Olemme olleet mieheni kanssa 8vuotta naimisissa, ja 10 vuotta on kokonaisuudessaan yhteistä taivalta takana. Ja kaksi ihanaa poikaa.
Nyt pariviikkoa menty tuskaisissa oloissa. Minun osalta, tai ainakin se tuntuu siltä. Mieheni jäi kiinni Viestittelyssä toisen naisen kanssa jossa selvisi että heillä oli kerran ollut läheinen hetki. Ei pettämistä. Asia johti siihen että mieheni ilmoitti minulle että ei tiedä haluaako jatkaa. Muserruin.
Toinen nainen vetäytyi kuvioista heti pois. Lopulta mieheni viikon jälkee varmisti minulle että haluaa jatkaa. Sovimme että nyt panostamme ja puhumme, olemme avoimia. Viikko menikin välissä hyvin. Olin onnellinen ja aloin luottamaan että saamme kaiken toimimaan ja pelastettua.
Sitten tuli viikonloppu joka tuhosi kaiken. Olimme juhlissa jossa ajauduimme riitaan ja sen seurauksena mieheni otti asioissa takapakkia ja perääntyi. Nyt tilanne on pahempi mitä ennen ja tunne on varma että tämä ei tästä enää jatku.. itseäni ahdistaa ja saan itkukohtauksia. Tämän viikon lopulla nyt mieheni kertoo minulle lopullisen päätöksen mutta itse tiedän sen jo olevan ero. Tämä tuntuu tuskalliselta ja minut rikki repivältä. Rakastan miestäni todella paljon ja olen sen hänelle kertonut ja että en halua erota. Mutta hänen käytös minua kohtaan on kylmä ja tunteeton. Tuntuu että rakkaus on loppunut ja hän vain miettii enää miten ilmoittaa minulle erosta. Tänään hän kertoi puhelimessa tuntevansa meidän välillä vain kuilun ja kaiken muun puuttuvan. Ei enää mitään voimakkaita tunteita minua kohtaan. Ja että hän on tainnut luovuttaa. Murruin täysin. Nyt ahdistus kasvaa ja minä itken menetettyä liittoa ja kaipaan läheisyyttä jota en enää saa. Muutos tulee eron myötä olemaan valtava ja sekin osaltaan aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta. En haluaisin päästää irti ja luopua, mutta minun taitaa olla pakko.
minäkin olen ahdistunut ja masentunut.olen ollut avioliitossa jo pian 15v.jouduin pieneltä paikkakunnalta muuttaa isompaan paikkaan. mies ei oikein auta missään asiassa. kiitettävästi hän kyllä hoitaa ruoka puolta niin paljon, että kaikki rahat menee ruokaan. kuukaudessa menee ruokaan ihan hirveät määrät ole aika masentunut ja ahdistunut. lisäksi hän on peliriippuvainen. ja haluaa vaan ajatella sitä peliä ja muuta. pelaaminen on loppunut koska on tehty juhan kanssa tietty asia ettei juha voi enää pelata. mä en jaksa hänen syyttelyä ja kiusaamista siitä asiasta. olisi paljon muutakin asiaa ..mutta tässä päällimmäiset. nopeasti vielä kerron äitini pahoinpitelystä minua kohtaa lapsesta asti. joka on tuonut ikuiset traumat. myös seksuaalinen väkivalta erään hirviön puolelta joka oli ihan hirviö ja tappaja. mutta luojan kiitos pääsin eroon siitä jo 15v sitten kun tapasin mieheni..aviop.oli pelastus. siis tämä toinen oli murhaaja hyväksikäyttäjä seksuaalisesti se raiskasi mut. mutta tässä nyt päällimmäiset. mun äiti pahoinpiteli mua ihan 7v .asti yli teiiän. kunnes muutin pois kotoa. ehkä sen takia ole halunnut tulla tuhohotuksi tähän elämään. mutta voimia olen saanut jostain aina ..ehkä aviop. on antanut voimia vaikka kuinka mua kiusaa jollain tasolla.
Tänään se päivä koittaa kun mies tulee kotiin ja ilmoittaa lopullisesti eron.. niin hirveä tunne ja kidutusta tämä. Lapset lähtee isälleni ja saamme illan keskustella rauhassa.. vaikka en tiedä kykenenkö siihen.. Olen taas niin hajalla..
Kuinka eilinen meni, LonelyM? Kuinka voit?
Miehen kotiin tulo meni rauhallisesti.. oikeastaan koko päivä oli rauhallinen. Seksiä meillä oli ja hieman puhuimme. Edelleen vastaus oli että ei oikein tiedä, tuntee kuilun.
