Heippa
Minä kyllä välitän sinusta ja jaksan kuunnella ja vaikka näin netin välityksellä.
Et kertonut ikääsi mutta oletan että olet nuori ja koulussa niin mene Heti
kouluterveyden hoitajan juttusille niin saat varmasti avun ja osaa neuvoa sinua
mistä haet apua.
Jos et ole koulussa niin mene heti lääkäriin.
Sillä mielestäni tarvitset nut heti ammattiauttajan apua kuin myös pitäisi saada
kaikki nuo kertomasi oireet paranemaan sillä muuten et jaksa ja kun ihmisellä
on heikko elämän tilanne niin heti pitää apua hakea.
Älä enää viiltele itseäsi äläkä ikinä ajattele itsetuhoajatuksia vaan aina löytyy
elämässä muu ratkaisu ja varmasti saadaan elämäsi kuntoon.
Millainen lapsuus sinulla on ollut???'
Onkos sinulla ystäviä / kavereita??? se helpottas kun voisi kertoa iloja ja surusa toiselle
Kuinkas sinä olet nyt jaksanut??
Kaunista kevättä sinulle

Tutulta kuulostaa tuo äitisi reagointi (tai reagoimattomuus).

Itseäni alkoi lukiossa häiritsemään, kun mietin jatkuvasti kuolemaa ja itsemurhaa tai jopa muiden pahoinpitelyä tai tappamista. Jossain vaiheessa päättelin, että olisi pidemmän päälle hyväksi kertoa äidille, ehkä hän osaisi auttaa jotenkin. Mutta hän vain suuttui ja antoi ymmärtää, että minulla ei ole mitään syytä sanoa niin, ja käski painua nukkumaan. Jäin todella yksin itseni kanssa, en voinut kerota kenellekkään muullekkaan. Koko tuo tapaus söi luottamustani äitiini ja ajattelin melko samanlailla kuin sinä, ettei minulla ole kunnon suhdetta äitiini, kun en voi luottaa häneen ongelmieni kanssa.

En ole koskaan antanut äitilleni anteeksi, mutta ymmärrän häntä jonkin verran kuitenkin. Masennus lienee yhä melkoinen tabu Suomessa, eivätkä ihmiset tunnu joskus vain osaavan auttaa. Varsinkin kun joku on oikeasti vaikeassa tilanteessa. Tuntuu joskus että silloin ihmiset mieluumin kiistävät koko asian, koska he eivät kestä sitä. Se vain on heille liian järkyttävää, eivät he välttämättä (tai joskus ainakaan pelkästään) väliinpitämättämättömyyttään niin tee.

Näin ainakin itse ajattelen. Eikä se tarkoita, että olisi oikein jos joku sillälailla lakaisee ongelman piiloon, mutta he eivät ehkä vain osaa toimia toisin.

Näin ja näen yhä myös kuvia päässäni siitä, miten tappaisin itseni. Ne tulevat usein silloin kun olen ahdistunut tai vihainen. Tiedän kuitenkin että ne menevät ohi kun ahdistus menee ohi. Olen huomannut sen itse. Ahdistusta ei ole helppo pästä pakoon, mutta keinoja kuitenkin on. Itse esimerkiksi meditoin. Se on kuitenkin taito, johon pitää perehtyä ja jota pitää harjoitella.

Aluksi tein kuitenkin myös niinkiin, että yritin purkaa ahdistustani tai vihaani johonkin tekemiseen. Musiikkiin, piirtämiseen, juoksemiseen. Vihaa oli helpompi purkaa. Ahdistusta, tunnetta että koko maailma vain kaatuu päälle ja murskaa alleen (näin minä sen ainakin koin) en usein ennen meditoinnin harjoittelua osannut purkaa, mutta tein niin, että velloin siinä. Annoin sen olla. Tunnustelin sitä. Ajattelin, että ehkä löytäisin sieltä jotain mielenkiintoista.

Joskus kuuntelin melankolista musiikkia ja kävelin myöhään yöllä ulkona lumessa ja katsoin tähtiä ja koin ettei kukaan tosiaan pätkääkään välitä. Se vain tuntui niin väärältä, ylipäätään, että ihmiset ovat sellaisia. Joskus sain näin ahdistuksen muuttumaan vihaksi, jota oli helpompi purkaa. Ja vihassa oli muutenkin helpompi olla kuin ahdistuksessa. Ehkä siksi joskus koin vihan olevan kaunistakin. Se helpotti oloa niin paljon verrattuna ahdistuneena olemiseen.

