Hei! Kolme viikkoa sitten alkoi mun alamäki. Mun mies lähti yhteisestä kodistamme. Seurustelua takana 10 vuotta josta muutama kuukausi ei niinkään onnellista aikaa ja ero ei tullut mitenkään yllätyksenä, mutta miten tuntuu näin pahalta? Yhteisiä lapsia 2 ja miehen edel. liitosta 2. En pysty syömään, nukkumaan, keskittymään opiskeluun enkä mihinkään. Lasten takia on vain pakko jotenkin jaksaa. Kuljen niinkuin jokin robotti ja teen pakolliset kotiaskareet ja yritän lasten nähden olla suht normaali. Eilen kävimme ”perheenä” uimassa ja sen jälkeen mies tuli meille ja rakastelimme(ehkä olin tyhmä kun suostuin ) ja kerroin hänelle mitä tunnen ja mitä haluan. Selvisi siinä samalla että hän on löytänyt ystävän joka on avannut hänen silmänsä ja ystävä samassa tilanteessa.(ei kuitenkaan hänellä lapsia ja asuu satojen kilometrien päässä). Voiko tuollainen suhde onnistua pitemmän päälle?? Ja olisiko minulla mitään mahdollista saada mies vielä takaisin vai pitäisikö antaa olla?Sureeko miehet millään lailla eroa? Mun ex mieheni näyttää siltä että eipä tunnu missään. Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?
Heippa!
Olen suunnilleen samassa tilanteessa kuin sinä.Olimme aika kauan yhdessä lapsiakin on,nyt asumme asumuserossa mutta kumpikaan ei ole virallista eroa hakenut eikä haluakkaan hakea.
Mutta paluuta entiseen ei kuitenkaan ole.Mutta minulla on edelleen voimakkaat tunteet miestäni kohtaan ja hän väittää ettei hänellä ole mitään tunteita minua kohtaan..höpö höpö mä kyllä vaistoan että jotain tunteita on koska rakastelemme aika usein kun olemme hänen luonaan.Jos ei hänellä olisi mitään tunteita minua kohtaan ni ei edes antaisi hyväillä ja huomaan hänen nauttivan siintä.Tosiasiahan on ettei miehet näytä tunteitaan niin avoimesti kuin naiset.
Kiva ois saada ystäviäkin onko sinulla niitä?
kenties ystävystymmekin..
Hei särkynyt elämäni.
Kiva kun vastasit minulle. Aika pahalta tuntuu edelleenkin mun miehen poislähtö(vieläkin puhun mun miehestä vaikka eihän hän ole enää mun.) Soitin hänelle tänään, puhuimme lasten asioista ja pyysin, että tulisi kotiin(hän nimittäin asuu kavereiden nurkissa kun ei ole saanut omaa asuntoa). Sanoi vaan että ei tuu. Tuntuu kuin hän olisi ihan eri ihminen, en tunnistakkaan häntä enää☹️ Päätin kyllä nyt, että ruikutukset mun puolelta saa loppua.
Se loukkaa mua vaan niin helvetisti jos hänellä on se uusi ystävä(niinkuin hän sitä kutsuu) että heti pitkän seurustelun jälkeen heti alko kiinnostaa muut. Eiköhän hänelle tosiaankaa merkkaa nämä meidän vuodet mitään??? Enimmäkseen kuitenkin meillä oli niitä hyviä aikoja. Ehkä viimeinen vuosi meni huonommin, ainakin hänen sanojensa mukaan. Mun järki sanoo että meistä ei tule enää mitään, mutta sydän huutaa tuskasta ja olisin kyllä valmis tekemään kaikkeni että voisimme olla oikea ja onnellinen perhe. Paljo oli tietysti minussakin vikaa, mutta nyt tekisin asiat toisin jos vain saisin siihen mahdollisuuden.
Ja ystäviähän ei koskaan ole liikaa, mielellään olisin ystäväsi.
Hei!
miten sinulla nyt menee?
Mulla ei kehuttavasti edelleen elän siinä toivossa että plaamme vielä joskus yhteen vaikka tuskin se koskaan toteutuukaan.Miehellänikin on uusi "ystävä" jota on muutaman kerran vienyt syömään ja tapaillutkin ja koen sen mulle uhkana.En haluaisi että se menee sen pidemmälle vaikka hän sanoo ettei halua kumpikaan sitä piip.Kun meillä kumminkin on niin intiimiä sekin asia vieläkin.Mutta mä en kyl tiedä mitä tehdä aina kun ollaan erossa sydämeni huutaa tuskasta ja sattuu kun on niin ikävä miestäni ja hän sen kyllä tietää.
Mut kyllähän mie hyväksyn kavreit jne.mut kunhan EI mene sen pidemmälle.
En tiedä etsiikö hän uutta elämänkumppania vai mitä,mut hän on kuitenkin sanonut ettei voi koskaan enään olla parisuhteessa taikka kenekään kanssa elämänkumppanina enään.Ta sitten sen naisen täytyy olla todella täydellinen.
Muuten missäpäin sinä asut? ja miten muuten sinuun saa yhteyttä kuin tämän kautta?
Ja ystäviähän minulla ei ole lainkaan kun olen hyvin rauhallinen luonne ja hyvin ujokin ja aina ollut syrjäänvetäytyjä.