joku^ haluaisin niin auttaa teitä kaikkia nuoria joilla on ongelmia viiltelyn kanssa, jotka ovat jääneet siihen ”koukkuun. Tiedän tunteen että aluksi riittää pieni jälki, sitten niistä tulee syvempiä, ja aina entistä kovempi halua viillellä. Niin tuttua minulle. Kirjoitin tuossa jokin aikaa sitten niitä keinoja joita itse olen kokeillut, mutta nyt olen taas itsekin syöksymässä viiltelyyn takaisin. Minulla se on kuitenkin vain halua näyttää muille että on paha olo. Haluan nyt vain sanoa että jos on niin vaikea olo että haluaa viillellä, niin yrittäkää hakea apua, vaikkapa terveyskeskuksen päivystyksestä. Ei tarvii olla mitään syvää haavaa, jotta sinne pitäisi mennä. Yrittäkää puhua jollekin luotettavalle henkilölle. Itse aikoinani, siis silloin 15-vuotiaana, jännitin pitkään hakea apua. Sitten sain kerrottua parhaalle kaverilleni, sitten seurakunnan nuoriso-ohjaajalle. Lopulta terveydenhoitajalle koulusta. Sinne en olisi halunnut mennä, koska terkkari oli yhen puolituttuni äiti. Hävetti mennä sanoon et kaikki on jotenkii pielessä, mut lopulta en tiedä mikä vaivaa. Menin sitten kumminkin. Aluksi sanoin että mulla on kuukautiskipuja ja pyysin särkylääkettä. Sitten huomasin että terkkari onkin vain tavallinen ihminen ja sanoin että viiltelen, yritin itsemurhaa… Ja pääsin sitten jutteleen krisityöryhmän työntekijän kanssa samantien. Siis muistakaa ettette saa jäädä yksin. Masentuneena sitä ajattelee kaikkein pahinta, mutta siitä kuilusta voi nousta. Vaikka välillä tulee vaikeita hetkiä (niinkuin minulle), mutta silloin pitää vaan yrittää ettii joku jolle jutella. On jo hyvä että kirjoitatte tänne, toivottavasti siitä on jotain apua. Koettakaa jaksaa, elämä on vielä edessäpäin!
Viiltelin ystävän kanssa. Molemmilla asiat ihan päin jotain. En kyllä lapsena ajatellut, että tässä tilanteessa oltaisiin... Haluaisin tosissani tappaa itseni. Tuntuu, että kaikki on huonosti ja niin onkin. Kotona ei hyväksytä ja kukaan ei jaksa kuunnella. Olen ihan lopussa..
hei! oon 13.v ja määki oon niin lopussa että en jaksa tätä maailmaa. Oon viillelly käsiin mutta nyt oon ruvennu viilteleen jalkoihin koska siletä näkee huonoimmin jäljet... en oo vielä viiltelystä jääny kiinni ollenkaan... kaverit tietää vaan että viiltelen.... oon ollu TÄNÄ VUONNA lasten psykiatrisella kokovuorokautisella osastolaa 2kk oli tosi paska paikka! ja sitte mua vituttaa mun vanhemmat sanoo vaan että joo sillä on kaikki ihan hyvin... eikä ne tajua mistään mitään, koska oikeeesti mulla on vaikeeta! joskus toivon että ne näkis viiltely jäljet ja hakis mulle lisäää apua, en voi puhua niille suoraan, puhuminen mun asioista on mulle tosi vaikeeta, siks yritän hakea apua muulla tavalla, haluan saada normaalin elämän! jos kaikki ei tajunnu ni olin siel osastolla: itsetuhoisuuden,syömisen,nukkumisen,kouluongelmien ja masentuneisuuden takia... viiltelystä ne ei siellä tiennykkään ONNEKS!!...
Voimia kaikille ja *hali*🙂🌻 anteeks jos tuli sekava viesti mutta oon huono kirjottaan tälläsiä!