Olen kutitellut kättäni keittiöveitsellä, mutta en ole koskaan uskaltanut viiltää haavaa käteeni, en tiedä miksi. Sen sijaan olen kyllä esimerkiksi murtanut huoneeni oven juoksemalla sitä päin, kun on ollut niin paha olo. Ajattelen kuitenkin usein viiltelyä, ja varsinkin jonkun "turvallisen" ihmisen edessä. Samalla huutaisin heille "tältä minusta tuntuu, näetkö? Tämä kipu ei ole mitään verrattnua jokaiseen sekuntiin, jonka joudun elämään!" Pitäisi silloin viimeistään mennä perille, että minä voin pahoin ja tarvitsen apua ja tukea, jonkun muun joka olisi vähän vahvempi ja kestäisi puolestani, kun minä en kestä. Jo pelkkä tuollaisen ajattelu tuo minulle paremman olon, kun olen ahdistunut. Ymmärrän siis hyvin miksi joku tahtoisi viillellä itseään.

Mutta jos kukaan läheisistäsi ei osaa reagoida, ei viiltelystä ole varmaan mitään hyötyä. Tietysti jos ei osaa muuten päästä pakoon ahdistusta, lienee turha vain "yrittää olla järkevä". Kukaan ei kestä sellaista olotilaa loputtomiin. Itsensä satuttaminen on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, ja se aiheuttaa myös itsessään ahdistusta, kun joutuu ajattelemaan mitä joutuu tekemään, jotta olo edes vähän paranisi, kun on ahdistunut.

Ahdistus tulee takaisin kuitenkin, ellei sen syylle saada tehtyä jotakin. Minun ahdistukseni johtuu eniten yksinäisyydestä ja eristäytymisestä, ja asia itse ei ole toistaiseksi mennyt parempaan päin, mutta itse pystyn meditaation avulla kuitenkin "ohittamaan" ahdistuksen kun se tulee, pystyn olemaan välittämättä yksinäisyydestäni ja pystyn keskittymään muuhun elämääni ja on helpompi vain olla, vaikka tulevaisuutta en hirveästi ajattelekaan. Sinäkin voit, Suvi, hyvinkin löytää itsellesi jonkun tavan käsitellä ahdistustasi (niin, ettei se ajanmittaan kuitenkaan ruoki ahdistusta ja masennusta lisää), vaikka oletkin sairastanut masennusta hyvin pitkään.

Olen siis melkein 17v ja käyn tällä hetkellä iltalukiota. Hakusessa kuitenkin olisi oppisopimus paikka.

Lapsuuteni on ollut erittäin sekava. Ensimmäiset 6v oli niin sanotusti ''normaaleja'' ainakin minun muistikuvieni perusteella, mutta sitten tapahtui jotain ylitse pääsemätöntä. Siittä olen koittanut useaan otteeseen puhua, mutta kun sen kerroin eräälle ihmiselle en siittä kuitenkaan mitään apua saanut. Kävin myös psygiatrilla jossa tapahtumasta kerroin, mutta hän ei tilanteeseen sinänsä reagoinut vaan seuraavalla kerralla menin psygologille joka sitten laittoi koko tapahtuman minun syyksi. Siihen loppui sitten minun ammatti auttajalla käynnit tämän vuoden tammikuussa.

Sitten noin 7v muutimme omakoti taloon jonka jälkeen vanhempani alkoivat käymään kaksin ryyppäämässä ja juhlimassa sekä syömässä. Samassa minä olin isovelieni kanssa kotona jääkaappi tyhjänä. No opittiimpa sitten käymään peruna maalla joka oli pihassamme ja teimme oma toimisesti perunoita kotona jotta saisimme jotain syödäksemme. Toki sitä ruokaa jonkin verran löytyi, mutta harvemmin saimme esim. lämmintä ateriaa ja joskus oli niin sanottuja ''nälkäpäiviä'' jolloin sitä ruokaa ei sitten ollut ollenkaan.

Samassa minua alettiin kiusaamaan koulussa ulkonäön vuoksi sekä kaksoisvelieni kertoi tuosta tapahtumasta joka tapahtu ollesani 6v koko koululle ja kiusaaminen jatkui myös tätä tapahtumaa kiusaamisessa käyttäen.

