Eilen mä jouduin ylipuhuu kaverin olemaan viiltämättä. Mä oon ite viiltäny, useamman kerran, ja koitan nyt päästä siitä eroon. Kaveri usko mua lopulta, että se ei kannata. Mulle se oli hirveen rankka kokemus ja kirjotin sille sähköpostin tänään ku oli vielä nii paha olo siitä. Hirvee huoli. Laitan sen nyt tänne, hiukan muunneltuna, koska ajattelin, että ehkä siitä mitä mä haluun sanoo on hyötyä jolleki muulleki.
Mä oon nyt vuoden eläny tän jatkuvan kamppailun kanssa. Se on mielessä joka päivä. Joka ikinen. Se ei oo asia joka tulee mieleen vaan silloin ku ahdistaa oikeen paljon. Se on aina läsnä. Jos se oliski vaa joku hätäkeino johon vois turvautuu ku ei muuten kestä ni se ei ehkä olis nii paha. Mut se ei oo. Ehkä alussa. Mut sen jälkee ku oot alottanu ni et pääse enää eroon. Moni joka on ollu vuodenki viiltämättä ei kuitenkaa oo päässy siitä eroon. Ja se kuluttaa hirveen paljon. Mulla pahin ei oo silloin, ku on oikeen paha olo. Silloin mä tiedän, ettei viiltäminen auta. Pahin on silloin, ku ei oo akuutti paha olo, vaan on kerääntyny liikaa paineita sisälle. Ku on siitä jo turta olo. Ku haluu helpottaa sitä painetta, ku haluu tuntee. Silloin mä en vaa enää välitä. Mä oon täysin tietonen mitä teen, jotenki kylmän rauhallinen. Ja se on tavallaan pahempaa. Koska silloin ei välttämättä tajuu lopettaa. Siinä on sellanen imu ku alkaa viiltää. Se kipu ei tunnu nii paljo ku normaalisti, se ei haittaa. Sitä vaa jatkaa. Eikä se oikeestaan ees helpota. Se fyysinen kipu vaa peittää sen henkisen vähäks aikaa. Nii, että se pääsee kasvamaa siellä alla. Oikeesti. Se on pelottavaa ku tajuu, että voi tehä ittelleen oikeesti pahaa eikä välitä. Koska sen jälkeen kyllä välittää. Mä tiien, että nyt mua ei mukamas haittaa noi arvet, mutta ne tulee haittaamaan. Jossain vaiheessa voi tulla tilanne, että mä voin hyvin, että mä haluisin keskittyy senhetkiseen elämään ja unohtaa tän pahan olon. Mä en tuu koskaa pystyy siihen. Koska noi on aina tossa, ja varmaan tuun aina hirveen helposti tippuu takasin näihin ajatuksiin jos nyt koskaan pääsen eroonkaa. Sä et haluu tulla riippuvaiseks tästä. Tai mistään muustakaan. Sä et tupakoi, sä et juo, sä et käytä huumeita. Älä alota tätä. Tuhoava riippuvuus. Ekan kerran ku viilsin ajatelin, että mä haluun arven etten koskaan unohda tätä. Silloin se tuntu hyvältä ajatukselta. Ja että voin näyttää muille että mullaki menee huonosti. Että mullaki voi. Että mä en aina pärjää, mä en aina oo se vahva. Mut voi sen kertoo muullaki tavalla ku tällä. Josta ei pääse eroon. Sä sanoit, että toivot ettei tää ajatus olis koskaa tullukaa sun päähän. No voin vakuuttaa, että mä toivon, etten olis koskaan viiltäny ekaa kertaa. Silloi se oli pyöriny päässä jo monta kuukautta. Mä luulin, että tekemällä pääsisin eroon siitä tarpeesta. Että se helpottais, että ne ajatukset jättäis rauhaan. Ne vaa paheni. Ja joka kerta ku oon viiltäny, oo viiltäny vähän syvemmälle. Että siitä olis se pieni apu mitä on. Ja joka kerta on vaa nopeemmin pitäny tehä uudestaan. Nyt en oo viiltäny koska en uskalla. Koska en vois olla kertomatta sitä Terapeutille ja se ottaa tän erittäin tosissan. Ja