Viiltelin taas, tuntuu että olen epäonnistunut kaikessa. Joudun lopettamaan rakkaan harrastuksen, sillä en jaksa enää. Haluan päästä jo pois... 😭😞
mun viiltely alko isän itsarista..sille työt oli tärkeempiä kun oma perhe.
nyt on alkanu paniikkikohtaukset joista kaikista pahin oli eilen,kokeilin jopa polttamista kun oli niin paha olla,eihän mulla ole edes ikää polttaa!
😭 😞
lopuks sitte viilsin syvästi kätteen...😭
mikä mulla oikeesti on?! paniikkikohtauksista ja ahdistuneisuudesta sanoin äepälle mut se siihen vaan:´´jaahas,kyllä se ohi mennee,mees nyt nukkumaa kun on nii myöhä
ja huomenna koulua ja muuta´´
Se ei edes välitä eikä sillä näytä olevan ees aikaa kuunella...
JAKSAMISIA! 🌻🙂🌻
Mullakin alkoi viiltely joskus, kohta vuosi sitten..
Ensin se alkoi muutamasta hassusta pintanaarmusta, ja tänään, tässä tilanteessa toinen käsi olkapäästä ranteeseen jälkiä ja toisessa kädessä taipeesta ranteeseen. Syviä.
Mutta noin reilu kuukausi sitten jäin tavallaan äidilleni kiinni, kun äiti näki joitain ylempänä kädessä olevia jälkiä. Siitä tuli kunnon riita, mutta sain itseni keploteltua tilanteesta. Tämä kuitenkin herätti motivaation lopettaa, ja nyt en olekaan viillellyt ainakaan 1½ kuukauteen, ellen jopa kahteen. c: Ja olen ylpeä itsestäni.
Kunnes tänään, varmaan muutama tunti sitten, siivoilin rennosti pöytäni laatikoita... Ja otti todella koville. Tunsin kuinka kyyneleet nousivat silmille, oli älyttömän paha olla ja olisi tehnyt mieli vetää kunnon viilto käteen, vain siksi että muistaisin kuinka hyvältä se tuntuu. Tärisin, ja tunsin kuinka viha täytti mua sisältäpäin. Menin sängylle makaamaan, ja olo tasoittui hiljalleen. Voitin. Voitin viimeinkin.
Kesä tulee kuitenkin, ja haluan että nää jäljet paranisi mahdollisimman nopeasti. Löysin myös hyväksi kehuttua rasvaa, jota aion ostaa heti kun saan rahaa. (: Sen pitäisi auttaa, viiltelyjälkiin kuulemma toimivaa. Pitää vaan koittaa selviytyä kesän yli viiltelemättä käsiä.
Mutta tsemppiä kuitenkin kaikille! c:
Itse toivoisin että kukaan ei "alentuisi" viiltelemään. Se ei kuitenkaan mitään ratkaise - pikemminkin päinvastoin. Itselläni ollut kuutisen vuotta kädessä todella syviä ja selkeitä arpia ja kadun niitä joka päivä. Etenkin kesäisin on hankalaa kun pitää aina irtohihoilla ym piilotella käsiä muiden katseilta. En anna niiden näkyä sillä en halua ihmisten tuomitsevan minua menneisyyden perusteella, ja tiedän kokemuksesta kuinka kiusallista on nähdä toisen kädessä selkeitä viiltelyarpia. Piilotan jäljet siis myös kanssaihmisten takia.
Toivottavasti ihmiset ymmärtäisivät hakea apua ennemmin kuin turmelevat kroppaansa. Viiltely loppujen lopuksi on hiljainen avunhuuto joka valitettavan usein peittyy vaatteiden alle ilman että kukaan huomaa mitään.. ☹️
en ole tehnyt viiltoja moneen vuoteen mutta nyt tekisi todella mieli. edes yksi. en tiedä, miksi ajatus tuntuu lohduttavalta.
silloin kun aiemmin atutin itseäni, tein sen rangaistakseni itseäni siitä, etten kelvannut muille sellaisena kuin olin. en osaa sanoa, haluaisinko nyt tehdä sen samasta syystä. vaikeaa sanoa, miksi haluaisin.
mutta en edelleenkään usko, että kelpaisin muille sellaisena kuin olen. pitää yrittää olla kaunis, itsevarma ja rohkea, koska jos en olisi näitä asioita, en kelpaisi.
