Vähän ahdistaa,
yksinäisyyskin kalvaa.

Haluaisin edes yhden ystävän, mutta ei niin ei.

Jaa, että mitä kuuluu? On lauantai-ilta ja täällä minä istun, kotona. Ei sen puoleen, että koskaan muulloin kävisin jossain, mutta joskus tämä yksinäisyys tuntuu pahemmalta kuin yleensä.

Erehdyin tänään lukemaan vanhoja päiväkirjoja ja katselemaan koneelta vanhoja valokuvia, nyt surettaa. Joskus minullakin oli ystäviä, mutta silloin en osannut arvostaa sitä vaan pidin sitä kaikkea itsestäänselvyytenä. Nykyään minulla ei ole mitään tai ketään.

Ystävät kelpaisivat, mutta kuka minut huolisi? Olenhan tällainen erikoinen friikki, joka puhuu mieluummin kirjoista kuin juoksee baareissa ryyppäämässä. Missä ovat kaikki sielunsiskot ja -veljet? 🙄

Arvostan ideaasi ketjusta, tälläistä varmasti tarvitaan.

En osaa kertoa päivästäni, koska elämäni on aika tylsää ja kotona oleminen neurooseiden kanssa vie aikaani, tai ainakin tänään vei. Illalla helpotti kun kaverini halusivat pitkästä aikaa olla minun kanssa. Oli ihan mukavaa, vaikka viisi heistä olikin humalassa. Nyt olen taas kotona yksin ja pitäisi vielä lukea pääsykokeeseen.

Janava, ystäviä kyllä menettää jos heitä pitää itsestäänselvyyksinä. Heitä voi kuitenkin yrittämällä saada takaisin. Epävarmuus itsestään ja juuri "friikki" ajattelu voivat kyllä tehdä jatkuvan yrittämisen mahdottomaksi. Mutta en usko että he oikeita ystäviä olevat jos hylkäävät, mutta olitko sinäkään kun pidit ystävyyttäsi itsestäänselvyytenä? Kavereita löytyy, mutta ystäviä on harvassa. Kavereista voi tulla ystäviä ajan kuluessa. Tärkeintä on vain uskaltaa yrittää ja uskoa siihen, että joku voisi tykätä minusta vaikka olenkin "friikki". Ja pitää itse avoin mieli myös muihin ihmisiin, eikä tuomita heitä ennen kuin todella tietää toisen.

Mitäs te muut tykkäätte kesästä?

Minä olen aina inhonnut sitä – aina pitäisi olla menossa jonnekin ja viettää aikaa ystävien kanssa. En edes tykkää lämmöstä ja auringosta, sateessa on mukavampaa synkistellä ja surkutella omaa oloaan. Mutta tänä vuonna olen kesän töissä, joten aikaa menee muuhunkin kuin pelkästään sisällä kököttämiseen ja suremiseen.

Kiitos viestistäsi, degard. Tuosta päiväkirjan kirjoittamisesta on jo kulunut sellaiset viisi vuotta, olin silloin yläasteella. Tilanne on luonnollisesti muuttunut paljon sen jälkeen ja ihmiset hajaantuneet ympäri maailmaa. Viimeisestä sen aikaisesta ystävästäni kuulin yli vuosi sitten, enkä ole edes facebookissa, että voisin kuroa menneisyyttä umpeen. (Ei, en ole menossa facebookiin)

Olen etsinyt uusia ystäviä monesta eri suunnasta, mutta mitään ei ole löytynyt. En sovi stereotypisen yksinäisen muottiin, sillä olen hyvin sosiaalinen ja puhelias. En todellakaan diivaile seurani suhteen, vaan ainakin pyrin tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Silti minulla ei ole koskaan ollut sydänystävää. Aivan kuin minun ja kaikkien muiden välissä olisi ohut ja näkymätön, mutta läpäisemätön muuri. Nyt viime vuosien aikana tunne on vain lisääntynyt ja lisääntynyt. Minulla on epäilty (toinen psykologi sanoo muuta kuin toinen) keskittymishäiriötä, ehkä se olisi syy tähän ulkopuoliseen tunteeseen. Tiedä häntä.

En minäkään mikään kesän suuri fani ole 🙂. Kun aurinko paistaa niin muilla on mukavaa ja minulle ei oo mitään. Sateinen kesä olisikin minun mieleen, koska muilla on ikävämpää . Oot onnekas jos sait töitä, tai sitten sitkeä jos jaksoit kysellä paljon 🙂. Itse en päässyt mihinkään ja tiedossa on todella yksinäinen kesä. Ajattelin tosin kirjoittaa kirjan "kesätöinä", katsotaan mitä siitäkin tulee.