se vaatis, että kerron äidille. Mitä en missään nimessä halua. Tää on sille nii vaikeeta. Mä en halua satuttaa. Mä en halua olla pettymys. Ja jos jatkaisin, varmaa joutuisin osastolla. Tiien, ettei Terapeutti ota vastuuta musta jos oon oikeesti itsetuhonen. Ja silloin tuskin saisin siellä tulla ja mennä miten haluun. Siellä kyllä estetään viiltäminen. Tai muu itsetuhosuus. Mä en aio kattoo vierestä ku sä teet tän saman ittelles, siitä voit olla ihan varma. Mutta mä en myöskään jaksa käydä tätä taistelua kahen ihmisen edestä. Ku en oikee ees itteni kanssa. Eilinen oli mulle hirveen vaikeeta. Mua oikeesti pelotti. Tollanen vie hirveesti voimia, mua pyörrytti koko ajan ku yritin ylipuhuu sut. En tiie pystynkö tekee sitä toista kertaa. Ja nyt on koko ajan pelko ja huoli siitä, että sä teet jotain ittelles. Ku enhän mä sitä oikeesti voi estää. Mä en halua joutuu koko aikaa miettii, että mitä jos. Riittää, että mä muuteki koko ajan oon huolissani susta. Varsinki, ku tuntuu, että jos mä en jaksa huolehtii susta, ni kukaan ei kato perään. Kun ei kukaan tiie. Jos näkisit terapeutin kerran viikossa mä voisin olla rauhallisempi, silloin sillä olis vastuu susta. Mutta ku se ei onnistu. Se mua pelottaa hirveen paljon, että sä oot sanonu ettet täysin tiie mitä teet ku on oikeen vaikeeta. Entä jos sä silloin viillät. Et olis ensimmäinen joka on vahingossa viiltäny valtimo auki, joka ei oo tajunnu mitä tekee. Ja muutenki, ”mä vaan vähän” ei toimi. Se vie mukanaan. Tahdonvoimaan ei voi luottaa tässä tilanteessa. Ja se raapiminenki huolsetuttaa mua. Koska jossain vaiheessa se ei enää riitä. Kun ei siitä oikeesti ole apua, ei ees hetkeks. Se vaa peittää sen pahan olon tai antaa jotain muuta johon keskittyy. Ja koska se ei oikeesti auta, sä tarviit kohta enemmän. Mä en tiie mitä muuta sanoisin, mutta toivon, että ajattelet tätä. Sä sanot että haluut auttaa mua mutta et tiie miten. Nyt tiedät.
Mulla olis kanssa oma tarina kerrottavana, tai itse- asiassa tän hetkinen juttu.
Mä olin tiistaihin asti viiltelemättä, 4kk 2vkoa pystyin olla liikuttamatta terää mun käsivarrella, mutta sitten mulla ei riittänyt enää voimat. Se on tosi raskasta, kun sä joudut piilottelemaan sun käsivarsia ja katsomaan, ettei muut näe. Myöskään sun tuska ei saa kuvastua susta.
Mulla on tällä hetkellä tosi raskasta, mutta mä yritän parhaani etten murtuisi muiden edessä. Jos jään kiinni, mulla käy huonosti, niinkuin kaikilla varmasti. 😞
Kaikki, jotka viiltelevät, eivät varmasti tee sitä hakeakseen huomiota, vaan siksi, koska ei pysty enää puhuu tuskastaan, vaan se käy ylitsepääsemättömäksi ja purat siten sen kaiken pahan olon ja tuskasi itseesi. Mihin pitäisi löytää toinen keino, mulla se ei ole vaan enää mahdollista.☹️
Viiltelen kolmatta vuotta ja pisin tauko on melkein puoli vuotta. Toiseksi pisin tauko on nyt tämä 4kk 2vkoa, joka katkesi Tiistaina, kun mulla meni mun äidin kanssa sukset ristiin, koska se haukkui minua pennuksi.😞
Kaikki, joilla terä liikkuu käsivarrella, muistakaa, että täällä on ainakin yksi, joka tekee ihan samaa. ☹️
Tää on mun ensimmäinen viesti tänne. Toi teksti sai mut kirjottamaan.