Olen ollut koukussa viiltelyyn 14 vuotta. Syviä ja leveitä arpia myös joka paikassa ja kesät ja joskus talvetkin on kauheaa kun pitää piilotella arpia. Kaverit ja perhe häpeävät minua.
Olen yrittänyt lopettaa tosissaan n. vuoden, mutta repsahduksia tulee. Kun on koukussa itsen satuttamiseen, eivät asiat voi olla hyvin. Viiltelystä voi päästä eroon, mutta se vaatii kovaa työtä itsensä kanssa. Kannattaa ainakin opetella tunnistamaan ne yllykkeet/tilanteet, jotka yleensä johtavat viiltelyyn.
Asiat etenivät parin kk sisällä niin pitkälle, että olen viiltänyt usemman kerran ja ekalla kerralla oli ensiapu ja sairaalareissu. Toivon, että nuoret kertoisivat viiltelystä ja pahasta olosta edes vaikka koulun terkkarille tai opettajalle. Minunkaan ongelmiini ei kouluissa puututtu, koska en uskaltanut puhua. 16-v jäin kiinni kotona ja vanhemmat vain suuttuivat eivätkä tehneet asialle yhtään mitään. Kaikki vanhemmat eivät ehkä halua käsitellä asiaa tai eivät tiedä kuinka vakavasta oireesta on kysymys. Jos saa ammattiapua nopeasti, voi tulevaisuus olla arveton.
Aloitin viiltämisen viime vuoden kesäkuussa. Tapahtui erittäin kamala ja hirveä asia itselleni näihin aikoihin. Tunsin ja tunnen itseni edelleen kamalan likaiseksi. Siksi aloitin viiltämisen. Yleensä viillän itseäni masentuneena. En tosin koskaan ole viiltänyt tarpeeksi syvästi. Asiasta tietää vain ainoa ystäväni. Hänkin on viiltänyt itseänsä silloin tällöin. Ollaan melkein pystytty lopettamaan, mutta tänään viimeksi viilsin työ päivän jälkeen vasempaan ranteeseeni. Se tuntui melkeinpä ihanalta. Kipu sai minut pois tämän hetkisestä tilasta. Se sai minut unohtamaan asioita hetkeksi.
Pelkään vain että se yltyy saman tyyppiseksi kuin viime kesänä. Sillon olin todella koukussa viiltämiseen. Olin sinä kesänä töissä. Viiltämisestä tuli silloin arjen rutiini. Töihin päästyäni ja tauoilla kävin vessassa viiltämässä itseäni käteeni.
Olen viillellyt kahdeksan vuotta (olen 19), enkä taida ikinä päästä tästä tavasta eroon. Useamman kerran olen yrittänyt ja pisimmillään ollut vain 8kk erossa terästä. Olen oikeastaan jo luovuttanut. Olen niin väsynyt ahdistumaan, yrittämään ja epäonnistumaan, mieluummin sitten epäonnistun edes yrittämättä välttää viiltelyä.
En edes muista miksi ensimmäisen kerran kokeilin, mutta sille tielleni jäin hyvin nopeasti. Nykyään viiltelen silloin kun ahdistaa, olen väsynyt, "liian" iloinen, vihainen, surullinen, ikävöin jotain... oikeastaan siis ilman mitään syytäkin. Viiltely oli aluksi oire jostain ongelmasta (masennus), mutta nykyään se on itse ongelma ja muut vain oireita ja seurauksia.
En voi käydä uimassa, vaikka siitä pidänkin kovasti. En halua kenenkään näkevän jalassani olevia arpia. Käsien arvet pystyn peittämään koruilla, vaikka se ehkä läpinäkyvää onkin. En vain osaa lopettaa. Tämä on lohdutonta. Pahinta on se, että kumpikin ystäväni viiltelee myös. Olemme toisillemme sekä tuki että ongelma. Kun yksi viiltää, muutkin haluavat tehdä niin. Noidankehä.
