Aikamoinen juttu...
Moi,
Tällä hetkellä on tosi vaikeaa ja huono olla, joten siksi haluaisin purkaa tarinani tänne. Jos kaikki asiat selittäisi, tulisi jutusta niin pitkä että en sitä tämän illan aikana ehtisi kirjoittamaan, mutta yritetään nyt jotain saada aikaiseksi. Asiaa on myös niin vaikea hahmotella tekstin muotoon, helpompi olisi vaan puhua jollekin. Mutta parempi kai tämäkin kun ei mitään. (Muutan joitain asioita tekstistä, kuten vuosilukuja ym, joten kenenkään tutun ei olisi helppo tunnistaa jos vaikka sattuisi lukemaan.)
Juttuni liittyy parisuhteeseen, tai siihen mitä oli ennen ja mitä ei ole enää. Suhteemme kesti 1.5v verran. Itselleni tämä oli ensimmäinen vakava suhde, vaikka ikää minulla onkin jo 28v. Tyttöystäväni oli minua 6v nuorempi. Olimme tyttöystäväni kanssa ensin työkavereita, josta parissa kuukaudessa työkaveruus muuttui tapailuksi, ja lopulta oltiin parisuhteessa. Ensimmäinen puoli vuotta meni tosi hyvin. Kävimme ulkona, teimme eri asioita yhdessä ja tutustuimme toisiimme entistä paremmin. Luulisin että teimme kaikinpuolin asioita mitä normaalisti parisuhteen alussa tehdään.
Kesällä 2009 jolloin tuli kuluneeksi noin puoli vuotta seurustelun alkamisesta, lähdimme käymään kotiseudullani jossa esittelin tyttöystävän sukulaisilleni. Kävimme yksi ilta viihteellä, ja kaupungilta palatessamme tyttöystäväni alkoi yhdenäkin keikkumaan sillan kaiteella, ja sanoi että hän hyppää alas. Tuolloin olimme tietenkin molemmat humalassa, ja ajattelin että hän vaan pelleilee jotain ja kävin hakemassa hänet pois siitä keikkumasta. Muuta erikoista tuolla reissulla ei tapahtunutkaan ja palasimme takaisin nykyiselle asuinpaikkakunnalle. Tuosta tapahtumasta lähtien aloin huomaamaan pientä muutosta tyttöystävässäni. Hän aloi epäilemään minua eri asioista. Ajattelin tottakai että tämä on vaan hieman suurempaa mustasukkaisuutta joka ajan myötä hälvenee mutta ei, toisin kävi. Epäilykset pahenivat syksyyn mennessä, ja loppuvuoteen asti pahenivat lisää. Pahimmillaan jouduin selittämään töistä tullessani 2 tuntia kenen kanssa olen jutellut, ja miksi olen jutellut, ja mitä olen jutellut. Ja oikeasti kaksi tuntia putkeen! Tätä kesti loppuvuoteen enkä minäkään tätä sen kummemmin tajunnut että asia pahenee pahenemistaan. Loppuvuodesta ennen asoiden pahenemista tyttöystäväni pitkäaikainen lemmikki oli myös kuollut, ja hän oli erittän maissa tapahtuneesta varmaan kaksi viikkoa. Minulla oli täysin voimaton olo enkä osannut tehdä yhtään mitään että hänen olo paranisi.
Muutimme yhteen myös tuona aikana, jolloin hän muutti pois vanhempiensa luota jossa oli joutunut asumaan huonon asuntotilanteen takia. Yksi ilta töissä ollessani sain jonkinlaisen ”jäähyväisviestin” facebookin kautta häneltä, jossa luki että hän tulee aina rakastamaan minua ym, se sai minussa oudon tunteen sisälle, mutta koska kotiin palamiseeni oli enää noin tunti, ajattelin että selvitän asian kunhan pääsen kotiin. Kotiin palatessani olivat hänen vanhempansa paikalla, ja lohduttivat häntä hänen itkiessä. Yritin selvittää että mikä on tilanne, mutta hän vaan itki ja sanoi jotakin tähän tyyliin että ”missään ei ole hyvä olla, haluan jonnekin missä on hyvä olla”. Vähän aikaa katsottuani siinä, menin keittiöön hakemaan juomista missä huomasin että hän oli pienessä kupissa liuotellut jotain lääkkeitä, ja laittanut niitä viinan sekaan. (Tätä ennen en tiennyt hänen käyttävän mitään lääkkeitä, ja lopulta selvisi että syksyllä työpaikkalääkäri oli määrännyt niitä masennuksen hoitoon.) Tämän jälkeen vanhempansa veivät hänet käymään lääkärissä ja sen yön hän nukkui ilmeisesti vanhempiensa luona.
