Kuuluu hyvin huonoa, koska ystäväni ovat erkanemassa minusta. He eivät ole puhuneet minulle pitkään aikaan ja tuntuu, että minulla ei olisi tulevaisuutta ja kuolisin joku päivä 😭

Ei ole ketään kenelle voisi puhua ja olen tosi yksinäinen. Harrastuksetkaan ei auta, kun kaikki harrastukset jotka yritän aloittaa niin aina kaikki katsovat minua kuin olisin ei toivottu sinne. Kaikki alkavat kuiskia ja jopa se aikuinen joka järjestää tai pitää sen niin käyttäytyy samanlailla. Kaikki vain kuiskivat ja katsovat minua etoen.😯🗯️

Moikka

Olen 17v poika. Sillä aikaa kun muut perjantaina ovat ryyppäämässä, istun kotona, huoneeseeni linnoittautuneena, pelaamassa tai tekemässä mitä nyt teenkään (joka on hyvä juttu... kait?).

Ei ole montaa luotettavaa kaveria ja sosiaalisuus on siinä vaiheessa että minut pitää sorkkaraudan kanssa tulla hakemaan. Painoakin kertynyt vähän yli 100kg, vaikka ei uskoisi päällepäin.
Käyn lähes joka päivä kaupassa ostamassa energiajuoman, josta on myös kehittynyt lähes riippuvuus.
Tienaan viemällä löytämiäni pulloja kauppaan ja myymällä tavaraa netissä. Olen kyllä haka näissä liikehommissa kuten isäni... Vaikka opiskelenkin toista vuotta Datanomiksi.

Pari kertaa kesän aikana olen ollut jossain liikkeellä, kerran kaupungilla kaverin kanssa (vain koska sain hänet tarjoamaan kokiksen), toisen kerran leffassa (tämä sama kaveri - jätti tulematta. Myöhästellyt ennenkin ja pettänyt lupauksia).
Kerran parin vanhan kaverin kanssa ulkona vaihtamassa kuulumisia yli vuoden jälkeen. Ei oltu paljoa puhuttu sen jälkeen kun toisen kaverin ex - no - tavallaan iski minut. Tämä oli siis yhdeksännellä, tämä sai muut tässä pienessä porukassa jossa liikuimme, vastarintaan, joka johti siihen että kukasn heistä ei enää ollut puheväleissä kanssani.
Tästä kait tämä minun alamäkeni alkoi.

Nyt ammattikouluun mennessä sain yhden hyvän kaverin.
Mutta juuri kun luulee että kaikki on paremmin... :
Hän on lievästi ADHD, ja pilaa opiskeluni.
Hän on kyllä hyvä kaveri monella tapaa mutta pari kertaa olemme verisesti tapelleet - koulussa.
Pahin oli kun sanaharkkamme muuttui väkivallaksi kun nappasin hänen pöydällä olleen rannekorunsa (hän on muutenkin tarkka tavaroistaan ja tämä merkitsee hänellä paljon. Vielä tämä ADHD luonne).
Hän hyökkäsi päälleni, työntäen paria työpyötää takanani metrillä eteenpäin. Hän taisi pari kertaa ehtiä lyödäkkin minua ennen kuin sain tilanteen rauhoitettua
, vaikka sain kipeää jo itse hyökkäyksestä. Tåmå tapahtui välitunnilla eikä opettaja reagoimut kuulopuheisiin mitenkään.
Tai no, sainhan minä ensimmäinen kolmesta, kirjallisen varoituksen. Toisinkuin hän.
No, mutta kuitenkin hän myös häiritsee keskittymistäni tunneilla. Hän sanattomasti saa minut jo läsnäolollaan, tekemään jotain muuta kuin opiskelemaan. Olin onnekas että pääsin ensimmäisestä vuodesta läpi.
Nyt menemmä onneksi eri koulutudohjelmiin emmekä näe paljoa.

Oen onnellinen yksin, koneen ääressä, mutta silti osa minusta kaipaa sosiaalisuutta. Ehkäpä pahiten kauniin, mukavan tytön kosketusta.

