Ahdistava parisuhde
Kirjoitan tänne tilanteestani, saadakseni siihen ulkopuolista perspektiiviä. Olen ollut yli 4-vuotta suhteessa mieheen, joka vei tavatessamme totaalisesti jalat altani. Hekumallisen alkuhuuman jälkeen alkoi suhteeseemme kuitenkin ilmestyä riitasointuja. Riitaa tuli lähinnä siitä, että hänellä oli minulle suuria lupauksia mm. yhteenmuuttamisesta ym sitoutumisesta. Pian hän kuitenkin ilmoitti, ettei voi oikeasti ajatella sellaisia askeleita. Syynä oli se, että molemmilla on lapsia edellisistä liitoistamme, eikä uusioperhe kiinnostanut häntä. Riitojemme jälkeen mies lähti mielellään aina seuraavana viikonloppuna baariin. Eräänä viikonloppuna hän sitten päätyi pettämään minua yhden yön heilan kanssa. Hän jäi tästä kiinni ns. Lähes rysän päältä. Samalla hän tunnusti käyneensä vieraissa myös kerran aikaisemmin. Tästä seurasi ero, mutta mies puhui minut pian ympäri. Hän katui kovasti tekoaan ja vannoi muuttuvansa, koska olen hänelle niin tärkeä ja rakas ihminen.
Minä otin hänet takaisin, koska rakastin häntä. Tämän jälkeen suhteessamme alkoi on-off vaihe. Minulla oli vaikeuksia luottaa häneen ja hän ei kestänyt epäilyäni ja koki minun toimintani olevan häntä kahlitsevaa. Useimmiten minä olin se joka lopetti suhteen, hän reagoi siihen menemällä mahdollisimman pian jonkun muun naisen kanssa sänkyyn. Lähti siis baariin ja etsi yhden yön hoidon.
Menimme myöhemmin kuitenkin kihloihinkin, mutta kihlaus purkautui yhteisen ihanan lomamme jälkeen seuraavana viikonloppuna, kun hän koki tarvetta lähteä baariin. Minä yritin anella häntä olemaan menemättä, mutta hän meni silti ja purki kihlauksemme, kun ei halunnut olla ”kahleissa”. Muutaman kuukauden päästä olimme taas yhdessä. Viimeisen vuoden aikana mies on muuttunut parempaan suuntaan, ei ole halunnut mm. käydä enää baarissa ainakaan ilman minua. Olin pystynyt oikeasti jo rakentamaan luottamusta häntä kohtaan. Nyt kuitenkin putosin jälleen ”alas luottamuksen portailta.” Mies valehteli minulle olevansa mökillään lauantaihin asti, mutta olikin todellisuudessa palannut jo perjantaina. Oli suunnitellut jo mökillä lähtevänsä baariin laulamaan karaokea, mutta halusi salata sen minulta, etten hermostu. Olin valmis jättämään hänet, mutta mies selitti taas asiat parhain päin.
Nyt olen alkanut tuntemaan suunnatonta itseinhoa, koska en ole onnistunut pääsemään tästä suhteesta irti. Olo on masentunut ja ahdistunut. Mietin yöt sitä, että kuinka mies voi olla niin petollinen, jos kerran rakastaa. Minulla on terapeutti tukenani, mutta silti en ole päässyt miehestä irti. Pariterapiaan mies ei suostunut. Sekin kertoo mielestäni paljon. Mies on useimmiten ihana ja hyvä minulle, mutta minua pelottaa miehen arvaamaton puoli.
Olen ajatellut olevani läheisriippuvainen. En ole koskaan aikaisemmin jäänyt roikkumaan henkisesti näin uuvuttavan parisuhteeseen. En ymmärrä itseäni ☹️
Olisiko kenelläkään hyvää neuvoa, mitä teen ?
En usko hetkeäkään, ettet itse tietäisi, mitä nyt olisi paras tehdä.
Jostakin syystä, sinulta on nyt kärki katkennut ja olet väsynyt tuohon onniin ja offiin.
Luojahan ei kiellä suuria haaveilemasta, mutta kuka on pystynyt toista ihmistä muuttamaan?
Jos teillä on kertakaikkisen ihanaa alussa, se ei takaa sitä samaa lopulle, se on vain joidenkin ihmisten tapa toimia, mutta ne ihanat muistot, ei pidä yksistään suhdetta kasassa. Jokainen suhde arkistuu, jokaisesa suhteessa ilmenee ongelmia, mutta niiden ratkaisu ei ole kapakassa, eikä kolmannessa osapuolessa.