No sitten eräs ilta olimme velieni kanssa taas keskenämme kotona ja velieni kaverikin oli joka sitten hyväksikäytti minua... 😞

Sitten, kun täytin 11v muutimme taas ja aloin ryyppäämään ja käyttämään tupakkaa jne. Kavereillani oli suuria ongelmia joten otin sitten samassa heidän huolet harteilleni. Koulukiusaaminen jatkui ja vanhemmat edelleen ryyppäsivät ja matkustelivat kaksin meidän ollessa kotona keskenämme.

Sitten kerroin eräälle kaverini äidille siittä, että isäni hakkasi, löi remmillä, tukisti ja muuten vahingoitti meitä lapsia 🤕. Hän neuvoi minua menemään terveydenhoitajalle kertomaan tästä, mutta enhän minä uskaltanut ja ongelmat jatkuivat.

Sitten muutimme taas, koska vanhempani erosivat, kun oli 7lk ja koulukiusaaminen muuttui pahemmaksi enkä saanut enään ystäviä. Vanhemmillani oli yhteis huoltajuus ja tilanne sinänsä muuttui paremmaksi väkivallan loputtua perheessämme, koska muutimme kaikki lapset äidilleni. Isäni tapaili meitä säännöllisesti joka toinen viikonloppu sekä muutenkin kaupungilla sekä vanhemmillani ei ollut minkään laisia huoltajuus kiistoja.

Tuolloin äidilläni hyppi erilaisia miehiä. Yksi on jopa lyönyt minua ja toinen on yrittänyt houkutella minua yksin asunnolleen ja muuten ahdistellut. 😝 Äitini hyppi edelleen kaupungilla, mutta se ei enään niin haitannut, kun ikää kuitenkin oli tullut ja siihen oli jo tottunut.

Sitten kuitenkin isäni löysi uuden naisen joka ei minua hyväksynyt. Hän on soitellut minulle vaikka minkälaisia hakkuma puheluita ja lähettänyt saman moisia viestejä. Hän katkaisi kokonaan välit isääni ja en isääni saanut enään tavata niin kuin ennen vaan kerran puolessa vuodessa 1h kaupungilla, kun kävimme syömässä 😠.

Nyt on äidllänikin jo uusi aviomies ja isäni on mennyt avioon tämän naisen kanssa ja sanonut, että ''minulla ei ole enään tytärtä''. Kaksoisvelieni on sijoitettu, ilmeisimminkin sen vuoksi, koska hänellä oli jo niin suuri paine lapsuudesta joka purkautui niin, että ei enään käynyt koulua. Kahdella muulla velielläni on myös ongelmia elämässään eikä meistä kukaan oikein ole ''normaali'' tasapainoinen ihminen vaan kaikilla on omat huolet ja murheensa lapsuuden traumoista sekä masennus on ainakin yhdellä veliestäni. Yhtä en heistä ole nähnyt pitkään aikaan. Asun siis tällä hetkellä ainoana lapsena kotona ja minulla ei siis ole kavereita tai ystäviä. 🤔

Heippa
Minä kyllä ymmärrän sinua kyllä oikein hyvin ja olen todella pahoillani mitä olet joutunut
kokemaan lapsuudessa ja kyllähän se lapsuus pitäisi olla turvallinen.
Kun luin sinun kirjoitustasi niin siinä on niin paljon kertomusta minun omasta lapsuudesta
itse olen kanssa koko lapsuuden viettänyt alkoholisti perheessä ( !7. vuotta noin )
kuin myös väkivaltaista, ei aina ollut ruokaa.
Eihän se kivaa aikaa ollut ja monesti olen miettinyt että miten olen elämässä selvinnyt
todella vaikeista asioista ja kun minä olen selvinnyt niin sinäkin selviät!!!!
Kuin myös minä olen sinulle kaveri / ystävä vaikka näin netin välityksellä
Olen sinulle tukena, autan ja neuvon ja tiedät että ikinä et ole ongelmien kanssa
yksin minä ajattelen sinua ja usko minua että kyllä elämä järjestyy.
Nyt vaan meidän pitää jaksaa katsoa elämää pidemmällä ajanjaksolla ja katsotaan
vaan elämää eteenpäin muutama vuoden päähän.
Etsitään sinusta / sinulle vahvuustekijöitä ja niitä sinulla on
Hyvä kun olet koulussa sieltä saat oppia ja tulevaisuuden ammattiin ( muista käydä koulu loppuun ) opettajalle kannattaa kyllä jutella kun on vaikeata niin yleensä ne kyllä auttaa
ja ymmärtää.
Olisin sinun puolesta onnellinen kun saisit sen oppisopimus paikan niin siinä valmistuisit
ammattiin ja saisit omaa rahaa.
Hiljakseen siirryt omaan asuntoon!!!
Heikkoina hetkinä ajattele aina kivoja / positiivisijä asioita ja elämää eteenpäin niin se
antaa voimaa.
Onkos sinua nyt kiusattu koulussa???
Onkos kukaan muu ihminen tehnyt sinulle mitään pahaa tai harmia???
Kävele aina pääpystyssä!!!
Kuinkas nyt olet jaksanut??
Kaunista kevättä sinulle