No tämän jälkeen kävimme taas kotiseudullani isovanhempani hautajaisissa, ja siellä tapahtui pahaa. Olimme istumassa iltaa hautajaisten jälkeen ja menimme takaisin hotellille jossa silloin majoituimme. Hotellilla sain kuulla syytöksiä kuinka katselin sitä sun tätä naista ja millä tavalla. Voin sanoa että en koskaan ole ollut mikään naisten perään kuolaaja, varmaan ihan tavallinen nuori mies. Ja en koskaan olisi uskoton, niinkun en ollutkaan suhteemme aikana. Noh, mutta tilanne kärjistyi molempien ollessa humalassa. En jaksanut enää kuunnella jatkuvaa syytösten tulvaa jota olin jo puolisen vuotta kuunnellut, ja myös hautajaiset varmaan osaksi vaikutti asioihin. Tein niin mitä en koskaan haluaisi tai kuvitellut tekeväni, kävin tyttöystävääni käsiksi ja kaadoin hänet maahan aika kovasti. 😭 Tästä hänelle tuli käteen isohko ruhje, onneksi ei sen pahempaa.
Reissun jälkeen asiat vain pahenivat, syytöksiä syytöksiä syytöksiä…. Jonka jälkeen alkuvuodesta itsemurhayritys jälleen työpaikkalääkärin määräämillä lääkkeillä. Jos en olisi tuona iltana alkanut kyselemään hänen tilastaan, ja voinnistaan, hän olisi ambulanssikuskien kertoman mukaan todennäköisesti löytynyt vierestäni menehtyneenä. Listallisen jotain lääkkeitä syöneenä. Tämän reissun jälkeen hän joutui psykiatriselle osastolle tarkkailtavaksi (kai normaali käytäntö?) ja oli siellä muistaakseni pari viikkoa. Tämä tapahtui myös toistamiseen n.1kk sisällä edellisestä, jolloin töistä tullessani hän sai sohvalla kouristuskohtausen. Myöhemmin ambulanssikuskien kanssa juteltuani pengoin hänen laukkuaan ja kappas, sieltä löytyi tyhjä paketti rauhoittavia lääkkeitä. Eli paketillisen oli siinä ottanut ennenkun tulen töistä. Syy siis selvisi, ja toinen sairaalareissu. Sieltä pois pääsy ei ollut niin iloinen tapahtuma kuin kuvittelin. Olin juonut kyseisenä aikana pari lasillista viiniä jonkun työpäivän jälkeen, ja sinäpä oli taas syy epäillä minua. Olin kuulemma vaan sinä aikana pitänyt hauskaa kun hän oli osastolla. Oikeasti kävin 8-12 tuntisten työpäivien jälkeen suoraan töistä vielä katsomassa häntä 1-2 tunnin ajan melkein päivittäin, ja taas takaisin töihin seuraavana aamuna. Pari lasillista viiniä vaan rentoutti ja auttoi jaksamaan edes vähän paremmin. Eli tuo paluuilta oli yhtä helvettiä, se oli kun suoraan kauhuelokuvasta tai semmoinen tunne minulle tuli. Siellä hän itki sängynpohjalla, ja huuti, itki ja huuti varmaan 5 tuntia putkeen ja syytti minua ties mistä. Välillä tuli olohuoneeseen ja löi minua käteen ym. ja huuto jatkui. Lähdin sitten ulos asunnosta pakkaseeen, jossa olin pari tuntia ainakin. (Huhhuh taitaa olla vaikealukuista ja sekavaa, mutta jatkan nyt loppuun.) Mutta jotain hyvääkin, hän ainakin sai noiden juttujen ja osittain minun ansiosta psykiatrista apua. Hänellä oli 1-2 aikaa vikottain lääkärillä jossa kävi juttelemassa asioistaan, ja he saivat lääkityksen hänelle ”kuntoon”. Kävi kerran pari hoitajaa minun luonakin täällä meille keskustelemassa asioista. Tyttöystäväni jäi myös pitkälle sairaslomalle, syynä vaikea masennus.
