Olet vasta 20-vuotias, sinulla on aikaa runsaasti. Et kerro minkäikäinen miehesi on? Niin kauan, kun toinen ei asiaan ole suostuvainen, et voi muuta kun odottaa!? Olisitko valmis jättämään miehesi, jos hän ei halua lapsia parin vuoden sisään? Mikä se aika sitten on, kuinka kauan jaksat odottaa? Millä todennäköisyydellä löydät miehen, joka pian haluaisi alkaa perhettä perustamaan?
Nyt sinulta vaaditaan kärsivällisyyttä ja paljon. Itse koen, että sinun kannattaisi keskittyä välillä muihin asioihin, kuten esimerkiksi työpaikanhankintaan tai oman alasi töihin, kunnon tulothan helpottavat mahdollisesti tulevan pienokaisenkin elämää. Ehkä miehesi kypsyy ajatukseen pikkuhiljaa!?
Se, että miehesi ei halua lapsia juuri nyt, ei välttämättä tarkoita etteikö hän haluaisi niitä myöhemmin. Itse olen 29v lapseton nainen ja olen seurustellut nykyisen ihanan mieheni kanssa yli vuoden.

Tiedän, olen nuori. Sitä minulle kaikki joka tuutista toitottavat 🙂 Tosiasia kuitenkin on että nuoruuskin on katoavaista. En halua herätä kolmekymppisenä huomaamaan että en olekaan enää niin nuori. Että 10 vuotta on vilahtanut silmien edestä enkä ole huomannut mitään. En ole päässyt elämään ja toteuttaa itseäni siinä missä olen oikeasti hyvä.

Mieheni on ihana. En halua häntä vaihtaa mihinkään. En usko että kukaan muu olisi täydellisempi isä tuleville lapsilleni. Oikeasti, minun pitää vaan jaksaa odottaa niin kauan että mieheni on valmis. Pelottaa tälläiset isot päätökset joita joudun tekemään, jotka vaikutavat loppuelämääni. Pelkään myös että sitten 30 vuotiaana huomaan tehneeni vääriä päätöksiä; mitä jos mieheni ei oikeasti koskaan halua lapsia, jos hän haluaa enemmin keskittyä luomaan uraa ja mammonaa?

Töihin olen luultavasti sitten menossa ensi keväänä jos en pääse uuteen kouluun. En ole opiskelu enkä työihminen, vaikka näitä kyllä teen kun ei muutakaan ole, että pysyisin toimintakuntoisena. Elämä menee mulla kyllä ihan hukkaan, ja vain yksi näitä on jokaiselle suotu. Se on niin surullista että itkettää ☹️

Tahtoisin mielelläni lisää mielipiteitä tähän mun onnettomaan tilanteeseen. Kiitos sulle joka jo vastasit.

Haluaisin sanoa vielä, että 30-vuotias on vielä nuori ja ehtii perhettä perustamaan vielä vallan mainiosti ja tekemään vaikka ja mitä. Itselläni ei ole mihinkään kiire, vielähän tässä on noin kymmenisen vuotta aikaa...

Hei Pitty!

Minäkin haaveilen kovasti lapsesta ja äitiydestä, olen naimisissa ja 30v. Minulta on kuollut yksi vauva ja raskaaksi tulo on minulle vaikeaa, muttei mahdotonta. Kavereilla on jo useampia lapsia: leikki-ikäisiä ja vauvoja.

Tähän asti olen saanut haaveilemani asiat (poikakaveri, toiveiden opiskelupaikka jne.) aina vasta monta (yli 3) vuotta sen jälkeen, kun olen alkanut haluta niitä, ja se on jälkeenpäin nähtynä ollut hyvä asia. Kun jotain asiaa kaipaa, ei millään jaksaisi odottaa, mutta odottelun aikana asiaa ehtii miettiä paremmin, ehtii ottaa selvää asioista ja ehtii valmistautua. Ja sitten kun sen kaivatun asian saa, sitä ei ota itsestäänselvyytenä vaan sitä osaa arvostaa ja siihen jaksaa panostaa ihan eri tavalla.

Jos mies ei ole valmis, ei mielestäni lasta kannata hankkia vielä. Eikä mielestäni hyvää miestä kannata laittaa pellolle asian takia. Onhan sellaisiakin naisia, jotka jäävät lapsettomaksi, kun heillä ei ole miestä, sinulla on sentään mies, ilmeisesti ihan mieluinenkin. Osaako hän sanoa, haluaako hän lapsia joskus myöhemmin vai haluaako hän olla aina nimenomaan lapseton? Se kai on tärkeä tieto. Ehkä hän on valmis antamaan lapsen tulla jo huomenna, 4 vuoden päästä, 10 vuoden päästä, sitten kun pikku hiljaa alkaa tuntua siltä. Suomessa saadaan ensimmäinen lapsi keskimäärin jotain 29-vuotiaana. Kaverini äiti sai lapsensa 47- ja 49-vuotiaana, ja kaikki meni hyvin.

