Vertaistukea anorexiaan ?!
Hei kaikille.
Olen ensimmäistä kertaa täällä. Olen 16 votias ja minulla on ollut vakava anorexia noin 2 vuotta. Nyt olen ollut vuoden verran toipilaana ja päivä päivältä elämäni on entistä normaalimpaa.🙂
Kaksi ensimmäistä vuotta sairastaessani, en halunnut edes parantua anorexiasta. Pidin sairauttani elämäni tärkeimpänä asiana. Suunnittelin eläväni elämäni ”onnellisesti” loppuun asti, sillä kunnialla että saan ”kantaa” anorexiaa kehossani. Olisin jopa kuollut mielummin, kuin lähtenyt paranemaan.
Olin monen monet kerrat sairaalahoidossa. Somaattisella & psykiatrisella osastolla.
Mutta sitten ihan yhtäkkiä tapahtui jokin ihmeellinen muutos.
Olin ”herännyt” ja halusin ruveta elämään normaalia elämää!☺️
Halusin nauttia elämästä, tehdä normaaleja asioita, enkä halunnut enää rääkätä itseäni pakkoliikunnalla ja kaiken maailman nälkäkuureilla! Halusin vihdoin olla vapaa!
Ja siitä se muutos sitten alkoikin! Olen tehnyt uskomattomasti edistykisä viimeisen vuoden sisällä ja olen niistä todella ylpeä!🙂
Helppoa se ei silti ole ollut!😞 Matka tähän pisteeseen missä nyt olen, on ollut : vaikea, ahdistava, eikä itsestään selvää, mutta erittäin kannatava ja onnistunut!☺️
En tiedä pystynkö koskaan paranemaan 100 prosenttisesti anoreksista? Mutta sen tiedän, että elämäni on nyt niin normaalia, kuin se vaan minulle itselleni on mahdollista ja olen tyytyväinen kehooni.
En ole kuitenkaan saanut mitään uutta, sairauteni jättämän tyhjiön tunteen tilalle.☹️ Minulla ei ole ystäviä (olen ollut liian kauan eristäytyneenä muusta maailmasta). Olen viime aikoina ollut masentunut ja epätoivoinen elämän suhteen. Minulla ei ole ollut enää mitään sisältöä elämässäni.😭
Olen aina vaan yksin… Masentunut… Eikä kukaan ymmärrä minua… En ole samanlainen kuin valtaosa muista nuorista. Olen ihan erilainen, enkä sovi joukkoon.☹️
Haluaisin ystäviä. Vertaistukea, joku jolle puhua ja joka oikeesti ymmärtää. Joku jolle ei tarvitse selitellä erilaisuuttaan, vaan on jotenkin itsekkin kokenut samaa.
Haluaisin suurin piirtein ikäistäni vertaistukea ja ystävää!
Onko kenelläkään teistä samnlaisia tunteita? Olisin todella ilonen yhteydenotosta.
Mulla todettiin ja 16-vuotiaanan anorexia, ku olin laihtunut niin paljon ja olin eristäytynyt muusta. Silloin tuli esille viiltely ja jatkuva paha olo (koska en laihtunut tarpeeksi nopeesti) mä kävin vaaálla varmaan 10kertaa päivässä ja jos en ollut tyytyväinen, lähdin lenkille, ja jos en ollut tarpeeksi nopea, lenkkeilin taas. Silloin en tajunnut jonkin olevan pielessä. Sitten mä jossain vaiheessa jouduin sairaalaan suicidi-ajatusten myötä. Sairaalassakin olin niin kauan syömättä, et mulle vihdoin laitettiin nenä-mahaletku Noin 2-kktta myöhemmin mä olin jollain lailla terve, onnistuin syömään suht normaalisti, kai siksi että pelkäsin takaisin letkuruokintaan joutumista. Sitten kun katsottiin mun olevan terve mä pääsin pois sieltä, ja taas takasin ku oireet paheni. Sitä venkslailuu kävin pari vuotta, jonka aikana pääsin eroon masennuksesta ja viiltelyhaluista. Opiskelin välillä muutaman vuoden jolloin mulla oli pari sairaalareissua, mut ei mitää suudempaa. Mun olo alko taas huononemaa tässä talvella, paino oli tippunut taas huolestuttavasti. Mä en jaksanu välittää, mulle ku on tärkeintä laihtuminen, ei niinkään muu hyvinvointi. Mä olin sitte keväällä taas nenämahaletkussa, se siitä laihdutusyrityksestä.. Paino on kääntynyt nousuun ja mua harmittaa se. Mut viel tähä hetkee ni kaikki väittäää et mun vointi on taas huonompi, viiltely on tullut takas ja paino on kääntyny laskuun. Onneks saan nyt olla viikonlopun yhellä kaverilla, ni kukaa ei oo vahtiis mua. Jess.
Niin musta tuntuu et tää on loppuiän tauti, niin ku alkoholimi tai tupakointi tai vastaava. Aina luulee päsevänsä pois pelkistä paino-ruoka-ajatuksista tms. Mut sitte jopa useemman vuoden jälkee se "hykkää" kimppuun. Täs vois vielä mainita sen minkä kaikki varmaan tietää, että anorexiaan voi kuolla. Sen näytti jo siinä et mun kaveri kuoli (ja mul oli kai melko lähellä).
Itse olen sairastanut anoreksiaa 11-12 ikäisestä asti,nyt oon kohta 20. Taudissa on ollut lepovaiheita ja pahempia vaiheita. Paino on heitellyt rajusti.
Nyt on menossa lepovaihe,olen vakavasti masentunut,eikä jaksa liikuttaa miltä näytän. Vihaan itseäni kuitenkin.
Mutta uskon,että syömishäiriöstä voi selvitä. Mulla se vaihtelee masennuksen kanssa.