Eilen mä jouduin ylipuhuu kaverin olemaan viiltämättä. Mä oon ite viiltäny, useamman kerran, ja koitan nyt päästä siitä eroon. Kaveri usko mua lopulta, että se ei kannata. Mulle se oli hirveen rankka kokemus ja kirjotin sille sähköpostin tänään ku oli vielä nii paha olo siitä. Hirvee huoli. Laitan sen nyt tänne, hiukan muunneltuna, koska ajattelin, että ehkä siitä mitä mä haluun sanoo on hyötyä jolleki muulleki.
Mä oon nyt vuoden eläny tän jatkuvan kamppailun kanssa. Se on mielessä joka päivä. Joka ikinen. Se ei oo asia joka tulee mieleen vaan silloin ku ahdistaa oikeen paljon. Se on aina läsnä. Jos se oliski vaa joku hätäkeino johon vois turvautuu ku ei muuten kestä ni se ei ehkä olis nii paha. Mut se ei oo. Ehkä alussa. Mut sen jälkee ku oot alottanu ni et pääse enää eroon. Moni joka on ollu vuodenki viiltämättä ei kuitenkaa oo päässy siitä eroon. Ja se kuluttaa hirveen paljon. Mulla pahin ei oo silloin, ku on oikeen paha olo. Silloin mä tiedän, ettei viiltäminen auta. Pahin on silloin, ku ei oo akuutti paha olo, vaan on kerääntyny liikaa paineita sisälle. Ku on siitä jo turta olo. Ku haluu helpottaa sitä painetta, ku haluu tuntee. Silloin mä en vaa enää välitä. Mä oon täysin tietonen mitä teen, jotenki kylmän rauhallinen. Ja se on tavallaan pahempaa. Koska silloin ei välttämättä tajuu lopettaa. Siinä on sellanen imu ku alkaa viiltää. Se kipu ei tunnu nii paljo ku normaalisti, se ei haittaa. Sitä vaa jatkaa. Eikä se oikeestaan ees helpota. Se fyysinen kipu vaa peittää sen henkisen vähäks aikaa. Nii, että se pääsee kasvamaa siellä alla. Oikeesti. Se on pelottavaa ku tajuu, että voi tehä ittelleen oikeesti pahaa eikä välitä. Koska sen jälkeen kyllä välittää. Mä tiien, että nyt mua ei mukamas haittaa noi arvet, mutta ne tulee haittaamaan. Jossain vaiheessa voi tulla tilanne, että mä voin hyvin, että mä haluisin keskittyy senhetkiseen elämään ja unohtaa tän pahan olon. Mä en tuu koskaa pystyy siihen. Koska noi on aina tossa, ja varmaan tuun aina hirveen helposti tippuu takasin näihin ajatuksiin jos nyt koskaan pääsen eroonkaa. Sä et haluu tulla riippuvaiseks tästä. Tai mistään muustakaan. Sä et tupakoi, sä et juo, sä et käytä huumeita. Älä alota tätä. Tuhoava riippuvuus. Ekan kerran ku viilsin ajatelin, että mä haluun arven etten koskaan unohda tätä. Silloin se tuntu hyvältä ajatukselta. Ja että voin näyttää muille että mullaki menee huonosti. Että mullaki voi. Että mä en aina pärjää, mä en aina oo se vahva. Mut voi sen kertoo muullaki tavalla ku tällä. Josta ei pääse eroon. Sä sanoit, että toivot ettei tää ajatus olis koskaa tullukaa sun päähän. No voin vakuuttaa, että mä toivon, etten olis koskaan viiltäny ekaa kertaa. Silloi se oli pyöriny päässä jo monta kuukautta. Mä luulin, että tekemällä pääsisin eroon siitä tarpeesta. Että se helpottais, että ne ajatukset jättäis