Olen ollut masentunut nyt noin 2 vuotta. Olen käynyt syvällä pohjalla mutta nyt olen nousu suunnalla. Toivon vain ettei tule takapakkeja niinkuin mulle on usein tullut. 😞
Mä olen nyt ollut kohta puoli vuotta "kuivilla" viiltelemisestä. Mutta oon ruvennut miettimään sitä enemmän kun ennen. Onhan viiltäminen ollut mun mielessä koko ajan tosi usein mutta olen aina pystynyt pitämään teot poissa ajatuksista. Mutta nyt mua pelottaa tosi kovin. Mun ajatukset pyörii koko ajan viiltämisen ympärillä ja halu on ihan mieletön. Olen jo monet kerrat ottanut terän esille ja ollut viiltämässä. Odotan vaan milloin en enää pysty estämään. ☹️
Mä viiltelin noin vuoden tasaisesti. Ensin se oli vain noin kerran viikossa ja se oli vain raapimista. Mutta sitten se paheni ja aloin tehdä kunnon haavoja. Kerrat alko olemaan melkein joka päiväisiä. Lopulta noin 2 kuukautta ennen lopettamistani viiltely oli mulle joka päiväistä ja viillot olivat syviä. TODELLA SYVIÄ! Lopulta menin liian pitkälle. Avasin ranteeni kokonaan. Onneks en osunut kuin osittain valtimoon. Siitä pelästyin niin kovin että lopetin. Silti saan kantaa ikuisia arpia käsissäni. Yritän hoitaa niitä parhaani mukaan että arvet olisivat mahdollisimman näkymättömät. Mutta kaikkia en saa piiloon koska ne ovat liian syviä.
Haluan kertoa kaikille vain sen että älkää edes aloittako viiltämistä. Ei edes raapimista. Kun olet alottanut on seuraavalla kerralla tehtävä hieman enemmän ja vähän syvempään. Lopulta siinä voi käydä huonosta. Mulla onneks oli onnea mukana. Vaikka se tuntuu sillä hetkellä hyvältä se ei auta. Se ei helpota ongelmiasi ja siit jää ikuiset arvet joita saat ikuisesti piilotella. Älä edes aloita. Silloin se on helpoin lopettaa.
Mutta voimaa kaikille jaksaa eteenpäin. Ja kaikille kukkanen... 🙂🌻 eihän kukaan voi olla surullinen jos saa kukan. 😉
moi pupu tupuna. Kuule, mä oon ollut nyt vähän yli kuukauden viiltämättä ja Jumalan avulla(:
Koukkuun jää...ainoa keino millä saa edes vähän apua pahaan oloon kun se pahaksi menee(eli joka toinen päivä)..😯🗯️
moi! tota noin ootteko huomannu et jos tuntuu sellaselta ettei jaksa mitään eikä huvita eikä jaksa ees yrittää mitään. nii sit toivois et ois maailman terävin ja isoin veitsi ja sit huolet ois tipo tiessään? ja tota noin mä en tiiä mitä pitäis tehä ku oon yhen likan kans mut sitte ku ei oo mitään tunteita ketää kohtaa ylipäätänsä missään asiassa. mut ei yksinkään oo olla, erakkokaan ei ois kiva olla =/ mut menee ohi aiheesta, sori. mut joo tiiätte kai jos lupaa jollekkin ihmiselle ettei enää tee tollasta, mut sit ite tiätää et se on hemmetin vaikeeta. koska oon huomannu et se kyllä jonku verran auttaa tai no auttaa ja auttaa. et sillee.. tuskinpa tätäkään ny ketää huomaa.. mähän oon muutenki näkymätön ihminen, etenki oikees elämässä. =(
...mä kanssa... Geenieni ansiosta vain ihoni parantuu ihmeen nopeasti ja arvista jää vain vaaleahkot kohoumat, tekosyitä keksinyt arpiini (kiva kun oli kissa...) Luulin päässeeni eroon, kunnes tässä päivänä eräänä nukahdin veren virratessa ranteistani ja toivoin, etten enää heräisi. Piru vie heräsin.
