Hei Ippula,

Ikävä kuulla, ettei äitisi halua ottaa kantaa tilanteseesi. Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, että haluavat sulkea silmänsä ikäviltä asioilta - erityisen ahdistavaa se on, kun kyseessä on oma vanhempi. Sitä kun sitten koko ikänsä kuvittelee jotenkin voivansa avata tämän silmät yms... Olisiko sinulla muita, joiden kanssa jutella esim. täällä tukinetissä oma tukihenkilö?🙂🌻

Minulla on samanlainen äiti. Minun äitini ei välitä, ei edes siskoistani. Minä haluan muuttaa mahdollisimman pian pois, ja vanhemmat sanoi jo, että saan muuttaa kun huvittaa. Varmasti joskus kymmenen vuoden päästä voin olla ihan puheväleissä vanhempien kanssa, mutta nyt minun täytyy katkaista yhteydet heihin. Kokonaan en voi sitä vielä tehdä, mutta on enää alle vuosi siihen, kun täytän 18.
Olen tosi monet kerrat sanonut itselleni, että kyllä vanhemmat ymmärtää, kun joku aikuinen kertoo niille että olen masentunut. On järjestetty hoitokokouksia ja kaikkia, mutta vanhemmat sanoi ihan suoraan, ettei aio mielipidettään muuttaa. Nyt siskon anoreksiakin on laitettu minun syyksi, kun minä kuulema vedin siskon mukaan johonkin. Pitäisi niidenkin katsoa peiliin, kaksi lasta jo kärsii masennuksesta ja syömishäiriöistä. Ja molemmat koittaa hakea apua, mutta vanhemmat ei anna auttaa. Kyllä täytyy jossakin muussa olla vika kuin minussa. Minä olen kysynyt kavereiltaja opettajilta ja kaikilta, että olenko minä manipuloiva ja kamala, ja kukaan ei koskaan ole haukkunut minua. Vanhemmat sanoo taas ihan päinvastoin. Minä en tiedä kuka minä olen. Olen joko hirveä ihminen tai tosi mukava. Minussakin on huonoja puolia, mutta minä yritän aina auttaa. Minä pelästyin kauheasti, kun äiti sanoi, että olen itsekäs ja kuvittelen suuria itsestäni.
Minä luulen että äitini on tosiaankin narsisti. Yritin ensin ajatella, että kaikki erimielisyydet johtuu siitä, että minulla olisi murrosikä, mutta ei voi olla niin, sillä rakastan siivoamista, olen asiallinen ja osaan ajatella ennen kuin teen. Täytyy jossain nyt olla vika. Minä olen kysynyt opettajilta ja psykiatreilta, että pitäisikö minun mennä hoitoon ja olenko minä kamala ihminen, mutta ne sanoi, että minä olen vain liian väsynyt kotitilanteeseen.
Minä etsin aina äitiä kaikista opettajista ja aikuisista. Aina minä kuitenkin joudun pettymään, kun ihmiset aina katoaa ympäriltä. Tarvitsen jotain pysyvää, niin kuin sinäkin. Äiti ja Isä kaikilla lapsilla on biologisesti, mutta mitä sitten kun ei henkistä sidettä ole kehenkään. Ei ole ketään, joka pysyisi vierellä vaikka tekisi mitä. Jos minä nyt laitan yhteydet poikki kaikkiin ja yritän itsemurhaa, niin kukaan ei minua tule auttamaan. Minun vanhemmat ei minun osastolla olo aikanakaan uskoneet että minä olisin masentunut. Sanoivat vain että esitän. Tämä kaikki sattuu tosi paljon, ja tappaa minua koko ajan. Kaverit puhuu äideistä ja pyytää niiltä rahaa ja kertoo kuulumiset ja liittyy Facebookissa "I love my mum" -ryhmään ja minua vain itkettää kun mietin, miten minulta on aina puuttunut se ihminen joka lapsen kasvattaa. On tosi vaikea yrittää kasvattaa itse itseään.
Minua usein itkettää kun puhutaan siitä, mitä kaikkea äiti on opettanut. Äiti opetti pesemään pyykkiä ja tekemään ruokaa ja minun äitini opetti vihaamaan kaikkia ja suojelemaan mainetta. Minun äitini ei koskaan ole minua lohduttanut, ja halaaminen tuntuu pelottavalta. Minun äitini pystyisi minut tappamaan, jos olisi tarpeeksi vihainen. Ja äitini antaa siskon kuolla anoreksiaan, ei vain suostu myöntämään sitä maineen takia. Mitä kaikkea jotkut tekeekin vain maineen takia.
Tämä teksti on asiallinen, mutta joskus minä kirjoitan tosi vihaisesti tai epätoivoisesti. Muuta minun sisällä ei olekaan. Vihaa ja epätoivoa. Eikä minulla ole ketään, minä voin tosiaankin sanoa niin. Onhan minulla ystäviä, mutta nekin katoaa jos en jaksakaan enää vastata viesteihin tai tulla käymään. Kukaan ei minua tule etsimään jos minä lakkaan tekemästä yhtään mitään. Voi miten paljon, ihminen tarvitseekaan vanhempiaan. Joskus tuntuu, että minulta puuttuu kaikki kun minulla ei ole vanhempia. Minä olen itseni äiti ja isä. Minä kasvatan itse itseni. Säälittävääkö?
Minä koko ajan pelkään että loukkaan jotakuta, joka tämän tekstin lukee. Minä aina pelkään, että sanon jotain, mikä saa ihmiset katoamaan ja hylkäämään minut. Eihän kukaan ole velvollinen jaksamaan minua.

No kun on se kauhea
lasinen lapsuus
ja annettu huonot eväät
niin on valmiiksi pilalla kaikki
ja oot liian hauras
sun omasta mielestä
kestämään elämää täällä
Se kaikki on sinusta kii
Tää on viimeinen valitusvirsi
kun kukaan ei jaksa enää
(pmmp, viimeinen valitusvirsi)