Nyt viikonlopun jälkeen tilanne, minä paljon itkeneenä ja miehellä tunteet edelleen kylmät. Eilen lakkasin pyristelemästä vastaan ja päätin antaa olla. Jos se on se ero jonka mies haluaa niin enpä voi mitään tehdä. Hän toistaiseksi asuu kotona eikä ole vieläkään päätöstä tehnyt lopullisesti.
Parisuhdeterapiaan sain hänet suostumaan ja hän lisäksi itse menee yksin juttelemaan psykologille omista asioistaan. Pahalta tämä kaikki tuntuu. Mutta pakko se minun on tilanteeseen tyydyttävä. Parisuhdeterapian ehdotin lähinnä jotta saisin itsekkin tiedon missä mennään ja kuinka alkaa käsittelemään lopullisesti tätä edessä olevaa eroa.
Nyt se mun pelkäämään vastaus tuli,
"Tällähetkellä haluan erota" 😞
Olo on tyhjä ja rikkinäinen. Epätoivoinen.
Tällähetkellä elämä tuntuu pelkästään siltä että yritän selviytyä joka hetkestä eteenpäin.
Itse halusin saada asian päätökseen ja päästä pois siitä löysästä hirrestä. Vaadin saada päätöksen ja nyt sen sain.. en halunnut olla mikään varasuunnitelma vaan halusin olla vaimo, jota oma mies rakastaisi. Halusin pelastaa parisuhteeni ja pitää perheeni koossa. Epäonnistuin. ☹️
Nyt kaikki tuntuu merkityksettömältä, koko 10v ei merkinnyt mitään. Mies näki vain meidän kaikki huonot hetket, minä hyvät. Yritin olla vahva. Silti se romahdus tuli.😭
Tilanne on mennyt vuoristorataa.. pitkään ei ex tehnyt mitään suuntaan tai toiseen.. sitten yhtäkkiä alkoi muuttua ja puhua yhteenpaluusta. Olin helpottunut ja aloin olemaan onnellinen.. viikko meni melkein hyvin.. hieman ex epäröi ja vetäytyi kunnes taas muuttui. Selvisi että hänellä on suhde sen kolmannenosapuolen kanssa. Raivostuin. Vaadin miestä kertomaan myös kolmannelle että mitä on minulle leperrellyt koko viikon ja kuinka seksi elämämme on ollut kiihkeää. Ei suostunut. Tein sen itse josta syntyi suuri sota. Mies haukkui minut ja lähti. Lopullisesti. Jotenkin tämä kaikki on nyt tuntunut helpottavalta. Olin tyhmä ja uskoin valheita. En usko enää. Miestäni kohtaan tunnen enää katkeruutta ja vihaa. Myös inhoa. En voisi palata enää tuollaisen ihmisen kanssa yhteen. Hän vain pelasi ja käytti minua hyväkseen. Olisi kuulemma kertonut minulle vasta kun olisi löytänyt oman kämpän ja muuttanut. Valehteli. ☹️ nyt kokoan itseni ja keskityn ystävien tuella oman itseni rakentamiseen taas ehjäksi.
Hei ja voimia kaikille kirjoittaneille! Itsellä tilanne josta aivan pihalla tällä hetkellä... Perheessä kolme alakouluikäistä lasta ja ulkoapäin kaikki näyttää varmaan niin tasaisen rauhallisen ihanalta- mutta elän kuin oravanpyörässä....
Yhdessä oltu n. 15vuotta ja suhde ollut alusta asti teinivuosilta tähän aikuisikään saakka yhtä vuoristorataa... Itse kotiäitinä johon olenkin panostanut viime vuodet täysillä,lapsiltani saan iloa ja naurua päiviin sekä saan kuulla kuinka tärkeä ja kaunis olen- mies on aina niin väsynyt, eroaikeista ei ole puhunut vaan puhujan roolin tässä ja kaikessa puhumiseen liittyvissä asioissa hoidan minä. Jos haluan kahdenkeskistä aikaa sen hoidan minä. Mökötyskoulua inhoan mihin itsekin välillä syyllistyn mutta puolisoni on siinä minuakin taitavampi- henkisesti hän osaa nujertaa minut maan rakoon; seksikuolemakin astui kuvioon kun ei kuulemma huvita. En aio enää ruinata. En aio enää ajatella mitähän kaupasta tullessa toisin piristääkseni miestäni tai yllätän hänet kun ei näytä olevan edes yllättynyt. Suhde saa kuulemma menevän omalla painollaan, pystyy elämään suhteessa vaikka ei olisikaan niin onnellinen!?? Puhuttu on paljon viime päivinä ja näitä mm. Olen kuullut. Tuskainen ja ahdistunut olo ja sairastuin n. Kaksi vuotta sitten -pakosti mietin laukaisiko tämä avioliiton tila sen!?.....