Mutta mitä turhaa piilotella? Jos menee huonosti, niin miksei voi vain yrittää näyttää sitä? Ehkä joku huomaa ja pysähtyy auttamaan.
Se kaverisi, joka yritti alkaa viillellä, teit ihan oikein kuin puutuit asiaan. Hänellä on nyt mahdollisuus saada kunnon apua heti alkuunsa, ennen kuin menee liian pitkälle... Olen iloinen että sinun kaltaisiasi ihmisiä vielä on, jotka jaksavat huomata muiden pahan olon, vaikka itselläkin on. Olet pelastaja-ainesta, anna sen auttaa myös itseäsi! 🙂🌻🙂🌻🙂🌻🙂🌻
nii'i!!! sellasta se on, musta ei ketään huolehdi. varmaa mä vihaan itteeni ja elämääni koko elämän. ku ois joku ihminen jonka kans tekis jotain. ja uskokaa pois toi viiltely ei auta, se vaan pahentaa asioita.
Niin...se auttaa sen pienen pienen hetken mutta sitten tuska tulee pahempana...😞
Messed Up kirjoitti 14.08.2005 klo 02:58:
Niin...se auttaa sen pienen pienen hetken mutta sitten tuska tulee pahempana...😞
viiltely vai? Mä en tiiä enää mitä mun pitäis tehä. Koska tiiän ettei ittensä sattuttaminen mitään ratkase, eikä oo mitään hyötyä. Mutta kuten Slayerin piisissä Treshold sanotaan "I just wanna die throw it all the way never had to feel again" joskus tulee iha kyyneleet silmii, ku kuuntelee jotain piisei. Oli sitte kaunis ja sellane tai sit aika raju. Kaikki tulee nii äkkiä, ekaa kertaa elämässäni seurustelen, ja pelkään sitä et kaikki menee iha läskiks. Kuten aina. Mä en tiiä mitä pitäis tehä tai muuta. Oon aina ollu ihmisten kans huono, ja etenki tyttöjen. Anteeks jos menee ohi aiheen.. Mut pakko on syräntä purkaa.. onneks parin vuoden päästä saa lohdutusta jos tarvii.. 🙂 helpointa vaa ois lakkaa olemasta, mut sit monet kaverit etenki mesessä varmaa tulis surulliseks. Äiskästä en tiiä. No joo se siitä sitte.
ujom86 kirjoitti 15.08.2005 klo 20:15:
helpointa vaa ois lakkaa olemasta, mut sit monet kaverit etenki mesessä varmaa tulis surulliseks. Äiskästä en tiiä. No joo se siitä sitte.