rauhaan. Ne vaa paheni. Ja joka kerta ku oon viiltäny, oo viiltäny vähän syvemmälle. Että siitä olis se pieni apu mitä on. Ja joka kerta on vaa nopeemmin pitäny tehä uudestaan. Nyt en oo viiltäny koska en uskalla. Koska en vois olla kertomatta sitä Terapeutille ja se ottaa tän erittäin tosissan. Ja se vaatis, että kerron äidille. Mitä en missään nimessä halua. Tää on sille nii vaikeeta. Mä en halua satuttaa. Mä en halua olla pettymys. Ja jos jatkaisin, varmaa joutuisin osastolla. Tiien, ettei Terapeutti ota vastuuta musta jos oon oikeesti itsetuhonen. Ja silloin tuskin saisin siellä tulla ja mennä miten haluun. Siellä kyllä estetään viiltäminen. Tai muu itsetuhosuus. Mä en aio kattoo vierestä ku sä teet tän saman ittelles, siitä voit olla ihan varma. Mutta mä en myöskään jaksa käydä tätä taistelua kahen ihmisen edestä. Ku en oikee ees itteni kanssa. Eilinen oli mulle hirveen vaikeeta. Mua oikeesti pelotti. Tollanen vie hirveesti voimia, mua pyörrytti koko ajan ku yritin ylipuhuu sut. En tiie pystynkö tekee sitä toista kertaa. Ja nyt on koko ajan pelko ja huoli siitä, että sä teet jotain ittelles. Ku enhän mä sitä oikeesti voi estää. Mä en halua joutuu koko aikaa miettii, että mitä jos. Riittää, että mä muuteki koko ajan oon huolissani susta. Varsinki, ku tuntuu, että jos mä en jaksa huolehtii susta, ni kukaan ei kato perään. Kun ei kukaan tiie. Jos näkisit terapeutin kerran viikossa mä voisin olla rauhallisempi, silloin sillä olis vastuu susta. Mutta ku se ei onnistu. Se mua pelottaa hirveen paljon, että sä oot sanonu ettet täysin tiie mitä teet ku on oikeen vaikeeta. Entä jos sä silloin viillät. Et olis ensimmäinen joka on vahingossa viiltäny valtimo auki, joka ei oo tajunnu mitä tekee. Ja muutenki, ”mä vaan vähän” ei toimi. Se vie mukanaan. Tahdonvoimaan ei voi luottaa tässä tilanteessa. Ja se raapiminenki huolsetuttaa mua. Koska jossain vaiheessa se ei enää riitä. Kun ei siitä oikeesti ole apua, ei ees hetkeks. Se vaa peittää sen pahan olon tai antaa jotain muuta johon keskittyy. Ja koska se ei oikeesti auta, sä tarviit kohta enemmän. Mä en tiie mitä muuta sanoisin, mutta toivon, että ajattelet tätä. Sä sanot että haluut auttaa mua mutta et tiie miten. Nyt tiedät.
Minäkin oon viiltelijä, viillellyt vaihtelevasti n. viis vuotta. Aluksi se alkoi ihan leikkinä, halusin kokeilla miltä se tuntuu. Nykyään se on ainoa keino lievittää ahdistusta. Saan itkukohtauksen ja tuntuu etten saa henkeä ennen kuin viillän. En oo koskaan viiltänyt syviä haavoja, teen vain pintanaarmuja. Siinä mielessä olen kai onnekas, etten halua sillä vahingoittaa itteäni vakavasti, vaikka itsemurhaa olenkin yrittänyt.
Itsemurhakin taas pyörii uhkaavasti mielessä, vaikka yritän sysätä sitä pois mielestä. Ei mulla ees ole mikään vialla, mieli ei vaan toimi kunnolla. Masentaa ja itkuttaa ihan mitättömät asiat.