Kannattaa miettiä, miksi oikeastaan haluat lapsen ja tunnet tarvitsevasi sitä? Lapselle voi olla aika rankkaa olla äitinsä elämän ainoa tarkoitus ja päämäärä. Jos sinulla ei ole muuta kuin lapsesi, mitä teet kun hän kasvaa ja lähtee pois kotoa? Mitä jos hän kuolee? Uskon, että on parempi, jos pystyisi rakentamaan omasta elämästään niin mielekästä töineen ja harrastuksineen, että voi olla onnellinen ilman lapsiakin, ja lapsen tulo siinä sivussa on kivaa plussaa, jos niitä tulee.

Mitä kivaa tai hyödyllistä voit tehdä nyt, kun lapsen aika ei teillä ilmeisesti ole ihan vielä? Haluatko opiskella, matkustaa, kokeilla erilaisia työpaikkoja, kutsua paljon vieraita illanviettoihin, mennä mukaan järjestötoimintaan? Tee elämästäsi kivaa nyt, lapsi ei ole elämää kuntoon laittava taikasauva.

Voit helpottaa myöhempää lapsen tuloa pitämällä itsesi hyvässä kunnossa urheilemalla ja syömällä terveellisesti (raskausaika voi olla yllättävän rankka fyysisesti, keuhkot ja sydän joutuvat koville), opettelemalla lastenhoitoa kavereiden luona ja lastenkasvatusta kerhoja pitämällä... Ette ole olleet yhdessä vielä kovin kauan, joten parisuhdettakin kannattaa kehittää: tutustu mieheesi lisää, tehkää kivoja asioita yhdessä vapaa-ajalla. Onko sopu rahasta, seksistä, kotitöistä, kavereista, vapaa-ajan vietosta vai pitääkö neuvotella ja opetella yhdessä elämistä vielä, ennen kuin lapsia voi suhteeseen lisätä? Oletteko varmoja siitä, että haluatte olla yhdessä loppuelämän ajan, koska mahdollisille lapsille siitä olisi paljon hyötyä?

Hei!

Keskustele miehesi kanssa! Kerro suoraan mitä tunnet ja mitä ajattelet. Olet nuori mutta et liian nuori. Itse olin 20 kun sain ensimmäisen lapsen ja nyt 34v pienin on 2v ja välillä tuntuu että olisi pitänyt tehdä kaikki silloin nuorena. Mutta jokainen ajattelee eritavalla.
Olet varmasti kypsä äidiksi. En sitä epäile vaikken sua tunne.

Mutta oletko täyttämässä tyhjää aukkoa elämässäsi lapsella? Oletko varmasti valmis ottamaan vastuun? Ne unettomat yöt, sairastelut, kiukut, murheet ja omat jaksamiset mahdolliset masennukset??

Voiko olla että miehesi pelkää juuri noita edellä mainitsemiani asioita? Minkiä ikäinen miehesi on?

Sanoit jotekin että sinulla on oikeus tehdä mitä haluat.. Se on totta mutta älä tee sitä että salaa hankkiudut raskaaksi jos toinen ei ole valmis, sillä se viimeistään tappaa suhteen kokonaan tai syö luottamuksen.

Juttele, juttele ja juttele!!!

Ette ole yksin sillä aina saa jostain apua jos ei jaksakaan..

Mutta toivon todella että saatte asian selvitettyä ja ehkäpä alatte omaa yrittämään!

Kerrohan kuulumisia joohan? 🙂👍🙂

Hei Mater Dolorosa ja Joneka

Kiitos että vastasitte viestiini ja annatte hyviä vinkkejä. Tuntuu todella hyvältä tietää että jotkut jaksavat välittää ja antaa viisaita neuvoja, ja tuntuu että koko päivä on parempi TEIDÄN ansiostanne!

Olen pahoillani vauvasi puolesta, Mater, en osaa edes kuvitella miten rankkaa sinulla on ollut ☹️ Kerroit minulle asioita jotka jo tiesin, mutten suostunut hyväksymään. Lapsella ei tosiaan voi olla isompana hyvä olla, jos äiti on liian kiinni lapsessaan. Haluan tuleville lapsilleni vain parasta. Sinulle erikoiskiitos kirjoituksestasi, se kolhati kyllä oikeaan osoitteeseen ja nyt opettelen olemaan vähemmän itsekäs.

Ollaan puhuttu paljon tästä aiheesta mieheni kanssa ja kyllä uskon että hän haluaa kanssani lapsia, mutta ei ihan vielä. Hän on myös perustellut kantansa hyvin ja ymmärrän häntä hyvin. Ei toista voi eikä kannata pakottaa tekemään sellaista mitä ei oikeasti tahdo. Mieheni sanoo että on luultavasti alle viiden vuoden päästä valmis ottamaan vastaan isän vastuun. Kaippa jaksan sen aikaa odottaa.

