18 vuottayhdessä,yritys ja 2 vuoden avioliitto kriisi.
Hei!
Välillämme on kuin valtameri… luopumisen. periksiantamisen tuska…kaikki revittävä rikki ja aloitettava alusta?
”tuttavat” kaikkoavat. Puhetta ei enää ole. Ei muille eikä keskenään. Nyt ymmärrän tiettyjä asioita tästä elämän tilanteestakin…mutta sekö hinta on maksettava…tämä tuska ei häviä. Ensimmäisen kerran tunnen ajattelevani periksi antamista ja kuolemaa. Vaikka ei elämä ole tähänkään asti helpolla päästänyt. Nyt vaan kaikki on kestänyt liian kauan. Ja monia asioita olen yrittäny. Lapset on ainoo asia jonka takia pysyn vielä edes hitusen kasassa. Yritän hakea apua, mutta kylmä rinki pitää otteessa. Voimat alkavat ehtyä. Eikä kukaan kuule. Ennen olen voinut puhumalla hakea helpotusta. Nyt ei auta. Liian paljon ja liian vähän voimia.
Heippa
Niin olisi kyllä tärkeätä että kaikista asioista pitäisi pystyä puhumaan
rakentavasti.
Mutta kysy puolisoltasi olisiko halua jatkaa ja yrittää ja vaikka kävisi
ammattiauttajan luona kahdestaan juttelemassa.
Onkos sinulla ketään ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Se olisai tärkeätä sillä kun ihmisellä on vaikeata niin ikinä ei saisi jäädä yksin
ongelmien kanssa.
mutta usko minua kyllä elämä järjestyy vaikka välillä on vaikeata ja nyt vaan pitää
jaksaa katsoa elämää pidemmälle ajalle.
Eikä me luovuteta eikä anneta periksi hiljakseen edetään elämässä eteenpäin
Mutta ehdottomasti pitää apua hakea kun sitä tarvii.
Kuinkas nyt olet jaksanut ????
Kaunista kesää sinulle