Mää aloin viiltelemään n. 2 vuotta sitten. olin ny talvesta asti ilman mut muutaam päivä sitten mulle tuli kauhee halu viiltää ja sitte sitä mentiin....nyt ne on aökanu syventymää jo nii paljon et yks meni menlkee lihaksee asti 😞 käyn jollain psykologilla juttelemassa mut eipä se auta ku just pahentaa mun oloa ku se luulee et teen tätä hakeakseni huomiota... ☹️ ku en pysty lopettamaan!!!! Nykyään yritän etsiä jonku syyn et voisin viillellä, esim jos oon viiltäny nii sen jälkeen yritän selittää itelleni et viilsin koska "......" joskus se mun "syy" on se että unohin kastella jonku kukan, ettei se tuntuis nii pakkomielteeltä...
Olen 15 v. Ja viillellyt 3 vuotta. Kaikki lähti siitä kun kokeilin vaan raapia nahkaa irti ihan pieneltä alueelta mutta tässä kävi niin kuin sanotaan jos annat pikkusormen se vie koko käden. Joten viiltelyn maailmassa ollaan. Aluksi kädestä löytyi 10 cm pitkä naarmu ja siitä se sitten lähti, lopetin naarmuttelun ja aloitin viiltelyn. Nyt onkin kädet täynnä arpia. Olin pitkään aivan maassa. Terapeuttini havahtui vasta sitten kun sanoin että melkein yritin tappaa itseni. Silloin olin jo aikaisemmin yrittänyt tappaa itseni mutta henkiin jäin. Eikä hän tiedä siitä vieläkää. Olin vuoden päivät psykiatrisella osastolla vaikean masennuksen ja itsetuhoisuuden takia.
Mikä tilanne on nyt? Viiltelen kerran kaks viikossa vaikka masennuslääkkeitä.
Mun mielestäni viiltelyssäkin pitää tehdä selvä ero kun sellainen on itsetuhoisen ja muun viiltelyn välille. Minä en viiltele siksi että haluaisin vahingoittaa itseäni. Viiltelen, koska se saa minut tuntemaan jotain lohdun kaltaista. Siitä tulee hyvä olo.
Olen lukenut, että esimerkiksi epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosiin kuuluu "itsetuhoinen käyttäytyminen KUITENKIN ILMAN KUOLEMANTOIVETTA" tms. ja tästä lienee kyse.
En halua lopettaa viiltelyä, sillä en näe sille mitään syytä. Siitä ei ole minulle mitään haittaa. Vain muutaman arven mielelläni olisin jättänyt tekemättä, sillä ne ovat näkyvässä paikassa. Mutta tehdyttä ei saa tekemättömäksi.
Hei.
Olen 20-vuotias nuori naisen alku, ja olen jo pitkään kärsinyt pakkomielteestä viiltää. Onhan mulla todettu muitakin "sairauksia" kuten: Epävakaa persoonallisuus häiriö, psykoosi, masennus, ahdistuneisuus häiriö ja tunne elämältään epävakaa persoonallisuus häiriö ja paniikki häiriö. Muta pahimpana on tosiaa viiltely mä niin vihaan ja rakastan sitä. Siitä on tullut mulle tapa purkaa ajatuksia ja tunteita. Enkä osaa enää puhua asijoista enää oikein kellekkään koska mulla meni juuri välit poikki mun parhaimman tuki henkilön kanssa meinaa oman äitini. koska hän ei voinut sietää mua koska mulla on tyttöystävä. Vaikka se on ollut aikaisemmin okei mun vanhemmille mutta nyt siitä tulikin suurempi juttu kun, jätin edellisen poika ystäväni ja rupesinkin seurustelemaan tytön kanssa. Ja pää hajoo enkä tiedä enää miten päin olla kun saan vähän väliä paniikki kohtauksia ja psykooseja jossa näen paljon hallusinaatioita ja tulee kuulo harhoja.
T. 😯🗯️
Tuossa linkki teille jotka olette itsetuhoisia tai haluatte vahingoittaa itseänne. Jos kiinnostaa niin katsokaa.
http://areena.yle.fi/tv/1637247