Niin...no kaverit mesessä..ei ne ole elämä jos oikeasti sitä ajattelet..mutta äiti ja muut tulisivat surullisiksi..sitä täytyy aina miettiä..ei olemasta lakkaaminen ole oikeastaan edes varteenotettava ratkaisu mutta silti siihen monikin taipuu..äh,mitä mä nyt selitän,nojoo.Ehkä pointti tuli esiin.🙄
"ei ne ole oikeesti elämä jos aattelet" meinaa?! Joo mä tiiän kyllä et tuskin niistä ketää mua oikeesti suris, vaikka nii väittääki. Mielitietty ehkä, ja ehkä äiti + sukulaiset. Ei ketään muu.. kuulostaa ehkä typerältä ja lapselliselta, mut pitkästä aikaa elämässä oon oikeesti ilonen ja odotan jotain innolla. Mut se on kamalaa ku aina pelkää menettävänsä kaiken. Ja se ois aika ikävää.. ☹️ ja sitä oon miettiny et onks mussa sit jotain vikaa tjn, (sori jos menee aiheen ohi) mut mitä oon katellu, nii en oo hirveen poikamainen. =/ ja tosi tunteella otan jotain asioita, esim. joistaki piiseistä esim. Slayer, tulee joskus kyyneleet silmii ☹️
Kyllä joku vielä joskus näkee sun sieluusi että sä olet herkkä(tuo vaan ponnahti mieleen).
Mutta siis...sitä vaan yritin sanoa että ei virtuaalimaailma ole todellisia ihmissuhteita.älä anna sen sekoittua päässäsi..äh..no joo😟
Mä oon jo 36-vuotias, mutta vastaan kuitenkin tähän. Mä olin nuorena viiltelijä. Aloitin ehkä n. 17-vuotiaana ja viiltelin n. kerran kuussa. Käsiini on ommeltu monta kymmentä tikkiä eli haavat olivat todella pahoja. Se ei sattunut yhtään. Se todellakin on kuin huumetta.
Sitten viiltely loppui ja tilalle tuli anoreksia ja lopulta alkoholi. Nyt ne kaikki vuorottelevat. Mutta pahinta oli se, että olin n. 15 vuotta viiltelemättä kun aloitin taas! Viiltelin viime talvena 2 kertaa. Nyt jalkoihin, koska käteni ovat kovaa arpikudosta.
Eikö se olekaan mihinkään kadonnut? Olin yli 15 VUOTTA "KUIVILLA"!!! Enkö pääse siitä ikinä eroon??!! Olen naimisissa ja meillä on asiat suht okei. Tapasimme 14 vuotta sitten. Mieheni on ihana ihminen! Lapsia meillä ei ole. Mutta viiltely seuraa. Viiltelenkö mä loppuikäni? Aikuinen nainen! Miksi ei voitaisi järjestää jotain AA:n tyyppisiä vertaistukiryhmiä, jotka olis tarkotettu viiltelijöille? Luulisin, että sellaiselle olisi kysyntää. Viiltelyä ei tosiaankaan ole helppo lopettaa.
Maape, joo oon tossa samaa mieltä, mut eiks kyse oo vähä siitäki et miten se muka auttaa? mä en viillelly sen takia et kaikki muutki tekee nii, vaa siks et rankasin itteeni tekojeni takia. kuulostaa tosi typerältä mut nii se on.. Ja ku ei tohon tullu vastausta, nii Aavaton, en tiiä minkälaista on ku on perhe ku ite en tykkää lapsista pätkän vertaa ja en hanki niitä. ja en tiiä kestääks mua kukaa.. ☹️ sori jos menee ohi aiheen, mut ei julkastu vaikka kirjotin..
Valitettavasti viiltely auttaa minun ahdistukseeni. Mä viiltelin jo 80-luvulla, jolloin siitä ei vielä tiedetty paljoa ja viiltelijöitä oli vähän, ainakin verrattuna nykypäivään. En muistaakseni kuullut siitä mistään. Keksin vain yht´äkkiä sen jutun. Vasta myöhemmin luin siitä, jolloin olin viillellyt jo vuosia. Nykyään monet viiltelevät.
Minulla se on sellainen tunne, että on pakko viiltää. On paha olo ja huippaa ja ei pysty kunnolla kävelemäänkään. On paljon fyysisiä pahan olon oireita. Paniikki. Ahdistaa ja "mieleen sattuu". Sitten kun olet viillellyt, niin päivä ikään kuin kirkastuu ja on ihan uusi olo. Ihmeellistä ja inhottavaa.
Onko teillä muilla fyysisiä oireita ennen viiltämistä?