Minusta yksinäisyys on pahin asia juuri sosiaalisille ihmisille. Olen itsekkin sellainen, mutta jouduin yksinäisyyteen juuri pakko-oiretteni takia. Nyt kun olen viimein valmis tulemaan pois kuplastani niin tuntuu todella vaikealta löytää itselleni seuraa. Koulussa oli toki kavereita, mutta koulut on ohi ja he eivät ole ottaneet yhteyttä ☹️.

Pakkohan se on myöntää, että yksinäisyys on oma syyni ja monen asian summa. Mutta tässä on sentään oppinut arvostamaan nykyisiä ystävyyssuhteita.

Toinen asia on että minun on vaikea luoda kontakteja toisiin miehiin. Suurin osa kavereistani on siis tyttöjä tai naisia. Sukupuolten ero on silti voimakas ja sellaista "hengailua" ei heidän kanssaan tapahdu.

Kiintoisaa, että mainitsin tuon keskittymishäiriön. Olen itsekkin miettinyt, että olisikohan minullakin sellainen, koska heilutan esim. jalkaani kokoajan tai olen tekemässä monta asiaa kerralla. Mutta psykologit kyllä tuntuvat sanovan paljon paskaa, mutta mielestäni on tärkeintä itse miettiä ja ymmärtää mistä asiat voisivat johtua. Uskon että terapiessa olisi enemmän vastauksia näihin.

Kesästä pidän,
vaikka välillä turhaudunkin kun näkee onnellisia ihmisiä pihalla.

Tykkään löhöillä auringonpaisteessa ja pyöräillä,
mökilläkin käyn joskus.

Ja minulla on sama homma kuin janavalla,
olen sosiaalinen, mutten vain saa ystäviä,
aitoja ystäviä siis.
Kavereita toki, muttei ystäviä.

Minäkin pidän pyöräilystä ja mökkeilykin on ihanaa. Asun kerrostalossa keskellä lähiötä, joten on rauhoittavaa päästä edes joskus lähelle luontoa ja omaa rauhaa. 🌻🙂🌻

Minullakin oli koulukavereita silloin kun vielä olin koulussa, mutta siitäkin on jo yli vuosi. En vain osaa ”laajentaa” ystävyyttä koulun tai työpaikan ulkopuolelle. Nykyään se on vielä vaikeampaa, kun en tunnu löytävän yhteisiä puheenaiheita muiden kanssa.

Jotenkin tuntuu siltä, ettei ihmisiä kiinnosta enää mikään vähääkään syvällisempi. En tarkoita sitä, että pitäisi jatkuvasti olla jauhamassa maailman synnystä ja Afrikan nälkää näkevistä lapsista. Olisi vain mukavaa päästä puhumaan jostain muustakin kuin siitä, kuka nyt on ollut kenen kanssa ja kuka on nyt eronnut. Netti on tuonut tähän apua, mutta ei silti riittävästi. Jotenkin netissäkin on ulkopuolinen olo, mikäli se on edes mahdollista.

Olen vasta viime vuosien aikana oppinut ja alkanut nauttia kaupungille menemisestä. Sitä ennen se oli jostain syystä hyvin ahdistavaa. Kuten kaikki tajuavat, tällaiset ongelmat rasittavat huomattavasti ystävyyssuhteita. Nykyään ongelmat ovat helpottaneet, mutta vieläkään esimerkiksi leffaan meneminen ilman kauheaa jännitystä ei ole itsestäänselvyys. Tästäkin kysyin apua psykologilta, hänen ohjeensa oli lähinnä: ”Sä hengität väärin, siksi sua ahdistaa”. Joo-o.

Mielenterveysongelmani tulevat jaksoissa, esim. nyt on hyvä jakso. En lisäksi ole koskaan ollut itsetuhoinen tai apaattinen, joten ongelmani eivät välttämättä vaikuta pahoilta. Olen kuitenkin kärsinyt niistä jo alakoulusta saakka, ensimmäistä kertaa kolmannella luokalla. Kärsin myös pakko-oireista, mutta pari viime vuotta olen saanut elää niistä vapaana. (Taidan koputtaa puuta, varmuuden vuoksi.)

Ehkä terapia voisi olla parempi vaihtoehto, kunhan saisi itsensä usutettua hakemaan apua. Terveyskeskus jonoineen ei innosta, mutta rahapussini sisältö ei mitenkään riitä yksityiseen. Ja jos menen lääkärille, uskotaanko minua vai käännytetäänkö pois luulosairaana? Hassua pelätä tuollaista, mutta noista psykologikäynneistä jäi huono maku suuhun. 🤔

Vaikutat samanlaiselta kuin minä,
mikä taitaa olla negatiivista 😀

Ei vaan,
mukavaa kuulla, että samanlaisiakin löytyy,
välillä ajattelin lukevani omaa tekstiäni.

