Arvoin pitkään että kirjoitanko tänne mitään, mutta ammattiapua odotellessa on pakko käyttää kaikki keinot, vaikka en nyt ihan oloani mukavaksi tunne tätä kirjotellessa. Hoitoni siis ei oikeastaan ole alkanut mitenkään, olen jonossa.

Haluaisin puhua teidän kanssa aiheesta ahdistus ja sen tuoma mustasukkaisuus parisuhteessa. Kokevatko muut täällä tällaista? Tai ystävyyssuhteissa? Ovatko jotkut kokeneet tällaista ja nyt ottaneet mustasukkaisuudestaan niskalenkin?

Olen itse 23-vuotias ja seurustelukumppanini 30. Suhteemme on kohtuullisen tuore, ollaan tunnettu puolisen vuotta ja seurusteltu ehkä noin kolme kuukautta. Hän tietää ahdistuksestani ja on ollut se henkilö, joka minut on hoitoon edes suostutellut. Hän on erittäin ymmärtäväinen, tukee erinomaisesti ahdistusta vastaan taistelemistani. Ja koska on hieman vanhempi, häneltä löytyy uskomaton määrä kärsivällisyyttä, myötätuntoa ja tunneälyä.

Jo suhteemme alkumetreiltä asti olen huomannut itsessäni pahoja mustasukkaisuuden oireita. Hän on kertonut edellisistä suhteistaan ja jos saan tietää, että hän on puhunut exänsä kanssa, tunnen jäätävää mustasukkaisuutta. Opiskelijabileistä lähdin keksen kotiin ja hän jäi luokkalaistensa, naisten, kanssa jatkamaan iltaa. Itkin kotona koska hän oli naisten seurassa. Jos näen hänen saavan naisilta viestejä, tunnen vihlaisun sydämessä. Näin hänen viestittelevän eksänsä kanssa ja vielä piilotteli puhelintaan, ja sain elämäni pahimman ahdistuskohtauksen. Tai paniikkikohtauksen. En ole edes varma.

Tiedän että kaikki tällainen on epäterveellistä, se kuormittaa minua aivan tajuttoman paljon ja tahtoisin vain opetella pois. Mutta se ei vaan onnistu. Olen puhunut hieman aiheesta hänen kanssaan, mutta minua pelottaa ihan älyttömästi olla rehellinen näistä ulottuvuuksista. Pelkään että pelotan hänet pois.