Olen puhunut äidille, mutta silti hän on aina isäni puolella. Olen puhunut myös koulukuraattorille, mutta Se yritys kaatui kun hän halusi nähdä vanhempani jotka esittivät siellä tapaamisessa niin mukavia ja välittäviä ihmisiä ja sanoivat että mulla ei ole mitään hätää kotona ja sen jälkeen kuraattori sanoi ettei mun tarvii enää käydä siellä, koska mulla on niin mukavat vanhemmat että ei mulla oo mitään syytä käydä siellä. Nyt mä oon siis taas yksin tilanteeni kanssa 😭. Viime aikoina mulla on ollut vielä vaikeampaan kotona koska öisin en saa unta juuri ollenkaan ja sen vähän minkä saa niin mä näen painjaisia perheestäni.☹️

Olen tyttö, tai no tämän ikäisenä pitäisi varmaan sanoa nuori nainen. Ikää löytyy 21-vuotta. (Koen , että minun on helpompaa puhua täällä nuorten puolella kuin aikuisten.) Eikä minua haittaa tungettelevaisuus, kiva että joku lukee viestejäni. 🙂 Kerro toki jotain myös itsestäsi.

Katsa, olisko sinulla mahdollisuutta puhua jollekin muulle aikuiselle, ehkä harrastuksen ohjaajalle? Ihan kamalaa, ettei kuraattori ottanut sinua tosissaan.

Hei Al-Warda! Mä tunnen että isäni vihaa mua,koska Se haukkuu mua. Se on haukkunut mua läskiksi, lehmäksi ja jopa sanonut että mä oon maailman turhin ihminen. Enkä mä uskalla itkeä isäni nähden koska pelkään että Se alkaa huutaa mulle niin kuin kahdeksan vuotta sitten ja myös sen jälkeen, mutta kahdeksan vuoden takaisesta mä näen vieläkin painajaisia. Sillon kävi näin: mun veli oli haukkunut mua kaksi tuntia ja mä koskin sitä jotta Se lopettaisi, mutta Se alkoikin esittää että sitä sattuu ja alkoi itkeä. Isäni kuuli sen ja tuli alas, nosti mut mun hiuksista ylös, kanto mut hiuksista huoneeseen ja heitti mut seinän kautta sängylle. Mä rupesin itkeä koska mua sattu ja mun isä huusi mulle että "mitä Sä poraat ei sua oo kukaan satuttanut vaan Sä oot satuttanut sun veljeäsi!" Ja viikko sitten isä alkoi huutaa mulle kun mä nauroin kun olin niin iloinen ja sen jälkeen en ole uskaltanut edes nauraa. Mä en oo edes pystynyt nukkumaan kuukauteen kunnolla koska olen nähnyt painajaista perheestä.😭.
Tässä nyt lyhyt kuvaus siitä miksi musta tuntuu että mun perheeni vihaa mua.

Janava, ehkä sinun äitisi on yksinäinen eikä siksi halua että lapsi lähtee kotoa 🙂. Mitä alaa ryhdyt opiskelemaan?

Katsa olen itse aina ajatellut jo monta vuotta, että kohta pääsen muuttamaan pois eikä tarvitse kestää kotona olemistä enää. Haluasin sanoa että kotiolosuhteet ovat vain väliaikaisia ja niistä pääsee joskus poiskin, minäkin olen pääsemässä.
Tietenkin elämä olisi helpompaa jos kotona olisi mukavaa, suosittelen että käyt juttelemassa sosiaalityöntekijöille asioistasi 🙂

degard  voi olla noin. Äiti on aika ujo, eikä meillä ole perhetuttuja. Ehkä tietynlainen erakoitumiseni johtuu myös siitä. Minä ja äiti olemme luonteiltamme hyvin samanlaisia, ja voin aina luottaa siihen, ettei hän koskaan käännä minulle selkäänsä. ☺️

Merkonomiksi menen opiskelemaan, aikuispuolelle. Se sopii muuten hyvin, mutta voi olla vaikeampi löytää kavereita, kun kaikki muut ovat luultavasti minua vanhempia. Mutta kyllä siihen tottuu, enkä ole menossa kouluun saamaan ystäviä vaan opiskelemaan.