Tämän viimeisen tapahtuman jälkeen päätin että ei me voida asua yhdessä, jolloin hän muutti pois vanhempiensa luokse, ja oli erittäin vihainen minulle. Ymmärrettävästi luokkantunut, mutta tuntui kun olisi ollut toinen ihminen. Keväällä me kuitenkin palasimme yhteen, ei asumaan mutta olemaan yhdessä. Hän vietti paljon aikaa minun luona. Mutta epäilykset senkun pahenivat. Nyt meni valehtelematta joka työmatka riidellessä jos hän oli vastassa kun lähdin töistä. Ja kotona jopa 5-6 tuntia putkeen pelkkää minuun kohdistuvaa epäilyä (milloin kävin facebookissa vahtaamassa profiileja, milloin juttelin salaa ihmisille ) ym. Ja tätä jatkui koko kesän. Käsiksikin käytiin puoli ja toisin. Erittäin stressaavaa minulle, en voi selittää sitä, kai semmoinen on vaan koettava että sen ymmärtää. Ja epäilyt vaan kasvoivat koska olin ”jäänyt kiinni valehtelemisesta” muutamia kertoja koska en ollut muistanut HETI kertoa kenen kanssa olin jutellut ja missä. Vaan vasta esim 1 tunti myöhemmin tullut mieleen.
Kesällä olimme taas kotiseudullani isäni mökillä, ja tuolla tuli otettua paljon alkoholia. Tyttöystäväni suuttui jostain isäni kertomasta naisjutusta jolle nauroin, ja lähti jo nukkumaan aiemmin. Sitten onkin pimeää mutta tyttöystäväni kertoi kyllä mitä olin tehnyt, ja näin lopputuloksen itsekin seuraavana päivänä. ☹️ Olin mennyt kauheassa humalassa makaamaan sängylle ja hän oli tullut repimään minua ja kysynyt miksi join niin paljon ja jankuttanut siitä. Tämän jälkeen olin käynyt häneen käsiksi ja lyönyt eri puolille. Aamulla sen sitten näin, hänellä oli naama veressä ja nenä murtunut. Se olo mikä minulle siitä tuli, ajattelin että miten nyt tapan itseni että näin olen mennyt tekemään ihmiselle jota rakastan. Tuo kuva tulee mieleeni edelleen joka ilta, ja tuota asiaa muistelen aina, miksi tein niin! Ihminen joka rakasti minua, menin lyömään! Ansaitsen vaan paskaa, ansaitsen samaa, pahempaa, en minä tiedä!!! ☹️
Tämän jälkeen yritimme olla vielä yhdessä, mutta syksyllä se sitten hiipui ja hiipui. Ja minusta vaan tuntuu että asiat on jäänyt selvittämättä, ja puhumaatta. Nyt kahden kuukauden näkemisemme jälkeen hänellä on kuulemma jo uusi ihminen ketä hän tapailee, näin ainakin väittää. Tämä on itselleni niin vaikea hyväksyä, olen edelleen kaikesta huolimatta mitä meillä oli, rakastunut häneen, en osaa päästää irti. Tuntuu tosi pahalta! Ja hänelläkin todistetusti niitä ongelmia, niin tuntuu pahalta hänenkin puolestaan että miten hän voi aloittaa uuden kanssa, kun ne samat ongelmat kytee siellä. Epäilykset, ja luottamuksen puute, masennus ja jonkinlainen pakko-oire hänellä diagnosoitiin, eli pakko jankuttaa asioita tosi paljon. Viime päivinä ollaan puhuttu, puhelimessa tai pikaviestimien kautta. Yhtenä päivänä hän vihaa minua, ja huutaa että en saa soittaa enkä viestitellä. Toisena päivänä hän on suht normaali minulle ja on kuin eri ihminen. En tiedä! Pääasia tässä jutussani on kuitenkin se, että en voi hyväksyä sitä, että sairaus tuli väliimme. Meillä oli niin ihanaa kahdestaan kunnes tyttöystäväni alkoi oireilla, ja suhteemme muuttui sitä kautta väkivaltaisemmaksi. Ja se että nyt hänellä on oletettavasti jo toinen! En tiedä miten jatkan tästä eteenpäin. Nyt olen myös ennen niin rauhallisesta ihmisestä muuttunut vihaisemmaksi, ja alakuloisemmaksi. Onhan minulla pääni sisällä myös se naistenhakkaajan mainekin. ☹️
Taas piti hakea kaupasta muutama olut, että jaksaa jotenkin ajatustensa kanssa ja herätä sitten uuteen päivään töihin. Eikä nämä raha-ongelmatkaan auta asiaa, pääkaupunkiseudulla liian pienellä palkalla velkaisena. Painetta tuntuu tuleva joka puolelta liikaa.