Kaipa fyysiseksi oireeksi ennen viiltämistä lasketaan se, etten pysty lopettamaan itkemistä enkä saa hengitettyä kunnolla ennen kuin viillän.
en mäkään tehny syviä viiltoja. Pintahaavoja oli, mut se millo tein nii tuntu auttavan. Nyt oon huomannu ettei viiltelykää oo tarpeeks pahaa mulle. ☹️ Toisaalta en haluis tehä itelleni mitään tai sillee, mut sit ku oikeesti kaikki ottaa daijuun kuten varmaa tiiätte? Nii sit tekis ihan mitä tahansa et vois hävitä maapallolta. Ku oon huomannu et mun oma äitikää ei paljoo välitä itkenkö vai en tai mitään.. laskee leikkiä vaan kuten jossain kirjotin. tuntuu teistä tosi lapselliselle ja typerälle varmaa, mut se on ainoo ihminen jota en kyllä jäis suree vaikka kuolis pois vaikka oonki yhteydessä. Ku väittää muka ettei hylänny mua ja siskoo ku se äijä tuli. musta se on törkeetä.. anteeks jos vaihdan aihetta mut kuitenki. ainoo joka oikeesti välittää musta vaikka en oo nähny kys. ihmistä on oma kultu. tiiättekö miten helppoo ois esim. hyppää metron alle? ketää ei estä. miettikääpäs.. tai sit kotona tai koulus jos oisin voinu tänää viiltää veitsellä ranteen verisuonen auki. aatelkaa miten helppoo.. ku ihminen on näkymätön nii ketää ei huomaa.. ihan ku täällä.. mä tiiän kyllä et monella on sama onkelma mut silti. mullekki tulee jostain syystä sellasii "kohtauksii" kuten sanoit et rupee itkee iha ihmeellisistä syistä. Enkä rupee esittää mitään ilosta tai mitään ku en oo. anteeks jos taas puhun asian ohi, mut mitä sanois/tekis sukulaiset tai läheiset yleensä jos suunnittelis omii hautajaisii? siis ihan tosissaan. ei mitää pelleilyä vaa ihan tosissaan aattelis et mitä tekis ja kelle sit antais kaikki ja sillee.. nyt sit en kirjota enempää.. tyhmä poika ku oon..
Mullaki on ongelma.. Itsaria oon yrittäny jo yheksän kertaa ja oon 13 vuotta.. Eka viilto tuli ku exä piti niillä kotona "vankina".. kolme viiltoo tuli ku mun mummu ja äiti kuoli samalla viikolla ja loput on tullu pojista.. Yks viilto meni niin syvälle että olin kuolla siihen.. Kadulta joku nainen otti mut auton kyytiin ku huomas että paita iha veressä.. Se vei mut oyssiin ja siellä ei onneksi kyselty mittään tai soitettu isälle koska jos meijän isä ois saanu tietää nii se ois pistänyt mut jonneki hullujenhuoneelle.. Nyt mä vaan kyselen iteltäni että miks sen naisen piti sattua tulemaan ja miks se vei mut oyssiin.. Mä toivon että oisin kuollu siihen viiltoon.. Ois palijo helmpompaa.. mulla on ollu joskus viime vuonna semmonen lukiolainen poikakaveri.. Se hakkas mut vaikka kuin monesti ja minä vaan antoin sille anteeksi ku rakastin sitä niin paljo.. Se poltti pilvee ja oli iha hirvee narkkari.. Se yritti raiskata mut ja aina ku mää lähtiin niiltä verillä nii sen äiti tai isä ei sanonu mittään.. Kerran se ei päästäny mua niiltä mihinkää.. Mää olin niillä varmaan viikon ja se ei päästäny mua ees kouluun.. Sillon mää päätin että mää en kestä tämmöstä elämää.. Hain niiten keittiöstä veitsen ja viilsin ranteen auki.. Ei menny tarpeeksi syvälle ja se kerkes se poika tulla hätiin.. Sitte se sano mulle että mää antasin sille anteeksi ja että oltas yhessä vielä.. No mää hölmönä tyttönä antoin anteeksi.. Sitte se alko että viilletään molemmat ranteet auki ja juuan toistemme