Miten te muut suhtaudutte kouluun ja miten olette siellä menestyneet?

Katsa kirjoitti 30.5.2013 21:12Sillon kävi näin: mun veli oli haukkunut mua kaksi tuntia ja mä koskin sitä jotta Se lopettaisi, mutta Se alkoikin esittää että sitä sattuu ja alkoi itkeä. Isäni kuuli sen ja tuli alas, nosti mut mun hiuksista ylös, kanto mut hiuksista huoneeseen ja heitti mut seinän kautta sängylle. Mä rupesin itkeä koska mua sattu ja mun isä huusi mulle että "mitä Sä poraat ei sua oo kukaan satuttanut vaan Sä oot satuttanut sun veljeäsi!"

Katsa! Tuota sanotaan perheväkivallaksi ja se on laissa kiellettyä - jopa siinäkin tapauksessa, että lapsi on tehnyt jotakin väärää (vaikka sinä et edes ollut)! Jos koulukuraattori ei ottanut sinua vakavasti, voisitko puhua terveydenhoitajalle. Voit myös ottaa yhteyttä oman kunnan sosiaalitoimistoon tai pyytää terveydenhoitajaa tekemään ilmoituksen sinne. Kenenkään ei tarvitse tulla kohdelluksi tuolla tavalla omassa kodissaan - olet arvokas ja ansaitset parempaa kohtelua!

Voimia sinulle!

Janava kiva kun sinulla on tukeva vanhempi 🙂.

Minulle itselleni koulu on taas ollut aina paikka tehdä ystäviä, eikä niinkään opiskella 😀😀. Itselleni opiskelu on aina ollut helppoa ja hyvät arvosanat ovat tulleet lukemattakin. Ehkä tuo haasteen puute on tehdä opiskelusta tylsää 🙂.

Voisitko hieman lainata tuota hyvää onnistumistasi minulle? 🙂

Minulla on tosiaan niitä keskittymisvaikeuksia ja luultavasti myös hahmotusongelmia. Koulu ahdisti ensimmäistä kertaa jo kolmannella, yläasteen lopussa aloin olla vähän huonossa hapessa. Ongelmiini ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota, koska osasin pitää suuni kiinni tunneilla. Olisi ehkä kannattanut alkaa häiriköidä, niin ei olisi tarvinnut pilata itsetuntoa ja mielenterveyttä.

No, nyt ei auta enää ruikuttaa. Aikuispuolen opettaja ehdotti, että menisin syksyllä erityisopettajalle ja otin ehdotuksen tyytyväisenä vastaan. Ehkä en olekaan tyhmä.

Hmm, anteeksi avautumiseni! 😳 Tällaisista asioista kun on vaikea puhua ääneen, niin kun netissä sitten lähtee avautumaan, niin tulee juttua oikein olan takaa. Pitäisi ehkä hankkia päiväkirja ja alkaa rustailemaan sinne.

Ulkona on oikein kesäinen sää. Se on mukavaa näin viikonloppuna, mutta ensi viikolla voi tulla töissä ”vähän” kuuma. Eli onnea kaikille, joilla on nyt loma – nauttikaa siitä minunkin puolestani! 🙂

Pinna kireenä ollu koko päivän, väsyttäny ja vituttanu vaikka takana noin 10h yöunet.. Pisti muuten niin vituttamaan kun sain tietää, että äite napsii masennuslääkkeitä. Mua ihan oksettaa aatella mitä satuja se on menny kertomaan jollekin kallonkutistajalle, että on saatu lääkärisetä kirjottamaan pari kivaa reseptiä. Hyi vittu! Ne ei tiijä sen tai meijän elämästä paskaakaan. Saatanan huora

