Hei,

Toivottavasti sinua edes pikkisen lohduttaa ne monet myötätuntoiset ajatukset, jotka ovat luoksesi kiirineet viestisi lukemisen jälkeen. Olen aivan varma, että me viestisi lukijat (vaikka emme aina tohdi kirjoittaa vastausta) toivomme sinulle voimia kahlata lävitse tämän suunnattoman vaikean ajan.

Auttaako sinua yhtään lukeminen? Itse olen lukenut muutamia valaisevia kirjoja narsisteista ja se on auttanut hahmottamaan asioita lähipiirissä. Uusimmassa Eeva-lehdessä oli myös juttu henkilöstä, joka oli ollut narsistin nitistämä (lehden kannessa Katri Helena).

himmuli kirjoitti 24.2.2010 17:32

Tunnen olevani yksin ja hylätty. Tuntuu, että minulta on viety kaikki...arvo äitinä, mummona, naisena, puolisona, ystävänä, ihmisenä.

Minulta on aina odotettu tukea, myötäelämistä, lohdutusta, vaikeuksien yli kantamista ylipäätänsä...miksi minut hylätään silloin kun itse tarvitsisin toista ihmistä?

Yksin olo ei vie sinulta arvoa ihmisenä. Muut ihmiset elävät omaa elämäänsä. Harmi, että ne, joiden tukea odotit, eivät ole paikalla. Ihmisten tiet vain vievät joskus erilleen.

Olet ilmeisesti ollut kiltti ihminen kuten suunnilleen kaikki, jotka tällä sivustolla kirjoittavat. Siksi sinulta on haettu tukea ja lohdutusta. Valitettavasti kiltti ei saa samaa automaattisesti takaisin. Siihen ei voi sanoa muuta kuin life sucks!

Anna arvo itsellesi ja jatka suremista. Se on rankkaa työtä ja kestää aikansa ennen kuin se paha möykky sisältä sulaa. Tiedän liiankin hyvin sen tunteen. 😞

Voimia!🙂🌻

Minulta on aina odotettu tukea, myötäelämistä, lohdutusta, vaikeuksien yli kantamista ylipäätänsä...miksi minut hylätään silloin kun itse tarvitsisin toista ihmistä
-------------
Siksi, koska sinä olet vahva ihminen ja ehkä liian hyväluontoinen.
Sinä ymmärrät, ett'ä tyttäresi on sairas, jospa välit paranee, kun paranee hiukan. lapsenlapset ovat kaukana, mutta eivät saavuttamattomissa.
Veljesi itsemurhaa et olisi pystynyt estämään, vaikka mitä olisit tehnyt, hän on asian kohdallaan niin päättänyt.
Sitten tämä tapaus narsisti, ole mielissäsi, että irti pääsit! Toivotaan salaa, että nekin muut naiset pääsevät jossakin vaiheesa tietämään tämän sankarin pelehtimiset. Hänestä ei olisi ollut sinulle tukea eikä turvaa, vaan liiallinen paiinolasti, kaiken keskellä.
Kun olet saanut itkujasi itkettyä ja surua pienemmäksi, niin katso siitä asuntosi ikkunasta, kädet lanteilla ja tuumaa, että nyt tämä tyttö alkaa elämään, omilla ehdoilla itselleen. Ensimmäisenä teet jotakin sellaista, joka on aikojen saatossa ollut pieni unelma, mutta on jäänyt toteutumatta. Ole nyt hiukan itsekäs!...eikä paljokaan pahasta ole!

Heippa
Onhan tuossa ollut paljon harmia mut jos toinen on narsisti niin siitä saa kyllä olla onnellinen että olet päässyt eroon ja jos on käynny muitten kanssa vieraissa niin kyllä se kertoo ihmisestä aika paljon et ei kannata surra. Ainahan se kummiskin sattuu mutta kyllä aika parantaa haavat siltä osin.
Se pikkuveljen kohtalo on ikävää ja sitä ei voi enää korjata mut sen kanssa vaan pitää elää ja vaikka mieltä painaa niin et sinä mahda mitään mitä ratkaisuja toinen tekee.
Uskon että kun tyttäresi paranee niin siitä ne välit paranevat.
Se vaan on elämässä joskus ihmeellistä kun joskus kaikki huonot asiat kasaantuu ja tuntuu että seinät kaatuu päälle mut aina jos on ongelmia niin täytys yrittää katsoa ongelmien yli vaikka ei helppoa ole mut se helpottaa. ja yksin ei kannata asioita murehtia jos on ystäviä niin niille murheita puhua tai esim maaseuduntuki henkilöille voi soittaa.
Voimia sulle ja kyllä asiat järjastyy