verta.. No se sitte sano että sun ei tarvii että ku oot tehny sen jo.. Mä itkin vessan lattialla ku se viilsi omaa ranettaan.. Se otti mun käden ja joi mun verta.. Sitte se pakotti mut juomaan sen verta.. Mää en voinu muuta ku sillä oli veitti mun kurkulla ja silleen.. Sen jälkeen mää oksensin.. Se oli ihan kauheeta.. Se vaan hakkas mua aina.. Sitte mä olin tehny päätkösen.. Tappaa mut jos tappaa.. Mä sanoin että nyt mä lähen kotiin ja mulla ei olis enää mitään asiaa sille.. Mä lähtiin juokseen ja se lähti perään.. Se sai mut kiinni ja vei jonnekki mettään.. Sillon se tapahtu.. Mun pahin painajainen.. Nimittäin se raiskas mut.. Sitte lopuksi se otti veitten sen taskusta viilsi mun kämmeneen ja omaan kämmeneensä haavan.. Pisti ne yhteen ja sano että me ollaan aina yhessä.. Mä vaan itkin.. No sinä iltana mä sain mennä kotiin ja se sano että jos mä jollekki kerron nii se on varma kuolema.. Mä en kertonu kellekkää ekoina päivinä.. Itkin vaan ja koulussa olin yksin.. Sitte mä tein päätöksen soitin poliiseille ja ne lähti hakemaan sen.. No tottakai mun piti lähtä mukkaan.. Itkin ku se raahattiin käsiraudoissa pois.. Sitte mietin että miks mä itken.. Tajusin että mä rakastan sitä niin paljon.. Mun piti sitte vaan unohtaa se.. Ja se sen tappouhkauski jäi vaan uhkaukseksi.. Mä en tajua tätä mutta me ollaan oltu kavereita sen jälkeen.. Joku saattaa miettiä että miten pystyy.. Mä en tiiä.. Nyt mulla on onneksi poikakaveri joka rakastaa mua ja mä sitä.. Mä oon kertonu sille kaiken ja se on sanonu että se on aina mun tukena.. Ja mä usko sitä.. Nyt on asiat jo vähän paremmin..
Heeeidi tjn iha oikeesti toi jätkä oli jo aika sairas tyyppi. =/ ei tollasta normaali ihminen tee et pitää toista vankina kotona tai juo verta ym. enkä kyl tajuu miten voi rakastaa tollasta ihmistä. =( ite tässä mietin vähä samaa äiskän kohalla, et miks mä itken sen ämmän takia. ku sillo ku näin nii oisin voinu huutaa päin naamaa ihan mitä ois halunnu. ja tehny vaikka mitä. Mutta sit ehkä tyhmänä menin pyytää rahaa, mut niinhän se on että hyvä antaa vähästäki. sit samana iltana rupesin itkee mut sit ku kerroin äidille nii sit sano vaa oliko isojaki kyyneleitä? ja oliks lattia kovin märkä tjn. EI TOLLASTA ÄITI KYSELE!!! vai mitä ite sanotte? anteeks jos jauhan tästä mut pistää vähemmästäki vihaks, eikö?
ujom86 kirjoitti 09.09.2005 klo 15:49:
ite tässä mietin vähä samaa äiskän kohalla, et miks mä itken sen ämmän takia.
Koska sulla on tunteet,se on vain hyvä asia.
ujom86 kirjoitti 09.09.2005 klo 15:49:
Heeeidi tjn iha oikeesti toi jätkä oli jo aika sairas tyyppi. =/ ei tollasta normaali ihminen tee et pitää toista vankina kotona tai juo verta ym. enkä kyl tajuu miten voi rakastaa tollasta ihmistä. =( ite tässä mietin vähä samaa äiskän kohalla, et miks mä itken sen ämmän takia. ku sillo ku näin nii oisin voinu huutaa päin naamaa ihan mitä ois halunnu. ja tehny vaikka mitä. Mutta sit ehkä tyhmänä menin pyytää rahaa, mut niinhän se on että hyvä antaa vähästäki. sit samana iltana rupesin itkee mut sit ku kerroin äidille nii sit sano vaa oliko isojaki kyyneleitä? ja oliks lattia kovin märkä tjn. EI TOLLASTA ÄITI KYSELE!!! vai mitä ite sanotte? anteeks jos jauhan tästä mut pistää vähemmästäki vihaks, eikö?