😀 voinhan minä lainata sulle vähän niin pääset helposti merkonomiksi 🙂

Ei avautuminen haittaa, sitähän tänne on tultu vähän niinkuin tekemään. Netin ja päiväkirjan kirjan terapeuttinen ero on kuitenkin suuri, sillä täällä on yleisöä joka lukee juttusi 🙂. Itseäni pelottaa netissä kirjoittaminen, koska ihmiset harvoin oikesti ymmärtää tilannetta tai reagoi siihen mitenkään. Mutta olen jo oppinut, että ketään minunlaistani ei ole ja eikä tulekkaan. Mutta minusta on mukava olla erilainen ja olla persoona.

Vielä kysyisin sen että missä olet töissä??

Siivoan: rappukäytäviä, ikkunoita, saunoja... mukavampaa kuin miltä saattaa kuulostaa. Kyllä tätä kesän ajan tekee, vaikka hellettä saisi olla vähemmän. Nyt jyrähtelee ulkona ja loppuviikoksi on luvattu hieman sadetta – ihanaa! 🙂

Minuakin välillä pelottaa kirjoittaa nettiin, juuri siksi kun ei tiedä miten muut reagoivat. Mutta en silti lopeta nettiin kirjoittelua, se on tosiaan ihanan vapauttavaa. Omat murheet pienevät, kun saa ne julki – luettiin niitä tai ei. Toivon ensimmäistä. 🙂

Minäkin koen olevani erilainen ja pidän siitä. Minua on tosiaan aina sanottu oudoksi, mutta mitä minä sitä suremaan? En minä itselleni ole outo, minä olen vain minä. 😀 Niin kauan kuin en teollani satuta ketään, koen oikeudekseni olla olemassa.

Nyt suututtaa! Isäni oli kotona kun mä tulin töistä kotiin. Mun piti pitää tänään rento iltapäivä, mutta ei sitten. Isäni oli kotona ja alkoi valittaa mulle siitä kun mun siskon kaverit oli ollut koko päivän meillä. Sit isä lähti ulos ja veljeni tuli valittaan mulle samasta asiasta kun isä. No mä kuuntelin sitä vartin ja sit mä suutuin ja tempasin sitä kunnolla repulla käteen niin että sitä sattu. Sehän rupes tietysti itkemään ja sisko tuli silloin ulkoa sisälle ja selvitti mitä on tapahtunut ja meni kertomaan isälle. Isä tuli ulkoa pää punasena raivoomaan mulle, mutta veljeäni Se meni vaan lohduttamaan. Tää elämä tämän katon alla on vaan niin epäreilua perheen vanhinta lasta eli mua kohtaan. Osa syy siihen miks juuri minä niin on varmaan Se että molemmat vanhemmat ovat perheensä nuorimpia ja heidän perheissään on suosittu vanhempia lapsia.

Itsekkin viihdyn paremmin kun on vähen kylmempää 🙂. Kiva kun olet saanut töitä, minusta itsestäni ei olisi siivojaksi.

Itsellänikin tekisi aina mieli avautua nettiin mutta en ole saanut sitä tehtyä kuin pari kertaa. Ehkä kerron joskus itsestäni vähän syvällisemmin lisää vaikka täällä.

Sen olen huomannut myös että me kaikki olemme vähän outoja, toiset enemmän kuin toiset, mutta ei se ole mikään syy syrjiä tai ajatella toisesta pahasti. Vaikka kuinka olisi outo niin sama oikeus on elää ja nauttia elämästä itsenään kuin kenellä tahansa muilla. Mutta olen myös huomannut sen että ihmisillä on taipumus syrjiä ja vihata erilaisia kun "ymmärrys" loppuu. Piilotan kaikki pakko-oireeni julkisesti, koska minua pelottaa mielipiteet. Kotonanikin teen sitä jonkin verran. Piilotan myös monet tunteeni ja ajatukseni julkisesti. En siis uskalla olla oma itseni yleensä. Mutta nyt kun mietin niin tuo voisi kuulua myös ihan normaaliin käyttäytymiseen olla ilmaisematta jokaista asiaa tai tunnetta joku päähän tulee.

