Lapsuus ja teini-ikä menivät sosiaalisten tilanteiden kanssa painiessa, jolloin elämä rajoittui vahvasti neljän seinän sisälle. Nyt, kasvettuani nuoreksi aikuiseksi, painin masennuksen kanssa, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni pystyn tekemään ns. tavallisia asioita: viettämään aikaa kaupungilla, käymään kahviloissa ja leffoissa, jopa matkustamaan.

Mutta ketään ei ole, kenen kanssa niitä tekisin. Luonnollisesti kotonakököttäjän oli vaikea saada kavereita ja nyt tuntuu siltä, etten kokemattomuuteni vuoksi oikein osaa olla oman ikäisteni kanssa. Ihan kuin olisin jämähtänyt 15-vuotiaaksi, samalla kun kaikki muut ympärilläni ovat kasvaneet aikuisiksi. Yhteisiä puheenaiheita ei ole, nolottaa kauheasti olla täysin ulkona siitä, mitä ns. tavalliset nuoret aikuiset ovat kokeneet. En tiedä mitä tapahtuisi jos kertoisin mielenterveysongelmistani, tuskin kukaan uskoisi tai osaisi nähdä asiaa minun kantiltani.

En voi olla ainoa, jolla on tällainen tarina taustalla, enhän? Kiinnostaisi tietää miten olette selvinneet tai painiiko joku juuri nyt samojen ongelmien kanssa.