Saattaa olla, että roikut vielä 10 vuoden päästä samankaltaisissa tunteissa ja tilanteessa, ellet nyt katkaise tuota. Rakkaus, rakastuminen, intohimo ja ihastus ovat hurjan vahvoja tuntemuksia ja niitä tuntuu olevan vaikea vastustaa. Mutta kieroon kasvanut persoona parisuhteessa rikkoo vuosien aikana myös toisen puoliskon. Kannattaa siis pelastaa itsensä (ja mahdolliset tulevat lapsensa) kun vielä voi.
Voimia ja tsemppiä!
Neuvoisin kyllä ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja lopettamaan tuon miehesi pelin. Ei se ole rakkautta ainakaan toisen puolelta jos noin käyttäytyy. Ja mitä miehessä rakastat,mieti sitä ja onko se tunne vain läheisriippuvuutta,jota toinen käyttää häikäilemättömästi hyväkseen.Mielestäni kenenkään ei pitäisi elämäänsä tuhlata suhteeseen.joka on noin hataralla pohjalla.
Kiitokset teille kaikille vastauksistanne ! Olen itse miettinyt todella paljon, kuinka olen antanut kohdella itseäni näin tässä suhteessa. Paljolti lienee ollut merkitystä sillä, että miehellä on erittäin hyvät puheenlahjat. Hän vannoo aina, että on ottanut opikseen. Joksikin aikaa aina ottaakin, kunnes tulee joku syy lähteä purkamaan stressiä baariin. Nyt olen väsynyt kuuntelemaan hänen selityksiään ja en jaksa enää uskoa miehen muutokseen. Olen alkanut viime aikoina tuntemaan vastemielisyyttä häntä kohtaan. Luulen, että alan olla pikkuhiljaa siinä pisteessä, että kykenen lähtemään tästä lopullisesti. Onneksi minulla on psykoterapeutti tukenani, joka koettaa saada minut näkemään miehen "kiiltävän kuoren alle". Mies on vaan mestarimanipuloija, tietää aina mihin puoleeni hänen kannattaa puheissaan vedota. Mies on työelämässä hyvässä asemassa ja arvostettu omalla sektorillaan. Omassa parisuhteessaan hän on kuitenkin ikuinen Peter Pan, joka ei näytä koskaan kasvavan aikuiseksi. Tunnen itsekkin usein olevani tässä suhteessa kuin "aikuinen lapsi". Tämän suhteen kiemurat ovat olleet henkisesti niin raastavia. En voi enää nykyään edes kertoa kenellekkään tutulleni/ystävälleni olevani yhä tässä suhteessa. Syynä on häpeä. Häpeä siitä, että en ole vieläkään päässyt irti miehestä.
Onneksi meillä on omat kotimme, helpottaa kovasti tästä suhteesta lähtemistä. Pelkään vaan, että kun lähden, niin mies tulee taas perääni vedoten kurjaan lapsuuteensa ja selittää kuinka tarvitsee minua ja kuinka olen hänelle kaikki kaikessa. Minun on vaan pysyttävä tiukkana. Oltava pitämättä häneen minkäänlaista yhteyttä.
Tänne kirjoittaminen ja teidän vastauksenne vahvistivat vaan enemmän sitä tunnetta, että on aika jättää tämä draama taakseen lopullisesti.
Hei Laluna,
Olen samaa mieltä kuin edellisetkin kommentoijat. Päästä irti miehestä.
Uskoisin, että se on parasta teille molemmille. Annat samalla miehellekin mahdollisuuden kasvaa aikuisemmaksi ja vastuuntuntoisemmaksi.
Olen samaa mieltä kuin kivamies. Ei tuollaisella suhteella ole mitään tulevaisuutta. Mitä pikimmin päästät irti sitä nopeammin pääset uuden,paremman elämän alkuun. Ei kai se tulevaisuus voi olla muuta kuin parempi tuollaisen jälkeen.
Heippa taas,
Viime maanantaina sain sanottua miehelle, että mittani on nyt tullut lopullisesti täyteen ja olen saavuttanut ns.katkeamispisteeni. Mies saa jatkaa kohellustaan ihan itsekseen, hän pysty enää satuttamaan minua omilla hölmöilyillään, kun poistun tästä kuviosta.
Onhan näitä eroamisia ollut ennenkin, mutta tällä kertaa fiilikset ovat ihan erilaiset. En ole tuntenut enää kaipuuta ja ikävää häntä kohtaan. Tunnen lähinnä vastemielisyyttä/ällötystä, kun ajattelen häntä. Olen syyttänyt itseäni siitä, että kestin tätä "hulluutta" näinkin pitkään. Toisaalta olen myös osannut selvittää omassa mielessäni syyn, miksi hän piti minua ottessaan näinkin kauan.