Mutta tässäpä tarinani, ei todellakaan kerro kaikkea meidän jutuista, mutta jonkinlaisen kuvan antaa. Kommentoikaa, kysykää jotain, haukkukaa minua, mitä vaan. Itku tässä taas tulee, vaikeaa on! 😭
Tyttöystäväsi on selvästi erittäin vaikeasti masentunut. Sinä yksinäsi et voi parantaa häntä, vaan hän tarvitsee luultavasti pitkäaikaista ammattiapua; oikeanlaista lääkitystä, terapiaa ja ehkä jopa tuota laitoshoitoa... Terapiaa suosittelisin sinullekkin, koska olet selvästi itsekkin nyt masentunut tapahtuneiden takia....
Jos meno on teillä ollut tuollaista, ei teidän ole hyvä olla yhdessä.
Tuolla tyylillä jos jatkatte, sattuu pian varmasti jotain todella pahaa, viitaten teidän molempien väkivaltaisuuteen. Jos haluatte palata yhteen (olettaen että myös tyttöystäväsi haluaa vielä olla kanssasi) vaatii se paljon työtä teiltä molemmilta, ensisijaisesti olisi ainakin tärkeintä, että tyttöystäväsi hoito ja parantuminen lähtisi jotenkin käyntiin, että hän itse myös haluaa sitä ja sinulla pitäisi olla voimia tukea tyttöystävääsi hoidon aikana. Kyllä teidän ongelmat on mahdollista selvittää, mutta ihan helppoa se ei tule olemaan.
Sinun kannattaa päästää irti hänestä ja alkoholista. Jos hänellä on jo uusi ihminen. Sinun aika hoitaa itseäsi.
Musta tuntuis, että sunkin kannattaisi hankkia apua. Usein asioista ulkopuoliselle puhuminen auttaa ja ulkopuolinen saa erilaisia näkökulmia asiaan. Mutta jos yritätte vielä tuon naisesi kanssa, niin teidän todellakin pitää ensin hoitaa asioita kuntoon. Naisen pitää hoitaa itseään ja lääkityksensä kuntoon, sinun väkivaltaisuuttasi. Ja alkoholin nauttimista kannattaisi jättää vähemmälle jos se tuollaisen sinussa saa aikaan. Vihanhallinta ryhmiä on, kannattaa hakeutua myös niihin kun on kerran taipuvainen väkivaltaan. Jospa asiat tuosta alkaisi lutviua 🙂🌻
jeannee- kirjoitti 13.12.2010 19:35
Tyttöystäväsi on selvästi erittäin vaikeasti masentunut. Sinä yksinäsi et voi parantaa häntä, vaan hän tarvitsee luultavasti pitkäaikaista ammattiapua; oikeanlaista lääkitystä, terapiaa ja ehkä jopa tuota laitoshoitoa... Terapiaa suosittelisin sinullekkin, koska olet selvästi itsekkin nyt masentunut tapahtuneiden takia....
Jos meno on teillä ollut tuollaista, ei teidän ole hyvä olla yhdessä.
Tuolla tyylillä jos jatkatte, sattuu pian varmasti jotain todella pahaa, viitaten teidän molempien väkivaltaisuuteen. Jos haluatte palata yhteen (olettaen että myös tyttöystäväsi haluaa vielä olla kanssasi) vaatii se paljon työtä teiltä molemmilta, ensisijaisesti olisi ainakin tärkeintä, että tyttöystäväsi hoito ja parantuminen lähtisi jotenkin käyntiin, että hän itse myös haluaa sitä ja sinulla pitäisi olla voimia tukea tyttöystävääsi hoidon aikana. Kyllä teidän ongelmat on mahdollista selvittää, mutta ihan helppoa se ei tule olemaan.
Moi ja kiitoksia vastauksesta jeannee-!
Tiedostan kyllä että hän on vaikeasti masentunut, mietin vaan tiedostaako hän itse sitä nykyisin. Yhteen vaiheeseen hän lopetti itse lääkityksensä, koska sanoi että ei tunne sitä tarvitsevansa. Enkä nykyisin tiedä käykö hän paikkakunnanvaihdoksen jälkeen edes terapiassakaan. Minullakin on ollut vaikeaa, ja olen ollut välillä erittäin alakuloinen, mutta yhtä tukipuhelimeen soittoa lukuunottamatta en ole itselleni mitään apua hankkinut. Kaipa minä pärjäilen.