No ei kyllä munkaan mielestä äidit tommosii kysele..
Klovni 1 se nainen ei oo tehny mitään hyvää mulle. koska ku se sai sen äijän nii sit ei lapsista välitetty aattele miltä tuntuu alle 7veeltä. TOSI pahalta. ja Heidi, niimpä mut ei niitä vanhempia voi valita 😭 jos sais nii ois paremmat ja ois molemmat. toisin ku useimmilla. en tiiä miten ´pitäis enää suhtautuu, sori jos eksyn aina aiheesta. ketää ei tosiaan kiinnosta.
ujom86 kirjoitti 12.09.2005 klo 17:33:
Klovni 1 se nainen ei oo tehny mitään hyvää mulle. koska ku se sai sen äijän nii sit ei lapsista välitetty aattele miltä tuntuu alle 7veeltä. TOSI pahalta. ja Heidi, niimpä mut ei niitä vanhempia voi valita 😭 jos sais nii ois paremmat ja ois molemmat. toisin ku useimmilla. en tiiä miten ´pitäis enää suhtautuu, sori jos eksyn aina aiheesta. ketää ei tosiaan kiinnosta.
Minä en kyllä vaihat omia vanhempia mihinkää mutta ottasin äitin takas tuolta taivaasta :/
tämä tuntuu niin tutulta...itse aloitin viiltämisen pari vuotta sitten ja lopetin sen joskus tänä keväänä...edelleen tule sellainen olo että on pakko viiltää, mutta sit ei vaan pysty on pakko taistella vastaan...
krisseeh90 kirjoitti 15.09.2005 klo 09:34:
tämä tuntuu niin tutulta...itse aloitin viiltämisen pari vuotta sitten ja lopetin sen joskus tänä keväänä...edelleen tule sellainen olo että on pakko viiltää, mutta sit ei vaan pysty on pakko taistella vastaan...
no mää viillän etenki sillo ku oon vihane tai muuten paksa olo.. tai muuten sellane.. no itseasias voisin viiltää ihan hyvin kurkunki auki, ku ei ketää oo estämäs tai mitään huomais ees.. ☹️
Heippa..
Mäkin viiltelen aina kun on paska olla tai oon vihanen itselleni.
Tänäänhän sit oon menossa Nuorsisotyön-ohjaajan kanssa kahville ja puhumaan asioista. Ei kyllä kiinostais yhtään koska tuskin ketään oikeesti kiinnostaa mun jutut.
Mutta joo tsemppiä teille kaikille. kohta on jouluki o/
middie- kirjoitti 23.11.2005 klo 08:28:
Heippa..
Mäkin viiltelen aina kun on paska olla tai oon vihanen itselleni.
Tänäänhän sit oon menossa Nuorsisotyön-ohjaajan kanssa kahville ja puhumaan asioista. Ei kyllä kiinostais yhtään koska tuskin ketään oikeesti kiinnostaa mun jutut.
Mutta joo tsemppiä teille kaikille. kohta on jouluki o/
joo uskon ettei kiinnosta.. mut kai se sua ainaki auttaa jotenki? kellä on kellä ei.. mäen vietä tänäkää vuonna joulua. enkä mitää muutakaa.. ku ei oikee jaksa laittaa kaikkee, eikä muutenkaa kiinnosta joulu..
mä aloitin viiltelyn kaksi vuotta sitten, se oli rangaistus itselleni siitä kun hukkasin ulko-oven avaimen, sain lukittua perheeni ulos ja piti kutsua lukkoseppä avaamaan ovi, sitten aloin tekemään sen yhä useammin, yleensä rangaistuksena itselleni...
lopulta tajusin etten pääse siitä enää eroon, kun en jostain syystä pysty viiltelemään, satutan itseäni kaikin keinoin...😞 viiltelen aina saadessani "kohtauksen" eli masennuksen puuskan.. toisin sanoen vähintään pari kertaa viikossa...☹️
mulla on "kokonainen" perhe, isä äiti ja sisko, vaikka vanhempani ovat eronneet, ovat asiani suth koht hyvin, mutta siltikään en ole tyytyväinen, vaan ryven itsesäälissä.. juuri tälläisita ajatuksista syntyvät kohtaukset...😞 ja iloisesta joulusta ei minun kohdallani ole kuultu kahteen vuoteen...