Lämmin kiitos kaikille teille jotka vastasitte! Tuli heti sellanen tunne, etten sittenkään ole ihan yksin.🙂

Mulla on menny mielialalääkkeet varmaan kohta 15 vuotta, aina on hoidettu masennusta (eilen BDI tulos 44). Itse olen kuitenkin alkanut epäillä, että minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Oireet sopii loistavasti ja kun nuo masennuslääkkeet eivät vie tätä ahdistuksentuskaa ja jatkuu jännittyneisyyttä pois, aattelin, että yritän ehdottaa hoitavalle lääkärille, että ruvettas hoitamaan enemmän ahdistusta kuin masennusta. Kävin tänään tekemässä täällä netissä amerikkalaisilla sivuilla ahdistuneisuushäiriö testin ja sain pisteet 73/100. Pelottaa vaan, että lekuri ei tykkää jos diagnisoin itse itseäni. Mutta, minähän parhaiten tiedän miltä minusta tuntuu (vaikka narsumies tiesi paremmin 😋).

Ajattelin, että jos ei tuossa mielenterveystoimistossa oteta tätä ahdistuneisuushäiriötä tosissaan meen yksityiselle. Niin kauan oon tästä kärsiny...ja toiset siinä sivussa.😳

Heippa
Joo kiva kun kirjoitat ja kirjoita tänne vaan niin se ees auttaa vähän ja yritän auttaa ja piristää päivääsi ja yritetään ees vähän ratkoa ongelmiasi.
Onkos sulla ystäviä jolle voit kertoa ongelmia ja murheita se kanssa helpottaa ja olisi tärkeätä että et jää asioita yksin kotia asioita miettimään.
Käytkö esim kirjastossa ?? siellä on vaikka mitä ja voi lainata lehtiä, kirjoja, musiikkia jne
Kyllä minun mielestä voit lääkärille kertoa et olet tehnyt jotain testejä ( tosin ei ne yleensä kyllä ymmärrä mut riippuu paljon kuinka hyvin tunnette )
mut yleensä kannattaa kyllä noudattaa lääkärin neuvoja ja ohjeita kun niillä on lääketieteellistä tietoa.
Mitkäs asiat sinulle tuottaa iloa / hyvää mieltä??
Kuinka olet viihtynyt uudessa kodissasi??
Tee uuteen kotiisi vaikka pikku investointia tai uudistuksia tai mieti esim et ostan vaikka uudet verhot tai petivaatteet jne suunnitelmat / haaveet piristää kummasti vaikka kaikki ei toteudu niin ihmisellä pitää olla suunnitelmia tai haaveita niin se innostaa.
ja jos asiat painaa mieltä niin kannattaa yrittää jotain ruveta tekemään niin se kans helpottaa ja asia vaikka unohtuu ja niin taas mennään vaan elämässä eteenpäin.
Sulle paljon menestystä ja eteenpäin mennään.

Yksin elän minäkin. Ollut jo pitkään ja siitä ensin kärsin hirveästi ja tunsin huonommuutta ja yritin löytää parisuhdetta, ikäänkuin yritin väkipakolla piiloon toisen selän taakse, etten uskalla olla yksinäisenä ihmisenä. Tunsin turvattomuutta, avuttomuutta ja vaikka mitä. Täytyy sanoa, että oli Jumalan suurta viisautta, vaikka se tuntuikin pahalta ensin, että seurusteluyritykset kariutuivat, koska nyt käsitän, että minun pitää elää ja olla ensin yksin ihan rauhassa ennenkuin voin olla toisen kans. Menneisyyteni on erittäin väkivallan, alistamisen yms. värittämä ja siksi onkin nyt tärkeää uskaltaa olla yksin.
Hain nyt myös apua. Kirjastosta kirjan kognitiivinen psykoterapia, ja hain seurakunnan ilmaista terapiaa, koska olen vähävarainen enkä voi maksaa kalliista terapiasta. Pyysin että aletaan käsittelemään traumoja joita elämässäni on. Nyt on valoa tunnelin päässä ja ihan ihmettelen miksi olin niin onneton kun jäin yksin? Nythän viimeinkin saan hoitaa itseni kuntoon, ja sitten katsoa eteenpäin. Parempi vähän aikaa kestää yksinäisyyttä kuin kitua koko loppuelämä muiden murjottavana, kun en osaa pitää puoliani, enkä suuttua kiusaajilleni...