Kiusaaminen tapahtuu nykyään niin, että minua syrjitään eikä haluta mukaan mihinkään ja saapa sitä joskus sivu korvalla kuulla jotain pahaa minusta puhuttavan.

On toki, monetkin minua vahingoittaneet. Velieni olivat aina yhdessä minua vastaan ja minua hakkasivat ja löivät päivittäin sekä yhdellä velielläni on jokin sairaus jonka vuoksi hän ei koe esim. toisen vahingoittamisesta sympatiaa tai muutenkaan pahaa oloa joten siis väkivaltaa on tullut koettua oikein olan takaa. Myös väkivaltaa on koettu koulussa ja vierailta ihmisiltä.

Tällä hetkellä on tilanne, että en enään vain jaksa. Jokainen päivä on taistelua elämästä ja kuolemasta. Ei vain enään jaksa. Elämä ja tulevaisuus pelottavat sekä muutenkin ihan kaikki ihmisuhteet ym. En uskalla puhua kenellekään tai muutenkaan olla normaali ihmisten kanssa. Joka ikinen liike pelottaa sekä kontakti vieraisiin ihmisiin liittyen. Mietin päivittäin itsemurhaa. En vain saa kiinni elämästä 😭. En jaksa! Ahdistaa hirveästi enkä pysty enään edes viimeiselle lukion kursille tältä keväältä menemään, koska tiedän, että kohta romahdan ja en lupaa mitä sitten tapahtuu...

Heippa
Niin kyllähän tuollainen elämän kokeminen jättää jälkensä.
olisiko mahdollista että juttelisit opettajan kanssa jaksamisesta / sekä että ei
hyväksytä ryhmään????
Kuin myös fyysistä väkivaltaa ei pidä sallia tippaakaan siihen pitää tehdä
stoppi heti. Siihen puuttuu sitten toiset viranomaiset.
Onkos sinua lyöty / tai kokenut väkivaltaa ihan lähiaikoina???
Laitan sulle tuohon pari puhelin numeroa / osoitetta niin toivoisin että otat yhteyttä
noihin niin saisit avun ja tuen.
Mll nuorisopuhelin 116111 on ikävä kyllä aika ruuhkanen mut päivystää joka päivä.
Kuin myös toivoisin että kävisit ammattiauttajan luona sillä mielestäni tarvitsisit
ammattiapua.
Pitäisi saada väsymys, pahaolo, masennus jne hallintaan muuten se vie todellakin voimat
Edetään hiljakseen vaan eteenpäin kyllä asiat järjestyy mutta nyt et saa yksin jäädä
ja tiedät että et yksin tarvitse olla mutta tee niinkuin olen sinulle kirjoittanut.
Kirjoita miten olet jaksanut???
Kaunista kevättä sinulle

Mene lääkäriin ennen kuin romahdat täysin. Kokemuksesi ovat sellaisia että se romahdus on ehkä edessä tavalla tai toisella. Kukaan ei jaksa pitää noita sisällään vuosikymmeniä. (Olen yrittänyt vastaavaa, mutta se ei vain onnistu). Tarvitset apua muilta ihmisiltä.

Ota selvää myös mitä tarkoittaa post-traumaattinen stressi, ehkä sinäkin kärsit siitä.