Olo on hyvin huojentunut, saan nyt keskittyä täysillä itselleni tärkeisiin asioihin. Kukaan ei tule kotiini joka toinen viikonloppu ja suutu siitä, jos keskitynkin johonkin itselleni tärkeään juttuun eikä huomioni ole koko ajan miehessä. Nyt aion elää ainakin jonkin aikaa ilman " kaksilahkeisia", kasvaa ihmisenä ja löytää jälleen oman henkisen tasapainoini. Olen varmasti paljon viisaampi ja vahvempi ihminen jatkossa 🙂
Kiitos teille, jotka kommentoitte keromustani ! Kommmenttinne antoivat myös omalta osaltaan vauhtia päätökseeni lähteä tästä tuhoon tuomitusta suhteesta ! Onneksi kirjoitin tänne ahdingostani 🙂
Hyvä kun sait ratkaisun tehtyä. Eihän sitä kannata lyödä päätä seinään ja pettyä kerta toisensa jälkeen,kun huomaa ettei toinen tee mitään suhteen hyväksi,päinvastoin. Oma elämä on arvokas. Kaikkea hyvää elämääsi jatkossa.
Kiitos Mollyan 🙂 Hyvin olen jaksanut päätösessäni pysyä. Olen ajatellut nimenomaan juuri noin, että annoin miehelle mahdollisuuden osoittautua luottamukseni arvoiseksi. Hän ei kuitenkaan tuota mahdollisuuttaan käyttänyt, vaan petti luottamukseni jälleen ☹️ Silloin tajusin, ettei tämä tästä koskaan tule mihinkään muuttumaan. Mies on mitä on, eikä selvästi arvosta minua tarpeeksi. Helpompaa on olla yksin ja vaivaamatta päätään miehen hölmöillä edesottamuksilla. Uskon, että minulle on kyllä jotain parempaa odottamassa sitten kuin sen aika on. Nyt parannan vielä haavojani 🙂
Laluna kirjoitti 3.9.2016 9:15
Kiitos Mollyan 🙂 Hyvin olen jaksanut päätösessäni pysyä. Olen ajatellut nimenomaan juuri noin, että annoin miehelle mahdollisuuden osoittautua luottamukseni arvoiseksi. Hän ei kuitenkaan tuota mahdollisuuttaan käyttänyt, vaan petti luottamukseni jälleen ☹️ Silloin tajusin, ettei tämä tästä koskaan tule mihinkään muuttumaan. Mies on mitä on, eikä selvästi arvosta minua tarpeeksi. Helpompaa on olla yksin ja vaivaamatta päätään miehen hölmöillä edesottamuksilla. Uskon, että minulle on kyllä jotain parempaa odottamassa sitten kuin sen aika on. Nyt parannan vielä haavojani 🙂
Moi kaikki ahdistavasta suhteesta eronneet...täällä aivan sama tarina, mutta helpotus oli ensimmäinen tunteeni, kunhan sain itseni tuosta on-off-tilanteesta irtireväistyä, sen tein heti kerralla, siten että laitoin puhelinnumeroni salaiseksi, ja muutin myös numeron, ja enkä ottanut yhteyttä kuin kerran sähköpostilla, kun ilmoitin suhteemme päättymisestä.
Kysessä oli tuurijuoppo-alkoholistimies, joka oli vielä läheisriippuvainenkin. Hän kulki mun kanssa joka paikkaan, mihin ikinä meninkään, kunnes kuin salama kirkkaalta taivaalta, taas, ilmoitti mulle puhelimitse juomaputkensa taas alkaneen. Taas olin langennut hänen teeskentelyynsä: on kiltti ja hurskas, ja raitis.
Tätä kesti viimeksi noin 10 kk, kunnes taas pamahti pommi mun niskaani.
Kipeää teki, koska pidin itseäni yksinkertaisena ja hölmönä, kun en ollut ymmärtänyt, että hän vetää mua vain nenästä. Tunsin itseni huijatuksi, ja hylätyksi, sillä hän löysi todella pian itselleen sopivan lohduttajan, joka vielä kuului tuttavapiiriimme. Koin, että kolme vuotta meni elämästäni hukkaan.
Ahdistavinta minulle oli se ainainen "käymme-yhdessä-ain"- napakiinni-navassa- meininki, vaikkei se ollut edes todella tottakaan, kun hän taas ratkesi juomakierteeseen, ja katosi mun kuvioista ja elämästäni noin puoleksi vuodeksi. Sattumalta yhteisien tuttavien kautta puolen vuoden jälkeen näin hänet julkisella paikalla, ihme kyllä vesiselvänä, mutta tämän uuden ihastuksensa kanssa. Fiilikseni oli: mitä he näkevät toinen toisissaan? Toinen juoppo ja toinen tietämäni mukaan syöppö. Nauroin tilanteelle, kun en muutakaan voinut.
Jaksamisia kaikille muille huijatuille...