Kannuistaisin sinua Janava myös avautumaan ihan kunnolla, tykkäisin lukea mitä ihmiset oikeasti ajattelevat elämästä ja tilanteistaan.

Degard. Miksi piilottelet tunteesi mielipiteesi ja pakko-oireesi julkisesti? Minä itse ainakin niin näytän tunteeni ja ilmaisen mielipiteeni, tietysti ajatuksen kanssa etten sano mitään mikä loukkaa toisia. Mä tiedän että joskus ihmisten reaktio tällaiseen käytökseen on hyvinkin raju. Mutta kun on vaan oma itsensä niin kyllä Se auttaa ja jos joku tulee jostain syystä siitä sanomaan niin sillä ei ole välttämättä itsellään kaikki OK. Esimerkiksi minä opin että maailmassa kannattaa olla oma itsensä, kun mua alettiin haukkumaan ja musta lähetettiin lesbojuoru, vaikka mä olin yrittänyt olla kaikille kaveri. Juorun leviämisen jälkeen mä oon ollu sellainen kun mä oon ja olen saanut ystäviä jotka eivät ole juorusta tai mulle huudetuista haukuista huolimatta jättänyt minua yksin, eli nämä ovat olleet niitä oikeita ystäviä. Mä suosittelen kokeilemaan olla oma itsensä. Mä tiedän myös ja koen joka päivä miltä tuntuu kun joutuu esittämään koko ajan ja pitämään tunteensa sisällä, koska kotona mulla on Se tilanne.

Löysin tämän tukinetin sivuston ihan sattumalta nettiä selatessani ja tätä viestiketjua lukiessani oli pakko kirjautua sivustolle, vaikkein suuremmin ennen ole keskustelupalstoille kirjoitellut.

Tuli tätä viestiketjua lukiessani sellainen fiilis, että ihan kuin olisi omia ajatuksia lukenut. Etenkin Janavan kanssa pystyn samaistumaan. Ollaanpa vielä samanikäisiäkin ja "nuoria naisia". Itse olen tällä hetkellä viettämässä välivuotta ulkomailla poikaystävän kanssa ja hakemassa hieman etäisyyttä ja uutta perspektiiviä asioihin.

En myöskään sovi stereotyyppisen yksinäisen muottiin, olen ulkopäin yrittänyt olla aina suht sosiaalinen ja suhtautua ihmisiin tasapuolisesti. Kuitenkin ylä asteen ja lukion jälkeen koin todella vaikeaksi sen, että kaikki ne tutut kaverit ja muutama parempi ystäväkin hajautuvat kaikki ympäri ämpäri ja yhteydenpito kuihtui lähes olemattomiin. Aina välillä tulee semmoinen olo, että mitä oikein tekee väärin, kun ihmiset vain katoaa elämästä? Pystyn myös samaistumaan tuohon tunteeseen, että itsensä ja muiden välissä olisi kuin läpäisemätön muuri. On hirveän vaikea tutustua enää ihmisiin paremmin. Itse tykkään keskustella asioista ja jutella syvällisemmin elämästä ja kaikesta muustakin, mutta tuntuu että on hirmu vaikeaa enää olla omanikäisten kanssa, kun heti leimataan tylsäksi, jos on muitakin intressejä kuin pelkkä baarissa juoksu ja sosialisoiminen koko ajan.

Olis tosi kiva kyllä löytää kohtalotovereita, joiden kanssa vois vaihtaa ajatuksia. Mulla on myös omakohtaisia kokemuksia ahdistuneisuudesta ja masennuksesta.