
Mut otat puheenaiheeksi heti sen että nyt ruvetaan kaikista asioista puhumaan ja puhutaan kanssa kaikki solmut suoriksi???
luuletko että miehesi rupeaa puhumaan asioista kuin asioista???

Niin kyllä lasten hoitaminen ja kodin hoitaminen on todellakin vaativaa työtä tosin sitä tämä yhteiskunta ei arvosta eikä moni tajua, mutta muista että teet todella arvokasta työtä ja saat siitä palkan vasta vuosien kuluttua. mutta kyllä minun mielestä miehesikin kyllä täytyis osallistua kodin ja lapsen hoitoon ainakin viikonloppuna ja arkenakin ja olla sinun tukenasi.
Mutta siitä vaan teidän tarvii puhua ja sopia ???
Toivon sulle ja perheellesi että et tarvitsisi eroa miettiä??
sillä väitän että kaksi ihmistä pystyy elämään onnelisena mutta se vaatii kummaltakin vahvaa sitoutumista ja toisen kunnioittamista.
Rakastatkos miestäsi??
sanotteko toisillenne minä rakastan sinua??
onko suhteessa kosketusta?? ( toisen halaamista, silitämistä päästä, suukko poskelle jne )
Sanotteko toisillenne miten tärkeä olet ??
kiitättekö toista / kehutte ??
Noi olisi tosi tärkeitä ja ne pitäisi olla kunnossa sillä onnellisuus koostuu pikku asioista ja ne pikku asiat antaa voimaa.
Tykkäätkö Keväästä / kesästä?? ajattelin vaan että esim kun on vähän kurjaa niin ajattelet vaikka miten upea suomen kesä on ja silloin voi taas elämästä nauttia ( minä nautin keväästä / kesästä )
Mutta sehän on hyvä kun sulla alkaa syksyllä opinnot niin saat olla vähän uusissa ympyröissö ja varmaan saat ystäviäkin ja tutustut uusiin ystäviin jne
Eikä koulu jää kesken kun teet kykysi ja vointisi mukaan niin varmasti pärjäät.

Voimia paljon sulle!!!

Suosittelen ja kehoitan puhumaan miehesi kanssa, ei hän voi ymmärtää muuten. Sanoit aiemmin, että olitte jo hieman keskustelleet ahdistuksestasi, ja se oli helpottanut. Jatkakaa sitä! Luokaa välillenne keskusteluyhteys, uskalla kertoa niistä negatiivisista tunteista, siitä että kaipaat omaa aikaa ja apua kotitöihin ja lapsenhoitoon. Miehesi oli sanonut tukevansa sinua, joten uskalla avautua.

Puhuminen ja toiseen tukeutuminen on iso henkireikä ja apu. Se auttaa jaksamaan, kun tietää että toiselle voi kertoa omista "vioistaan", ilman että hän tuomitsee tai lähtee karkuun.

Voimia paljon! 🙂

Mielestäni ponnistelet paljon ollaksesi hyvä äiti. Tilanteeni oli tosiaankin erittäin samanlainen kuin sinulla, mieheni kävi töissä ja illat tietokoneella tai kavereiden luona, ei yhtään vastuuta lapsesta. Se on teidän yhteinen ei vain sinun lapsi. Näin jälkeenpäin ajateltuna todellakin ärsyttää tuollainen lusmuilu jota mieheni harrasti.

Ei sellaisen tyhjäntoimittajamiehen kanssa edes voi keskustella kunnolla kun paksuun kalloon ei mene läpi se että molemmat ovat vastuussa lapsesta, ja että lapsi ja raskaus oli yllätys molemmille. Ymmärrän miksi harkitset eroa ja yhteishuoltajuutta. Toivottavasti löydät ratkaisun ongelmaasi.

Yritin taas puhua miehelleni ja sainkin jotain sanottua mutta vaikeaa se oli ja aloimme molemmat jo turhautua. Pystyn kyllä juttelemaan miehelleni kaikesta muusta tai muiden ihmisten ongelmista, mutta kun kyse on itsestäni niin menen lukkoon ja alan vähätellä ongelmiani ja vedän asian huumoriksi. Toisin sanoen en pysty vakavaan keskusteluun.
Mieheni pystyy jutella mistä vaan ja se onkin hänen parhaita puoliaan ja myöskin kertoo rakastavansa minua mutta valittaa usein kun ei ota selvää tunteistani kun en yllätys niistäkään puhu. Tiedän hänen olevan tukenani ja hän sanoikin ettei voi tietää mitä haluan elämältä ja parisuhteeltamme jos en sano sitä.
En tiedä olisiko helpompaa jos oikeasti olisi tapahtunut jotain kamalaa, lapsi olisi sairas tai joku oikea syy miksi olisi ymmärrettävää olla surullinen ja masentunut. Hävettää nämä tunteeni kun toisilla on oikeasti asiat paljon huonommin. Silti tiedän, että oman mielenterveyteni kannalta ja lapsen hyvinvointia ajatellen minun on selvitettävä päätäni edes sitten neuvolassa terkkarille.
Joku mainitsikin keväästä ja kesästä ja olen todellakin siitä iloinen. Olen yrittänyt jaksaa joka päivä käydä edes pienellä vaunulenkillä ja on helpompaa mennä tuolla kun lumet sulavat. Pystyn siis hetkittäin unohtamaan nämä ahdistavat ajatukseni mutta jos en niitä pääse purkamaan kellekään koskaan niin jään ikuisesti ahdistuneeksi, se on varmaa.
Täällä avautuminen on auttanut myös vähäsen kun joku on kommentoinut eikä tuominnut tai vähätellyt ongelmiani ja suuri kiitos siitä.