Olen yksin..
Musta tuntuu et kukaan ei ota mun ongelmia tosissaan. Paitsi miun terapeutti jotai ymmärtää… Vaikka kuinka yritän kertoo kaikesta täällä netissä niin ei vaan tunnu menevän jakeluun. Voisko puhuu syrjimisestä? Emmä tiedä. Mut mul on välillä tosi yksinäinen olo.
Ei mulla oikeen kavereitakaan oo. Muutaku yks jolle kerron ihan kaiken itestäni. Huono vaan että se opiskelee 5 tunnin ajomatkan päässä täältä ☹️
Tää kaikki varmaan johtuu vaan musta ja olis parempi ku mua ei ois ☹️
Mäkin oon niin yksin. 😑❓ Ahdistaa. Mulla on erityisesti illalla ja yöllä ahdistusta, ois kiva, kun joku jaksais kuunnella. Oon etsiny täältä netistä tukea, mutta en oikein tiedä missä ois samanhenkisiä ihmisiä.
Kiitos viestistäsi! 🙂
Ollaan yhdessä yksin... Voit jutella mulle jos se helpottaa🙂
Moikka!
Oon kans aina yksin onhan mulla perhe mut ei kavereita☹️ Yks kaveri on mut sil menee sen harrastukseen kaikki vapaa-aika kun sillä on joka päivä harkat. Voimia sinne päin ja yritä olla paikoissa jossa on muita ihmisiä se auttaa ainakin mua. Ja muista silloinkun itkettää itke! En nyt tarkoita että jos kaupungilla rupeaa itkettää niin purskahdat siihen paikkaan vaan hakeudut esim. vessaan ja siellä sitten jos sinulla on tunne että se voisi auttaa. Kotona kun olen niin itken iltaisin silloin tällöin se auttaa. Kirjoitan myös päiväkirjaa johon puran kaiken aivan kaiken. Koita jaksella ja muista että kyllä sinulla on ihmisiä jotka välittää!
Moi!
Kiitos viestistäsi! On vaikeeta olla muiden ihmisten läheisyydessä koska se ahdistaa.. Ja itkeä en tahdo; en halua näyttää heikkouttani kuin harvoille ja valituille ihmisille (en perheelle). enkä pysty joskus itkemään yksinkään. Yritän ainaki kirjottaa päiväkirjaa niin usein ku jaksan kirjottaa koneelle... erään syyn takia en kauheesti kirjottele käsin. hyvä jos se sulla auttaa🙂
Koitahan säkin pärjäillä siellä🙂 ja hyvää syksyä 🌻🙂🌻
Hei!
Minulla on aikalailla samanlainen olo. Todella yksinäinen ja ahdistunut. Minulla on paras kaveri, joka on todella tärkeä minulle enkä tiedä mikä tässä mättää. Olen kertonut hänelle paljon asioita, luotan häneen, mutta silti tunnen oloni yksinäiseksi.
Asun maalla kaukana kaupungista minkä vuoksi en pääse näkemään kavereitani kovin usein. Oikeastaan olen nähnyt parhaan kaverini kerran kesäloman aikana, eikä se ole todellakaan tarpeeksi.
Itken itseni uneen usein iltaisin ja minua myöskin ahdistaa valtavasti. Oikeastaan minua pelottaa, enkä itsekkään tiedä mikä.
Olisi ihanaa saada samanhenkisiä juttelukavereita, joille uskaltaisi kertoa ongelmistaan ja jotka ymmärtäisivät 🙂
Abigail kirjoitti 30.7.2012 18:37
Hei!
Minulla on aikalailla samanlainen olo. Todella yksinäinen ja ahdistunut. Minulla on paras kaveri, joka on todella tärkeä minulle enkä tiedä mikä tässä mättää. Olen kertonut hänelle paljon asioita, luotan häneen, mutta silti tunnen oloni yksinäiseksi.
Asun maalla kaukana kaupungista minkä vuoksi en pääse näkemään kavereitani kovin usein. Oikeastaan olen nähnyt parhaan kaverini kerran kesäloman aikana, eikä se ole todellakaan tarpeeksi.
Itken itseni uneen usein iltaisin ja minua myöskin ahdistaa valtavasti. Oikeastaan minua pelottaa, enkä itsekkään tiedä mikä.Olisi ihanaa saada samanhenkisiä juttelukavereita, joille uskaltaisi kertoa ongelmistaan ja jotka ymmärtäisivät 🙂
Moikka!
Minäkin asun maalla, joten ymmärrän ette usein pääse sieltä mihinkään. Juu, aika samantapaista sinulla☹️ muutakuin että itket, minä en edes siihen pysty aina.
