Hei Crying!🙂🌻

Tunnen 'lähiajoilta' yhden 16-vuotiaana raskaaksi tulleen tytön, joka nyt 19-vuotiaana saa pian toisen lapsensa. Hänellä ainakin lapsi on tuonut 'hyvän muutoksen' elämään; lapsi on motivoinut elämään eri tavalla. Hänen vanhempansa eivät antaneet lupaa mennä naimisiin alaikäisenä, mutta nuoret menivät naimisiin heti tytön täytettyä 18. Jossakin vaiheessa ainakin tytöllä oli 'vaikeuksia kuulua mihinkään', siis omaikäiset olivat tietysti niin lapsellisia ja ensin ei tuntenut muita niin nuoria äitejä, mutta varmaan hän on löytänyt 'oikeisiin piireihin'.

Kannattaa toki miettiä eri vaihtoehtoja, ehkä voisit jopa netissä tai muuten saada kommentteja pohdintoihisi nuorena lapsia hankkineilta. Minusta ainakin on ihanaa, että haluat lapsen; kunhan vaan lapsesta et tee oman elämäsi sisältöä?! Lapsi ei varmastikaan ratkaise mitään ongelmia, mutta on hyvinkin monen 'unelmien täyttymys'. Itse olin peräti 28-vuotias äidiksi tullessani, mutta olisin toki halunnut äidiksi aikaisemmin...

Kiva kuulla positiivista näkökantaa. 🙂 Lapsi on iso muutos elämään, mutta tietysti se voisi olla vain parempi muutos. En siis hae tällä vauvalla elämälleni sisältöä, vaan haluaisin vain siirtyä elämässäni uuteen vaiheeseen. Tämä lapsenhankkimis-juttu on sellainen asia, jota mietin viimesen päälle tarkkaan. Uskon ja toivon, että itsestäni olisi äidiksi, ei se ikää katsokkaan.😉 Vanhemmat tässä eniten mieltä painaa, he varmasti järkyttyisivät (asun vielä kotona.) Mutta olisiko se vanhemmille loppuen lopuksi ilo- vai suru uutinen? Sitä en tiedä. Lapsirakkaita vanhempani ovat aina olleet, mutta entäs kun oma tyttö saa nuorena lapsen? Ei se heille voi olla helppoa, mutta eikai se ylitsepääsemätöntä voisi olla?
Pelottaa, että he pettyisivät suuresti minuun.☹️

Tämä lapsen hankita ajatus sai alkunsa, kun epäilin poikaystäväni kanssa, että olen raskaana. Luultavasti olinkin, testi näytti haaleaa, mutta sitten tulikin varhainen keskenmeno. Olisin niin toivonut, että olisin alkanut odottamaan lasta.
Siitä lähtien olemme miettineet, että olisi hienoa saada tähän maailmaan meidän oma taapero.
🙂

Olen kolmekymppinen ja perheeseemme tuli esikoinen noin puoli vuotta sitten... eikä yhtään liian myöhään! Olen vasta muutaman vuoden tuntenut olevani tarpeeksi kypsä ottamaan täyttä vastuuta toisesta ihmisestä. Taloudellinen tilanteemme ei myöskään olisi ollut kelvollinen lapsen elätykseen aikaisemmin, hyvä että tultiin kahdestaan toimeen. 2 asiaa ois mielestäni syytä olla kunnossa:

Henkinen puoli:
- Jos tunnet olevasi valmis olemaan täysin toista ihmistä varten, loppuelämäsi. Luovuttaa ei voi eikä saa!

Taloudellinen puoli
- Jos sinulla on varaa vuokraan, vesi/sähkölaskuun, ruokaan, vaatteisiin, kännykkälaskuun, vaippoihin ja vauvanruokaan (huomioi että vauvan saatua et voi käydä töissä, mutta näiden rahojen on silti tultava jostain ).
- Sinun on selvittävä edellisestä kohdasta myös yksin (jos parisuhteenne kuitenkin hajoaisi).

Nämä jos on kunnossa niin sanoisin että siitä vaan, kyllä se opettaa loput! 🙂👍

Kävisin kuitenkin ensin töissä jonkin aikaa ja asuisin yhdessä kumppanini kanssa, jolloin varmistuisin myös hänestä, sekä saisin tuloja, jotka huomioidaan äitiysrahaa/vanhempainlomaa laskiessa.

Hei Crying.

Tottakai ratkaisu on sinun ja poikaystäväsi välinen mutta se todella muuttaa elämän ainakin teidän kolmen osalta lopuksi elämää joten kannattaa miettiä tarkkaan.

Itse olis just nipin-napin 20v. kun sain ensimmäisen lapseni ja olin ihan kakara. Olin asunut siihen asti kotona äidin helmoissa ja päätös lapsen hankkimisesta silloin "tällä päällä" ajateltuna ei ollut kypsä ratkaisu. Mutta silloin ajattelin sillä kakskymppisen päällä. En toki ole katunut, niin ihanan lapsen sain mutta olin itse täysin kypsymätön siihen hommaan eikä poikaystäväni, mua 6v. vanhempana ollut yhtään sen kypsempi. Myöhemmin lapsen kanssa tulleista vaikeuksista sensijaan olen potenut huonoa omaatuntoa alkuajoista koska olin niin lapsi itsekin. Mutta nämä toki ovat mun kokemuksiani ja halusin vaan kertoa eräänä näkökulmana.