Oletko mistä päin?

Janava sanoit että olet vapaa pakko-oireista. Muistatko miten pääsit niistä vapaaksi vai onko sinulla vielä joitain tapoja?

Mitä, joku pystyy samaistumaan kirjoittamaani? 😐 Piti ihan hieraista väsyneitä silmiä, että näinkö todella oikein. Mutta juu, asun Etelä-Suomessa, tunnin ajomatkan päästä Helsingistä.

Degard, oikeastaan oireet ovat aina läsnä, mutta nyt en ole pitkään aikaan joutunut niin stressaavaan tilanteeseen, että ne dominoisivat elämääni. Stressaavalla tilanteella tarkoitan lähinnä koulunkäyntiä ja matkustamista jonnekin vieraaseen paikkaan. Kouluun olisi tarkoitus mennä syksyllä, joten saa nähdä, mitä sitten tapahtuu. 😞

Moi! Olen 14-v. tyttö joka rakastaa partiota, musiikkia ja tanssia. Ainoa asia mikä elämässäni mua ärsyttää on Se että mä vihaan mun perhettä, koska ne vihaa mua. Koulussa mulla menee tosi hyvin ja kavereita on. Eli kotia lukuun ottamatta elämässäni on kaikki hyvin.

Janava, ei mullakana kovin pahoja oireita tule tutussa ympäristössä. Mutta olen kesällä muuttamassa ja olen myös menossa viikoksi ulkomaille. En tiedä sitten miten siellä ahdistaa. Mutta nuo haasteet on pakko selvittää että pystyis normaaliin elämään.

Katja, ei itsekkään tykkää olla kotona ja vihaan ainakin veljeäni todella paljon. Mutta olen kohta pääsemässä pois 🙂.
Olen suunnilleen 6 vuotta elänyt kotona missä ei keskustella muuten kuin huutamalla ja olen sen kestänyt. Kyllä se joku päivä sullekkin helpottaa 🙂

Minulle lomalle lähteminen on hyvin vaikeaa, vaikka tuntisin paikan ja tahtoisin mennä sinne. Yleensä jännitän lähtemistä ja automatkoja enemmän kuin itse lomaa. Kun olin pieni, perheemme ei matkustanut koskaan muualle kuin Itä-Suomeen sukuloimaan ja Tykkimäelle. Lisäksi matkat menivät aina kauheaksi (stressi?)riidaksi vanhempieni välillä, vaikka muuten ollaan ihan sopuisa perhe. Matkapelkoni johtuu varmasti näistä asioista, eikä niihin auta kuin positiivisten tilanteiden kokeminen.

Niin, meidän perheessä ei juuri riidellä. Me kaikki lapset olemme täysi-ikäisiä ja ainoastaan minä asun enää kotona. Muuttaminen pyörii joka päivä mielessä, mutta tosiaan menen taas syksyllä kouluun ja rahatilanne huononee merkittävästi. Lisäksi äiti ei suostu edes keskustelemaan siitä, että muuttaisin joskus pois. 😀 Hän selvästi povaa minulle tulevaisuutta vanhanapiikana. Ei se mitään - en osaa itsekään nähdä muunlaista tulevaisuutta. En haluasi ajatella näin, mutta unelmat eivät taida olla minua varten. Ainakaan ne eivät koskaan aiemmin ole toteutuneet.

Kurja juttu, Katsa. Tiedätkö yhtään, miksi vanhempasi vihaavat sinua? Oletko puhunut kellekään aikuisille huolistasi?

Katsa,
oletko aivan varma?
En halua vähätellä tuntemuksiasi ystäväni,
ainoastaan toimia järjen äänenä.

Nuorempana saattaa tuntua, että vanhemmat tai kaverit vihaa,
vaikka asia ei olisikaan niin.
Miksi tunnet heidän vihaavan sinua?

Kerro, jos olet valmis, mutta täällä tukinetissä ei onneksi saa painostaa mihinkään.
Eli ei ole mikään pakko.

Joo, osasin samaistua tekstiisi, ollaan tosi samanlaisia ainakin joissain asioissa.

Minkä ikäinen olet, oletko tyttö vai poika?
Ei ole tarkoitus olla mitenkään tungetteleva, mutta on aika harvinaista herkkua löytää joku samantyylinen ihminen.