Misery_ kirjoitti 19.02.2007 klo 18:55:

Hei kaikille!
En itseasiassa tiedä saisinko edes tähän ryhmään kirjoittaa, koska otsikko on "Parisuhde, koti ja perhe". Jo nuo sanat saavat minut katkeraksi. Nuo kolme sanaa ovat oikeasti tällä hetkellä sellaisia asioita, joita haluaisin, mutta niitä on niin vaikea saada. Olen katkera jopa täällä näille ihmisille, jotka kertovat parisuhdeongelmistaan, koska heillä kuitenkin on se parisuhde ja perhe, jonka asioita yrittää setviä.

Olen elänyt kahdessa pitemmässä parisuhteessa ja näin jälkikäteen ajatellen minusta tuntuu, että olen molemmissa ollut aivan vääristä syistä. Aloitin ensimmäisen seurustelun, kun olin hyvin nuori, enkä varmaan ollut aivan löytänyt vielä itseäni enkä uskaltanut pitää kiinni niistä asioista, joista oikeasti tykkään. Ensimmäisen ja toisen seurustelun välissä ei ollut taukoa kuin vain puoli vuotta, jossa siinäkään ei ehtinyt paljon katsastella itseään. Nyt olen ollut yksin yli kolme vuotta. Toisaalta tämä aika on ollut todella kiduttavaa aikaa, mutta myös hyvin opettavaa ja olen oppinut itsestäni paljon. Olen yrittänyt parisuhdetta tänä aikana monta kertaa ja välillä todellakin härkäpäisesti. Välillä olen miettinyt sitä, mikä minussa on vikana, välillä olen olevinaan niitä vikoja löytänytkin ja välillä olen miettinyt sitä, että en edes tiedä, miten nykyisin seurustellaan tai luodaan parisuhdetta. Jotkut asiat tuntuvat tällä hetkellä hyvinkin selviltä: pelkään hyljätyksi tulemista ja tämän takia usein tarraudun miehiin. Tosi hyvä tapa hävittää mies tiehensä! Ja vaikka tämän ymmärtäisi niin sitä tunnetta on vaikea hillitä. Tarvitsen hirveästi sitä, että minut hyväksytään ja välillä yritän muuttaa itseäni, jotta myös mies minut hyväksyisi, hinnalla, millä hyvänsä. Tällöin en pidä itsestäni ollenkaan ja hyvin ymmärrettävästi. Pelko kuitenkin kalvaa minun sisustaani, etten ikinä saa kokea parisuhdetta, jossa saisin rakastaa ja tuntisin oloni kotoiseksi.

Tämän lisäksi uhkana leijuu tällä hetkellä, etten ehkä kohta voi saada lapsia. Aika olisi tehdä lapsia nyt, että niitä pystyisi saamaan, mutta...neitseellisesti raskaaksi tuleminen on harvinaista. Oma lapsi oli tällä hetkellä minun suurin unelmani, mutta se tunnutaan ottavan nyt pois. Olisin halunnut niitä lapsia rakkaan ihmisen kanssa, mutta tämä kaikki tuntuu nyt jäävän unelmaksi. Toisaalta kiroan, etten tehnyt asioita nuorempana toisin. Toisaalta kiroan sitä, että kun aika on mennyt niin toista tilaisuutta ei tule. Kiroan ihmisiä, jotka eivät välitä lapsistaan, jotka he ovat saaneet.

Elämäni tuntuu jotenkin puolinaiselta koko ajan ja että minulta puuttuu jotain. Minulle materiaali ei enää merkitse mitään vaan todellakin rakkaus on se tärkein. Rakkaus toiseen ihmiseen.