Ja totta on myös että nuoren kuuluu elää nuoruus.
Mutta päätös on teidän ja siihen kannattaa suhtautua siten että myös itse pärjää päätöksen kanssa. Vanhemmilta tottakai yleensä saa apua mutta oletettavasti vanhempanne ovat hekin siis melko nuoria ja juuri saaneet omat lapsensa kasvatetuiksi joten ei kannattaisi liikaa nojata siihen.

Harkintaa.

Voi olla, että ehkä olisi parempi sittenkin vielä ainakin vähän aikaa odottaa ja pohtia sitä lapsen hankkimista. Itselläkin vielä semmonen olo, että ehkä ei sittenkään vielä. Mutta aika näyttää.🙂

olen itse tullut äidiksi nuorena.molemmat lapset olen synnyttänyt alle 24-vuotiaana.
olin tosin jo silloin naimisissa.menimme 18-vuotiaina naimisiin,ja olemme vieläkin naimisissa.lapsenlapsiakin on meillä jo neljä,olemme iloisia heistä kaikista.vaikka meillä ei kyllä vietetä mitään suuria juhlallisuuksia koskaan juhlapäivinä.lapset ja lastenlapset tulevat käymään silloin tällöin.tämä ei kyllä ole mikään kannustus.ongelmia on ollut,mutta nehän pitää itse ratkaista.🙂👍

Niitä ongelmia tulee on sitä sitten minkä tahansa ikäinen äitinä tai kuinka kypsynyt ajatukseen vanhemmuudesta. Toisille tulee enemmän ja toisille vähemmän. Monia asioita on vaikea tietää etukäteen. Itse olin lähes kolmekymppinen saadessani esikoiseni. Toivon että olisin ollut nuorempi ja harkinnut ehkä myös lasten isän tarkemmin.

Tai vaikka mitä juttuja olisi voinut tehdä erillälailla. Lapset mulla on ja joka päivä joudun kasvamaan äitinä ja oppimaan uutta. Eikä mun alan tutkinnoista oo juurikaan muuta hyötyä kuin se että osaan ottaa apua vastaan kun sitä on tarjolla. Sitä koska on kypsä äidiksi on kyllä aika vaikea arvioida mutta tosiaan töissä olis hyvä ehtiä olemaan vähän aikaa se puolivuotta jotta se äitiysraha olis ees jonkunlainen 🙂

Omat äitiysrahani ovat olleet kaikilla kolmella kerralla minimit eli eivät mitkään 'ansioihin pohjautuneet' eikä se koskaan ollut ongelma. Eihän ne suuret tulot ole tärkeät vaan pienet menot... Minusta tuloasia ei oo ollenkaan tärkein äitiydessä/vanhemmuudessa! Lapsen rakastaminen ja häneen sitoutuminen on tärkeintä; ja toki parisuhdekin. Sen kariutuessakin kyllä ihmeesti selviää eikä kaikkien yksinhuoltajaäitien lapset ole mitään 'huonoja'.

Crying, tunnut epävarmalta lapsen hankinnasta. Mieti sitä siis todella tarkkaan ja paljon vielä! Ajattelisin, että vanhempiesi kannalta 'vakiintunut parisuhde', jopa avioliitto (jos on suunnitelmissanne), olisi ENSIN tapahtuvana parempi kuin se, että olet yhtäkkiä alaikäisenä raskaana. Voisitko vanhempiesi tai ees toisen kanssa puhua näistä pohdinnoistasi!???

Hei!

Annan nyt omankin mielipiteeni asiaan... Hieman oudoksuttaa tuo jokaisen tulkinta lasten hankkimisesta.. eihän niitä hankita vaan lapsia nimenomaan saadaan.. En vain ymmärrä heitä, jotka olettavat, että no nyt alan lapsenteko hommiin ja humps, nyt saankin heti lapsen. Entä jos onkin lapseton eikä voi edes saada lasta? Eikös tuolloin varsinkin voisi sanoa. että lapsia saadaan.. He ovat elämän lahja joita ei noin vain tehdä.. voihan toki olla että itse otan tuon sanamuodon liian kirjaimellisesti, siinä sanassa vain on jokin mikä haiskahtaa.. 😞 itse koen sen niin että kun olen valmis äidiksi ja haluaisin lapsen, annan raskaudelle mahdollisuuden ja se tulee heti tai vuosien päästä jos silloinkaan, siten miten on minun kohdallani "määrättykin"🙂