Heippa salainen55
Joo hyvä että pikkuhiljaa olet saanut elämästä otetta vaikka se vie aikaa mut eteenpäin olet mennyt.
Älä ikinä syytä itseäsi, kun olet ollut väkivallan, alistamisen jne uhrina noi on vaan sen verran rankkoja asioita että ne vie hiljakseen voimat ja uhri alistuu.
Tiesitkö että maaseuduntukihenkilöille voi soittaa kun elämässä on vaikeata ja kannattaakin soittaa niin varmasti auttaa ja se ei maksa mitään.
ja toivonkin että soitat.
Ja kirjoita tälle palstalle miten olet elämässä edennyt ja olen sinun tukenasi niin kauan kun apua tarvitset ja vastaan sulle tällä palstalla.
Voimia sulle!!!!

Hei Himmuli,

Täällä piehtaroidaan myös kipeästi yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteissa. Olen kyllä ihminen, jolla on ystäviä, tämä yksinolon ahdistavuus tuleekin nyt vähän toisenlaisesta asiasta. Eli siitä, että yritykseni rakentaa koti ympärilleni ovat toinen toisensa jälkeen epäonnistuneet. Juu ylikiltteys kuuluu myös minun vahvuuksiini. Hiukan olen siinä asiassa oppinut. Olen hiukan oppinut myös sitä, että muut tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta itseni jälkeen. Eli kun nyt on ollut paha olo jo jonkin aikaa kalvavana takaraivossa olen jättänyt yhteydenpitopakot toisarvoisiksi asioiksi. Hoidan itseäni miten parhaiten taidan kuntoon. Ja siksi taidan olla nyt juuri täälläkin, osana terapiasuunnitelmaa 😉 Hoitamassa omaa pahaa oloani vaihtamalla ajatuksia muiden kanssa enkä keskittyen ystävieni ongelmien ratkontaan tällä kertaa 😋

Sana joka tarttui tekstistäsi...narsisti...olen todella iloinen puolestasi, että olet ollut tarpeeksi vahva jättääksesi sellaiset ihmissuhteet taaksesi. Sanon tämän kärsittyäni parisen kymmentä vuotta narsistisissa ihmissuhteissa. Tiedän, että tämän hetkisen pahanoloni takana on jo kotoa opittu ajatus itsestäni luuserina. Jota jatkoin hienosti valitsemalla naristiset elämänkumppanit. Heidän kanssaan kun takuuvarmasti sain tuta kuinka luuseri olenkaan. Ajatus joka kaiketi oli silloin mieluista kuultavaa, kaikui hienosti sisimmässäni.

Rikkinäiset minät ympärilläni kaiketi ovat onnistuneet osaltaan penkomaan nuo epärationaaliset ajatukset taas pintaan. Olen taistellut valtapeleissä erityisesti erään minähäiriöisen kanssa. Tai pitäisikö paremminkin sanoa, että olen yrittänyt vältellä valtapelejä, mutta se puolestaan on imenyt valtavasti energiaani. Olen yrittänyt saada työni tehdyksi hänen kanssaan piittaamatta juurikaan lopputuloksesta. Koen edelleenkin olevani hyvin aseeton näiden itselleen luvattoman ison reviirin ottavien ihmisten kanssa. Koen, etten osaa puolustaa minuuttani tarpeeksi. Joudun satutetuksi. Vihaan konflikteja, joita nämä toisten reviireillä tanssivat puolestaan rakastavat. Joten kaikki nämä ristiriidat ovat syöneet viime ajat minääni ja itseluottamustani. Ilmeisesti tulen loppuelämäni olemaan projektissa nimeltä mein kampf eli kuinka raivata elintilaa itselleni. Reputan sen kanssa jatkuvasti, ja seurauksena sitten valtava pettymys ja ahdistus siitä, etten ole pystynyt pitämään huolta itsestäni. Ensimmäisen kerran termi mein kampf tuli mieleeni kun vuosien parisuhteen natistessa liitoksissaan ajattelin, ettei minulla ollut elintilaa siinä suhteessa. Joten aloin sitä raivata, mikä tarkotti väistämättä eroa, kun toisella ei ollut alkeellisintakaan käsitystä siitä, missä meidän kahden minuuden rajat menivät.