moikka! luin kirjoituksesi,olen itse saanut lapsen ja ymmärrän hyvin naisena,että olosi on tuskallinen! lapsihan on monen naisen unelma,enkä tiedä mitä tekisin itse,jos minulla ei olisi tytärtäni..elämä on epäreilua,olen sen nyt viimeisien kuukausien aikana joutunut kokemaan,mies jota olen rakastanut kohta 14v,veti totaalliseti maton jalkojeni alta...ihastumalla ystävääni,parhaaseen sellaiseen...ja nyt sitten yritämme kasata elämäämme uudelleen...toivon todella,että sinä löydät elämäsi miehen,miehen joka osaa arvostaa,kunnioittaa,rakastaa sinua juuri sellaisena,kuin olet,itse sain kuulla,että miestäni ärsytti minussa olevat pienet asiat?!eihän kukaan ole täydellinen,ei edes mieheni...mikä on kaikkien asioiden tarkoitus?,miksi elämän pitää olla niin vaikeata?minäkään en tarvitse elämääni luksusta,hienoja autoja,tavaroita,vain että elämäni olisi vihdoin ja viimein rauhallista,saisin mieheltäni rakkautta,aitoa...toivoin tänään,että tämä kaikki olisikin vain pahaa unta,heräisin ja soittaisin ystävälleni,kertoisin kuinka hullua unta näin,mutta ei...se on täyttä totta...nyt olen nainen,ketä vahtii miestään,kuin haukka saalistaan,olen täysin eri ihminen kuin ennen,en pysty luottamaan...pelkään,että mieheni ei sitä kestä,jättää meidät...kun elämästä ei koskaan tiedä,voil olla että löydät onnesi piankin,harrastatko paljon?,olisiko harrastuksesi kautta mahdollista löytää se oikea?muista kuitenkin olla oma itsesi...onnea elämääsi koko sydämestään toivoen:mymmeli77

Hei mymmeli.
Vastauksesi oli ihanan lämmin. Ja kiitos siitä!

Elämä ei todellakaan ole helppoa eikä myöskään reilua. Eikä elämän tai kaiken tuskan tarkoitusta aina tiedä. Minäkin toivoisin sitä, että löytäisin miehen, joka todellakin arvostaisi ja rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Koska niinhän se on, että kukaan ei ole täydellinen ja rakkaus on juuri sitä, että rakastaa toista kaikkine virheineen. Vaikka kuulenkin, kuinka hienoja asioita minussa on, ei kukaan mies ole halunnut jäädä vierelleni kulkemaan. Aina on jokin mutka matkassa, että asiat etenisivät. Yleensä jos minä olen ihastunut, mies ei ole kiinnostunut ja sitten toisin päin. Tunteet eivät ikinä kohtaa kumpaankin suuntaan. Kai se vika siinäkin on minussa, että ihastun vääränlaisiin miehiin. Olen oikeastaan jo nykyisin kimmastunut ihmisten neuvoista, joilla sen miehen löytää. Ihan kuin kaikki muuttuisi erilaiseksi ja ongelmat häviäisivät savuna ilmaan, kun teen jonkun pienen asian eri tavalla. Uskon siihen, että jos minulle ei ole tarkoitettu sitä miestä, en myöskään siihen koskaan törmää. Minulla on tietyllä tavalla vaativa työ, että en vapaa-aikana kauheasti hakeudu ihmisten ilmoille vaan vietän mielelläni aikaa yksin. Se auttaa minua jaksamaan. Liikun kyllä muuten: matkustelen, käyn ulkona ja harrastan. Harrastukseni vain sattuvat olemaan sellaisia, ettei niissä sitten kauheasti tapaa miehiä. Itse en enää usko, että löydän onnea tai miestä. Olen odottanut jo niin pitkään ja niin monta kertaa pettynyt, ettei jaksa enää. Joskus en enää edes tiedä, mitä se oikea tarkoittaa? Silloin, kun minusta tuntuu jonkun miehen kanssa hyvältä ja juuri sellaiselta kuin odotan, niin se on alusta lähtien tuhoon tuomittu suhde.

Mymmylille, minä luulen, ettei elämä tule ikinä olemaan rauhallista tai että siinä tuntisi olevansa turvassa. Minä olen ainakin huomannut, että juuri silloin, kun elämä tuntuu asettuvan uomiinsa, se heittää eteen jonkun uuden palan purtavaksi. On vain jollain tavalla sopeuduttava elämän arvaamattomuuteen ja pyrittävä sietämään sitä, että se muuttuu koko ajan. Ymmärrän hyvin, että haluaisit kaiken pahan häviävän. Niin minäkin joka aamu herätessäni. Sinussa kuitenkin tuntuu olevan hyvin paljon voimaa. Ja sinulla on lapsi, jonka takia jatkaa eteenpäin. Ehkä saatte miehenne kanssa asiat selvitettyä, ehkä ette. Ja kumpi on sitten parempi ratkaisu, sen te voitte tietää vain itse yhdessä. Luottamusta on varmasti vaikea saada takaisin, mutta siihen ei auta kuin aika. Edelleen elämää epävarmuudessa...Paljon voimia jaksaa eteenpäin myös sinulle!