Valheet, itseinho ja itsetunto-ongelmat ja se kun ei enää jaksa...
Tänne kirjoittamisesta on tullu joku valopilkku mun maailmaani, täällä voi tuntea sen kuinka ihmiset todella ymmärtää miltä minusta todella tuntuu, täällä voi olla sitä mitä on ja mille tuntuu, ei tarvii jaksaa enempää ku oikeasti jaksaa, ei tarvii hymyillä jos itkettää…
Mun elämästäni on tullu iso valhe, jota mä elättelen viimeisillä voimillani. Keksin syitä ja valheita että ei tarviis sanoo niinku asiat on. Koulussa tuskin jaksan olla paria päivää viikossa ja siitä seuraakin ongelmia koulussa opettajien ja luokkakavereideni kanssa, yhteispeliähän se on… Aina pitää keksiä syy miks en ollu koulussa, laiskuutta ne epäilee. Kohta hylsyy kurssit ☹️ Siskolle, jonka kans asun valehtelen ja äitilleni ja se sattuu 😞 En haluu olla epäluotettava pikkuinen valepukki joka päästelee suustaan isompia valheita… ”mites koulussa?”, ”no jaa, ei kummempaa” Vaikka oikeesti olisin vaan maannut kotona…
Itseinhoni kasvaa jatkuvaan 😝 , en ole mikää laiha kuikelo, mutten kai mikää erityisen lihavakaan… 168/58, mut silti koen jatkuvaa itsekritiikkiä jokaisesta kehon osastani ja vertailen itseäni muihin. Peilistä näkyy ruma, lihava ja kaikin puolin sekä fyysisesti että henkisesti iljettävä ihminen.
Olen ujo, mikä heijastuu itsetunnostani. Olen se tyttö joka haluaa olla neiti täydellinen jonka kaikki haluaa ja jota kaikki rakastaa, mutta enää en jaksa edes yrittää joten kaikki heitän siis hukkaan… Elän ääripäästä ääripäähän. Joko yritän nii kovasti saada kaiken tai sitten vain heitän kaiken hukkaan mitä minulla on. Yhtäkkiä ”valoisa, iloinen, tempperamenttinen ja asioihin positiivisesti suhtautuva tyttöni olikin joku muu” <-- äitini sanoin päivystävälle psykologille, kun olimme miettimässä olisiko minun mentävä osastolle asioiden riistäydyttyä täysin käsistä...
HAluisin vaan nii kovasti sen ajan takasin ku kaikki oli tosiaan hyvin, osasin nauraa tuntematta katkeruutta itseäni kohtaan, oliko mulla oikeus nauraa? 😐
En tiiä mikä mut nostas pohjalta takasin, nostaako mikään? Lääkkeitä pistellään jo toista jaksoo ja unilääkkeistä en pääse eroon…
Kaikki mun mies jutut on kaatunu ikävästi ja sen takia pelkään luottaa kenenkään… Keväällä mut yritettiin raiskata joten seksi on jotenkin pelottavaa mulle sen jälkee ☹️ KAipaan silti läheisyttä ja huolenpitoo enemmän ku kukaan, mut silti en osaa päästää ketään lähelleni. En kestäis enää jos joutuisin satutetuksi, enkä halua satuttaa muita.
Kivaa roolia oon oppinu pitämään. Ja oon vaan nii poikki ja turhautunu kaikkeen et tuntisin oloni varmasti paremmaks jossain muualla kaukana kaikesta, pois täältä. Haluisin nii kovasti tappaa itteni mut pelkää etten onnistuiskaan…
Mut kiitti teille jotka jaksoitte lukee tän, antaa hetken mun ajatuksille ja olisin kiitollinen jos joku vaivautuisi kommentoimaan 🙂
Tietenkin vaivaudun lukemaan ja jopa kommentoimaan, koska se auttaa itseänikin.
Minä olen normaalisti 158 cm pitkä ja painan 58kg. Tällä hetkellä taidan painaa jotain 48kg ja on tosi surkeen laiha olo.
Ei kai sitä ihminen koskaan ole tyytyväinen ulkonäköönsä, aina on jotain pielessä. Helpommalla selviää, kun ei katso peiliin.
Olen myös ujo, en netissä mutta täällä oikeassa elämässä. Yleensä en mitään puhu. Olen katkera, kuulemma, netissä näin sanotaan. Omasta mielestäni en ole katkera. Olen kyllä sitä mieltä, että osa jutuista olisi voinut sattua jollekin toiselle eikä kaikki aina minulle.