Tunnistan itkusi ja tuskasi omikseni. En ole saanut erota ns. normaalista parisuhteesta, joten en tiedä, miten paljon tuskaa siihen liittyy, mutta taatusti narsistista erotessa helposti maa jalkojen alla tutisee. Itse olen tehnyt eroprosessia siitä alkaen kun mieheni kestouskottomuus paljastui eli noin kesällä tulee nelisen vuotta. Olen hakenut kaikkea mahdollista apua ja paljon apua saanutkin. Jäljellä on kuitenkin vielä sisuksissa vietävän paljon tuskaa nöyryytetyksi tulemisesta ja hylätyksi tulemisesta, kun mies viiletti toisten naisten syleissä. Oli vaikea ymmärtää, että ihminen jota oli rakastanut valtavasti saattoi tehdä jotain niin julkeaa kuin pettäminen. Oli vaikea tajuta, ettei rakkaani piitannut pätkääkään siitä, miten viiltävää oma tuskani oli. Tunnepuolen tuskaa käsittelen aika ajoin yhä. Olenkin ystävieni kanssa naureskellut, että taitaapi olla elinikäinen projekti nämä narskut kun niihin erehtyy sormensa kerran laittamaan 🙂

Voimia sinulle 🌻🙂🌻

Paljon voimia kamppailuun surun kanssa. Tai siis ei kamppailuun vaan siihen tielle missä sen kanssa tulee sinuiksi.

Onnittelut kuitenkin sille että olet ottanut nyt elämäsi onnen omiin käsiisi ja päässyt eroon rikkovasta ihmissuhteesta. Itsekkin tiedän miten järkyttävän kuluttavaa ja sairastuttavaa on elää narsistisen ihmisen rinnalla. Tai mielummin siis palvelijana. Tai oikeastaan kait pitäisi olla palvojana.

En ole itse vielä keksinyt miten pääsisin omasta liitosta vapaaksi. Tai tavallaan olen ihan vapaa. Toinen kun tekee mitä lystää ja kulkee maailmalla mitään asioistaan kertomatta. Mutta on siinä keksinyt oivan keinon sitoa mut kun ei ole. Unohtaa lapsensa ja ei kommunikoi. Jätti mut suhteen ulkopuolelle ja tilanteeseen jossa olen täysin avuton.

Tiedän mitä pitäisi tehdä, siis hankkia oma elämä, asunto jne. mutta oon ihan saamaton tämän asian edessä. Muut asiat sujuu nyt suht hyvin kun tavallaan tiedän että ei tule kotiin. Ja saan olla lasten kanssa "rauhassa". Mutta ei näin voi jatkaa.

Sasaki:
Oletko huomannut, teilläkin on ulos aukiava ovi! Siitä vain ulos ja muista sulkea selkäsi takana.
Eihän se tosielämässä noin helppoa ole, mutta sinäkin voit alkaa rakantamaan ihan omaa elämää lasten kanssa, tarvitaan vain jokin liikkeelle paneva voima ja irtautuminen alkaa.

Sasaki,

tuttu tunne tuo "saamattomuus". Uskon, että sitten kun olet henkisesti valmis, muutut aktiiviseksi. Tietysti sitä itteään soimaa jälkikäteen, että tuhlasi liian pitkään elämäänsä moisten tuholaisten rinnalla. Mutta tiedän jälkiviisaanakin sen, ettei helppoja ratkaisuja ollut näköpiirissä. Tiesin molempien erojen olevan hirveän vaikeita. Ja olin oikeassa, mutta en voinut (onneksi) edes kuvitella kuinka vaikeita. Eri syistä mutta silti. On ollut näännyttävän raskasta erota ja rakentaa elämäänsä tyhjästä uusiksi. Mutta usko siihen, että parempi elämä on edessä päin on antanut voimaa. Joskus ihmiset epäilevät, haikailenko vielä menneitä aikoja. Mutta siihen voin tyynin mielin sanoa, että en. Olen onnellinen siitä, että yhdessäelo on takana päin. Kaipaan uutta elämääni, mutta en vanhaa. Ja legopalikka palikalta uusi elämäni rakennus valmistuu. Ehkäpä sinullekin jokin on sitten se piste ii:n päälle ja päätät lähteä. Tai sitten joku päivä vain toteat, että TÄTÄ en elämältäni halua. Miten päin vain, onnea matkaan ja rohkeutta askelissa kohti huomista 🌻🙂🌻