Senkin tiedän että tuollaisella menolla ei ole mitään järkeä olla yhdessä. Enkä usko että yhteen palaaminen tulee enää koskaan olemaan suunnitelmissakaan. Haluaisin vaan olla hänen elämässään tukemassa, jos hän minua joskus sattuisi tarvitsemaan. Myös normaalisti haluisin ja voisin olla hänelle hyvä ystävä. Välitän kuitenkin hänestä erittäin paljon edelleen. Viimeisen kuukauden ajan kun ei olla edes nähty, hän on ollut minulle erittäin vihamielinen, aivan kuin toinen ihminen, ja ei halua kuulemma olla kanssani missään tekemisissä. No tämä hänelle suotakoon, mutta olen vaan huolissani hänen jaksamisesta. Harmittaa tosi paljon miten sairaus tuli meidän väliin, ja rikkoi muuten niin hyvän parisuhteen alun. ☹️
Hei,
Intensiivisen suhteen katkeaminen on yhden maailman loppu. rauniot savuavat ja on vaikea nähdä mitään hyvää edessä päin. Olet nyt keskellä raunioita.
Kertomasi perusteella suhde oli tuhoisa eikä tuonut onnea sen paremmin kuin hyvinvointia kummallekaan. Teit tekoja, joita kauhistelet, elit jatkuvassa paineessa.
Suhde oli ensimmäinen vakava kohdallasi - tunnesiteiden purkaminen kestää, mutta uskon että tämä ratkaisu oli sinulle parempi. Olet vielä kiinni vanhassa, mutta 1-2 vuoden kuluttua näet asian kauempaa ja ymmärät eron olleen hyvä asia.
Voimia sinulle ja muista, että rauniotkin voi raivata ja rakentaa uutta!
Niin no itse en kyllä yhtään ihmettele, jos tämä nainen ei halua kanssasi enää tekemisissä olla. En itsekään todennäköisesti haluaisi olla edes ystävä miehen kanssa, joka kykenee mut pieksemään verille ja nenän murtuneeksi. Eli siten kyllä ymmärrän täysin entistä naisystävääsi.
Toki on surullista, että tuo sairaus tuli väliinne. Mutta toisaalta, eihän sitä tiedä vaikka väkivaltaisuus muutoinkin olisi tullut väliinne ennen pitkää. Siten kehottaisin edelleenkin hakemaan apua myös itsellesi. Ettet sitten toistaisi seuraavassa suhteessa noita virheitä, eli käy käsiksi.
Kyllä se aurinko sieltä alkaa paistaa sinullekin, aivan varmasti jossain vaiheessa!🙂👍
Olen pahoillani että olosi on noin huono, ja olisin sitä mieltä että sinun kuuluisi hakea apua, juttu seuraa kaikesta raskaasta mitä sinulle on tapahtunut ja siitä pahoinpitelystä myös. On mielestäni kuitenkin väärin syyttää tyttöystäväsi masennusta (vaikka sillä varmasti oli vaikutusta) siitä pahoinpitelystä. Onneksi apua voi hakea, mene siis johonkin ryhmään, purkaa tuntojasi ja keskustele sitten tytön kanssa kaikessa rauhassa ja itsekkin "kuntoutuneena". Alkoholiin sinun ei kannattaisi turvautua tippaakaan, sillä siitä koituu pian vaan lisää ongelmia!
Juu hanki ensin itsellesi apua, et saa missään tilanteessa lyödä naisystävääsi, jos viina tekee tuon tilanteen jätä se pois..kokonaan - ei helppo neuvo, mutta auttaa.
Ja kuulostaa siltä kuin seurustelukumppanisi olisi sairastunut vakavaan masennukseen joka olis hoidettavissa terapialla ja lääkkeillä, kun vain saisit homman alkuun.
Mutta joo ensimmäinen suhteesi, helpointa on vain päästää irti, aika kuroo haavat aikanaan umpeen.
Moi taas, ja kiitoksia kaikille vastauksista.
