ahdistus, alkoholi ja pettäminen
Olen nuori nainen, jolla on nyt suhdetta takana jo seitsemän vuotta avopuolison kanssa. Minulla on todettu lievä mielialahäiriö, johon liittyy ahdistavia ajatuksia ja muistoja lapsuudestani. Ahdistavissa ja uusissa elämäntilanteissa sorrun usein myös alkoholiin. Olen hakenut asiaan apua ja saanutkin sitä, mutta käyttäytymisenä on taas alkanut pelottaa itseäni. Petin avopuolisoani parisen vuotta sitten muutaman kerran ja piilottelin asiaa pitkään, kunnes lopulta en enää voinut pitää asiaa sisälläni vaan kerroin kaiken puolisolleni. Kävimme asiaa läpi pitkään ja hain lisää apua, ja saimme asiat selvitettyä. Mutta nyt olen taas sortunut samaan: alkoholia ja pettäminen. Nyt se tapahtui kerran, mutta minua pelottaa, koska olemme nyt erillämme toisistamme, asumme hetken verran eri maissa. En tiedä mitä minun tulisi tehdä, kertoa asiasta hänelle vai yrittää selvittää tämä asia itseni kanssa? Vai onko ero kaikista parhain ratkaisu, sillä selvästi minulle on suuria ongelmia, jotka minun täytyisi saada selvitettyä itseni kanssa? En voi ymmärtää, miksi ajauduin taas tähän samaan tilanteeseen. Avopuolisoni on todella ymmärtäväinen ja rakastava ihminen, enkä voi murtaa häntä uudelleen. Tiedän, että tämä ei ole hyväksyttävää. En kirjoita tänne siksi, että yritän paikata syyllisyydentunteeni, vaan siksi, että todella tarvitsen neuvoja ja kokemuksia.