Mä alotin viiltelyn joskus 1,5 vuotta sitten ja oon jatkanu sitä tähän päivään saakka.Se alkoi jostain ihan pienestä jutusta kun tuntui että kaikki menee päin helvettiä, mut ei ne asiat viel sillon ees ollu niin pahasti..Siihen vaan jäi sitten koukkuun ja siitä tuli ns. tapa. Mä luulin että se helpottais aisoita mut se vaan pahensi kaikkee, on edelleen vaikeeta peitellä käsii perheeltä ja keksii frendeille kaikkii ihme selityksii kuinka mun kissa raapii käsii ym paskaa. Mulla on tasan 2 ystävää jolle oon asiasta kertonu ja toinen vaan sano et mun kannattais hankkiutuu hoitoon. Ehkä se on oikeessa, mut ei se oo niin helppoo hankkii apuu, jos on esim ujo...☹️ Ei se mun ystävä voi tietää yhtään näist asioista koska sil itellä menee hyvin..☹️ Ehkä se ois kyl oikeesti hyvä puhuu jonkun ns.ammattilasen kanssa, mut mä en vaan pysty!! Joskus oon melkein jo soittanu johinki helvetin kriisipuhelimeen, mut rohkeus on pettäny..☹️ kyl mä viel joskus oikeesti soitan!!Sen mä oon jo luvannu itelleni. Mitään muuta mä en sit pystykkään luvata..☹️ Kaikki vaan tuntuu paremmalta sillon ku viiltää, vaik väärinhän se on. Ehkä ittensä satuttaminen vaan helpottaa...ehkä ei...Kuka tietää?
satunen kirjoitti 23.11.2005 klo 23:24:
Se alkoi jostain ihan pienestä jutusta kun tuntui että kaikki menee päin helvettiä, mut ei ne asiat viel sillon ees ollu niin pahasti..Siihen vaan jäi sitten koukkuun ja siitä tuli ns. tapa. Mä luulin että se helpottais aisoita mut se vaan pahensi kaikkee, on edelleen vaikeeta peitellä käsii perheeltä ja keksii frendeille kaikkii ihme selityksii kuinka mun kissa raapii käsii ym paskaa. Ei se mun ystävä voi tietää yhtään näist asioista koska sil itellä menee hyvin..☹️ Ehkä se ois kyl oikeesti hyvä puhuu jonkun ns.ammattilasen kanssa, mut mä en vaan pysty!!Kaikki vaan tuntuu paremmalta sillon ku viiltää, vaik väärinhän se on. Ehkä ittensä satuttaminen vaan helpottaa...ehkä ei...Kuka tietää?
tähän voin sanoo sen et mäki luulin et tai siis ku on surullinen, nii luulee et ittensä sattutaminen auttaa. mut ei, tulee vaa hirveet huudot. tai no, onneks mulle ei oo huudettu, aina vaa kysytään et kaipaanks huomioo tai jotain.. ku ei oo siitä kyse, miksei ketää ymmärrä? Mulle ei oo ketää kelle huijais et mitä tekee, ku oon viiltäny kouluski lyijärillä, ja sit yks kimma sano et elä tee noi, se sattuu.. vaikka ei se satu.. vaikka tuleeki jäljet. kukaa ei vaa oikeesti ymmärrä. on mullekki sanottu et pitäis puhuu ammattilaiselle, mut onkelma on mistä mä puhuisin? siitä et kui kurjaa on ku äiti on väliinpitämätön ja huono ja inhottaa et se on mun äiti.. vai? siitä sit et ku ei oo ollu perhettä yli kymmenee vuotee, ku tai siis ainakaan äiti ja isä kuten muilla..