Luin näitä vanhoja kirjoituksia, harmi kun ei ole aiemmilta vuosilta. Olisi kannattanut niitä itselle kopioida. Luin mielenkiinnolla mitä olen miettinyt ja miten on tänään elämäni.
Ensiksikin en enää ole yksin, vaan elän parisuhteessa. Asuin eron jälkeen n.15v yksin ja nyt olen sitten löytänyt puolison. Että sillälailla elämä muuttui.
Minulla oli krooninen masennus ja jokin persoonallishäiriö diagnoosina kun jouduin eläkkeelle(paperit olen tuhonnut kun niin ahdisti eläkkeelle joutuminen) kauan sitten. Nyt ikää on jo sen verran etten enää häpeä eläkkeellä oloa ja olenpahan ollut kuitenkin osa-aikatyössäkin. Mutta masennus on ja pysyy ilmeisesti sillä viime talvena olin aika masentunut ja tulevaisuus näytti mustalta. Nyt sekin vaihe on taas ohitettu ja on parempi kausi. Elmässä on virtaa ja valoa.
Mitä tulee näihin so.tilanteiden pelkoon niin sitä ei ole nyt, mutta viime talvi oli vaikea kun masentuneena ei usko että kukaan haluaa olla minun lähellä tai että kukaan kunnioittaisi ja arvostaisi minua. Sitä vain menee siihen itsekkääseen omaan napaan tuijotukseen eikä usko mitään mitä muut sanoo. Nyt jälkikäteen ihmettelen miksi niin ajattelin, mutta ymmärrän itseänikin jo sen verran että olen yliherkkä arvostelulle ja torjumiselle, varsinkin jos se tulee joltain sellaiselta jota rakastan, siis lapselta tai lapsenlapselta.
Kun joku jonka on kuvitellut että hän on elämäni valo ja itse kuvittelee että tykkää ja haluaa olla hänen elämässään mukana ja sitten kun saa kuulla ettei olekaan tervetullut enää, eikä ole enää tarpeellinen hänen elämässä niin kyllä se murentaa itsetunnon.
Mutta asian olen mielessäni käsitellyt ja hyväksyn sen. Jumalan kiitos elämässäni on muutakin kuin vain yksi valo.
Kunpa seuraavan kerran kun tulee näitä torjumisia tai hylkäämisiä niin en masentuisi vaan etsisin ja näkisin että elämässä on paljon muutakin. ja etten perustaisi elämäni perustaa ihmisten varaan, koska näyttää olevan niin ettei mihinkään voi luottaa.
Nyt kun mietin taaksepäin niin muutama vuosi sitten ympärilläni oli aika monta sellaista ihmistä jotka eivät oikeasti kunnioittaneet minua ihmisneä vain ainoastaan käyttivät hyväksi kun kuvittelin että he olivat ystäviä. Olin pitkän aikaa ihan apaattisena siitä kun ajattelin että olen sellainen ihminen jota ei voi rakastaa, jota ei voi kunnioittaa ja arvostaa.
Pikkuhiljaa tulee varmuus siitä että kaikessa onkin kyse ainoastaan että itse arvostaa itseään ja sen kautta saa arvostusta, muttei kaikilta. Olen kait ollut jossain luovuttamistilassa, olen surrut ja luopunut joistain ihmisistä jotka tulivat elämääni ja jotka kuvittelin että he ovat ystäviä eivätkä he kuitenkaan olleet.
Tätä asiaa tulis nyt vaikka kuinka paljon. Luin omia kirjoituksiani mitä olin tänne kirjoittanut ja huomasin että vuoden aikana saattoi mieleni muuttua joidenkin asioiden suhteen joten voi olla että vuoden päästä kirjoitan ihan jotain muuta.
Mutta huomattavasti paremmalla tolalla on asiat tänään kuin joskus aiemmin!