Tätä kirjoitettaessa alkaa silmät kostua 😭

Elömä on lyhyt.
Tajusin tämän yhtenä yönä mökillä, nukkumaan mennessä. Tämän jälkeen ei tämä kysymys ole jättänyt minua rauhaan: Mitä kuoleman jälkeen?
Olen kyllä Kristinuskoinen, kuten koko sukuni, mutta...
No - olemassaolo on ahdistava ajatus: En haluaisi elää ikuisesti maan päällä, mutta on se ikuisuus pitkä aika Taivaassakin...
Itsemurha ei ole käynyt mielessäkään. Se ei olisi ratkaisu mihinkään. Arvostan tätä elämän lahjaa, toista ei tule. Täytyy nauttia joka sekunnista, ja selviytyä asioistaan. 🙂🌻
Ainoa paikka missä tämä kysymys EI ole mielessä, on tämä virtuaalinen valtakuntani.🙄
Tässä on kait kaikki millä on tällä hetkellä väliä.

Itkettää, kun salapoikaystäväni on jo toista viikkoa kaukana pohjoisessa sukuloimassa. Oon koittanu antaa hänelle omaa aikaa mutta pari kertaa kun hänelle oon tekstannut jotain kivaa ja kyselly kuulumisia nii hän ei vaan jaksa hirveän monella sanalla vastata ikinä. Ja siis kyllä, salapoikaystävä. Tästä ei olla kerrottu vielä kenellekään, koska tilanne on tulenarka. Pelkään menettäväni poikaystäväni eniten sen vuoksi, että jäisin sen jälkeen täysin yksin. Uusia ihmisiäkään en oikein tapaa kun teen samaa p*skahommaa jo kolmatta vuotta. Edes kouluun pääsy olisi ehkä piristänyt sosiaalista elämääni mutta kun ei. Pelkään että jumiudun siivoojaksi koko loppuiäkseni enkä pääse opiskelemaan, jossa voisin tavata kiinnostavia ihmisiä. 😞

Yksy kirjoitti 25.7.2013 23:6

Kuuluu hyvin huonoa, koska ystäväni ovat erkanemassa minusta. He eivät ole puhuneet minulle pitkään aikaan ja tuntuu, että minulla ei olisi tulevaisuutta ja kuolisin joku päivä 😭

Ei ole ketään kenelle voisi puhua ja olen tosi yksinäinen. Harrastuksetkaan ei auta, kun kaikki harrastukset jotka yritän aloittaa niin aina kaikki katsovat minua kuin olisin ei toivottu sinne. Kaikki alkavat kuiskia ja jopa se aikuinen joka järjestää tai pitää sen niin käyttäytyy samanlailla. Kaikki vain kuiskivat ja katsovat minua etoen.😯🗯️

.., ja kenellepäs sitä kertoisi, että on oikeesti niin paha olla, että haluaisi vaan kuolla. Ei kenellekään. Maailman yleisin valhehan on juuri tuo; ihan hyvää....

janava kirjoitti 25.5.2013 20:59

Jaa, että mitä kuuluu? On lauantai-ilta ja täällä minä istun, kotona. Ei sen puoleen, että koskaan muulloin kävisin jossain, mutta joskus tämä yksinäisyys tuntuu pahemmalta kuin yleensä.

Erehdyin tänään lukemaan vanhoja päiväkirjoja ja katselemaan koneelta vanhoja valokuvia, nyt surettaa. Joskus minullakin oli ystäviä, mutta silloin en osannut arvostaa sitä vaan pidin sitä kaikkea itsestäänselvyytenä. Nykyään minulla ei ole mitään tai ketään.

Ystävät kelpaisivat, mutta kuka minut huolisi? Olenhan tällainen erikoinen friikki, joka puhuu mieluummin kirjoista kuin juoksee baareissa ryyppäämässä. Missä ovat kaikki sielunsiskot ja -veljet? 🙄

Mäki tykkään lukea ja puhun kans mieluummin kirjoista kuin juoksisin baareissa. Tosin en ees vois vielä juosta baareissa, ku oon 13v.

Oon aika yksinäinen, on mulla kuitenki kavereita. Vapaa-ajalla en vaan nää niitä kovinkaan paljoa vaikka haluaisin :/