Minäkin suosittelen hakemaan apua, sillä itse tein sen virheen, etten tehnyt niin. Aloin vuosi sitten kesällä - ylioppilaaksi päästyäni- viilellä masennuttuani todella pahasti. Neljä kuukautta makasin sängyssä, ellen ollut töissä tai eleli poikaystävä saanut minua parempiana päivinä ylös, ja vielä senkin jälkeen kärsin kaksi kuukautta huonoista päivistä, jolloin en tahtonut nousta. Ajattelin itsemurhaakin vakavissani. Minä en yrittänyt hakea huomiota viiltelyllä, sillä olin pitkään taistellut sitä vastaan, etten aloittaisi, mutta lopulta henkinen kipu oli liikaa. Yritin samana päivänä, jolloin aloin viilellä, puhua poikaystävälleni kuinka pelkään ja pyytää äntä jäämään luokseni. Hän ei kuitenkaan tajunnut, kuinka pahassa tilassa olin. Lopulta hän sen ymmärsi ja palasi luokseni, mutta olin jo viillellyt. Poikaystävänikin suuttui minulle, mutta varmaankin siksi, että järkyyttyi ja oli vihainen nimenomaan itselleen.

Olen ollut tämän vuoden aikana lähes puolet viiltelemättä erilaisina jaksoina. Masennus on ohi, siitä pääsin ylitse lopulta poikaystäväni tuella, mutta viiltely jäi. Pienikin vastoinkäyminen elämässä saa minut aloittamaan uudestaan. Enää minuun ei satu, eikä viiltely tunnu miltään tai auta mitään, mutta se on jäänyt tavaksi. Enkä minä saa enää apua nopeasti, sillä en todellakaan ole akuuttitapaus, sillä vaikka elämässäni on tälläkin hetkellä todella vaikeaa, minä taistelen ja olen taas ollut kaksi viikkoa viiltelemättä, vaikka ongelmani elämässsäni ovatkin vain kasvaneet. Viiltely on asia, johon voi jäädä koukkuun kuten vaikka kahviin tai tupakkaan. Ja mitä nopeammin siihen saa apua, sitä helpompi se on lopettaa heti alkuunsa.

Itse lopetin tosiaan viiltelyn jo viime vuonna eikä sitä kestänytkuin kaksi kuukautta. Olen pystynyt pitämään kädet irti puukpsta sekä muista terävistä esineistä enkä ole sortunut enään uudestaan viiltelemään. Toki lopettaminen tuolloin oli vaikeata, mutta nyt onneksi jälkien miltein kokonaan hävittyä (toki niihin jonkin lainen jälki on jäänyt mutta sille nyt ei voi oikein mitään tehdä) plen pystynyt viiltelyn lopettamaan, mutta taistelu on lähes päivittäistä, että viillelläkkö vai ei.

Kävin tosiaan tuota traumaperäistä stressihäiriötä tutkimassa ja oireet meni kyllä niin kohdalleen, että varmaankin se minulla on. Juttelin myös asiasta erään tuttuni kanssa jolle jonkin verran asioitani olen kertonut ja hän totesi, että ''kyllä noin rajujen kokemusten jälkeen olisi ihan ymmärrettävää, jos sellainen minulla olisi''. (Kyseistä tuttua näen erittäin harvoin joten en hänellekkään voi huolista puhua vaikka nyt jotenkin hänelle pystyn asioista puhumaankin, aina kun näemme kerran parissa kolmessa kuukaudessa)

Tällä hetkellä elämä on kyllä ihan pää laellaan. En pystynyt nyt viimeiselle kurssille menemään, kun ahdistus on niin suuri. En saa öisin nukuttua tai päivisin oikein mitään aikaiseksi. Nyt olen kuukauden verran lenkkeillyt ja se on jotenkin rouhoittanut, kun on saanut aikaa itselleen musiikin parissa ja koirien kanssa juostessa . 🙂 Ainoa ongelma on, että huomasin jääneeni siihen koukkuun ja minun on päästävä päivittäin juoksulenkille ja jos illalla huomaan nukumaan mennessä, että lenkki on jänyt tekemättä en saa nukuttua ennen kun lenkin käyn juoksemassa johon aikaa menee 30min- tunti elikkä näyttää siltä, että siittäkin on tulossa pakko mielle. 😟 Elämä on oikea taistelu kenttä päivittäin ja en enään sitä jaksa...

Heippa
Mut eikös sitä viimeistä kurssia pysty siirtämään myöhemmäksi juttele siitä
opettajan kanssa.
Nyt olisi tärkeintä hoitaa sinun terveytesi kuntoon ja toivoisin että
kävisit esim lääkärissä niin saisit varmasti sieltä apua.
Ahdistus ja kun ei nukuta yöllä niin se pitäisi saada kuntoon muuten vie
sinulta voimat ja jaksamisen.'
Ulkoilu luonnossa on hyvä ja piristävä jatka sitä.
Kaunista kevättä sinulle