Mutta niin.. mielestäni et kovin riittävän kypsältä vaikuta tulemaan äidiksi.. Sillä lapsi ei todellakaan ole mikään mukava pieni nyytti mitä voi sitten hoitaa.. Siihen liittyy aina todella suuri vastuu ja lapsikaan ei kovin kauaa pelkässä vauvaiässä ole. Sen jälkeen alkaa useillakin hyvin vaikea uhmaikä. Ja taloudellisuuskin todellakin kannattaisi ottaa huomioon sekä se, että suhde on hyvällä pohjalla. Ensimmäisten kolmen vauvavuoden jälkeen ehkä voi alkaa sanomaan kestäisikö suhde, sen verran rankkaa se voi olla yöheräilemisien ja muiden kanssa. On huolta taloudesta ym. Itse en äiti ole, mutta pian haluaisin olla. Ja olen lapsen saamista kypsytellyt jo nelisen vuotta, niin tunnen olevani erittäin valmis siihen. Toki jos olet todellakin aivan varma, että jaksat sitä rumbaa ja olla täysin kiinni lapsessa sekä pitää hänestä huolta seuraavat 18 vuotta vähintään niin sitten.. mutta kehottaisin miettimään tarkkaan oletko todella valmis siihen kaikkeen. Vauvojen ja lasten hoito ja kasvatus kun eivät aina ole siitä helpoimmasta päästä. Toki helpompiakin lapsia on, mutta sen varaan en laskisi😋

Mutta onnea valitsemallesi tielle🙂🙂👍 toivon että löydät ratkaisun, joka on kaiken kattavasti hyvä niin sydämesi kuin järkesikin kannalta. Nuori äitikin voi olla erinomainen äiti kunhan todellakin sitoutuu lapseensa ja on valmis aina pistämään lapsen edun omiensa edelle, se vaatii kypsyyttä🙂🌻 Ja vanhemmistasi en tiedä millaisia he ovat joten pitäisikö sinun heille hieman asiasta puhua ja tunnustella mitä mieltä he olisivat jos sinua niin paljon huolettaa heidän reaktionsa? Jaksamisia ja mieti tarkkaan mitä haluat elämältäsi nyt ja tulevaisuudessa 🙂

Kiitos taas vastauksista! 🙂

Niin tosiaan, olemme siis jo kihloissa, että sillä tavalla olemme vakiinnuttaneet parisuhteemme kaikella mahdollisella tavalla mitä tässä iässä vielä voi, kun kerta nimim. "malina" kehoitti vakiintumaan ensin.

Niin ja sinulle, nimim. "ilosilmä surullisena", ymmärrän toki, että vauva ei ole kauan se vauva, vaan tulee uhmaiät sun muut. Jos noin olisikin, että se olisi pelkkä ihana nyytti, niin hankkisin vauvan samantien. 😀

Olen joutunut olemaan pienestä pitäen vastuullisempi, tietystä syystä. Mutta epävarma olen, ja siksi en hankikkaan lasta. En vielä. Vaikka jos tulisinkin vahingossa raskaaksi, kyllä pitäisin lapsen. Ehkä kuitenkaan en ole vielä ihan valmis, mutta tarpeen vaatiessa kyllä. Äkkiä nämä nuoruusvuodet kuluu, ja kerkeehän sen lapsen saamaan parinkin vuoden päästä jos sellainen lahja mulle ja kihlatulleni suodaan. Kyllä innolla odotan sitä kaikkea. 🙂

Uskon, että kyllä nuorena pystyy olemaan äiti, mutta se vaatii paljon luopumista asioista ja sitoutumista omaan lapseensa. Pitää nostaa kyllä hattua nuorille äideille, jotka hoitaa äitiytensä siinä missä muutkin. 🙂👍

Hei Crying: Itse kehottaisin teitä vielä odottamaan. Kyllä ehditte se lapsen sitten hankkimaan myöhemminkin. Olet itse niin nuori vielä. Et maininnut, minkä ikäinen kihlattusi on. Jos molemmat olette yhtä nuoria, niin neuvoisin, että käytte koulunne loppuun eli siis hankitte ammatin itsellenne. Kuitenkin nuo taloudelliset realiteetit on otettava huomioon,jotta voisitte pärjätä sitten lapsen kanssa omillanne. Ja se lapsi on siinä sitten lopun elämää, tuottaen iloa, että välillä kyyneleitäkin.

Itse olen jo viisikymppinen, mutta 20-vuotias tyttäreni odottaa lasta. Valitettavasti tällä tulevan lapsen isällä on ollut koko ajan toinen nainen (tyttäreni sitä tietämättä), eikä hän välitä tyttäreni odotuksesta, saati että olisi millään tavoin tyttärelleni nyt odotusaikana tueksi. Välillä lupaa sitä sun tätä, mutta sitten on useitä päiviä, ettei vastaa puhelimeensa. Eli tällaisiakin miehiä on !!

Olen niin huolissani välillä tyttäreni että masussa olevan pienokaisen puolesta, etten välillä meinaa saada unta. MUTTA KAIKESTA HUOLIMATTA, TYTTÄRENI RAKASTAA JO
TÄTÄ TULEVAA PIENOKAISTAAN JA SILITTELEE MASUANSA JA SANOO: MINUSTA TULEE ÄITI JA HYVÄ SELLAINEN !! Olen onnellinen puolestasi, että olet löytänyt vierellesi
miehen, joka rakastaa sinua !! Hyvää jatkoa teille molemmille 🙂🌻