Olisihan se ihanaa 🙂 Onko sulla muita huolia kuin tämä? Mulle voit puhua mä kyllä kuuntelen 🙂
Ja todella ihanaa syksyistä jatkoa sinulle! 🌻🙂🌻
hanna- kirjoitti 30.7.2012 22:17
Abigail kirjoitti 30.7.2012 18:37
Hei!
Minulla on aikalailla samanlainen olo. Todella yksinäinen ja ahdistunut. Minulla on paras kaveri, joka on todella tärkeä minulle enkä tiedä mikä tässä mättää. Olen kertonut hänelle paljon asioita, luotan häneen, mutta silti tunnen oloni yksinäiseksi.
Asun maalla kaukana kaupungista minkä vuoksi en pääse näkemään kavereitani kovin usein. Oikeastaan olen nähnyt parhaan kaverini kerran kesäloman aikana, eikä se ole todellakaan tarpeeksi.
Itken itseni uneen usein iltaisin ja minua myöskin ahdistaa valtavasti. Oikeastaan minua pelottaa, enkä itsekkään tiedä mikä.Olisi ihanaa saada samanhenkisiä juttelukavereita, joille uskaltaisi kertoa ongelmistaan ja jotka ymmärtäisivät 🙂
Moikka!
Minäkin asun maalla, joten ymmärrän ette usein pääse sieltä mihinkään. Juu, aika samantapaista sinulla☹️ muutakuin että itket, minä en edes siihen pysty aina.
Olisihan se ihanaa 🙂 Onko sulla muita huolia kuin tämä? Mulle voit puhua mä kyllä kuuntelen 🙂
Ja todella ihanaa syksyistä jatkoa sinulle! 🌻🙂🌻
Hello again! 🙂
Kyllä mulla on muitakin huolia ja aika paljonkin.. En vain tässä keskustelussa pysty kaikkien kuullen ruveta kertomaan, kun ne ovat kuitenkin sen verran henkilökohtaisia asioita 🙂
Onkos sieltä paikasta missä sä asut niin pitkäkin matka kaupunkiin? Itsellä on 20km, eikä sitä noin vain pyörällä mennä- varsinkin kun matkalle kuuluu isoja ylämäkiä.. Vanhemmatkaan eivät jaksa kuskata kovin usein, joten kavereita en näe todellakaan tarpeeksi ☹️
Samoin sulle hyvää jatkoa!
🌻🙂🌻
Hello again! 🙂
Kyllä mulla on muitakin huolia ja aika paljonkin.. En vain tässä keskustelussa pysty kaikkien kuullen ruveta kertomaan, kun ne ovat kuitenkin sen verran henkilökohtaisia asioita 🙂
Onkos sieltä paikasta missä sä asut niin pitkäkin matka kaupunkiin? Itsellä on 20km, eikä sitä noin vain pyörällä mennä- varsinkin kun matkalle kuuluu isoja ylämäkiä.. Vanhemmatkaan eivät jaksa kuskata kovin usein, joten kavereita en näe todellakaan tarpeeksi ☹️
Samoin sulle hyvää jatkoa!
🌻🙂🌻
Kukkuu (;
Kenelläpä ei olisi huolia.. suuria tai pieniä. onhan mullakin. Kai puhut niistä muille?
Mun kotoa on matkaa kaupunkiin noin 25km, ja lähimmälle bussipysäkille 3km ja kauppaan 4km. Että ei tässä kauheasti... Ja sen voin kertoa etten edes Pysty pyöräilemään, erään jutun takia. 🙂
Moi. Kuten nimimerkkini sanoo, olen todellakin aina yksin. Minulla on toisaalta kavereita, joiden kanssa voi viettää aikaa koulussa, mutta ei sellaista, jolle voisi puhua ihan kaikesta ja jakaa murheita ja haaveita. Vietän illat yksin kotona lukien ja murehtien asioita. Olen hirveä pessimisti ja haluan aina ajatella pahinta mahdollista.
Ainoa lohtu, joka joskus auttaa, on kirjoittaminen. Se on koko elämäni ja ainoa toivoni tämän viiltävän yksinäisyyden keskellä. Kun saan jonkin fiktiivisen novellin valmiiksi, minulla on edes hetken aikaa hyvä olo ja tunne siitä, että olen arvokas. Muuten tällaista oloa ei tule.
Kiva huomata, että on olemassa muitakin yksinäisiä. Toivoa ja tsemppiä kaikille teille, jotka tämän ongelman kanssa painitte!🌻🙂🌻
Miksei maailma huomaa meitä yksinäisiä?
vanorah kirjoitti 20.8.2012 2:12
Miksei maailma huomaa meitä yksinäisiä?
Maailma huomaa vain ne ulospäin suuntautuvat, itsestään ääntä pitävät, muttei meitä, jotka sulkeudumme omiin ajatuksiimme ja haaveisiimme läheisyydestä.
Jaksamista sullekin.