Olen kyllä onnellinen siitä että mieheni kykenee keskustelemaan asioista, vaikkei aina päästäisikään molempia miellyttävään lopputulokseen, eikä se varmasti aina ole tarkoitukstaan. Salaa en ikinä hankkiutuisi raskaaksi, se olisi liian raukkamaista miestäni sekä tulevaa lastani kohtaan.

Olen seurannut ja hoitanut monia lapsia pienestä pitäen, vaikkei se opetakaan sitä mitä oman lapsen kanssa eläminen tulee olemaan. Silti voisin väittää että osaan varmasti enemmän asioita kuin keskinmäärin minun ikäiseni osaavat ja tietävät. Olen sitä mieltä että kukaan ei ole seppä syntyessään ja lapsi opettaa äitiään vanhemmuuteen. Jokaisessa on vikoja mutta tärkeintä on että itseään osaa kehittää ja kasvattaa.

Minun pitää kyllä löytää elämälleni jokin muu intohimo, kun lapset ovat selkeästi vasta tulevaisuudessa ajankohtaisia. Se on vain niin vaikeaa, koska en pidä työssäkäymisestä, eikä opiskelukaan ole mun juttuni. Pahinta on, ettei ole niitä kavereitakaan joiden kanssa viettäisin aikaa tai järjestäisin jotain juhlia, joka olisi aivan ihanaa!

Olen aina halunnut tehdä lapset nuorena, ja keskittyä enemmän itseeni sitten vanhempana. Ystäväni on 26 vuotias ja hänellä on 4 lasta, tosin ei ammattia. Kaippa se 25 vuotiastakin on sitten vielä nuori, vaikka ehkä minun silmissäni se tuntuu jo suht vanhalta. Tulee vain mieleen kysymys, miksi vain muut, miksen minä koskaan!? Miksi selaiset ihmiset lisääntyvät jotka kouluaikoina suorastaan inhosivat lapsia eivätkä ikinä halunneet lapsia? Miksi minä, joka olen vuosia tahtonut lapsen joudun vuosia odottamaan? Toivottavasti en katkeroidu miehelleni ☹️

Elämä näyttää ajan mittaan mitä se eteeni tuo. Ei voi kun vain toivoa että eteen tulisi edes jotain hyvää ja ihanaa.

Hei Pitty!

"Pahinta on, ettei ole niitä kavereitakaan joiden kanssa viettäisin aikaa tai järjestäisin jotain juhlia, joka olisi aivan ihanaa!"

Olen samanikäinen kuin sinä ja myöskin aika vauvahuumassa välillä... *nauraa* Et ole yksin.

Mä voisin olla sun kaveri jos haluat, meillä vois olla paljon yhteistä 🙂

Kyllä on oikein odottaa. Sillä toista ei voi painostaa saati pakottaa isyyteen jos ei ole siihen valmis. Parempi sitten lapsellekin kun on isä joka on siihen valmis🙂 eli vain lapsen edun mukaista ja sitähän sinäkin lapsellesi toivot😀

Ja mitä siihen ikään tulee, itse olen 22 -vuotias ja kokenut paljon elämässäni ja useat sanovat että ikäistäni kypsempi olisin. Nuorempana kun tulin täysi-ikäiseksi, ajattelin aina että 30 ikäisenä elämäni olisi suunnilleen ohitse tai ainakin että silloin paras vaihe elämässäni olisi mennyt. Mutta näin ei todellakaan ole🙂 Alan uudelleen vain huomata kuinka ihanaa sitten 3 kympissä tulee olemaan 🙂

Ja mielestäni sinun todellakin olisi hyvä etsiä elämääsi enemmän sisältöä jostain. Voithan hankkia ystäviä myös netistä, kunhan olet varovainen etkä usko jokaista netti-ihmistä. Sillä eihän sitä voi tietää vaikka jäisi lapsettomaksi tahtomattaan. Ei koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Ja jos jättäisit miehesi, saattaisit huomata 30 veenä ettei parempaa miestä ole ja heitit hukkaan kaiken sen vuoksi, että hätiköit. Jaksa vain odottaa, kyllä se aina jotenkin palkitaan🙂🙂👍

Kiitos kaikille vastainnelle ja rohkaisua antaneelle!

Ollaan nyt siinä tilanteessa että olen hyväksynyt jollain tasolla sen että minun pitää vielä odottaa muutama vuosi. En usko että saan elämälleni mitään sen suurempaa sisältöä ennen sitä, mutta toivo ja usko tulevaan pitää minut tervejärkisenä ja mm. erossa päihteistä. Rakastan miestäni ja toivon että hänkin kasvaisi henkisesti sen verran tässä muutaman vuoden sisällä että sitten meistä voisi kasvaa oikea perhe.