Suhde oli todellakin monella tapaa tuhoisa, eikä se alun jälkeen ollut helppoa, kaukana siitä. Itse vaan olen tällainen että kun kiinnyn ihmiseen, niin en osaa helposti päästää irti, haluaisin edes ystävänä olla. Siksi varmaan suhteessakin jaksoin ja jaksoin, vaikka minua jatkuvasti epäiltiin kaikesta. Ja edelleen muistan vaan niitä hyviä asioita tosi usein, ja niitä kaipaan. Ja niinkun "eheytynyt" sanoikin, olen itsekin sitä mieltä että ei ole ihme jos hän ei minun kanssa halua enää tekemisissä olla. Ja se mihin asiat menivät, ja mitä olen tehnyt tuntuu todella pahalta sisälläni, varmaan aina! ☹️
Ja "kukaties" käsitit varmaan minut väärin? En todellakaan selitä tekemisiäni silloisen tyttöystäväni masennuksen turvin. Jatkuva paine ja epäily ovat voineet vaikuttaa, mutta EI, ei tietenkään se voi olla syy eikä millään lailla oikeuta ihmistä tekemään toiselle niin.
Olen yrittänyt saada häneen yhteyden, ja olen sellaisen saanutkin. Puhelut vaan ovat olleet hänen puoleltaan erittäin vihaisia. Ei siitä oikeen mitään tule jos suoraan sanotaan. Olen pyytänyt mahdollisuutta nähdä joskus ja jutella asiat vielä kerran, että saisi molemmat kaiken puhuttua, mutta ei se taida olla todennäköistä. ☹️ Minulla on vaan erittäin huono olo kaikesta, tuntuu että asiat jäivät jollain tavalla selvittämättä. Ja jos hän jo tapailee jotain uutta, vaikea vaan käsittää sitä kun itse vielä roikkuu näissä tunteissa. Ja niin hänkin minulle joskus sanoi, että ei voisi aikoihin kenestäkään kiinnostua jos joskus erottaisiin. Noh, ollaanhan me oltu 2kk näkemättä nyt.
Etenkin edellisen viikon on taas tuntunut tosi pahalta sisällä, painava tunne. Joulukin kun meni taas kerran yksin pimeässä kämpässä. Mietin vaan viime Joulua kun olimme vielä yhdessä, vaikka olihan silloinkin muistaakseni joku minuun kohdistuva epäily, kun satuin nauramaan sukulaismiehensä kertomalle "väärälle vitsille". No aattona nyt tuli vähän otettua, se kun hetkellisesti auttaa. Kai sitä apua pitäisi itsekin hakea, ja tiedänhän minä mistä kun olen silloiselle tyttöystävällekin aikoinaan sitä hankkinut. Tuntuu vaan "tyhmältä", mikä minulla muka on, paha mieli kun suhde mennyt poikki, ja kaiken lisäksi olen se joka on tehnyt toiselle fyysisesti pahaa. En taida hakea, pärjään kai minä, en tiedä. Kaikki taas aika vaikeaa. Mutta mennään silti iloisella naamalla töihin, juhlitaan sitten uutenavuotena ja koitetaan unohtaa. Kaveritkin sanoneet että "unohda se" ym. Ei se vaan ole niin helppoa, joillekin voi olla, minulle ei. ☹️
Milloin naisystäväsi sanoi, ettei voisi kiinnostua kenestäkään muusta pitkään aikaan? Se lienee ollut silloin, kun et häntä niin pahasti ollut vielä pieksenyt? Siten asiat muuttuu.. Ja parhain lahja ja hyvitys minkä voit hälle antaa, on tuo, ettet ole häneen yhteydessä. Annat hänen jatkaa elämäänsä ja olla onnellinen tämän uuden kanssa.
Toki se satuttaa ja tuntuu, että jotain jäi kesken. Mutta jos menisit vaikka terapiaan, se auttaisi varmasti suuresti. Saisit purkaa tuntojasi. Ja samalla todellakin kannattaa hakea apua väkivaltaisuuteen. Jos et apua hae, voi olla että tekemisesi toistuu seuraavassa suhteessa ja olet jälleen samassa pisteessä kuin nyt.
On vahvuutta myöntää, ettei jaksa ja tarvitsee apua. Ei kannata esittää kaiken olevan hyvin kun se ei sitä kuitenkaan ole.
Hyvää vuodenvaihdetta kuitenkin jos sinusta ei sitä ennen mitään kuulu! Mutta apua kannattaa kyllä hakea, se olisi sinullekin ihan hyödyllistä🙂