Miesasia minulla on kunnossa. Aina vaan jatkan saman ukon kanssa. Anoppi kustansi meille taas 10 kertaa perheterapiaa.
En halua itseäni tappaa, hui kauhistus. En edes mieti itsemurhaa. Itsemurhalla siirtäisin vain omat ongelmat läheisten niskoille. Siihen minulla ei ole oikeutta, mielestäni.
Tämä kirjoitus oli lähinnä itsestäni, mitään apua siitä ei taida olla sinulle. Mutta ehkä huomaat, että muillakin on hieman samanlaisia ongelmia. Ne ongelmat joko ratkeavat tai niiden kanssa oppiin elämään. Joku aamu sitä herää ja kaikki asiat ovat kunnossa, saduissa niin käy, miksei myös oikeassa elämässä.
aavaton kirjoitti 10.11.2005 klo 12:32:
Joku aamu sitä herää ja kaikki asiat ovat kunnossa, saduissa niin käy, miksei myös oikeassa elämässä.
no noin tuskin tapahtuu.. mä en oo tuntenu henkisesti mitään 7 vuotee.. ja mulla ei oo ollu ikuna ketää kimmaa joka tykkäis musta.. Ja en oo tehny muutenkaa mitään jännää.. itseasiassa raivostuttaa ku aina kouluski muijat jauhaa et on vehtaillu niitten poikaystävien kanssa, ku mä en oo tehny mitään.. ja sulla on vähä eri asia ku oot naimisissa.. mä en taida ikuna nii pitkälle päästä, ku ei ketää mua kestä. Ja mitä ujoutee tulee, nii oon iha älyttömän ujo.. en puhu kellekkää, en osaa tutustuu ihmisii vaikka kui jauhettais et mee puhuu ihmisille ja oo kuten muutki. ku ei mee jakeluun etten oo kuten muut.. mä oon se hiljane poika, kuka aina väittää et on kaikki hyvin.. nytki tulee jo kyyneleet silmii.. ☹️ ja mitä itsemurhaa tulee, nii se ois kai pelastus.. oon aatellu nii monta kertaa sitä et oon seonnu laskuissa.. viimmeks eile..
Hei Enkeli!
Elämäsi kuullostaa lähes identtiseltä oman elämäni kanssa.
Minua on kiusattu koulussa, jonka vuoksi kehitin itselleni roolin, joka on täynnä erilaisia valheita. Tällä hetkellä olen aloittanut terapian, jossa käynkin luultavasti muutaman vuoden.
Suurin ongelmani on tällä hetkellä erittäin matala itsetunto. Olisin komea jos kulkisin selkäsuorassa. Tein mallintöitä parivuotta, mutta masennuksen pahennuttua jouduin lopettamaan ne.
Joskus naiset ottavat minuun kontaktia, mutten oikein uskalla vastata niihin millään tavalla. Pelkään pettymyksiä. 😞
Mohk kirjoitti 13.11.2005 klo 17:53:
Hei Enkeli!
Elämäsi kuullostaa lähes identtiseltä oman elämäni kanssa.
Minua on kiusattu koulussa, jonka vuoksi kehitin itselleni roolin, joka on täynnä erilaisia valheita. Tällä hetkellä olen aloittanut terapian, jossa käynkin luultavasti muutaman vuoden.
Suurin ongelmani on tällä hetkellä erittäin matala itsetunto. Olisin komea jos kulkisin selkäsuorassa. Tein mallintöitä parivuotta, mutta masennuksen pahennuttua jouduin lopettamaan ne.
Joskus naiset ottavat minuun kontaktia, mutten oikein uskalla vastata niihin millään tavalla. Pelkään pettymyksiä. 😞
no on aika monta muutaki kiusattu.. ties kui typeristä syistä.. mä pelkään sitä myös et ku suunnittelee kaikkee tai sillee nii sit kaikki menee läskiks.. jaaa... oikeestaan kaikki mun elämäs on vähä miten on.. ku no joo en osaa kommentoida itse oikeeta viestiä.. Mutta kuten nii monesti käytetty fraasi "kyllä se aurinko paistaa tähänki risukasaan" ite en usko tohon, mut toiv. sun kohalla käy niin.. ei elämä oo aina helppoo, mut elämä on vaikeempaa jos ei oo minkäänlaista tuntoo tai on ihan sama joka asian kanssa.. mua ei haittais vaik jäisin auton alle.. ja kyllä sun elämää niitä miehiä mahtuu.. elä siitä huolehdi, ku oot nuori.. (taas puhun liikaa omista asioista..) =( anteeks..